Olin sunnuntaina EMMAssa (EMMA – Espoon modernin taiteen museo) ja siirtyminen pois siitä tunnelmasta, jonka Rut Brykin taidetta laajasti esittelevä näyttely Rut Bryk – Taikalaatikko tarjosi, oli kivuliasta. En olisi ollenkaan halunnut astua ulos siitä ihmeellisestä maailmasta, jossa olin lumoutuneena kulkenut vanhan WeeGee-talon ankean hienojen betoniseinien suojissa. Kun ajoin kotiin, pelkäsin puhelimen soivan ja tempaisevan minut nykyhetkeen ja -paikkaan. Vielä nytkin, kun kirjoitan tätä tekstiä Jyväskyläläisen hotellihuoneen sängyllä istuen, saan ihoni alle sen saman tunnelman, jossa vaelsin Rut Brykin töiden äärellä. Vähän pelkään edes kirjoittaa koko näyttelystä – ettei vaan käy niin, että menetän sen kaiken, purkaessani tunnelmat tähän.
Mikä näyttelyssä sitten vetosi niin voimakkaasti? Sitä en oikeastaan osaa pukea sanoiksi ja eritellä, mutta saman tien kun aloin katsoa Brykin keramiikalle luomia maailmoja ne imaisivat minut jonnekin muualle. Pois arjesta ja omasta elämästäni. Palasin jotenkin myös lapsuuden maisemiini. Ehkä kuvissa olikin jotain siitä, millaista oli elää meidän perheessämme. Estetiikkaa ja kukkivia niittyjä rakastavan taiteellisen äitini, kolmen vanhemman sisareni ja alati töitä tekevän isäni kanssa. Toisaalta tämä ajatus tuli mieleeni vasta nyt.
Näyttelyssä oli valtavasti katsottavaa. Se oli loistava läpileikkaus koko Brykin tuotannosta ja oli kiehtovaa katsoa upean taiteilijan koko matka nuoruuden töistä aina viimeisiin töihin saakka.
En lukenut yhtään arvostelua näyttelystä etukäteen, enkä kerrannut niitä kohtuullisen vähäisiä tietoja, joita minulla Ryt Brykistä entuudestaan oli. Menin vain ja annoin kuvien viedä. Ja kyllä ne veivätkin. On jotenkin vaikeaa selittää mikä niissä kiehtoi mutta varmasti pidän esittävästä taiteesta ja kuvista jotka ymmärrän, mutta jotka silti vievät mennessään ja alkavat kertoa minulle omia tarinoitaan. Vaikka Brykin kuvat ovat ystävällisiä, tarinat ja tunnelmat joita ne minulle kertoivat olivat syvällisiä. Ei taiteen minusta tarvitse olla hirvittävän dramaattista ja rajua, ollakseen vahvaa ja herättääkseen vahvoja tunteita äärestä laitaan.
Jossain vaiheessa kuvia katsellessani (haluan käyttää sanaa ”kuvia” koska vaikkakin kyseessä on keramiikka, keramiikan pinnalle Brykin luomat kuvitukset tai keramiikasta tekemät mosaiikit ovat kuvia yhtäkaikki kuitenkin) mieleeni tuli Marc Chagallin taide. Myöhemmin asia huvitti minua. Koin itseni hetkellisesti taiteen tuntijaksi. Istuin katsomaan näyttelyssä pyörivää videota, jossa Brykin tunteneet ihmiset kertoivat hänestä. Vuokko Nurmesniemi sanoo yhtäkkiä videolla, että Brykin teoksia on verrattu Marc Chagalin teoksiin, mutta hänestä se on puppua. ”Rut oli Rut ja hän teki omaa taidettaan”. Niin se varmasti olikin. En hetkeäkään ajatellut kysessä olevan minkäänlaisen kopioinnin, voivathan asiat ja tyylit silti muistuttaa jossain määrin toisiaan. Trendejä on ollut aina. Oli kuitenkin hauskaa, että olin huomannut tällaisen asian itse.
Tuotannon aikajanalla kulkiessa työt muuttuvat abstraktisemmiksi, mutta enimmäkseen niissä säilyy esittävyys kuitenkin. Pidin siitä. Suomen Pankin toimistotilojen aulassa sijaitseva reliefi Puu (1980) on ihana esimerkki siitä kuinka uskomattoman paljon sävyjä lähes mustavalkoisessa työssä voi olla. Pienillä keraamisilla nappuloilla ”maalattu” teos on henkeäsalpaava.
Kun pienenä yritin nukahtaa päiväunille, eikä siitä oikein tullut mitään, äiti kehotti katsomaan tuulessa heijaavia puun oksia ja miettimään mitä niissä näen. On hämmentävää että pienistä, kovista yksittäin tehdyistä keramiikan paloista voi saada aikaan jotain yhtä elävää ja mystistä. Luultavasti Puu on näyttelyn lemmikkini.
Näyttelyä kiertäessäni, mietin kuinka rohkeita taitelijat ovat ja kuinka inspiroivalta heidän elämänsä tuntuu. Työt kumpuavat jostain syvältä taiteilijasta itsestään. Kuinka rohkeaa on näyttää se maailma kaikille ja jättää ihmisten arvioitavaksi. Rut Bryk oli naimisissa Tapio Wirkkalan kanssa. Kuinka paljon toinen on vaikuttanut toiseen ja miten? Bryk niin koristeellinen ja Wirkkala pelkistetty. Millaista heidän elämänsä on ollut?
Näyttely antoi paljon pitkäksi aikaa. Se sai ajattelemaan myös jälleenrakennusajan aikaista positiivista ja optimistista elämänasennetta. Se valoisuus oli niin läsnä näyttelyssä. Nuoret ovat löytäneet 50- ja 60-luvun tyylin nyt. Toivottavasti siihen liittyy myös tuon ajan optimismi. Kaipaan sitä valittamisen, ahneuden ja ahdistuksen sijaan.
EMMA on upea paikka ripustaa tällainen tai mikä tahansa näyttely. Aarno Ruusuvuoren piirtämä, ankaran linjakas Weilin+Göösille v. 1967 valmistunut painotalo on muuttunut Näyttelykeskus WeeGeeksi kymmenen vuotta sitten. Rakastan sitä kontrastia, mikä rujon pehmeä betonipinta suo mille tahansa. Suuret tilat antavat tilaa ajatuksille, ihmisille ja taiteelle.
Näyttelyn lopussa on Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan tyttären, Maaria Wirkkalan kokoama mosaiikkiteos hänen äitinsä tekemistä keramiikkapaloista. Kun katsoin sitä valtavan pitkää teosta ajattelin millaista on ollut laittaa paloja paikoilleen ja ajatella äitiä. Järjestellä mosaiikkipaloja, jotka ovat äidin käsissä muotoutuneet.
Sopiva loppu näyttelylle oli valtava itämaisen naisen päätä kuvaava alabasteriveistos, joka kuului jo toiseen näyttelyyn. Pää oli armollisen seesteinen ja rauhallinen ja antoi minun ja ajatusteni viipyä vielä Brykin luomassa sadunpehmeässä ajatusten virrassa.
EMMAn museokaupasta voi hankkia näyttelyn kuraattorin FT, dosentti, kirjailija, Harri Kalhan kirjottaman kirjan, Rut Bryk elämän taide, jota nyt ahmin. Kirja kertoo sekä henkilöstä että hänen taiteestaan sekä Tapio Wirkklan ja Rut Brykin suhteesta ihanalla tavalla. Millaista onkaan ollut elämä Arabian taideosastolla, seikkailuilla Venetsiassa yhdessä puolison Tapio Wirkkalan kanssa ja lapsuudessa Tukholmassa, jossa saksalainen isä tutki apolloperhosia?
Olen kirjan lumoissa totaalisesti! Poimin siitä yhden kappaleen tähän. Rut Bryk kirjoitti päiväkirjaansa 1937:
”Tahdon tuoda esille sen, mitä olen aina etsinyt, jota kenties ei ole olemassakaan. Tuon tuntemattoman, ihmeellisen – Haluan näyttää ihmisille SIELUN, sen mikä on kivissä, taloissa, kaikessa…Haluaisin näyttää maailmat, nuo ihmeelliset ja kauniit. Haluaisin esittää ne ihmeellisillä väreillä, jotka vihdoinkin voisivat ilmaista sen, mihinkä sanani ja ajatukseni eivät riitä.”
Voi Rut Bryk – onnistuit todellakin!
Myös edellinen blogikirjoitukseni sai innostuksensa tästä näyttelystä. Voit lukea sen täältä
Hanna
Rut Bryk – Taikalaatikko -näyttely 12.5.-4.9. EMMA – Espoon modernin taiteen museo