Taito- ja taideaineiden numeroista

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on ehdottanut, että peruskoulussa luovuttaisiin taide- ja taitoaineiden numeroarvioinnista ja siirryttäisiin sanalliseen arviointiin.

Tämä asia saa sappeni kiehumaan ja otsalle nousee hiki. Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Ottaa aika tavalla aivoon.

En ole koskaan pystynyt nielaisemaan sitä asiaa, että koulutodistuksessa lukuaineiden keskiarvo oli tärkeämpi asia, kuin kaikkien aineiden keskiarvo. Miksi se, että ymmärsi mikä on yhden reaalimuuttujan funktio oli jotenkin arvokkaampaa, kuin se, että osasi laulaa, piirtää tai juosta kovaa?

1280px-Sandro_Botticelli_-_La_nascita_di_Venere_-_Google_Art_Project_-_edited

Kurttila ajattelee, että huono numero luovuusaineissa voi olla lapselle rampauttavaa. Niin se menee, joku hallitsee derivaatat helposti jollain pysyy kynä kädessä, mutta kaikkia taitoja tarvitaan tässä maailmassa ja on aivan yhtä rampauttavaa olla huono matematiikassa tai kielissä kuin liikunnassa tai kädentaidoissa. Harva on hyvä kaikessa. Ja loppupeleissä jokaisella taidolla on yhtä huikea ja ihmisille tärkeä lakipisteensä. Parhaassa tapauksessa nämä huiput saavat aikaan jotain hienoa yhdessä.

Kun tehdään elokuva taloustieteen Nobel-palkinnon saajasta ja elokuva voittaa parhaan elokuvan Oscar-palkinnon niin eikö siinä yhdisty aivan kaikki? Toista ei olisi ilman toista. Elokuva vieläpä pohjautuu kirjaan, joka oli ehdolla Pulitzer palkinnon saajaksi. ( A Beautifull Mind – Kaunis mieli) Elokuvan tekemiseen tarvitaan kaikkia taitoja. Luovuutta, kieltä, matematiikkaa, fyysistä voimaa. Ihmisiä jotka puurtavat, keittävät, ohjaavat liikennettä, käsittelevät koneita, luovat erikoisefektejä, maskeeraavat, valmistavat kameroita, laskevat bittejä. Katsokaa elokuvan lopputekstejä siinä on oiva luettelo kaikesta mitä tarvitaan, että voidaan luoda koskettavia hetkiä, lohtua, jakaa tietoa, antaa elämyksiä.

Kaikki taidot maailmassa ovat arvokkaita ja kaikkia, ihan kaikkia tarvitaan. Yhtälailla sitä, jonka lukuaineiden keskiarvo on loistava, kuin sitä joka osaa pistellä kauniita pistoja kankaaseen. Ja kuten opetusneuvos Tapio Ahokallio totesi loistavassa mielipidekirjoituksessaan Hesarissa (HS Mielipide 13.10.), numeroissa ei ole kysymys ihmisarvosta, vaan numerot ovat informaatioväline. Lue Ahokallion kirjoitus täältä.

Olen kolmen tyttären äiti, eikä minua heiluttanut mihinkään suuntaan tyttärieni lukuaineiden numerot, kunhan hoitivat läksynsä. Mutta kun taideaineissa pamahteli kymppejä ja kotiin kannettiin öljyvärimaalauksia ja sähkökitara soi olin onnellinen. Onneksi sattuman kautta lapset kävivät koulua, jossa näitä taitoja arvostettiin suuresti. Nyt kaikki kolme ovatkin ammateissa, joissa juuri nämä taidot ovat ensisijainen edellytys.

Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 kommenttia

  1. Anne Malin 18.10.2015

    Hyvässä arvioinnissahan onkin kyse oppilaan kannustamisesta eikä arvostelusta. Oppilaan tulisi saada onnistumisen kokemuksia ja arvostusta hyvässä ilmapiirissa. Tällöin rakentavalla arvioinnilla ja ohjauksella voidaan päästä parempiin tuloksiin.

    Vastaa
  2. Rauno Ryynänen 18.10.2015

    Kateus on suuri lahja. Kymppi oli kuvaamataito peruskoulun todistuksessa. Nykyään opiskelen media-assistentiksi eli kulttuuri on ala. Musiikki oli siinä nro 8 ja olen joskus rämpytellyt sähkökitaraa ajan kuluksi. Karaokea on tullut myös harrastettua. Myöhemmällä iällä on tullut kirjoittaminen osaksi elämää. Se elokuva ala myös kuuluu tuohon meidän koulutukseen. Nyt olen ensimmäisellä työharjoittelu jaksolla ja opettelen graafista toteutusta eli painotyö, julisteet jne. Aika paljon me tehdään töitä tietokoneella.

    Ei ollut se matematiikka mun vahvuus eikä ole sitä keskitasoa kummempi vieläkään. Olen silti kokeillut opiskella joskus myös LVI ja kone-ja metalli alaa. Ei ole ollut ongelma se raskas fyysinen työ vaan se matematiikka joten on pitänyt koittaa etsiä ne omat vahvuudet ja suuntautua sen mukaan itselleen soveltuviin tehtäviin. Köyhästä yksinhuoltaja perheestä olen koittanut ponnistella raha tilanteen ja elämän tilanteen mukaan. En ole välttynyt fyysiseltä työltä. Olen esim. ollut muuttomies, tiskaaja, hitsaaja, huonekalujen entisöijä, kierrätyspisteessä vastaan ottamassa tavaraa, purkamassa ja lajittelemassa niitä tavaroita. Matematiikasta huolimatta olen silti peruslaskut osannut hoitaa ennen niiden maksua ja kaupassa käynnit yms. tähän arkeen kuuluu.

    En ole lähtenyt edes samalle alalle mitä omat vanhemmat, joten suhteet joutuu rakentaan työelämään nollasta. No antaa kaikkien kukkien kukkia. Tyhjään sitä kilpailee mikä ala on toista parempi. Lapsellista touhua sanon minä.

    Vastaa