Että raivostuttaa muiden ihmisten väheksyminen! ”Tuolla on joku pöhinäsali. Ne avokonttorit … siellä oleskellaan, siellä on kivaa olla yhdessä… eihän siellä kukaan töitä voi tehdä! Työn tekeminen on keksiä pelejä! Ehkä ne jossain avokonttorissa syntyy sitten, kun juodaan limunaatia ja heitellään paperitolloja.”
Näin sanoi historian professori Markku Kuisma YLE:n Flinkkilä & Tastula –ohjelmassa Maarit Tastulan haastattelussa. Menaisin pudottaa kahvikuppini.
”Hyvää pöhinää Slushissa tai jossain…Toimekkuus on hyvä asia mutta usein se näyttää siltä, että se on pöhinää pöhinän takia, että pöhinä on työtä!
Luovan työn tekijänä alkoi suoraan sanottuna ensin ottaa päähän ja sitten naurattaa. Tuli mieleen äitini usein käyttämä sanonta, ”emmehän me tiennehet, vaan vastahan me pantihin” Ja sehän on se mentaliteetti, jolla ihmiset arvostelevat ja kommentoivat asioita, joista eivät oikeasti mitään tiedä.
Ensinnäkin Slush – sanoisin että aika kova juttu. Suomessa järjestettävä, yksi Euroopan johtava kasvuyritystapahtuma, joka yhdistää kansainvälisiä kasvuyrityksiä, mediaa ja sijoittajia. Siellä vierailevat mm. sellaiset yritykset kuin Amazon, Google ja Alibaba vuosittain. Tälle tapahtumalle ja sen pöhinälle historian professori tuhahti naureskellen. Okei.
Myös pelien keksiminen on professorin pilkan kohde. Se ei ole oikeaa työtä. Mitä oikea työ sitten on? Wikipedian määritelmän mukaan se on jonkin tehtävän suorittamiseen tähtäävää pitkäjännitteistä, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka liittyy tyypillisesti toimeentulon hankkimiseen.
Me kaikki tiedämme, kuinka paljon ihmisiä pelien kehittäminen työllistää, mitä pelit ja niiden pelaaminen merkitsevät tänä päivänä ja kuinka on todettu niiden kehittävän erilaisia taitoja. Samalla pelien pelaaminen vahingoittaa kehoa, mutta niin se teki auran vetäminen pellollakin. Ja samat ergonomiset ongelmat on varmasti historian tutkijalla, joka istuu päivät pääksytysten tuolissaan.
Ja sitten niihin avokonttoreihin, joissa ei professorin mukaan voi tehdä oikeita töitä ja joissa juodaan limonaatia ja heitellään paperitolloja. Paperi? Ei niissä paljon paperia näy, siellä näkyy tietokoneiden ruutujen valot ja todellakin siellä tuntuu pöhinä. Siellä on hiljaista, keskittynyttä, intensiivistä ja todellinen tekemisen meininki, joka inspiroi tekemään, josta saa energiaa ja jossa saa asioita aikaiseksi. Seilä syntyy uutta!
Minä työskentelen paljon yksin kotona omassa työhuoneessani. Se on usein tylsää, kun lähellä ei ole ihmisten tuomaa energiaa. Homma menee välillä Facebookin selailuksi. Sitten kävi tuuri, koska Jossain oli ollut kuitenkin sopivaa pöhinää ja keskelle Helsinkiä, jo kuolleeseen historialliseen Kiseleffin taloon perustettiin Sofia Future Farm.
Sen nettisivuilla lukee ”luovan työn ja hyvän elämän kaupunkikeskus”. Sinne voi hankkia erilaisia jäsenyyksiä. Omaan jäsenyyteeni kuulu mahdollisuus työskennellä avokonttorissa ns coworking-tiloissa, voin pitää siellä palavereja, osallistua konsertteihin ja mikä ihaninta – ottaa ohjatut päiväunet! (Tämä se vasta kammottavaa mukatyöntekoa varmaan onkin – vaikka on todettu, että se tehostaa tuottavuutta, mutta mitäpä siitä!)
Olen aivan rakastunut Future farmiin. Olen siellä huomattavasti tuottavampi ja tehokkaampi, kuin kotitoimistossa työskennellessäni. Työsalissa on tehokas tekemisen tunnelma. Pidän korvillani kuulokkeita, joista kuuntelen musiikkia, olen tehokas ja omassa maailmassani, mutta ympärilläni on ihmisiä ja hiljaista toimintaa, pidän siitä. Haen välillä kupin kahvia kahvipisteestä, syön lounaan ihanassa ravintolassa ja sitten ne perjaintaiset päiväunet! Se on siis aivan huippua. Perjantaisin klo 13 otetaan ohjatut päiväunet. Rentoutus kestää puolituntia. Sen jälkeen jaksaa taas. Sellaista pöhinää. Olisipa kiva, jos professorit avartaisivat katsantoaan ja olisivat mieleltään avoimia. Kenenkään toisen ihmisen työtä ei pitäisi arvostella ja väheksyä varsinkaan, jos siitä ei mitään tiedä. Pääasia lienee se, että kukin saa itsensä elätettyä ja parhaassa tapauksessa myös useita muita. On kiinnostavaa katsoa taakse ja tutkia historiaa – mutta myös tulevaisuus ja nykyhetki ovat kiinnostavia.
Hanna
Professori oli kyllä monessa asiassa oikeassa. Työn käsite on muuttunut. Työn pitää olla nykyään ennenkaikkea hauskaa. Kuisma edustaa ikäluokkaa, joka ajattelee toisin. Kyllä me tarvitsemme myös niitä, jotka uskaltavat huomauttaa ”että keisarilla ei ole vaatteita”. Harvassa työssä (esim. Terveys- ja sosiaalitoimi) voi mennä ryhmäpäikkäreille tai hoitaa asioita avokonttorissa tai edes etätyönä Espanjasta.
Kiitos kommentista!
Olet täysin oikeassa, mutta puutuin nyt vain tähän ajatuksiin, joita hän niin alentuvasti tuhahteli koskien peliteollisuutta ja ajatusta siitä, että avokonttorissa vaan heitellään paperitolloja. Minusta se oli erittäin halventavaa ja ikävää kuultavaa.
Olen käynyt monissa luovien alojen avokonttoreissa ja niissä kova työ väreilee ilmassa.
Työn käsite onkin muuttunut. On hyvä että työssä täytyy olla kivaa ja siellä on oltava viihtyisää. Elämä on lyhyt ja siitä täytyy voida nauttia, vaikka tekisi lujasti töitä. Ikävässä työilmapiirissa ja huonoissa työolosuhteissa sairastuu.
Hanna
Moi Hanna. Oli pakko ottaa kantaa huonosta työolosuhteista. Olin yli neljäkymmentä vuotta samassa työpaikassa,pidin työstäni todella. Ja koko tiimimme oli ystäviä keskenään. Sitten aloin yskiä,päivästä toiseen. Kun tulin työpaikalle jo vartin kuluttua alkoi yskä. Puoli vuotta jaksoin ja sitten lääkärin puheille. Olin sairastunut astmaan,huono sisäilma koko talossa. Saman tien saraslomalle pariksi kuukaudeksi ja sen jälkeen eläkkeelle. Järkyttävä päätös ihanaan työhön,olen hyödytön. Nyt olen ollut kolme vuotta eläkkeellä ja ikävöin työkavereitani edelleen. Olin suunnitellut olevani työssä 67 vuotiaaksi. Taitaa olla monilla sama juttu,sairastuu kesken ihanien työvuosien. Mutta päivä kerrallaan olenkin päässyt niskanpäälle,työtoverit kutsuvat pippaloihinsa ja erilaisille retkille mukaan. He eivät ole minua unohtaneet. Halusin kertoa tämän sinulle,koska olet niin mahtava kirjoittamaan ihan kaikesta. Kiitos Hanna ihmista jutuista,etenkin ne Espanjan matkat valokuvineen. Terv Mumma Pohjanmaalta
Voi Mumma! Kuinka inhottavaa, että kävi noin! Mutta tiedäthän ettet oikeasti ole hyödytön? Kukaan ei ole. Kaikkia tarvitaan ja jokainen ihminen on laulun arvoinen ❤️. Ihanaa että työtoverit kutsuvat edelleen sinut mukaan juuhliin – olet siis ollut hyvä kaveri ja edelleen tärkeä heille. On muuten todella harvinaista olla samassa työpaikassa noin kauna! yli 40 vuotta! Sehän on aivan huimaa. On ymmärrettävää, että kun se loppuu noin yhtäkkiä ja arvaamatta, se on iso repäisy ja vaatii aikaa tottua uuteen tilanteeseen. Rakastan tuota lausetta ” Mutta päivä kerrallaan olenkin päässyt niskanpäälle” Olet voittaja ainesta ja tulet varmasti nauttimaan elämästä ja keksimään uusia ihania juttuja, joilla sen täytät. Kai se on surutyötehtävä tuossakin asiassa ensin.
Kiitos tästä viestistäsi. Ja kivaa jos viihdyt mun juttujeni parissa ❤️
Hanna
No meidän avokonttorissamme ei kylläkään ole hiljaista eikä siellä voi keskittyä. Normaalisti käytävällä notkuu porukkaa, jolla tuntuu riittävän loputtomasti asiaa alkaen lasten harrastuksista ja päättyen ties mihin. Kailotus ja häirintä alkaa aamulla ja loppuu työajan päätyttyä. Keskittymistä vaativat työt hoidetaankin omalla ajalla työajan jälkeen. Siellä on aina sama joukko puurtamassa, mutta eihän sitä kukaan tiedä, kun eivät ole katsomassa.
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, ettei metelistä ja häiriköinnistä sovi huomauttaa. Huomauttaja on nipo, ei-hyvä-tyyppi, joka on syytä saneerata seuraavissa yyteissä ulos. Tai ainakin mokoman ilmapiirin pilaajan suu tukitaan.
Hölöttäjät ja häiriköt ovat niitä, joilla ei ole riittävästi omia töitä. He todennäköisesti ovat niitä samoja, jotka jo kouluaikaan istuivat selkä opettajaan päin ja häiritsivät muiden työskentelyä.
Kummastuttaa, ettei nykyään huomioida lainkaan niitä jotka eivät pysty keskittymään metelissä. Vallalla on ajatus, että avokonttori on nyt meidän juttumme ja jos ei sovi, niin tossa on ovi. Jos on ADHD tai pienempikin häikkä, niin se on viisi hirttä poikki. Riippumatta siitä kuinka ahkera tai lahjakas on.
Omassa nuoruudessani yrityksen piti tuottaa voittoa ja liiketoiminnan ja sitä kautta liikevoiton parantaminen oli se mihin tähdättiin. Sanottiin, että sillä tavalla omistajat saavat voittoa ja työpaikat säilyvät. Tällaisilla pikkuseikoilla ei tätä nykyä ole merkitystä. Ei siis ihme, että tällaiset neli – viiskymppiset saneerataan ulos ja otetaan nuoria tilalle. Aika on ajanut meistä vanhoista kävyistä ohi. Tulos ei ole tärkeä, vaan se että hyvät tyypit viihtyvät keskenään.
Karmeaa luettavaa tämä. Hirveää jos työpaikalla on tuollaista. Jännä juttu tässä on se, että kaikki ne työpaikat (luovia aloja) joiden avokonttoreissa olen vieraillut, ovat täysin hiljaisia ja siellä keskitytään täydellisesti työntekoon. Mitään hölinää tai meteliä ei ole, eikä sitä suvaita.
Hanna
Hanna, ei meidänkään avokonttorissa ole meteliä kun pomot ovat paikalla tai on vieraita käymässä. Kyse on luovasta alasta, mutta en paljasta enempää koska en halua joutua työpaikallani leimatuksi.
Joka tapauksessa työ on vaativaa ja flowhun pääseminen kestää itselläni tunnista puoleentoista. Huomasin sen taas jouluaattona yksin konttorilla työskennellessäni. Yksikin keskeytys tai pahempi häiriö ja kaikki pitää aloittaa alusta. Oma huone olisi poikaa, mutta ei mitään tsäänssiä kun kaikki pakotetaan samaan muottiin. Silloin jouluaatot, juhannukset ja vastaavat on pakko käyttää hyväksi.
Avokonttoreissa en ole käynyt saatikka työskennellyt, joten ei mielipidettäkään ole. Mutta enemmänkin kommenttia ja vastaustasi siihen lukiessani tuli tarve itsekin kommentoida.
Nykyisin työn ja vapaa-ajan pitää olla nautittavaa viihtyisässä ilmapiirissä, muuten tulee paha mieli ja sairastutaan. Niinpä, mutta on lukematon määrä ammatteja ja työtehtäviä, joiden tekemisestä ei varmaan varsin paljon nautintoa irtoa. On vaan pakko tehdä kun muuten tulee vilu ja nälkä ja jano. Ja upeeta, että niitäkin monet jaksavat.
Valintakysymyksiä, mutta kaikille ei vaan satu kohdalle työ, josta voi sydämestään sanoa, että mä niin nautin. Työilmapiiriäkään ei voi aina valita, vaikka siihen omalta osaltaan voi toki yrittää vaikuttaa.
Vaikka elämä pisimmilläänkin on lyhyt, niin ei kaikki voi olla kivaa ja nautittavaa. Ei vaan ole mahdollista kaikille vaikka kuinka haluaisi. Joku tekee ne paskahommatkin, että toiset voivat nauttia. Näin se menee.
Kiitos kommentista Arja. Totta se on mitä puhut. (kirjoitat) Mutta nekin joista moni ajattelee että paskahommia, monet pitävät. Ja aina voi pyrkiä varsinkin siihen että ergonomia, työolosuhteet ja työilmapiiri on hyvä tai mahdollisimman hyvä.
Haluan sanoa myös sen, että kaikkia tarvitaan. Jokaista. Sekin on tärkeää kaikkien muistaa.
Hanna
Mielenkiintoinen postaus ja olen kyllä kanssasi samoilla linjoilla siitä, että Slushin ja pelialan väheksyminen on ollut typerää kyseiseltä professorilta. Työelämä on muuttunut valtavasti eikä moni pitkään omalla alallaan työskennellyt ”perinteinen toimistotyöntekijä” pysty välttämättä edes ymmärtämään, mitä kaikkea jotkin uudet työnkuvat nykyisin pitävät sisällään. Enhän minäkään osaa kertoa esim. koodaajan työpäivästä, kun en ko. alan osaaja ole.
Perinteisen toimistotyöntekijän laitoin lainausmerkkeihin, sillä mitään työn tekemisen tapaa ei pitäisi nykyisin yleistää, kuten ei avokonttoreitakaan pitäisi tehdä jokaiselle samojen muottien mukaan. Olen juuri kirjoittamassa graduani luovan työyhteisön työympäristön suunnittelusta, joten aihe on tullut melko tutuksi syksyn ja alkutalven aikana. Jokainen työympäristö täytyisi suunnitella ko. yrityksen ja työntekijöiden tarpeisiin eikä vain kopioida muilta valmista mallia. Suunnittelussa täytyisi lisäksi huomioida jokainen työntekijäprofiili ja ihmisten erilaiset tavat tehdä töitä. Vaikka yrityksessä olisi kuusi projektipäällikköä, ei heidän työpisteitään voi suunnitella identtisiksi, sillä jokainen heistä työskentelee omalla tavallaan, työnimikkeestä riippumatta. Yksi voi tarvita oman huoneen ja täysin hiljaisen ympäristön, toiselle voi riittää kaiken ”pöhinän” keskeltä löytyvä paikka, johon laskea läppärinsä. Meistä kun jokainen toimii eri tavalla ja etenkin luovalla alalla, jokaisella on oma tapansa löytää inspiraatiota.
Kiva kun kirjoitit ajankohtaisesta aiheesta! Ja perjantain päikkärit kuulostaa kadehdittavan hyviltä 🙂
Hei Johanna!
Kiitos kommentista. Hirveän kiinnostava gradun aihe! On varmaan ollut mielenkiintoista tutustua erilaisiin tapoihin tehdä töitä.
Ja olet niin oikeassa siinä, että jokainen työympäristö pitäisi suunnitella tarpeiden mukaan. Työn tekemisen sujuvuus ja viihtyvyys edesauttavat tuloksellista työtä. Tavallaan päivänselvää, mutta monesti tässä mennään ihan metsään joko tietämättömyyden tai säästö syiden takia. Hyvässä ja hyvin suunnitellussa työympäristössä on onnellista tehdä töitä. Se on ihana tunne!
Menestystä gradun kanssa!
Hanna