Ajatukset pois arjesta – hukuin siniseen ja hurmaannuin kullasta

Taide vei ajatukset kauas kauas. Minä nautin taiteen katsomisesta aina sitä enemmän, kuta enemmän kyseisistä teoksista tai niiden taustoista tiedän. Ne jäävät mieleen paremmin, kun tietää jotain enemmän, kuin mitä silmät näkevät. Mikä tahansa lisätieto kelpaa. Saattaa olla, että se johtuu tavastani oppia. Olen sanasokea ja opin parhaiten tarinoiden avulla. Tarinat jäävät mieleen ja kerron niitä itsekin mielelläni.

Olin Sinebrychoffin taidemuseossa Taivaalliset värit – Sinistä ja kultaa –näyttelyn avajaisissa viime viikolla ja kuuntelin tarinoita korvat hörölläni. Mutta niin kuin usein käy, tarinat myös pöyhivät omaa muistiani josta alkoi kummuta kiinnostavia asioista liittyen sekä siniseen että kultaan. Se oli ihanaa! Niin montaa asiaa ja tarinaa olin unohtanut makustella.

En ole koskaan sen kummemmin ajatellut sinisen värin merkitystä maailmassa. Mutta sinisiä kuvaavat sanat ovat tuttuja. Preussinsininen ja ultramariini olivat ne kaksi vesivärinappia koulun kuvaamataidontunnilla, joiden nimet ensimmäisenä opin. En pitänyt preussinsinisestä ollenkaan – koboltti oli mun juttu. Sininen oli kuitenkin lapsuuden lempiväri ja pääväri vaatteissani. Sittenhän tuli tietenkin farkut ja indigo, myöhemmin opin muita ja makukin muuttui.

Sana sininen on kielten tutkijoiden mukaan tullut kaikkiin kieliin vasta varsin myöhään. Ja vieläpä niin, että kaikissa kielissä ensimmäisenä värisanana on ollut punainen ja sen jälkeen vihreä tai keltainen tai päinvastoin, keltainen ja vihreä. Sen jälkeen vasta sininen.

Arvokkaan kullan merkitys on helpompi nähdä, mutta jos asiaa ei ajattele, se vain on. Kultaiset leveät kehykset tai kultainen pääkallo – ne nyt vain ovat. Kun asiaa alkaa miettiä, löytyy merkityksiä, joita ei ole aiemmin ymmärtänyt – hoksannut.

Kun kuljin näyttelyssä ja katselin teoksia, huomasin että saatoin hukkua siniseen väriin. Se vei mennessään ja kuta intensiivisempi se oli, sitä helpompi oli jotenkin kadottaa jopa ajan taju ja vain syöksyä sinisyyteen. Aloin ruokkia sitä tunnetta ja hups – mitä tapahtui! Mieleeni tuli muisto, tuttu asia, jota ajattelin joskus paljon, mutta en enää pitkään aikaan ole muistanut ollenkaan.

Kun olin lapsi, äitini lausui, tai joskus lauloikin kitaran säestyksellä, minulle iltarukouksen joka ilta. Rukouksen lopun aamen näyttäytyi minulle aina kuvana.

Aamen on liukuvärjätty vaalean taivaansininen asia, jonka kuva on neliö. Tämä on ensimmäinen muistoni mistään väristä.

Kun kasvoin isommaksi, mietin usein mistä ihmeestä olen saanut sen päähäni. Miksi aamen on sininen neliö? Ehkä se tulee rukouksen sanoista ”taivaaseen ota tykösi” Koska taivaaltahan tuo näyttää.

Wäinö Aaltosen Tytön pää (Kultapää) yllätti. Huikean kultaisena, kiiltävänä ja arvokkaana hohtava veistos on puuta! Se on pinnoitettu, mutta siis kuinka joku on koskaan kyennyt veistämään puusta tuon ihanan veistoksen? Se on todellakin kultansa ansainnut. Tieto mykisti minut. Koska kun päätä katsoo, se näyttää painavalta pronssiveistokselta. Mutta pronssi tummuu, kulta ei kadota loistoaan, se on arvokasta ja tuo arvoa.

Minulla on ovaalin muotoinen peili, jonka olen perinyt mummiltani. Äiti maalasi sen kehykset valkoisiksi, joskus kun se oli muotia. Mummi muisti aina kertoa, että se on oikeasti lehtikullalla kullattu ja kertoi samalla minulle mitä lehtikulta on ja kuinka sitä käytetään. Olen ollut varmasti alle kouluiän silloin ja koska tietoon liittyy tarina, muistan sen. Kiehtovaa! Joskus 90-luvulla äiti poistatti valkoisen maalin ja nyt se hohtaa, ehkä hiukan syyttävästi, tummankultaisena seinälläni. Sen voisi kullata uudelleen, mutta pidän siitä enemmän niin, että sen tarina on näkyvissä.

Sinebrychoffin taidemuseon näyttely Taivaalliset värit – Sinistä ja kultaa on siis juuri auennut ja siihen voi käydä tutustumassa 25.8. asti. Suosittelen lämpimästi. Näyttely kertoo kullan ja sinisen värin kiehtovan tarinan maalausten, veistosten ja esineiden kautta aina keskiajalta nykyaikaan saakka. Kullan takia on ryövätty, sodittu, valloitettu ja rakastettu. Se on vedonnut kaikkiin kansoihin kaikkina historian aikoina. Väreinä kulta ja sininen ovat loistokkuutensa myötä saaneet lukemattomia symbolisia merkityksiä. Kulta viittaa aurinkoon, Jumalaan, valtaan ja rikkauteen − keskiajan taiteessa kulta symboloi taivasten valtakuntaa. Sinistä taas pidetään kunnian ja arvokkuuden värinä, vallan vertauskuvana.

Sellaiset elämykset, jotka saavat minut pohtimaan asioita monien päivien ajaksi ja avaavat jo sulkeutuneitakin luukkuja itsessäni, ovat niin hienoja. Kun välillä väsyneenä selaan sosiaalista mediaa ja sen äärettömän köyhää sisältöä, tulen ahdistuneeksi. Ei se virikkeitä anna, se korkeintaan alkaa ahdistaa. Näyttely, jonka sisällön muodostamiseen on tarvittu laajaa taiteen ja taidehistorian, sekä historian tuntemusta antaa niin paljon enemmän. Näyttely sopii kaiken ikäisille. Ottakaa lapset mukaanne – minäkin opin lehtikullan jo alle kouluikäisenä. Näyttelyssä oli upeita töitä huipputaiteilijoilta ja jokainen tunnistaa Niken tuotemerkin, mutta kuka muistaa mistä se juontaa juurensa!

Minusta taiteen tehtävänä on ajatusten vieminen toisille tasoille ja arjesta pois. Se on tärkeää hyvinvoinnille ja tasapainolle elämässä. Näyttely vei minut pitkäksi aikaa pois arjesta ja antoi uutta ajateltavaa ja inspiraatiota – ihanaa!

Hanna