Kävelin todella varovasti. En nostanut jalkojani ollenkaan irti lattiasta, vaan liu’utin niitä karhealta tuntuvaa pintaa pitkin. Olikohan lattialla matto?
Rakastan kauniita mattoja. Oma tummanpunainen itämainen mattomme on olohuoneen helmi. Onkohan tämä matto värikäs? Tuskin.
Tila oli todella lämmin. Hirveän hellän ja pehmeän tuntuinen käsi ohjasi minua eteenpäin.Joku on sanonut minulle, ettei käsiä pitäisi treenata niin paljon, koska kädet on tarkoitettu antamaan hellyyttä ja tuntemaan.
Kohotin käsivarteni eteeni ja hapuilin eteenpäin. Se oli pelottavaa. ”tässä on sinun pöytäsi”, sanottiin. Tunnustelin sen reunaa. Se oli terävä ja sileä. Hups! Jalkani osui johonkin. Tajusin, että se oli tuoli. Siirryn sen taakse. Onnettomuudekseni olin jättänyt päällystakin päälleni ja nyt jouduin laittamaan sen tuolin selkänojalle. Se onnistui onneksi ihan hyvin tunnustelemalla. Mutta mihin laittaisin käsilaukkuni? Päädyin laittamaan sen lattialle ja istuin sen pitkän hihnan päälle, etten hukkaisi laukkua. Pahimmassa tapauksessa joutuisin muuten etsimään sen konttaamalla ja haparoimaan käsilläni pitkin lattiaa. saattaisin menettää suuntavaistoni, enkä enää löytäisi pois.
Etsin veitsen ja haarukan ja juomalasin pöydältä. Käteni ohjattiin lempeästi kiinni vesikannuun. Kaadoin vettä lasiini ja pidin toisen käden sormea lasissa. Kun sormi kastui, tiesin saavuttaneeni reunan. En ollut pessyt käsiäni. Hmmm.
Vesi on tavattoman kaunista. Rakastan katsoa kirkkaiden lasikannujen pintaan kiinnittyviä ilmakuplia. Valo taittuu kauniisti veden läpi kulkiessaan ja tekee ihania heijastuksia pöydän pintaan.
Ruoka nostetaan eteeni. Maistan sitä. En ole varma mitä suussani on. Pala on kova ja lohkeileva. Maku on ihan tuttu ja hyvä, mutta kestää tovin ennen kuin tajuan, että se on omenaa. Lautasella on muutakin. Nuuhkin sitä. Ruoka on kanasalaattia.
Täydellinen pimeys alkaa nukuttaa minua ja kysyn, onko totta, että sokeakin tarvitsee kirkasvalohoitoa, vaikka ei näe. Sokea tarjoilija vastaa minulle, että on. Hän kärsii kaamosmasennuksesta, jos ei saa valoa.
Olen pimeällä lounaalla näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä. Koko lounas tapahtuu pilkkopimeässä. Salaatin jälkeen juomme kahvia ja syömme muffinit.
Suomessa on n. 55.000 heikkonäköistä tai sokeaa ihmistä. Vuoteen 2030 mennessä määrän odotetaan kasvan 10.000:lla.
Eniten näkövammoja aiheuttava sairaus on silmäpohjan rappeuma. Suurin osa rappeuman aiheuttamista näkövammoista voidaan estää tai näön heikkenemistä voidaan hidastaa, jos hoito aloitetaan ajoissa.
Silmänpohjan rappeuma ja glaukooma sekä jotkut muut silmäsairaudet ovat oireettomia. Silmälääkärillä tulisi käydä tarkistuttamassa silmät 40 vuoden iässä ja sen jälkeen vähintään viiden vuoden välein. Kun ikämittarissa on 60 lääkärissä käyntiä suositellaan vähintään joka kolmas vuosi.
Kun pimeä lounas päättyy ja kävelen, jälleen haparoiden, ulos ravintolasta. Vastaan tuleva marraskuun hämäryys häikäisee. Ajan kotiin ja olen kovin kiitollinen näkevistä silmistäni. Lounas oli vaikuttava, mutta turvallinen, lyhyt ja helppo kokeilu siitä, millaista sokean elämä on. Miltä tuntuisi kävellä kaupungin kaduilla tai haluaisinko matkustaa minnekään, jos en näkisi? Ajatus sokeutumisesta kauhistuttaa.
Pidä huolta silmistäsi ♥️ Hanna
Pimeä lounas järjestettiin koska Specsavers on teettänyt ja Näkövammaisten liitto täydentänyt Copenhagen Economicsilla yleiskatsauksen silmäterveyden tilasta Suomessa. Lounaalla käytiin läpi raportin tuloksia ja todettiin mm. että hoitoon pääsyssä on merkittäviä alueellisia eroja. Esimerkiksi kaihileikkauksien odotusajat olivat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä erityisen pitkiä, 154 päivää, kun taas Pohjois-Pohjanmaalla ja Vaasassa hoitoa tarvitsi odottaa keskimäärin 20-40 päivää.