Vietin aikaa tänään näyttelyssä, jossa 50- ja 60-luvut olivat vahvasti läsnä. Kun tulin kotiin selasin vanhaa valokuva-albumia lapsuudenkodistani ajalta jolloin olin taapero. (Olen syntynyt vuonna 1958)
Kuvissa kaikki oli niin kaunista ja simppeliä. Tarkoituksenmukaista. Kuvia katsellessa oli helppo hengittää.
Sodan jälkeen Suomea jälleenrakennettiin ja ihmisillä oli hirveä elämännälkä. Rahaa säästettiin, jos oli mistä säästää. Tavarat käytettiin loppuun ja uusia hankittiin vain, jos niitä tarvittiin. Estetiikka kukoisti. Sanaa sisustuselementti ei tunnettu. Kalusteiden mittasuhteet sopivat asuntojen mittasuhteisiin ja kodit hengittivät. Niissä ei ollut tavaraa kaikki nurkat ja kaapit väärällään. Vaatteet tehtiin kunnolla, niistä ei lennellyt nappeja eivätkä saumat kiertäneet. Uusia ostettiin tarpeeseen ja hyvien vaatteiden kankaat käännettiin ja käytettiin uudelleen. Jopa kirjekuoret käännettiin ja käytettiin uudelleen. Roskapusseja ei ollut, koska jätteet poltettiin ja kompostoitiin. Sellaisesta kaikesta tulee hyvä olo.
Luin Facebookista postauksen, jossa eräs äiti tuskastuneena toivoi, että lastenjuhlien kilpavarustelu lopetettaisiin. Hänen lapsensa ystävä oli ilmoittanut, ettei voi tulla synttärijuhliin, koska heillä ei ole rahaa ostaa sankarille lahjaa. Äiti ehdotti, että äidit päättäisivät nyt yhteistuumin lopettaa synttärihulluudet. Perinteiset juhlat kunniaan. Kakkua, jätskiä ja sipsejä. Ongintaa ja leikkiä. Lahja saa maksaa 2-5 € ja vieraille ei anneta lahjoja kotiin lähtiessä. Luoja! Onhan tämä nyt mennyt aivan hulluksi. Ja toden näköisesti kaikki tajuavat sen, mutta kukaan ei uskalla repäistä ja olla tavallinen.
Kohtuus ja tavallisuus on kuitenkin parasta elämässä.
Tyttäreni koetti kuvailla uutta ystäväänsä. Hän haki ja haki sanoja, kunnes autoin häntä ja kysyin onko uusi ystävä tavallinen ihminen. Just ihanan tavallinen! tyttäreni huusi. Tavallinen on niin riittävää.
Kun pääsee herkkujen ääreen ja syö liikaa, voi huonosti pitkään ja ilo muuttuu ähkyksi. Moni kiittelee aasialaista keittiötä siitä, ettei sitä syödessä tule ähkyä. Mikä meitä oikein vaivaa, että syömme ylipäätään mitään niin että saamme siitä pahan olon? Ensin syödessä ja pitkän ajan kuluessa liikana massana kehossa, josta aiheutuu paljon terveydellistä kiusaa ja pysyvää pahaa oloa.
Ajattelin myös gourmet ravintoloita ja niiden annoksia. Niihin ladataan kaikki. Kaikki rasvainen ja kallis ja sitten näperretään pieni sievä annos. Annoksia syödään kuudesta kahteentoista. Ne ovat kauniita kuin taideteokset ja niistä tulee sairas ähky. Kun niiden seurana juodaan vielä ravintolan suosittelemat 4-6 eri viiniä vatsan lisäksi sekaisen menee pää. Ehkä kaikki eivät ole yhtä herkkiä kuin minä, mutta minun kehoni ei niitä bakkanaaleja kestä.
Onneksi 50- ja 60-luvut ovat nyt nuorten aikuisten suosiossa, samoin kuin laatu. Ei ehkä vielä megatrendinä, mutta nousussa kuitenkin.
Vähemmän on enemmän. Tavallinen on parasta.
Hanna
Hyvä huomio! Olen usein tuskastunut samoihin asioihin. Synttäriövereihin, joita vastaan uskalsin kapinoida joskus, olemalla hankkimatta vieraille lahjoja, ja sain siitä myös haukut vierailta. Kiukkuamalla omille lapsilleni, kun ovat kranttuja jopa herkkujen suhteen, mitä ei kyllä omassa lapsuudessani tapahtunut – kaikki missä oli sokeria, oli hyvää. Pullakahvit riittivät, nyt sellaista pyydellään anteeksi arkenakin, että kun ei nyt ollut tämän kummempaa, anteeksi vaan. Ja ihan eniten juuri nyt ällöttää eilen kadottamani 400g irtokarkkia. 😉
Kapinointi on parasta ja vaikeinta!
Mutta mihin ne irtokarkit katosivat…???!!! 😀
Hanna
Lapseni halusi lopetti itse syntymäpäiväkutsut aikanaan ja halusi mennä vain pizzalle kavereidensa kanssa.
Hyvä idea – ja varmasi kivaa olla pitseriassa ja jutella!
Hanna
Home sweet home & välillä jotain spessua, kohtuullisesti ja budjetilla.
Kaksi poikaa, kaksi erilaista toivojaa, samasta perheestä:-O? Jaa, että mitenköhän se on mahdollista, kysyn vaan? Rauhaa, aikaa ja rakkautta & ihanaa kesää kaikille.
Samoin sinulle Lecene!
Hanna
Moi,
kolmen lapsen äitinä otin aikanani käyttöön seuraavan synttäri / pikkujoulukäytänteen. Etsin kaapista jotain sopivaa: siis en mennyt kauppaan enkä kirppikselle vaan vintagea omista kätköistä ja kierrätykseen. Näin varsinkin alakoululaisikäisille, sillä niitä kutsuja riitti. En tiedä miten lasteni tuomiin lahjoihin suhtauduttiin, ei ainakaan ole ilmeisesti lapsilleni jäänyt mitän traumoja, ovat jo parikymppisiä, järkevästi rahaan ja tavaroihin suhtautuvia nuoria aikuisia.
Tuohon yltäkylläisyyteen haluan liittää myös erään toisen nykyistä elämäntapaamme vaivaavan ähkyn: visuaalisen ähkyn. Koska arki on täynnä kuvaa, niin juuri siksi mieli rauhoittuu tulta ja järven selkää tuijottaen. Siinä se syy, silmät lepäävät ja mieli tyhjenee kaikesta joutavasta.
Ähkytöntä arkea meille kaikille,
Merja
Totta! Visuaalinen ähky on fakta ja onneksi meillä on rauhaa täällä Suomessa kaikkien saatavilla. Myös ääntä on välillä päästävä pakoon. Kaikkialla soi!
Hanna
Kotona järjestetyissä synttäreissä ei ole mitään vikaa! Mutta kun samaan aikaan on yleistynyt ajatus siitä, että synttäreille kutsutaan koko luokan tytöt taikka koko luokan pojat, voi sitten miettiä miten monella mahtuu kerrostaloasuntoon 12 kpl alakouluikäisiä poikia. Kuka aikuinen haluaa ottaa vastuun tästä laumasta kotona sen jälkeen kun on ensin syöty karkkia ja herkkuja?
Tästä syystä on joskus kivempi ulkoistaa synttärit jonnekin missä ei ole pelkoa siitä että mitään särkyy, ja missä saa luvan kanssa olla hiukan enemmän vauhtia.
Kaverilahjoja omien lasteni synttäreillä ei ole jaettu eikä jaeta. Eikä lahjat ole synttäreiden pääasia vaan joukkoon mahtuu vaikka ilman lahjaa! Tärkeintä on mukava yhdessäolo ja se että kaikki viihtyvät.
Totta! Hyvä pointti tuokin. Todellakin 12 poikaa vie aikapaljon tilaa varsinkin sokerihumalassa!
Hanna
Kauheinta minusta on kilpavarustelu kaikessa, ei vain lastenkutsuilla. Olen suvusta, jossa se toisen vanhemman puolelta on kuin geeneissä.
Oih, mitä tulee herkkuihin, nyt saat kirjasuosituksen: Lue ’50-luvusta kertova Leena Parkkisen kirja Säädyllinen ainesosa<3
Olivatko sun mielestä eiliset Suomen kaunein koti-kohteet tavallisia? Kyllä kilpavarustelu ulottuu nykyään ihan kaikkeen…
[…] Myös edellinen blogikirjoitukseni sai innostuksensa tästä näyttelystä. Voit lukea sen täältä […]
Minä yritin ja sainkin pari vuotta pidettyä lasten lahjatulvan aisoissa sillä, että kaverit kutsuttiin leikkimään eikä varsinaisille synttäreille (sukulaiset kävivät varsinaisena päivänä). Yritin opettaa omilleni, että pääasia on toisten antama aika ja se, että tullaan käymään, mutta eihän tuo toiminut. Ensin toi yksi jotain ”pientä” , seuraavalla kerralla toi jo muutama ja se siitä. Tänä vuonna ulkoistin synttärit pomppulinnapuuhapaikkaan. Sen verran tila maksaa, että mitään kaverilahjoja ei meiltä tullut. Ensi vuonna varmaan kustannan jonkin elämysjutun (elokuvakäynnin tms.) muutamalle kaverille eikä kyllä silloinkaan tipu kaverilahjoja. Kun saisikin lapsille opetettua sen, että kallisarvoisinta mitä toiselle voi antaa nykyään on oma aika, mutta miten tuon teet, kun kaikki muut ihannoivat tavaraa?
Heidi,
Hyvä idea tuo kutsua leikkimään! Mutta arvaan, että noinhan se menee, että yksi keksii sen lahjaidean ja siitä se sitten lähtee.
Luin juuri naistenlehdestä jutun julkisuuden henkilöstä. Koko jutun ainoa mieleenjäänyt asia oli tämän henkilön omistamat tavarat ja kuinka hän hankkii niitä lisää. Tyhjää…. niin tyhjää vaikka tavaraa täynnä. Mutta ei tietenkäään lapsesi tuosa kaikesta pilalle mene – arvot hän oppii kuitenkin sieltä kotoa.
Hanna