Aamulla luin lehdestä kiinnostavan jutun, jonka koukuttava otsikko kuului ”mummojen mysteeri ratkesi”. Siinä kerrottiin evoluutiobiologi Virpi Lummaasta, joka on kansainvälisesti tunnettu mummohypoteesin ansiosta. Sen mukaan isoäidit edistivät lastenlastensa selviämistä hengissä menneinä vuosisatoina, jolloin lapsikuolleisuus oli suurta.
Evoluutioteorian mukaan luonto suosii yksilöitä, jotka onnistuvat elinaikanaan kasvattamaan eniten jälkeläisiä. Tämä selittää Lummaan mukaan mummojen – eläinkunnan kummajaisten – olemassaolon. Kummajaisten siitä syytä, että lähes kaikilla lajeilla naaraat jatkavat lisääntymistä kuolemaansa saakka, mutta naiset lopettavat vaihdevuosiin.
Monille mummot ovat kultaisia aarteita, niin minullekin oli oma Alli-mummini, ja niin on lapsilleni heidän mumminsa.
Äitini ja anoppini auttoivat minua lapsieni hoidossa ja jopa oma mummini ehti työntää esikoistani vaunuissa pitkin Kruunuhaan katuja kauan sitten. Mummuilla ja isoäideillä on hienoja tarinoita kerrottavanaan ja monet mummot ovat lastenlasten turvasatamia. Yhtään pappoja ja ukkeja väheksymättä.
Veikkaan, että suurin osa meistä muistaa lämmöllä omia isovanhempiaan ja asioita, joita heidän tuli tehtyä tai tehdään yhä. Ne ovat vähän erilaisia juttuja, kuin mitä omien vanhempien kanssa tehdään tai puhutaan.
Jos on menettänyt isovanhemmat varhain, heistä saattaa muodostua romanttinen toivekuva ja ikävä.
Omat isovanhemmat ovat meille hirveän tärkeitä ihmisiä. Siksi ihmettelenkin yhtä asiaa. Miksi vanhuksia ja ylipäätään vanhempia ihmisiä ei kunnioiteta ja kohdella kauniisti aina ja kaikkialla?
”Ei mennä vielä, kun kaikki eläkeläiset ovat siellä nyt!” Tämän lauseen kuulen usein, milloin missäkin, viimeksi hotellin aamiaiselle mennessäni. Eläkeläiset häiritsevät myös kadulla, koska liikkuvat hitaammin kuin muut, jäävät vähän kuin jalkoihin. Ovat tiellä. He hidastavat kaikkia jonoja ja vievät aikaa kaupan kassalla enemmän, kuin nuoremmat. He vievät aikaa muilta terveyskeskuksissa ja ylipäätään kaikkialla, missä liikkuvat ja ovat.
Ja siitä marmattaminen tuntuu olevan ihan hyväksyttävää. Vanhan ihmisen liikkuessa heidät ohitetaan usein liian läheltä, aavistuksen aggressiivisesti, sillä fiiliksellä, että höh, minulla on kiire.
Jopa asiakaspalvelijat saattavat hermostua vanhuksien hitauteen, jotka eivät ehkä näe tai kuule kunnolla. Asiakaspalvelijoiden hermostumiseen vaikuttaa ehkä sosiaalinen paine – mitä muut jonossa olevat ajattelevat, kun homma ei etene.
Olisi hienoa, jos vanhoja ihmisiä kunnioitettaisiin, ja kohdeltaisiin kauniisti. Vanhoilla ihmisillä on usein paljon kipuja, liikkuminen on vaikeaa, näkö on heikko, mutta jokainen ihminen tuntee nahoissaan huonon kohtelun, myös vanhat ihmiset. Jospa ajattelisimme vanhuksien kohdalla, että siinä voisi olla oma isoäiti tai isoisä? Ja antaisimme heille hymyn, tilaa, aikaa ja lämpöä, kuten antaisimme omille isovanhemmillemme.
Mummot ♥️ papat
♥️
Hanna