Parasta matkalle lähdössä on se hetki, kun lentokoneen pyörät irtoavat maasta ja koneen nokka nousee ylös korkeammalle ja korkeammalle. Se on lupaus seikkailusta!
Kaikenlaisia seikkailuita ollaan perheen kanssa matkustettaessa koettu ja lähdön hetkellä olen yleensä aika hermostunut. Onko se matkakuumetta? Varmaan. Mutta rauhoitun oikeasti vasta, kun istun koneessa. Jotenkin aina vähän jännittää se kentällä tapahtuva säätö. Onko liput tai tarkastuskortti puhelimessa? Entä jos puhelimesta loppuu akku? No sitten riittää passi. Onko passi mukana? Loppujen lopuksi kaikki on aina ollut mukana paitsi kaksi kertaa. Toisella kerralla pakotin taksin kääntymään takaisin, kun huulipuna oli jäänyt kotiin ja toisella kerralla oltiin menossa kuvausreissulle ja kuvausvaatteet unohtuivat eteiseen. Silloin ei ehditty palata niitä hakemaan, vaan ostin kentältä vaatteet kuudessa minuutissa!
No tällä kertaa kaikki sujui mallikkaasti ja lyhyt kahden tunnin lento meni musiikkia kuunnellessa ja torkkuessa varsin leppoisasti.
Perillä Berliinissä meitä oltiin vastassa. Tiedättekö, kun siinä tullin jälkeen seisoo aina ihmisiä kyltti kädessä? Joissain on henkilön nimi, joissain yritys. Nyt kyltissä luki Matkavekka ja ihana Marja-Terttu Ruokamo toivotti meidät tervetulleeksi Berliiniin. Sitten hän lähti tarmokkaasti johdattamaan parinkymmenen ihmisen ryhmäämme kohti meille varattua bussia.
On muuten tosi rento tapa saapua uuteen paikkaan, kun joku on vastassa ja kaikki on hoidettu valmiiksi. Normaalisti meillä menee homma niin, että yksi jää ottamaan laukkuja hihnalta ja yksi juoksee autovuokraamoon tai sitten haahuillaan kentällä sinne tänne ja etsitään missä mahtavat olla taksit tai hotelliin vievät shuttlet tai miten pääsee kaupunkiin vievään junaan. Nyt vain käveltiin kyltin ja Marja-Tertun perässä bussiin ja saman tien alkoi matka kohti Berliinin keskustaa ja historiaa ja kaikesta oli huolehdittu etukäteen. Niin rentoa ja helppoa.
Oppaamme on asunut Berliinissä 70-luvulta lähtien. Hän opiskellut valtiotieteitä ja toiminut ulkomaankirjeenvaihtajana vuosikausia sekä kylmänsodan että muurin murtumisen aikaan. Lisäksi hän on koulutukseltaan tulkki ja kaiken tämän tähden hänen tietomääränsä oli kyllä vakuuttava. Oli kiinnostavaa kuunnella faktoja ihmiseltä, jonka tieto on syvällistä. Tieto alkaa elää ja muodostuu kokonaiskuva siitä mitä ja miksi jotain on tapahtunut.
Ihmeen ketterästi iso bussi liikkui siksakkia kaupungissa nähtävyydeltä toiselle. Näimme kaikki Berliinin ’must see’ paikat höystettyinä kiinnostavilla kertomuksilla. Kaikesta mitä näimme matkan varrella saimme kuulla jotakin ja tärkeimmät paikat kävimme katsomassa jalan.
Kävimme myös natsi-saksan romaniuhrien muistomerkillä, joka on kaunis vesiallas. Allasta ympäröi kivetys ja kivissä on joidenkin uhrien nimiä. Romaneja murhattiin noin puolimiljoonaa natsien toimesta.
Ilma ei ollut paras mahdollinen, vähän sataa ripotteli, mutta ei se meitä haitannut. Meidän Berliinin monet kasvot -ryhmämatkamme osallistujat olivat kaikki niin ihania ja positiivisia ihmisiä. Pidimme tervetulleen pienen kahvitauon yhdentoista aikaan lähellä Branderburgin porttia. Halukkaat saivat maistaa paikallista herkkua currywurstia, jossa grillatun makkaran kanssa tarjotaan currylla maustettua tomaattikastiketta. Oppaamme varasi annokset valmiiksi jo bussimatkan aikana. (Berliinin matkaa ei voi tehdä kunnolla, jos ei syö makkaraa. Saksalaiset makkarat ovat taivaallisia ja jotain aivan muuta kuin kaukaiset suomalaiset sukulaisensa)
Reippaasti lähdimme kahvitauon jälkeen tutustumaan jalan moniin keskeisiin nähtävyyksiin Berliinin historiallisessa keskustassa.
Oli hienoa päästä tutustumaan heti aluksi kaupunkiin niin tyhjentävästi. Aikaa ei mennyt hukkaan ollenkaan, kun päästiin heti asiaan. Lopuksi siinä yhden aikaan olimme hotelilla, joka oli aivan kaupungin keskustassa ja jonka takapihalta pääsi upeaan puistoon. Käytännössä koti kaupungin keskustassa, järven rannalla. (Ei kyllä ollut järveä, mutta Spree joki oli)
Berliinin Intercontinental on viiden tähden hotelli, jossa meitä kohdeltiin viiden tähden arvoisesti. Huone oli tilava ja ihana, sängyissä oli perinteiseen saksalaiseen tyyliin jättimäisen pehmeät ja muhkeat untuvatyynyt ja -peitot ja kylpyhuone oli yksiön kokoinen! Ja mikä parasta kylpyammeen (jonne emme lopulta ikinä ehtineet) lisäksi kylpyhuoneessa oli suihku erikseen, sekä suurentava valaistu peili.
Torstaina ehdimme vielä tehdä vaikka mitä. Kävelimme viiden minuutin matkan päähän trendikkääseen kauppakeskus Bikini Berliiniin. Matkalla ohitimme kuuluisan Berliinin eläintarhan portit.
Bikini Berlin on täynnä ihania kauppoja, joista yksikään ei oikeastaan ole tuttu entuudestaan. Se on parasta. Haluan nähdä ja ostaa uusia juttuja joita ei saa kotoa. Lounaaksi söimme Bikinissä falafelejä, punajuurisalaattia ja kukkakaalicouscousia.
Illan suussa lähdimme Kreutzbergiin Markthalle Neunin streetfood tapahtumaan, joka on torstaisin klo 17.00-22.00. Se oli napakymppi valinta! Aivan mielettömän hyvä meininki ja fiilis siellä. Ja tietysti siellä kävi myös hauska pikku sattumus. Juuri kun olimme Katrin kanssa haukkaamassa erikoista ja hyvää Venetsuelasta kotoisin olevaa täytettyä arepas-leipää, tuli paikalle kuvausryhmä ja kas niin pääsimme mukaan Netflixin kokkiohjelmaan! Kansainvälinen läpimurtomme on vain ajan kysymys!
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=EnwYxjPwYvs?rel=0&controls=0&w=560&h=315]
Pieni video ruokafestivaalilta. Kova puheensorina kertoo iloisista ihmistä, vaikka vähän häiritseekin selkeästi mun puhumista!
Illalla olimmekin aivan poikki mutta vierailu hotellin hulppeassa spassa sai elämän taas kohdilleen ja uni tuli saman tien kun pään painoi tyynyyn.
Hotellin aamiainen oli viiden tähden väärti. Pelkästään müslejä oli kymmentä sorttia, leivät, leikkeleet ja juustot hyvin edustettuina ja keittiömestari valmisti kananmunista kaikkea mitä ikinä keksit pyytää.
En ole koskaan oikein ymmärtänyt alkoholin nauttimista aamuisin, mutta jostain sain päähäni, että nyt juomme kuohuviiniä aamiaisella! Tarjoilijat toivat kaikki juomat pöytään, siis kahvin, teen, veden ja tuoremehut, mutta kuohuviini oli pöydässä josta haettiin juomaa itse. Kävelin sinne ja katsoin pulloja. Avatussa pullossa oli korkki, joka piti kuplat juomassa. Olin jo tarttumassa pulloon, kun tajusin ettei minulla oli hajuakaan kuinka korkki toimii. Pieni ahdistus hiipi myös mieleeni – onko ok jos alan nyt tässä kuohujuomaa itse kaatelemaan, kun kaikki muu juoma tuodaan nokan alle? Näin jo silmissäni, kuinka sählään korkin kanssa ja kohta juoma suihkuaa kuin formuloiden palkintopallilla keskellä aamiaishuonetta kastellen asiakkaat, juustot, leivät ja lattian… pakenin paikalta. Menin tarjoilijan luo ja kysyin voisiko hän auttaa minua ja kaataa kaksi lasia samppanjaa, koska pullonkorkki oli niin pelottava. Pian olivat lasit edessämme ja kiitellessäni tuo ihana nainen sanoi vain, että hänen tehtävänsä on pitää meistä huolta ja hän tekee sen ilomielin. Jos jotain on tähän ikäänsä oppinut niin sen, että kannattaa kertoa olevansa avuton. Apu tulee nopeasti ja sen antaja saa kokea myös mielihyvää.
Ensimmäinen aamu hotellissa alkoi siis kuohuvalla ja kuinka reissu jatkui ja parhaat menovinkit Berliiniin kerron loppuviikosta täällä. Ensin täytyy hiukan sulatella kokemuksia ja selata yli tuhat valokuvaa!
Tschüss!
🇩🇪
Ja iloa päivään!
♡
Hanna
Voi ei, kuvista päätelleen matka oli onnistunut ! Olimme itsekin Berliinissä ohjaajan Ruohorannan vieraina muutama vuosi sitten. Tutut paikat kuvissa. En ehtinyt kunnolla lukea, mutta luen varmasti ajan kanssa ja katselen kuvia. Kirjoitat aina niin henkevästi, että oikein fiilistelin hetken. Mutta palaan tähän fiilistelyyn kohtapuolin. Lupasin tänään käydä kuntosalilla tai uimassa ja nyt on mentävä kun kello tikittää jo kohta iltaa…
PS SKK ohjelman katsoin eilen tv:stä, pitää aina katsoa vielä uudestaan netistä. Tutkin sitten sitä mukaantuloa myös tarkemmin, ehkä. Kevättä rintaan !
Joko olette kohta menossa uudelleen?
🙂
Hanna
Ai niin, unohdin lähettää terveiset kuvaajalle ! Tosi hyvät kuvat, erityisesti pidin kuvasta ”Muistomerkin voi kokea monella tavalla”. Palaan katsomaa kuvia kun tulen kuntoilusta.
Kiitos! Terveiset ovat menneet perille!
Hanna