Minulla oli aikanaan ystävä, joka oli suunnitellut hautajaisensa piirun tarkkaan. Ohjeet olivat kirjallisessa muodossa, eikä niissä ollut mitään epäselvää. Olin shokissa moisesta toiminnasta. Hänen perustelunsa oli, ettei hän halunnut tuottaa vaivaa kenellekään. Näin kaikilla olisi helpompaa, kun hän poistuu näyttämöltä. Minä taas ajattelin, että määräyksiä satelee, jopa haudan takaa.
Olin eilen vieraana syntymäpäivillä ja kuinka ollakaan pöydässä, jossa istuin, virisi keskustelu hautajaisista. Syy aihevalintaan oli syntymäpäiväsankarin saamassa juhlapuheessa, josta kävi ilmi mitä musiikkia hän haluaa hautajaisissaan soitettavan. (Kyseessä oli yksi 90-luvun hittibiisi.)
Puheen jälkeen samassa pöydässä kanssani istuvat nuoret naiset kävivät läpi niitä omien hautajaistensa toivemusiikkia. Se oli kiinnostavaa. Ymmärsin että he olivat käsitelleet aihetta usein aiemminkin.
Oma ajatukseni on ihan toisenlainen. En varaudu kuolemaan mitenkään, tuntuu, että on täysi työ tässä elämisessä ja se on kovin kivaa ja pitää minut kiireisenä. Haluan antaa täysin vapaat kädet niille, joiden harteille järjestelyt aikanaan lankeavat. Ajattelen niin, että olen poissa, enkä halua toiveillani ketään rasittaa. Olen poissa, enkä moiti tai pety mistään mitä kuolemani jälkeen tapahtuu. Jos asia on toisin ja näenkin kaiken, olen onnellisin silloin, kun järjestäjät saavat itse suunnitella mieleisensä tilaisuuden. Sellaisen josta he saavat lohtua. (Uskon että joku kaipaa sitä kuolemani jälkeen – edes kohteliasuudesta!)
Ymmärrän myös toisen tyylin kannattajia. Siinäkin ajatuksena on helppous. Kun ihmiset ovat suruissaan, on varmasti suuri apu, jos jossain on valmiit ohjeet mitä tehdä ja kuinka toimia.
Seurueeni keskustelussa kuului usein ajatus siitä, että vainajan tulisi saada sellaiset hautajaiset joista hän itse pitäisi. Siinä kohdassa juuri onkin minun ongelmani. Miksi minun täytyisi pitää hautajaisistani, koska en niitä ole kokemassa? Mielestäni niiden tulee nauttia tilaisuudesta, jotka siellä ovat.
Maalaus öljylle
Nyt kun mietin, niin olisikin kyllä hauskaa keikkua pilven päällä ja katsoa millaisen juhlan he minulle tekevät. Jos lapseni ovat minua hautaamassa, niin minähän olen tehnyt heille juhlia loputtoman määrän. Millaiset juhlat he järjestävät minulle? Tavallaanhan minullakin on siis toive juhlan laadusta – tehköön järjestäjä siten, kun hänestä hyvältä tuntuu ja muistakoon, että minä olen siinä vaiheessa varmasti avoin kaikelle.
Siihen hetkeen asti, juhlikaamme silti elämää, nautitaan kaikista ystävistä ja pienistä sekä suurista iloista, jotka eteen tulevat. Ja iloitaanpa vielä vastoinkäymisistäkin, jos emme oitis, niin ainakin hetken päästä. Yleensä ne ovat lopulta oivia kokemuksia.
Lämmöllä
Hanna
Suunnittelimme ystäväni kanssa hänen hautajaisiaan pari viikkoa ennen hänen kuolemaansa. Auttoi osaltaan yli saattohoito- ja suruajan kun tiesin, että saatoin olla toteuttamassa hänen toiveitaan.
Oma isäni oli viimeistä piirtoa myöten suunnitellut omat hautajaisensa. Ohjeissa oli jopa aiheita papin siunauspuheeseen ja muistotilaisuuden tarjoiluihin. Meitä lapsia se jopa huvitti, hän oli täsmälinen mies hautaan asti. Paperitkin olivat numeroiduissa mapeissa ja ohjeet niiden löytämiseksi selkeät.
Omia hautajaisiani en ole ajatellut muuten kuin tuhkauksen osalta. Päädynkö äidin vai isän suvun hautaan vai yhteen miehen suvun kolmesta haudasta? En tiedä. Sen hoitakoon muut. Mielellään kuitenkin samaan hautaan kuin mies, kumpi meistä kuoleekin ensin. Tätini kiukutteli kerran, että sukuhautaan oli haudattu ”väärän sukuhaaran” jäseniä. En voinut olla toteamatta ”Se voittaa joka kuolee ensin”…
Nyt syksyllä kun äitini kuoli olisin toivonut, että olisimme puhuneet hautajaisjärjestelyistä joskus aiemmin elämässä. Kun mistään ei oltu sovittu niin moni asia jäi nyt pimentoon mitä äiti olisi oikeasti halunnut. Ainoa asia mikä oli varma oli hautaustapa mutta kaiken muun arvelimme isäni ja veljeni kanssa. Toivottavasti äiti oli tyytyväinen järjestelyihin kun hän katseli niitä pilvenreunalta <3
Olen ollut järjestämässä äitini ja appivanhempieni hautajaisia. Mitään ohjeita eivät kyseiset ihmiset eläissään antaneet hautajaisten järjestelyistä. Mutta mielestäni niissä pätee sama ajatus kuin muidenkin juhlien järjestelyissä…tehdään päähenkilön näköiset, ei juhlijoiden näköiset. Hautajaisissa erityisesti kun niissä ei todellakaan kukaan nauti olemisestaan niin kunnioitetaan vainajan elämänarvoja. Ja aina parempi jos on jo ennalta annettu toiveita, se helpottaa muutenkin ahdistavassa tilanteessa surun keskellä.