Rakastan tarinoita asioiden, ilmiöiden ja tavaroiden takana. Sisustusohjelmia tehdessäni olen sukeltanut lukemattomiin tarinoihin, sekä ihmisten että tavaroiden. Äitini opetti minua ajattelemaan vierasperäisiä sanoja ja niiden alkuperäistä tarkoitusta ja sitä mistä sanat tulevat ja muodostuvat. Sanojen ytimestä löytyy usein sama sana, kun jossain toisessa kielessä. Nekin ovat pieniä tarinoita. Ja sitten on ne sanat, jotka ovat saaneet alkunsa jonkun tuotteen nimestä ja muuttuneet yleissanoiksi. Sellainen sana on eau de cologne.
Eau de colognella tarkoitetaan mietoa hajuvettä, jonka tuoksutiivisteen pitoisuus on noin 2- 5% . Mutta jos sanat kirjoitetaan suurilla kirjaimilla Eau de Cologne olaankin jo tarinan äärellä.
Eau de Cologne on ranskaa [oo dö kolong] suomeksi käännettynä se tarkoittaa yksinkertaisesti Kölnin vesi.
Koska juuri kävin Kölnissä olin myös Kölnin veden alkulähteillä ja aivan vahingossa satuin huomaamaan tuon ihanan vanhan rakennuksen ohi osoitteessa Glockengasse 4711 jossa Kölnin veden koti on. Liikkeen toisessa kerroksessa oli hieno museo ja joka kertoi veden tarinan ja ostin kolmelle tyttärelleni tuliaisiksi pikkuriikkiset Kölnin vesipullot. Olin varma, etteivät he tiedä tarinaa tuotteen takana, mutta eivät he tienneet kyllä tuotettakaan, vaikka kysymyksessä on yksi maailman vanhimmista hajuvesistä. Hassua!
Aiemmin kaikissa hienoissa vaatekaupoissa oli pullo Kölnin vettä ja pumpulia asiakkaiden käyttöön. Jos kopissa tuli kuuma oli pieni kainaloiden ja kaulan pyyhkäisy Kölnin vedellä mukava helpotus ja toi hyvän tuoksun. (Kopeissa oli myös sovitushuivi ja –kengät. Ai mikä on sovitushuivi? Se on ohut silkkihuivi, jolla peitetään koko pää, kun vedetään pusero pään yli, etteivät hiukset sotkeennu tai kaupan puseroon tule meikkiä pääntiehen.)
Kölnin vettä myös juotiin. Sitä joivat puliukot puistoissa viinan sijaan koska se oli halpaa ja sitä sai ostaa. Viinan myynti oli ammoisina aikoina sotien jälkeen rajoitettua. Pitkäripaisissa, kuten Alkoja nimitettiin niiden ovenkahvojen mukaan, tarvittiin viinakortti. Jos pitkäripainen aukesi turhan tiheään, otettiin kortti kuivumaan. Siinä tilanteessa ostettiin sitten Kölnin vettä. Mahtoivat tuoksua hyviltä nuo puistojen asukit.
Karkasi tarina nyt vähän sivupoluille, mutta Kölnin vesi on siis mietoa hajuvettä, joka sopii sekä miehille että naisille. Miehet käyttävätkin sitä partavetenä. Sen kehitti 1700-luvulla Italialainen Johan Maria Farina joka asui Kölnissä. Hän nimesi veden uuden kotikaupunkinsa mukaan. Vedestä tuli kallis hittituote. Yksi pullollinen maksoi tavallisen työmiehen puolen vuoden palkan.
Tarinan mukaan eräs kartusialainen munkki antoi tämän ihmeveden reseptin myöhemmin häälahjaksi saksalaiselle Wilhelm Mülhensille. Vesi oli tarkoitettu ulkoiseen ja sisäiseen käyttöön. Mühlens ihastui veteen ja perusti pienen hajuvesitehtaan, jossa tätä mm. bergamotilta ja sitruunalta tuoksuvaa vettä valmistettiin. Talo sijaitsi osoitteessa Glockengasse 4711 jossa siis vielä tänäkin päivänä on Eau de Colognen lippulaivamyymälä.
Pientä kärhämää tuntuu olevan kahden kölniläisen ihmeveden valmistajalla. Alkuperäisen ohjeenhan omisti Farina ja Mühlens sai reseptinsä munkilta. Farina valmistaa myös omaa vettään edelleen, mutta 4711 on se vesi, jonka maailma tuntee parhaiten. Ehkäpä myös min tyttäreni nyt.
Niin ja siis todellakin kyseistä vettä juotiin jo tuolloin, joten on meidän puliukoilla ihan kansainvälinen maku. Käyttötarkoituksista poistettiin veden käyttö juomaksi Napoleonin aikana tämän määrätessä kaikkien juomien reseptit julkisiksi, koska suositun veden reseptiä ei haluttu pajastaa. Vaikka en minä kyllä suurin surminkaan kaataisi kyseistä nestettä kurkustani alas!
Lempeitä tuoksuja ja hyviä tarinoita päivään ihmiset!
♡
Hanna
