Pitkä ja surullinen lista. Niin moni nainen on kokenut erilaista seksuaalista häirintää. Niin minäkin ja siksi kirjoitin seinälleni #metoo. Koin sitä kerran lapsena ollessani 9-10 vuotias. Vanha, suuri mies kävi kimppuuni, repi vaatteitani ja tunki sormensa pikkuhousuihini ja puhui törkeitä. Pääsin irti ja pelastuin pahemmalta. En puhunut asiasta kenellekään ennen kuin olin 36-vuotias. Sanat jäivät kurkkuun silloinkin. Nyt ne eivät sinne jääneet, kun Huomenta Suomesta tuli viesti, jossa minua pyydettiin mukaan aamulähetykseen puhumaan aiheesta. Menin ja puhuin, kerroin yhden oman kokemukseni.
Illansuussa vastaanotin viestin, jossa lähettäjä kertoi olevansa pedofilian uhri. Hänestä koko MeToo kampanaja ja minun puheeni ilmeisesti aamun Huomenta Suomen –lähetyksessä oli typerä kannanotto ja sen tarkoituksena oli ainoastaan julkisuuden hakeminen.
Tyrmistyttävä viesti. Ei varmaan pitäisi välittää ollenkaan, mutta kyllä alkoi itkettää. Tuntuu siltä, ettei mikään riitä mitä tekee, sanoo tai kuinka on. Haluan tuoda esille tätä asiaa. Haluan, että miehet ymmärtävät, ettei naisia saa kohdella kuin esinettä, omaisuutta, roskaa tai tunteetonta sukupuolielintä. Haluan, että asia tulee niin julkiseksi, kuin se suinkin on mahdollista. Miksi?
Koska näen, että se on ainoa tapa saada tämä vastenmielinen alistamisen tapa loppumaan. Haluan, ettei yhdenkään lapsen tarvitse kokea sitä – siksi, hyvä viestin lähettäjä, menin televisioon puhumaan siitä. Luulisi, että juuri sinä ymmärtäisit asian hyvin, koska olet joutunut kokemaan loukkauksista pahimman. Mutta ei – minä olen kiva kohde, jonka kokemuksen voit ampua alas omalla pahemmalla kokemuksellasi. Mikä sinulle riittäisi, että saisin oikeuden avata suuni? Riittäisikö, jos henki menisi? Olisiko se helpotuksesi? En tunkenut sinne, minua pyydettiin sinne. Ja mitä sitten, vaikka olisin tunkenutkin? Pääasia en ole minä ja minun tarinani, vaan pääasia on kova ääni.
Kaikki seksuaalinen häirintä on tuomittavaa ja välillä on syytä katsoa omia ajatuksiaan tarkkaan, sillä monet asiat juuttuvat tavoiksi ja muuntuvat hyväksyttäviksi asioiksi huomaamatta. Se on vähän kuin maan tapa. Näin se on aina mennyt – hys hys. Se nyt on sellaista. Pojat on poikia jne. On hyvin tärkeää välillä tarkastaa ajatuksiaan siitä mikä on oikeasti okei ja mikä ei.
#MeToo –kampanjassa puhutaan eniten naisista, koska naiset ovat joutuneet varmasti kokemaan tätä häirintää eniten maailmassa. Maailmassa vallitsee patriakaalinen järjestelmä ja miehet ovat fyysisesti naisia vahvempia. Miehet voivat johtajina käyttää asemaansa väärin. Ymmärrän, että naiset haluavat nyt nostaa asiansa esille, vaikka varmasti kukaan nainen ei soisi, että myöskään yhtään miestä tai poikaa häirittäisiin seksuaalisesti. Mehän olemme jokaisen heistä synnyttäneet.
Olisi hienoa, jos jokainen nainen voisi tukea toistaan tässä asiassa. Olisi todella hienoa, ettei yhdenkään ihmisen enää tarvitsisi häpeän tai pelon vuoksi olla hiljaa, kun kohtaa arvotonta kohtelua. Miksi minä vaikenin asiasta? Miksi en kertonut äidille? Koska eihän minulla edes olut sanoja siihen mitä tapahtui. Olin kuolla häpeästä. Luulen että se on yleisin syy äänettömyyteen. Toinen syy on varmasti se, että pientä puristelua ja härskejä juttuja, kuuluu sietää. Se on maan tapa. Ei nyt tarvitse pienestä suuttua – huumorilla siitä selviää. Niinhän siitä selviää, mutta onko pakko? Entäpä jos ei tarvitsisi?
Rajanvetoon siitä mikä on ok ja mikä ei, en lähde. Sen tuntee jokainen nahoissaan ja ihminen kyllä tietää missä seurassa ja tilanteessa voi huolettomasti heittää flirttiä ja huulta ja kuinka ja missä tilanteessa toiseen voi koskea. Ja pointti onkin siinä, että jos joku tuntuu epämiellyttävältä se pitäisi voida ilmaista.
Hienoa Hanna, että puhuit asiasta. Tsemppiä sulle – älä välitä tuosta ikävästä viestistä.
Annoit ikään kuin kasvot tälle ikävälle asialle – kyseessähän on rikos, josta nyt vasta on alettu puhua.
Tässä tilastoa, että kuinka paljon tällainen rikollisuus on lisääntynyt:
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710192200471472_u0.shtml
Sinä olet Hanna rohkea ja uskasit puhua julkisesti ja olet kannustanut monta muuta naista myös avaamaan suunsa! Upeaa!!!
Kiitos Tiina,
taistelumielellä!
Hanna
Tärkeä kommentti: ”Ja pointti onkin siinä, että jos joku tuntuu epämiellyttävältä se pitäisi voida ilmaista.”
Härskikin huumori on ok, jos kaikki osapuolet sen hyväksyvät, mutta jos menee yli, pitää se pystyä sanomaan, jottei kenenkään tarvitse pahoittaa mieltään. Huumorin on tarkoitus olla hauskaa kaikille osapuolille, eikä muuttua kenenkään kiusaamiseksi, häirinnäksi tmv. Huumori on vaikein taitolaji…
Fyysinen koskemattomuus on ehdoton – sinun kroppasi, sinun pyhättösi, siihen ei ilman lupaa kosketa.
Teit rohkeasti, kun kerroit omasta kokemuksestasi. Tsemppiä! 🙂
Kiitos ♥️
Hanna
KIITOS sinulle että käytät julkisuusarvoasi tuomalla esille asioita jotka auttavat meitä kaikkia saamaan maailmastamme oikeudenmukaisempaa.
Vaatii rohkeutta laitaa ”itseään peliin”yhteisten asioiden hyväksi.
Kiitos Marja tästä ♥️
Hanna
Hei, osoitit todellista rohkeutta kertoessasi ahdistavasta tapahtumasta.
Törmäsin tähän häpeäkulttuuriin vastikään, kun tyttäreni kertoi, että koulutaksissa joku poika oli koskenut häntä peppuun tyyliin, joka kertoi että aikuisviihdettä oli nähty. Lapsihan ”ahdistelijakin” oli, mutta otin asian esiin, koska halusin osoittaa tyttärelleni, että se on väärin. Aikuiset vähän nolostelivat ja pitivät reaktiotani liioiteltuna! Lapset kokeilevat rajojaan, mutta juuri siinä kohdassa ne heille opetetaan. Hämmästyttävää, kuinka jopa tyttöjen äidit ovat valmiita omaksumaan alistetun asemansa ja painamaan asian villaisella. No, en minä. Tytär oli vain hämmentynyt, mutta toivottavasti ensi kerralla osaa jo nostaa äläkän.
Hienoa, Hanna ettet antanut häpeän hiljentää itseäsi!
Olet viisas ja rohkea äiti, johon lapsi voi luottaa!
Kiitos sinulle kommentista ♥️
Hanna
Nimenomaan se ei ole pointti et kenen tarina on pahin, vaan se, et meillä kaikilla näitä tarinoita (ikävä kyllä) on.
Niin – tästä olen todellakin samaa mieltä kanssasi. On järkyttävää kuinka paljon niitä oikeasti on. Varmaan yhdellä prosentilla naisista ei ole tarinaa kerrottavanaan.
Hanna
Teit oikein. Kiitos rohkeudestasi!