Hesarin mielipidesivulla oli tänään (HS 30.08) kirjoitus otsikolla ”Sodanjälkeisessä Suomessa tunnettiin empatiaa”. En ole elänyt tuota aikaa, jota siinä kuvataan, kun karjalaisia, sodan jaloista saapuvia maanmiehiä, asutettiin muualle Suomeen.
Kirjoituksessa kerrotaan kuinka hyvin heidät otettiin vastaan ja kuinka hyvää kohtelua evakot silloin saivat.
Onkohan noin? Isäni kertoi aivan toisenlaista tarinaa. Jatkosodan ja Lapinsodan käytyään hän palasi kotiseudulleen, jonne oli saapunut paljon Karjalasta evakuoituja ihmisiä. Isäni mukaan vastaanotto oli nihkeää. Minun mieleeni jäi erityisesti se mitä isäni kertoi ilosta ja kauneudesta.
Kun karjalaiset tulivat, he toivat tukalasta tilanteestaan huolimatta mukanaan elämäniloa, puhetta ja kauneutta, joka oli hämäläisille outoa. Ikkunoiden alle istutettiin värikkäitä kukkia, hartioita lämmittivät iloiset huivit, nauru raikui ja puhe pulppusi. Isä piti siitä kovin ja muisteli siis näitä juttuja harmistuneena vielä vuosikymmenten jälkeen. Hän ei voinut ymmärtää nihkeyttä ja koki itse karjalaiset, avoimet ja iloiset ihmiset, tervetulleina ja arvosti suuresti sitä kuinka he pienellä viitseliäisyydellään saivat taiotuksi ympäritönkin kauniiksi.
Jotkut siis tunsivat empatiaa, monet eivät. Taitaa syvässä piillä meidän vaikeutemme hyväksyä toisenlaisia ihmisiä piiriimme. Ja aika kultaa muistot. Luulen.
Annetaan tilaa – sydämestä asti
♡
Hanna
Näkökulma on ihan itsestä kiinni. Olen karjalaisten evakoiden jälkeläisiä, ja mielestäni vanhempiani kohdeltiin hyvin. Eihän uusi asumus tietenkään vastannut sitä, mitä Karjalassa oli menetetty. Mutta kun vertaa vanhan rajan toisella puolella asuneiden suomalaisten kohtaloa, teloituksia ja kyydityksiä Siperiaan, voi vain olla tyytyväinen siitä, että oli kotoisin rajan länsipuolelta ja siitä, että Suomi piti omistaan huolta.
Toisaalta tiedän naapureita, joiden mielestä kaikki on huonosti ja heitä kohdeltiin huonosti. Mutta näillä oli muitankin ongelmia, niin omissa asenteissa kuin huonoa tuuria elinkeinojen kanssa. Se vaan on niin helppo syyttää muita omista ongelmista.
Olen tavannut Ruotsissa asuessani monia Lähi-Idästä tulleita siirtolaisia, joiden mielestä heitä kohdellaan huonosti. Tuli mieleen se naapurin valittajaukko. Kunnalta saatu asunto oli huonompi kuin yläkerran naapurilla tai kaupan ruokavalikoima ei ollut hyvä. Ehkä heidän oli helpompi valittaa tilanteesta suomalaiselle, koska he katsoivat suomalaistenkin olevan siirtolaisia. Kuitenkin valitukset olivat yleensä aiheettomia ja lähinnä kulttuurishokin aiheuttaman pahanolon tunteen purkamista. Jokainen muuttaja kokee kulttuurishokin, mutta kuinka nopeasti siitä toipuu, on hyvin yksilöllistä.
Oma näkemykseni on, että arabien olisi huomattavasti helpompaa asua toisissa arabimaissa. Eihän syyrialaisten, palestiinalaisten, egyptiläisten tai libyalaisten kesken erot ole juuri sen suurempia kuin karjalaisten tai hämäläisten kesken. Välillä maat ovat olleet yhdessä, välillä erillään, mutta samoja arabeja ihmiset ovat, puhuvat samaa kieltä ja kulttuuri on sama. Onkin keinotekoista puhua vaikkapa palestiinalaisista, ikäänkuin omana kansana. Selkeämpää olisi puhua vain tuon alueen arabeista.