Taiteesta aggressioihin – matkani tänään

Tänään oli yksi vaikuttavimmista tiedotustilaisuuksista joissa olen ollut pitkään aikaan. Ateneumin taidemuseo on saanut lahjoituksena mittavan taidekokoelman kajaanilaiselta 79-vuotiaalta Tuomo Sepolta, joka on ranskan ja englannin kielen lehtori. Hän on omistanut koko elämänsä taiteen keräämiselle ja kokoelmaan kuuluu lähes 2000 työtä. Tialsuudessa hän istuu Ateneum-salin lavalla ja kertoo elämäntyöstään. Olisin halunnut kuunnella hänen kertomuksiaan koko päivän.

Tuomo Seppo osti ensimmäisen työnsä 11-vuotiaana piirustuksen opettajaltaan ja 15-vuotiaana hän hankki Tuulikki Pietilän grafiikan lehtiä, jotka hän maksoi kukkakapan juoksupoikana tienaamillaan palkkioilla.

Hän halusi tuntea taiteilijat, joiden töitä hän osti, että hän ymmärtäisi paremmin ja täydemmin miksi työt olivat sellaisia kuin olivat. Kertomukset siitä kuinka hän ystävystyi mm. Ina Collianderin kanssa ja pesi Tapani Raittilan ikkunoita ja ”tonki” tämän kokoelmia vapaasti toivat kokonaan uudenlaisen tunteen taiteen keräämiseen ja taiteilijoihin ja sitä kautta kokoelmaan. Kuinka suuri on keräilijän rakkaus ja intohimo taiteeseen, että välillä jättää syömisenkin vähemmälle, että saa ostettua haluamansa työn.

Hän kertoi olevansa kiinnostunut erityisesti luonnoksista enemmänkin kuin lopullisista valmiista töistä, sillä luonnokset ovat rouheampia kuin valmis maalaus ja se kertoo enemmän.

Oli niin hienoa kuunnella häntä. Taiteen kerääjää, joka ei ole osakesijoittaja, joka sijoittaa taiteeseen. Hän on ihminen, joka rakastaa kuvia. Myös hänen kaunis nöyryytensä taiteilijoita kohtaan oli jotenkin erityistä ja silti huumoria riitti hänen valloittavissa tarinoissaan. Kuuntelin tarinoita silmät vuoronperään sekä liikutuksen että naurun kyynelissä.

”Tuomo Sepon kokoelma avaa ainutlaatuisen näkökulman suomalaisen 1900-luvun taiteen historiaan. Valinnat Seppo on tehnyt herkästi ja samalla hyvin tarkasti. Kokonaisuus kertoo harvinaisen vaikuttavalla tavalla taiteen katsomisesta ja kokemisesta sekä taiteilijoiden ja keräilijän elämänmittaisesta matkasta”, kertoo museonjohtaja Susanna Pettersson. En olisi ymmärtänyt tätä tiedotteesta lainaamani tekstiä, ellen olisi nähnyt Tuomo Seppoa ja kuullut hänen tarinoitaan. Taiteen kokeminen on mielestäni se avainsana. Näyttely ”Valo muuttaa kaiken – Tuomo Sepon kokoelma” on Ateneumissa 28.2.-16.4.2017 Siihen on siis vielä aikaa.

Kun lähdin pois Ateneumista olin niin täynnä tämän herkän, hauskan ja viisaan vanhan miehen lataamaa tunnetta, etten oikein tiennyt mihin mennä. Seisoin kauan Ateneumin juhlavassa aulassa kunnes astuin ulos keskustan ihmisvilinään. Kävelin aseman taakse, jossa lohduton kynttilämeri ja kukat kertoivat järkyttävää tarinaa ihmisten aggressioista ja suvaitsemattomuudesta. Miten kaukana nuo kaksi maailmaa ovatkaan toisistaan. Kaupunki tuntui muutenkin kovin vihamieliseltä. Kaikki liikenteessä liikkuvat ovat vihaisia ja kiireisiä. Aggressiot leijuvat sakeana pilvenä kaikkialla samoin kuin itsekkyys ja itsekeskeisyys. Oma napa on niin tärkeä, että tavat ja tunteet unohtuvat. Kun kaksi treeniasuihin pukeutunutta, nuorta sporttista ihmistä ajaa keskelle jalkakäytävää, keikkien tielle kalliin autonsa ja kipittävät postiin kädessään 20grammaa painava kirjekuori, voin oikeasti hiukan huonosti. Kotona eduskunnan kyselytunti tulee televisiosta ja aiheena on vanhusten huollosta vähennettävät rahat. Hoitajia joudutaan vähentäämään, vaikka jo nyt silläkin saralla aggressiot ja kiire ovat arkitodellisuutta.

Katsokaa ihmiset kauneutta, siinä piilee paljon voimaa. Ei tarvitse olla taiteen tuntija, kauneus on voitelua sielulle ja mielelle ja se rauhoittaa. Ja rauhaa tämä tämä maailma kaipaa globaalisti ja kaikkihan lähtee sinusta ja minusta.

♡

Hanna