Jotkut sanat ovat sellaisia, että ne nähdessään lakkaa kokonaan lukemasta. On myös erilaisia, tavallaan uusia (vaikka oikeasti vanhoja) ruoka-aineita joiden nimen nähdessään tapahtuu sama reaktio. Ei oikein jakseta ottaa selvää ja tutustua uusiin juttuihin, kun vanhoillakin pärjää aivan hyvin. Kuitenkin, kun vihdoin ottaa asiakseen tutustua niihin, se vie vain tovin ja ilo uusista asioista voi hyödyttää koko loppuelämää.
Proteiini, proteiinijauhe, proteiinipirtelö, palautusjuoma ja ravintolisä, ovat sanoja joiden kohdalla moni tavallista elämää elävä, tavallinen ihminen hyytyy. Koetaan, että edellä mainitut kuuluvat vain kehonrakentajille, himoliikkujille, urheilijoille ja bikinifitnessiä harrastaville aktiiviliikkujille. VIRHE! Me kaikki tarvitsemme proteiineja solujen rakennusaineiksi. Proteiineja tarvitaan myös solujen aineenvaihduntaan. Proteiinivälipalajauhe auttaa kaikkia pitämään huolta hyvästä olosta.
Kun jokaisella aterialla syö jotain proteiinia sisältävää, veren sokeri pysyy tasaisena ja siis energiaa riittää tasaisesti. Kun syö proteiinia olo myös tuntuu kylläisemmältä, kuin hiilihydraatti- tai rasvapitoisen aterian jälkeen. Se johtuu siitä, että proteiinien vaikutuksesta elimistössä erittyy paljon kylläisyyttä sääteleviä hormoneja ja olo on pitkään kylläinen.
Pirtelö piristää
Pirtelöt joihin tulee vain vettä tai maitoa ja desilitran verran PROfeel proteiinilisää, ovat maailman helpoimpia (herkku) välipaloja (suklaa ja mansikka – ihania!.) Välipalat taas ovat tosi tärkeitä pitämään energiatason tasaisena. Silloin ei tule syötyä karkkia, pullaa tai muuta epäterveellistä, kun yhtäkkiä on kova nälkä. Kauppojen energia ja proteiinipatukat, ovat muuten karkeiksi luokiteltevia sokeripommeja. Kannattaa lukaista tuoteselosteet tarkkaan. Ja karkiltahan ne maistuvatkin!
Palautusjuoma – miksi ja kenelle?
Entä sitten se palautusjuoma? Liikunnan ei tarvitse olla mikään huippusuoritus, vaan jo reippaan kävelylenkin jälkeen on hyvä ottaa välipala. Kun välipala on sokeriton mutta siinä on proteiinia ja hyviä hiilihydraatteja, ei tule väsymystä ja kroppa voi hyvin. Niin helppo asia on palautusjuoma! Aina heti jumpan ja treenin jälkeen. Sitten ehtiikin hyvin käydä suihkussa ja kaupassa ja kun on aika istua ruokapöytään on sopiva nälkä ja syömistä voi hallita.
Myös vanhukset tarvitsevat proteiinia. Ja erityisesti juuri he, sillä ikääntyessä proteiinin tarve kasvaa. Yksi ikääntymisen merkeistä on lihaskato. Eli mummoille ja papoille pirtelöitä tekemään ja tuorepuurot maistuvat heille varmasti myös, proteiinijauheella terästyt puurot ovat vatsaystävällistä ja maukasta superruokaa!
Heraproteiini on hyvin imeytyvässä muodossa olevaa proteiinia ja Valion PROfeel proteiinijauheet on tehty suomalaisesta maidosta Suomessa. Minusta se on hyvä asia. Lisäksi PROfeel heraproteiinilisän ja PROfeel proteiinivälipalajauheen tuoteselosteet ovat lyhyet ja ytimekkäät. Listassa ei ole mitään vaikealta tuntuvaa tai ihmeellistä. Jauheet eivät sisällä säilöntäaineita ja ne ovat laktoosittomia.
Viimeksi viime viikolla näin mitä tapahtuu, kun ei syö säännöllisesti ja proteiinivälipala jää pääaterioiden välistä pois. Illalla tulee hallitsematon nälkä ja syön niin sanotusti kaiken minä saan kiinni…. Ruoka ja herkut on huonoja juoksemaan karkuun… Se harmittaa. Vyötärölle kertyy massaa josta en pidä. Buuuu!
Pirtelöt on ihania ja supernopeita. Vain vettä tai maitoa ja desilitra PROfeel proteiinilisää sekaisin ja ihanan makuinen pirtelö on valmis. Siihen ei mene minuuttiakkaan. Mutta proteiinijauheita voi myös lisätä herkkuihin sekaan.
Tein neljä erilaista ihanaa välipalaa, joita voi nauttia aamupalaksi, iltapalaksi tai ottaa evääksi mukaan. Kokeile raakapuuroja, tuorepuuroja, bircher müesliä tai millä nimellä ikinä haluatkaan herkkuja kutsua ja sovella niitä mielesi ja makusi mukaan. Siellä on se vähän hankala ainesosakin, jollaisista puhuin tuolla alussa. Chia-siemenet. Ne ovat hyvä omega-3 lähde eivätkä ne maistu miltään, mutta tekevät hyvää vatsalle ja hyytelöittävät puuron. Superfoodia!
PROfeelin nettisivuilla on muuten ihania venyttely- ja muita liikuntaohjeita lyhyinä videoina. (Skrollaa sivua alas niin löydät perille!) Niissä esiintyy tankotanssin maailman mestari Oona Kivelä. Minun suosikkini on ”Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella spagaattia” ja ”toimistojumppa” Oona on ihanan positiivinen ja ohjeet ovat selkeät ja helpot.
Mutta nyt välipalareseptit! Ole hyvä!
(reseptien jälkeen behind the scenes -kuva. Kun aina kysytään kuka tämän kaiken syö!)
Raakapuuro kookoksen ja rusinoiden kanssa
(neljälle)
5 dl kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
1 tl kanelia
1 dl rusinoita
2 Granny Smith omenaa raastettuna
5 dl maitoa
2 dl PROfeel proteiinivälipalajauhetta vaniljainen
Tarjoiluun
Kreikkalaista jogurttia
Hunajaa
Pistaasi (tai muita) pähkinöitä
Sekoita kaikki aineet yhteen ja laita jääkaappiin tekeytymään tunniksi. Tarjoa kreikkalaisen jogurtin ja pähkinöiden kanssa. Valuta päälle muutama rihma juoksevaa hunajaa.
Lempeä appelsiinin makuinen tuorepuuro
(kahdelle)
2,5 dl kaurahiutaleita
1 dl maitoa
1 dl vastapuristettua appelsiinimehua
1 dl PROfeel proteiinivälipalajauhetta vaniljainen
1 dl maustamatonta jogurttia
1 dl murskattuja pekaanipähkinöitä
ripaus suolaa
1 appelsiinin raastettu kuori
Sekoita kaikki aineet yhteen ja laita jääkaappiin tunniksi. Ripottele päälle appelsiinin kuorta ja tarjoile mandariinin tai appelsiinin palojen ja pähkinöiden kanssa
Puuro Chia-siemenistä ja kaurahiutaleista
(kahdelle)
5 dl piimää
½ dl chia-siemeniä
3 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
2 dl PROfeel proteiinivälipalajauhetta mansikkainen
sekoita kaikki aineet yhteen ja laita vähintään tunniksi tai yön yli jääkaappiin.
Bircher müesli
2 dl kaurahiutaleita
2 dl omenatäysmehua
2 dl PROfeel proteiinivälipalajauhetta
3-5 dl maustamatonta jugurttia
2 garnny Smith omenaa raastettuna
puolen sitruunan tai limetin mehu
reilusti kanelia
2 tl agavesiirappia (tai vaahterasiirappia tai hunajaa)
Pekaanähkinöitä
Tuoreita tai pakastettuja marjoja tai hedelmäpaloja
Sekoita mehu kaurahiutaleisiin illalla ja pane puuro turpoamaan jääkaappiin yöksi.
Lisää aamulla joukkoon PROfeel proteiinivälipalajauhe ja jugurttia, niin paljon, että saat itsellesi sopivan koostumuksen.
Raasta omenat ja lisää raasteen joukkoon sitruunan tai limetin menhu. Lisää raaste puuroon.
Paahda puhtaalla pannulla pähkinöitä. Kun ne ovat saaneet hiukan väriä sammuta levy ja lisää pannuun vähän agavesiirappia, hunajaa tai vaahterasiirappia ja sekoita.
Lisää pähkinät ja hedelmäpalat tai marjat puuron päälle. Mums!
Moikka! Noi on kaikki hyviä ohjeita ja tekisi mieli maistaa, mutta kaikissa on maitoa, joka ei käy meikäläiselle. Nuo proteiini jauhe pussit on todella houkuttelevan näköisiä, mutta täytyy vaan jättää kaupan hyllylle.Tiedän,että on maitoa korvikkeena, mutta ei ole proteenijauhe pussissa.
[…] niin paljon, että se täyttää vatsan. Valikoimassa on myös maustamaton jauhe, sitä käytän raakapuuron seassa ja leivonnaisissa tuomassa […]