Minua on pyydetty antamaan kotoiluvinkkejä Boschin Kotikeskiviikko-sarjaan. Ehkä maailman ihanin pyyntö, sillä voisin kirjoittaa aiheesta kokonaisen kirjan. Minun ei kuitenkaan tarvitse sitä tehdä, sillä se on jo kirjoitettu, luin sen viime kesänä.
Sana kotoilu on Suomen kielen korvike Tanskan sanalle hygge. On hullu juttu, että sana tulee Tanskasta ja ettei Suomen kielessä ole ennestään sanaa asialle, joka kuvaa Suomea ja koko suomalaista elämäntapaa aivan täydellisesti.
Hygge on kaikkea sitä mitä me teemme ja kuinka olemme. Se on kodikasta hyvää oloa villasukissa, saunomista omassa saunassa ja järvessä uimista, omenasadon, marjojen ja sienien keräämistä ja hillon keittoa. Se on petankkia kerrostalon pihalla ja polkupyöräretki, eväät ja kahvia termospullossa, perinne joulu, juhannus maalla ja tiikerikakku. Kotoilua on kaikki kotona puuhailu, pienet remontit ja fiksailut. Kirjoitin tarinan omasta pikku rempasta, se löytyy täältä.
Minä rakastan kotoilua. Kotona järjestetyt juhlat tai illanistujaiset peittoavat ravintolaillan mennen tullen. Kupillinen suodatinkahvia tai hyvä tee omalla pihalla maistuu onnellisemmalta kuin mikään kahvilassa nautittu latte.
Tärkein vinkkini kotoiluun on olla onnellinen ja nauttia jokaisesta elämän hetkestä. Seuraava sekuntimme on korvaamaton.
Leipominen on minulle kaikkein rakkainta kotoilua. Päivä on kuitenkin pitempi kuin leipomisen hetki. Ja siksi tärkein vinkkini kotoiluun on olla onnellinen ja nauttia jokaisesta elämän hetkestä. Ja tämä on todella tärkeää. Kuten Haloo Helsinki laulaa: seuraava sekuntimme on korvaamaton.
Meik Wiking sanoo kirjassaan Hygge: Hyggessä on kysmys siitä, että hyödynnämme mahdollisimman hyvin sitä mitä meillä on yllin kyllin: tavallisia päiviä. Ja lainaa Benjamin Franklinia:
”Onni koostuu enemmän jokapäiväisistä pienistä mukavuuksista ja nautinnoista kuin suuresta määrästä hyvää onnea, jota kokee vain harvoin.”
Tein parikymmentä vuotta töitä niin, että millekään muulle ei jäänyt aikaa. Hoidin kodin ja lapset siinä samalla, mutta hävitin ystäväni enkä muista siitä elämänvaiheesta paljoakaan. Sitten elämä iski jarrut pohjaan ja oli pakko pysähtyä. Ymmärsin mitä olin menettämässä ja aloin tehdä asioita toisin. En yhtäkkiä, se ei onnistu, vaan pikkuhiljaa teot johtivat toisiin ja kiire muutti muotoaan. Tämä on varmasti elämäni tärkein oivallus. Jos tiskaa, siivoaa, silittää, käy kaupassa, tekee lumityöt ja kokkaa päivällisen ja ajatukset ovat koko ajan seuraavassa hommassa, joka pitää saada tehtyä, ja siinä että on kiire, elämä ajaa ohi eikä käteen jää mitään.
Kaikki työt tulevat tehdyksi yhtä nopeasti, elleivät nopeammin, kun niistä nauttii ja ajattelee vain sitä mitä kulloinkin tekee. Tähän on olemassa sana, joka karkottaa osan lukijoista, siksi sanon sen vasta nyt – mindfulness eli tietoinen läsnäolo. Siinä piilee onni, hygge ja kotoilun ydin.
On oikeasti tärkeää huomata arjen onni ja keskittyä siihen mikä on hyvin
Läsnäolo on välillä vaikeaa, mutta ero tekemisessä ja hyvinvoinnissa on valtava, kun keskittyy kulloiseenkin hetkeen. Jos tiskaan patoja stressaantuneena, harjaan voimalla kaikki lihakset jännittyneinä ja lisäksi tapani mukaan vielä puren hammasta. Ajatukseni ovat vain kiireessä, tulevissa asioissa. Jos sen sijaan ajattelen ja katson sitä mitä teen, keho on pehmeä, mieli on hyvä ja vauhti ihan yhtä nopea. Liikenneruuhkassa ilmiö näkyy selvästi. Jos on kiire, ajaa hermoillen toisen puskurissa kiinni. Tekee ehkä muutaman hätäisen kaistanvaihdon, mutta ei ole sen nopeammin perillä. Kun ajaa ja hengittää rauhassa, perille saapuu rauhallinen ihminen, jonka seurassa on hyvä olla. Jos joka tapauksessa on myöhässä, asiaa ei auta se, että hössöttää. Päinvastoin.
Onnellisuuspäiväkirjasta mainitseminen saattaa myös nostaa karvat pystyyn joillain, mutta on oikeasti tärkeää huomata arjen onni ja keskittyä siihen mikä on hyvin. Kun joka päivä on tiskattava, miksi sitä ei tekisi nauttien?
Hyvää tätä hetkeä
♥️
Hanna