Dubai ja Afrikka – mietitkö minne haluat matkustaa?

Mietin Dubaita ja Etelä-Afrikkaa – olen käynyt lomalla molemmissa. Dubaissa kerran ja Kapkaupungissa kaksi kertaa.

Oli kiinnostavaa nähdä Dubai ja sen hulluudet. Eli laskettelurinne kauppakeskuksessa ja vastaavat perusjutut, jotka siellä käydään hämmästelemässä. Burj Khalifan ilotulitus ja palmusaari. Kaikki turisteille tehty oli hämmentävän suurta, poikkeavaa ja epäaitoa.

Ostin sieltä 50 metriä silkkiä tyttäreni häihin ja korillisen mausteita. Söin siellä parasta libanonilaista ruokaa, mitä kuunaan olen suuhuni pistänyt ja uin infinity poolissa korkealla kaupungin kattojen yllä. Ja koko ajan minulla oli hiukan ikävä fiilis. Dubaissa ei ollut helppoa olla.

En tiennyt mitään orjatyövoimasta enkä monesta muustakaan asiasta, joista nyt olen lukenut erittäin ansiokkaasta Anzion mukaan -blogista. Tiesin siitä kuinka naisia kohdellaan, paljon siitä mitä naiset eivät saa tehdä, kivityksistä ja kasinaismoralismista.

Kun kävelin valtavissa kauppakeskuksissa näin naisia, jotka olivat pukeutuneet täysin peittävästi niin, että vain silmät näkyivät, tai nekin katsoivat maailmaa harson läpi. Toisessa ääripäässä heidän yllään oli musta vaate, jonka alta vilkkuivat huiman hintaiset korkokengät ja hihansuista tulivat näkyviin kullalla ja jalokivillä kuorrutetut kädet, jotka kantoivat kalliita laukkuja.

Turre-turistit kävelivät samoissa tiloissa shortseissa ja pikkutopeissaan ja arabimiehet purjehtivat kaiken keskellä ylpeinä, kylminä ja vahakasvoisina valkoisissa thawbeissaan. En pitänyt fiiliksistä enkä halua palata sinne koskaan.

Entä Etelä-Afrikka sitten? Niin uskomattoman kaunis maa. Luonto on erityinen, ilmasto on ihana, meri pauhaa ja aallot lyövät myrkyssä suoraan Kapkaupunkiin niin, että ilma on suolaista hengittää. Uskomattomia näkymiä ja tunnelmia kaupungissa, josta terveysvaikutteiset ruuat ja kehonrakennus ovat tulleet meillekin. Kun eleli ja matkusteli siellä sellaisilla alueilla, jotka ovat turvallisia, saattoi vain nauttia.

Muualla on vaarallista eikä missään kannata liikkua pimeällä huolettomasti. Huhtikuun 2017 ja maaliskuun 2018 välisenä aikana Etelä-Afrikassa murhattiin yli 20.000 ihmistä. Siellä tehtiin keskimäärin 55 murhaa päivässä. Samana ajankohtana siellä tapahtui yli 50.000 seksuaalista väkivallantekoa. Etelä-Afrikassa raiskataan eniten naisia maailmassa.

Matkalla lentokentältä hotelliin ajoimme mustien asuinalueen ohi. Ei katuvaloja, ei juuri valoja ollenkaan. Mustat asuivat aaltopellistä ja pahvista rakennetuissa hökkeleissä. Ja se alue oli valtava.

Alue, jossa me asuimme, oli täynnä ihania trendikkäitä ravintoloita, upea kauppakeskus lepäsi meren äärellä ja talot olivat kauniita ja portilta piippuun asti lukittuja. Selkeästihän se oli enemmän valkoisten kuin mustien aluetta.

Voin sanoa, että mielestäni ristiriita on hirvittävä.  Noin 80 % väestöstä on mustia ja n. 10 % on valkoisia.  Ja otsallaankin näkee kenellä on eniten ja kenellä vähiten. Tämä ristisriita näkyy, jos ei siltä sulje silmiään. On tuskallista huomata se ja nähdä kuinka esimerkiksi valkoiset nuoret tytöt kohtelevat uimarannan pukuhuoneen mustaa hoitajaa.

En minä tiedä minne tulee matkustaa ja auttaako se, että menee jonnekin ja käyttäytyy itse, kuten ihmisen kuuluu – näyttää esimerkkiä. Vai onko parempi olla menemättä? Sen minä kuitenkin tiedän, etten voi hyvin tällaisissa paikoissa. Epäoikeudenmukaisuus, ihmisten hyväksikäyttö, räikeä eriarvoisuus, pelko, köyhyys rikkaassa maassa ja katkeruus, jota syystä tunnetaan, menee suoraan minun sieluuni, enkä pysty näissä paikoissa lomailemaan.

Tansania ja Mosambik kuuluvat Afrikan ja koko maailman köyhimpiin valtioihin. Olen käynyt molemmissa ja siellä hyvin köyhillä alueilla. Siellä oli helpompaa hengittää, vaikka korruptio ja rikollisuus sekä raiskaukset ovat arkipäivää sielläkin. Riisto ei ollut niin näkyvää ja olin tekemässä hyväntekeväisyystyötä, joten tilanne oli täysin toinen, kuin lomaillessa.

Tansaniassa Sansibarilla olen myös viettänyt muutaman päivän loman upeassa luksushotellissa. Kokemus oli äärimmäisen kiinnostava.

En tiennyt hotellista etukäteen oikeastaan mitään muuta kuin sen korkean hinnan. Ja Tansanian hintatasoon suhteutettuna hinta oli tietenkin pöyristyttävä. Kun saavuin hotelliin, minua kohdeltiin kunnioittavasti ja kaikki mitä näin oli äärimmäisen kaunista. Hotellia ja sen ympäristöä vartioivat masai-heimon miehet perinteisissä asuissaan. Hotellin työntekijät hymyilivät ja tunnelma oli lempeän kaunis ja hyvä. Olin hikinen ja kuumuudesta nääntynyt saapuessani, eikä huoneeni ollut vielä valmis. Päätin mennä hierontaan, jossa minut ohjattiin ensin suihkuun. Kaikki oli ulkona, kaikkialla oli upeita kasveja, kaikki oli puhdasta ja kaunista. Niin kaunista ja ihanaa, että aloin itkeä. Siinä seisoin suihkussa kyynelten sekoittuessa upeasta sadevesisuihkuhanasta pehmeänä saapuvaan veteen.

Kun sain huoneeni, sain todeta, että se oli pieni talo. Terassilla oli verkkokeinu, josta saatoin katsella Intian valtameren turkoosina välkkyviä aaltoja, jotka hiljaa hyväilivät rannan valkoisena hohtavaa hiekkaa. Talossani oli tietenkin ilmastointi ja moskiittoverkolla huputetussa pylvässängyssäni oli oma ilmastointinsa.

Joka paikassa oli käytetty luonnonmateriaaleja ja kaikki oli oikeastaan ulkona. Seinät olivat vain huoneissa eli pikku taloissa. Olen vieraillut työni puolesta sadoissa kodeissa ja kymmenissä puutahoissa, muutamissa on ollut niin ihana tunnelma, että kyyneleet ovat nousseet silmiini, kuten tässä hotellissa. Se tunne on selittämätön, mutta se kertoo ihon alle menevästä hyvästä ja kauniista.

Sain kuulla, että hotellia, joka oli vasta valmistunut, oli rakennettu viisi vuotta. Maata, jolla rakennukset olivat, oli suojeltu ja sitä oli pyritty vahingoittamaan mahdollisimman vähän. Kaikki mitä oli voitu, oli hankittu läheltä ja käsityöt, kuten korit, punokset ja tekstiilit oli teetetty lähialueen naisilla. Ostin hotellin kaupasta tuliaisiksi kotiin upeita koreja. Ne olivat kalliita verrattuna siihen mitä kori maksaa paikallisella torilla. Koreissa oli tekijän nimi ja kaikki kaupassa myytävät tuotteet olivat lähialueiden naisten tekemiä ja he saivat niistä kunnon palkan.

Hotellia ympäröi kaunis puutarha, ja kaikki viheralueet olivat täynnä kasveja, joita hoidettiin koko ajan. Puutarhaa oli ollut rakentamassa viiden vuoden ajan sadat tansanialaiset puutarhurit.

Kaikki hotellissa käytetty vesi puhdistettiin ja kierrätettiin. Sillä kasteltiin mm. se upea puutarha.

Minulla on se tunne, että ihminen tuntee ytimissään hyvän ja kauniin, jos vain kuuntelee kaikilla aisteillaan. En minä voi tietää, oliko siellä kaikki lopulta hyvin ja oikein tehtyä. Hotellin omistaa Tsekki, mutta minusta tosiaan tuntui siltä. Keskustelin pitkään yhden siellä työskentelevän suomalaisen naisen kanssa, vakuutuin.  Ja vakuutuin taas kerran siitä, että keho ja mieli tietävät.

Luin sillä matkalla Michelle Obaman kirjaa Minun tarinani ja lause ” Herään joka aamu talossa, jonka orjat rakensivat” jäi vahvasti mieleen. Miltä se tuntui?

Tämä kaikki on vain minun kokemaani ja omia tuntemuksiani. En tiedä niin paljon, että voisin ladella totuuksia, mutta tunnen paljon ja siihen luotan omissa valinnoissani.

Hanna