Selasin Damernas värld –lehteä ja siinä oli juttu tekoturkeista. Ne ovat nyt kuuminta hottia ja huippuväri näytti olevan persikka tai pinkki. Turkki tulee yhdistää samanväriseen pipoon ja minimittaiseen pliseerattuun vekkihameeseen. No minä elin fuskpäls –aikani 80-luvulla juuri Ruotsissa kylläkin. Enää ei tekoturkki vedä puoleensa ja muutenkin olen luonnon kuitujen rakastaja kesät talvet. Jotenkin siinä turkkikuvia katsellessani tuli mieleen kuinka puuvilla villa, silkki ja niiden yhdistelmät hellivät minua ilmanalasta toiseen muutaman viikon sisällä aivan suvereenisti.
Olin lähdössä taannoiselle Tansanian matkalleni, kun minua pyydettiin käymään Becksöndegaard –malliston maahantuojalla. Siellä on töissä ihana Lotta Arvelin, joka on pukenut minua Suomen kaunein koti ja –piha ohjelmiin. Lotalla on pistämätön maku, joten totta kai otin kutsun vastaan.
En ole koskaan oikein osannut käyttää huiveja enkä varsinkaan saronkeja. Ajatus tehdä huivista vaate, vaikutti minusta teennäiseltä ja hankalalta. Olin kuitenkin vastaanottavaisessa tilassa, kun Lotta esitteli minulle huivirepertoaaria. Jalkani oli tuskaisen kipeä, olin kuoleman väsynyt ja minulla hirveä nälkä. (Söin myyntikonttorin kaikki pähkinät, suklaat ja Buranat…) Lopulta lähdin kotiin kasissani valikoima kaftaaneja ja huiveja jotka sain kokeiltavakseni matkalleni mukaan.
Olen aivan loistava pakkaaja. Teknisesti nimittäin. Saan kaiken mahtumaan, eikä mikään mene rikki. Ainoa ongelma on se, että pakkaan mukaan aina väärät kamat. Kuka yleensä kykenee ajattelemaan yli kolmenkymmenen asteen hellettä kun nurkissa tuullee ja kaikki odottavat pakkasta? No siis, laukkuun hurahtivat huivit ja hurtuukit, pino t-paitoja, shortsit, bikinit ja yksi mekko joka sopisi iltaruokailuun hotellissa.
Kun sitten perillä Dar es Salaamissa aamutuimaan avasin matkalaukkuni olinkin vähän hämmentynyt…. Mutta mitä oli tehtävissä? Ei mitään. Päivittelin huonekaverilleni Marinalle laukun sisältöä. Ei yhtään kesämekkoa, ei mitään muuta kuin huiveja. Ja siis en liioittele yhtään. Eipä siinä muu auttanut, kuin alkaa opetella huivien käyttöä. Ja BOOOOOM! Mitä tapahtuikaan? Musta tuli Hanna the Huivifani foor evö!
Ensimmäisenä aamuna laitoin helpoimman tuntuisen huivin mekoksi ja menin kahville. Ei mitään ongelmaa. Ja materiaali 50% silkkiä ja 50% villaa. Tämä oli vielä jotenkin helppoa, koska sillä nyt ei ole niin kauheasti väliä mitä hotellin rantakahvilassa on yllä. Seuraavina päivinä tein töitä kuumudessa huivi vyötärölle kiedottuna t-paita puserona. Aivan mahtava vaate. Materiaalit hengittivät ja laukkuun viimeisenä heittämäni ikivanha silkkitrikoinen t-paita oli myös aivan loistava. Pointti on se, että silkki ja villa pysyvät miellyttävän ja kuivan tuntuisina vaikka olisivat hiestä märät. Ja voin sanoa, että hiki valui. Se valui noroina pitkin selkää kokoajan. Kerran jalassani oli puuvillashortsit. Hiki valui niiden vyötärönauhaan ja imeytyi siihen märäksi renkaaksi. Ällöä.
Kun menin illansuussa töiden jälkeen rannalle, laitoin bikinien päälle löysän puuvilla kaftaanin. Se hulmusi tuulessa ja oli unelman kevyt ja kehtasin kulkea hotellin aulan läpi rantaan, kun oli jotain päällä. (Oikeasti mulla oli hiukan sex and city –olo koska silmillä oli aurinkolasit ja huulissa ihan kirkkaan punaista huulipunaa, jota meikkitaiteilija Kaarina Kokkonen oli juuri opettanut minua käyttämään!!! Se oli kivaa!)
Lopulta siis matkalaukussa oli kerrankin juuri oikeat vaatteet. Huivien etuna on monikäyttöisyys, keveys ja villan taipumus itse puhdistaa itsensä. Nyt kun olen kotona samat huivit ovat kaulassani. Toimivia kerrassaan. Tärkeää materiaalin lisäksi on koko. Huivin täytyy olla tarpeeksi suuri, että se toimii.
Paksut kaulaliinat, ponchot ja viitat ovat myös muuttaneet vaatekaappiini. Niistä kerron toisella kerralla.
Lämmöllä
Hanna