Koulun joulujuhlat – taianomainen joulun aloitus

Tämä kuva on ainoa arkistostani löytyvä, jossa on joku asia joka edes etäisesti muistuttaa koulun joulujuhlista sadunomaisuudellaan. Kuva: Niina Stolt Tyyli, meikki ja kampaus: Krista Stenberg

 

Vanha koulutoverini mainitsi Facebook-päivityksessään meidän koulun joulujuhlat ja avasi muistojeni arkun. Kuinka en ole muistellut joulujuhlia ollenkaan?

Kaikki ovat kovin innostuneita koulujen kevätjuhlista ja Suvivirrestä. Mutta minä inhosin kevätjuhlia ja Suvivirsi ahdisti vielä aikuisenakin pitkään. Se kaikki on ymmärrettävää, koska kevättodistus merkitsi vahvasti sanasokealle minulle aina vielä kuukautta opiskelua. Melkein joka kesä sain ehdot jostain. Jäin myös luokalleni kaksi kertaa. No jokainen ymmärtää, että kevätjuhla oli surullinen, häpeää täynnä ja vaikea paikka. (Selvisin kuitenkin hyvillä papereilla ylioppilaaksi, joten siinä se nähtiin, kertaus on opintojen äiti. Edelleen teen paljon kirjoitusvirheitä, sanoista puuttuu kirjaimia tai ne vaihtavat paikkaa. On kreisiä, että yksi suurimmista tulonlähteistäni on kirjoittaminen)

Mutta joulujuhlat. Kulosaaren yhteiskoulun joulujuhla oli ihana, täynnä traditioita ja se aloitti joulun ajan täynnä sitä oikeaa joulun tunnelmaa, jota niin moni etsii. Tutustuin juhlaan jo paljon ennen kuin olin koulun oppilas, sillä kaikki kolme vanhempaa sisartani kiipesivät punatiilisen koulurakennuksen loputtomia portaita jo vuosia ennen minua. Pikkusiskona pääsin nauttimaan juhlista siskojen siivellä.

Joulujuhlaan kuului aina joulunäytelmä. Se oli joku satuklassikko, jota koulussa harjoiteltiin viikkoja ennen joulua ja suuri unelmani oli joskus päästä sen pääosaan. En päässyt, mutta innokkaana osallistumaan kaikkeen muuhun paitsi ikävään pänttäämiseen, touhusin muita juttuja. Puvustin ja maskeerasin näyttelijöitä ja hankin rekvisiittaa. Kaksi näytelmää on erityisesti jäänyt mieleeni: Topeliuksen satunäytelmä Lintu sininen sekä Schiivoavat serafit – eli minkä kaiken värisiä karhuja sitä onkaan, joka alkaa Magdaleenan laululla. Sen jossa lauletaan tytöstä, joka kylpee yhdeksän pilven alla. Osaan Kaj Chydeniuksen säveltämän laulun edelleen ja laulankin sitä silloin tällöin.

Alimpien luokkien oppilaat esittivät juhlassa tonttuleikin, jossa iloisen joulumusiikin tahdissa tanssittiin tonttuasuissa näyttömöllä.

Kaikkein vaikuttavin ohjelmanumero oli kuitenkin seimikuvaelma, joka toistui joka vuosi täsmälleen samanlaisena.

Koulurakennuksen ytimenä oli Keskushalli, jonka ympärille luokat sijoittuivat. Hallissa oli nouseva katsomo, jonka eteen avautui näyttämö. Näyttämön erotti keskushallista liukuseinä ja esirippu. Seinän takana oli voimistelusali, joka toimi näyttämönä.

Seimikuvaelmassa näyttämöllä oli Maria, sylissään vauvanukke, Josef ja tietenkin seimi. Näyttämöllä tarina eteni yhden oppilaan lukeman jouluevankeliumin mukaan, mutta esitykseen oli liitetty myös enkelikuoro, joka lauloi Jouluyö, juhalyön kaikki kolme säkeistöä yksi kerrallaan tarinan edetessä.

Se, kuinka kuoro ilmestyi näkyviin laulun alkaessa, oli kuin taikuutta.

Kirkkaasti valaistujen Josefin, Marian ja lapsosen takana näyttämöllä oli vaalea harsomainen kangas ja kun kuoro alkoi laulaa, näyttämön valot himmennettiin ja harsokankaan takana syttyivät taivaallisen kirkkaat valot, jotka paljastivat kankaan takana seisovan enkelikuoron. Se oli kuin taikuutta. Joulunihme.

Kuorolaisilla oli yllään valkoiset kaavut ja päässään joulukuusen hopeanauhaoista tehdyt sädekehät, jotka kimalsivat ihanasti. Takarivin enkeleillä oli selässään suuret pahvisiivet. Kun enkelit lauloivat jouluyö, juhlayö minulla alkoi joulu.

Kuvaelmaan ei koskaan tehty mitään muutoksia, sikäli kuin muistan. Kuorolaiset olivat aina lukion viimeisten luokan tyttöjä, joita alempiluokkalaiset ihaillen katsoivat ja kunnioittivat. Lopulta pääsin itsekin laulamaan sinne harson taakse ja edelleen tuo laulu on mielestäni yksi kauneimmista joululauluista.

Joulujuhlissa jaettiin myös joulupussit, joiden sisältö oli suurin piirtein sama joka vuosi. Omena, piparkakku, laku, ja muutama karamelli siellä taisi olla. Pussi oli paperia ja siinä oli jouluinen kuva. Kun pussien sisältö oli popsittu, puhallettiin sinne ilmaa ja täräytettiin se halki kovalla metelillä. Yllätys olikin suuri, kun yhtenä vuonna pussit oli jostain kumman syystä rei’itetty…

Juhla päättyi, kun kaikki oppilaat ja opettajat lauloivat yhdessä virren Maa on niin kaunis. Siitä alkoi joululoma ja aina oli hyvä mieli. Ihanaa, että muistin tämän!

Ihania joulujuhlia itse kullekin säädylle!
Hanna

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *