Mä olen tässä miettinyt tätä ajatusta olla itselleen armollinen. Tämä käsite ponnahtaa ilmoille monissa yhteyksissä. Se viihtyy usein samoissa maastoissa liikunnan, terveellisen ruokavalion, sokerin, herkkujen ja alkoholin kanssa. Ja joka kerta, kun luen sen, minulle tulee fiilis, että aha – nyt ollaan luovuttamassa. Nyt ote lipsuu ja sitä selitellään.
En missään nimessä kannata ajatusta spartalaisesta elämäntyylistä tai virheettömyyden tavoittelusta, sillä minä jos kuka, olen nautiskelija. Nautin kaikesta, mitä ikinä voi kuvitella nautinnolliseksi. Hyvästä ruuasta, herkuista, laiskottelusta, siivoojasta, autonkuljettajasta, ravintoloista, pussailusta, kauneudesta, kauniista näkymistä, matkustelusta, ensimmäisestä luokasta, kaikesta mahdollisesta ylellisestä, pehmeästä ja ihanasta. (On muistettava että osa edellä luetelluista on vain suloista unelmaa!)
Ymmärrän, että on ihmisiä joiden olisi tosiaan syytä olla itselleen armollisempia, kuin ovat. Jotka alkavat olla ikään kuin ylikunnossa joissain asioissa ja tilanteissa ja vaativat itseltään liikoja. Mutta kuuluko heidän sanavarastoonsa tämä itsensä armahtaminen? Eipä taida kuulua.
Pienten lasten vanhempien kuuluisi olla armollisia itselleen ja esimerkiksi viitata kintaalla siistille kodille. Lasten kanssa leikkiminen, pussailu ja nukkuminen on tärkeämpää, kuin siivoaminen. Mutta kun aletaan armahtaa itseään syömällä liikaa ja epäterveellisesti, onko se jotain armahtamista? Tai jos skipataan viikon urheilut, koska ei vaan jaksa, vaan haluaa olla armollinen itselleen ja loikoilla sohvalla sen sijaan? Oikeastihan siinä tekee itselleen vain karhunpalveluksen.
Alkoholi armahtaa usein myös. Samppanjaa ja viiniä juodaan ”koska olen ansainnut lasillisen”. Viiniä ansaitaan tekemällä pitkä työpäivä tai jotain muuta rankkaa, kuten työviikko. Samppanjasta on tullut suomalaisten uusi suosikkijuoma. Sitä ansaitaan usein ja kun ollaan armollisia itselleen se myös kerrotaan kernaasti Facebookissa.
Kaikki edellä mainitut tavat olla armollisia itseään kohtaan, voivat olla myös itsekurin puutetta. Jos kuitenkin sen pitkän työviikon jälkeen painuisi sinne salille tai lenkille ja jättäisi pullan syömättä, olisiko ihminen onnellisempi ja palkkio armollisuutta makeampi? Kummasta tulee parempi mieli, lenkistä vai sohvasta? Pullasta vai päärynästä? Samppanjasta vai reippaasta kävelystä?
Hanna, Nipottaja
Ihan naulankantaan, Hanna. Ei tuohon ole lisättävää. ☺
<3