Sisustusblogi

Äitini on esteetikko ja isäni oli isoisäni huonekalu- ja talotehtaan johtaja. Sieltä varmaan juontaa juurensa kaipuuni kauneuteen ja kiinnostukseni sekä arkkitehtuuriin, että sisustukseen.

Lapsena leikin arkkitehtia, piirsin koteja ja sisustuksia millimetripaperille kun olin seitsemänvuotias. Minulla oli kaikki mahdolliset viivaimet ja opettelin arkkitehtipiirrosten merkit ja symbolit.

Kerran, kauan sitten minua ehdotettiin asumista käsittelevän TV-ohjelman toimittajaksi. Siitä se alkoi, konkreettinen tutustuminen asumisen maailmaan sisältäpäin.

En tiedä kuinka monessa kodissa olen vieraillut, tuhansissa kuitenkin. Alkuaikoina se tyylien kirjo, mikä kauniissa kodeissa oli nähtävissä, oli valtava. Ja niin se on nytkin, mutta ei niissä kodeissa joista näemme eniten kuvia. Miksi?

Internet toi blogit ja nettikaupat. Nettikaupasta saa minkä tahansa tuotteen, minne tahansa maailmassa. Ensimmäinen trendituote, joka levisi kulovalkean tavoin suomalaisiin koteihin, oli Gantin tähtityyny. Sen jälkeen tähdet lennähtivät kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin tuotteisiin matoista kahvikuppeihin. Minusta näytti siltä, että tähtityyny haluttiin koteihin merkiksi. Se tarkoitti: harrastan sisustamista. Se oli edullinen tapa olla mukana sisustusbuumissa.

Mukaan buumiin tulivat pian sisustusblogit. Suurin osa blogeista käsitteli hyvin subjektiivisesti sisustamista oman kodin tai sen remontin kautta. Henkilökohtaisia juttuja on kiva lukea ja on kiinnostavaa nähdä, kuinka joku ratkaisee omat sisustuspulmansa.

Blogit toivat myös ilmiön ”blogimatto” eli pian useissa blogeissa alkoi näkyä tiettyjä samoja tuotteita. Alettiin sisustaa blogikoteja. Samaan aikaan TV-katsojat protestoivat siitä kuinka paljon ”valkoisia” koteja ohjelmissa esiteltiin. Ne ärsyttivät katsojia. Kliinisyys ja tunne siitä, että niissä on mahdotonta asua, ärsytti.

Valkoisia koteja oli paljon. Yksi syy siihen on, että kokonaan valkoisella on helppoa luoda näyttävältä tuntuva sisustus. Yhden tai kahden värin paletissa ei tapahdu värivirheitä. Jos valkoisesta kodista haluaa persoonallisen tai mielenkiintoisen, se vaatii taitoa, osaamista ja rohkeutta. Sitä ei aina välttämättä löydy. Ja sisustuksessa on muitakin pointteja kuin värit. Mittasuhteet ja toimivuus tulevat ensin, sitten vasta muu.

Hanni Koroman Avata kaappia saa mm. Lokalista

Suunnittelin aikoinaan T.i.l.a. –ohjelman rakenteen. Jokaisen palikan mikä ohjelmassa oli, ja kuinka pitkiä ne olivat. Suosikkini oli modernit klassikot –osio. Olen kirjoittanut lukemattoman määrän kahden minuutin tarinoita ja faktoja moderneista klassikoista, niiden historiasta ja tekijöistä. Rakastin kertoa noita tarinoita upeista tuotteista. Tuoli saattoi olla 1900-luvulta tai kauempaakin ja silti täysin tätä päivää. Klassikot ovat kuumaa kamaa sisustusblogien kuvakavalkadeissa, ja ne väsyttävät minua. Kuvat joissa ne esiintyvät näyttävät koteja, jotka ovat keskenään liian usein samankaltaisia, kuin myyntiesitteistä otettuja. Klassikoita voi olla, vaikka koti täynnä, mutta jos niiden esillepanosta puuttuu persoonallisuus, maku, oivallus ja idea, ne eivät sytytä vaan väsyttävät.

Onneksi trendi on muuttumassa ja uniikit esineet, puusepäntaito, historia ja käsityötaito ovat ytimessä niissä tuotteissa joita nyt halutaan. Se ei estä designklassikkojen käyttämistä, mutta toivottavasti tuo sisustuksiin ja blogeihin rohkeampaa otetta, enemmän tyylejä ja persoonaa.

Sirpa Linnanmäki ”On arvokasta antaa uusi elämä vanhalle matolle tai ryijylle. Siinä tarvitaan materiaalien ja tekniikoiden tuntemusta, taitoa ja silmää. Rakastan sitä työtä, se on kulttuuriperinnön vaalimista. On tärkeää säästää hienoja käsityöaarteita jälkipolville ja siirtää perintöä ja tarinoita eteenpäin.”

Sirpa Linnanmäki omistaa Pore Helsinki liikkeen, jonka kautta hänen työhönsä voi tutustua ja korjauttaa vaikka itämaisen maton rispaantumat tai perintöryijyn.

Elävät pinnat, roso ja jopa rumat esineet ovat nousussa. Sanalla sanoen aitous. Jos aidosti pitää jostain esineestä, kuten pahkapöydästä (Maria Veitolan pahkapöytä oli esillä Habitaressa – jesss!) se ansaitsee olla esillä. Ja sen täytyy olla osa sisustusta juuri siksi, että se on tärkeä.

”Sisustuselementti” on minulle vaikea sana. Se tuo mieleeni koristeen tai asian, joka ostetaan kaupasta ilman mitään tunnesidettä. Sillä ei ole käyttöä, eikä sisustuksellista arvoa. Minulle se merkitsee tavaraa, jonka tuottaminen tuhoaa luontoa, eikä sen arvo kestä vuosia. Sen sijaan esine, joka on tehty pieteetillä ja kestää vuosikymmeniä on tämän päivän luksushankinta. Massiivipuu, aidot materiaalit, käsityö, kestävyys ja korjattavuus ovat arvoja, joista pidän. Ja myös se, että kun tuote voidaan korjata, niin se myös tehdään.

Eläköön persoonallisuus ja oma maku!

🖤

Hanna