Kotonavirus

Otsikossa ei (tällä kertaa) ole kirjoitusvirhettä. Nyt hyggeillään kotona ja ihmeellisiä aikoja eletään. Millaisia viikonloput olivat vielä viikko sitten?  Oli rientoa, jos toistakin, lapsia kuskattiin harrastuksiin ja käytiin konserteissa, teatterissa ja kavereilla. Millainen on viikonloppu nyt – varmaan aika samanlainen kuin silloin itse olin pieni – perhekeskeinen.

Vasemmalla on mun Alli-Mummi ja äiti istuu siinä kitara sylissään. Ihana mekko ei ole kotitakki vaan tosiaan mekko, mutta esiliina on edessä kuitenkin. Muistan sen. Se oli punainen ja pallot olivat valkoiset. Minä seison siinä äidin helmoissa. Sunnuntaifiilis! Äiti siis soitti sekä kitaraa, haitaria että pianoa.

Olin noin kymmenen vanha, kun Suomessa siirryttiin viisipäiväiseen työ- ja kouluviikkoon. Sitä ennen sunnuntait olivat ainoita vapaapäiviä. Mieleeni ei ole jäänyt erikseen lauantaipäivien vietosta muuta, kuin se, että lauantai oli siivouspäivä, jolloin äiti puuhasi siivoustakki päällään kotona. Siis siivoustakki, toiselta nimeltään kotitakki! Se oli sellainen puuvillainen esiliinan ja mekon välimuoto, joka oli ommeltu värikkäästä kankaasta. Pikkuruudullisesta, kukallisesta tai muusta printtikuviollisesta puuvillasta.

Sunnuntaifiilikset muistan paremmin. Ensinnäkään kavereiden ovikelloa ei saanut mennä soittamaan tai ystävälle puhelimella soittamaan ennen puolta päivää. Kello kaksitoista oli ehdoton raja. Siihen asti oli maltettava. Tapa juontui kirkonmenoista, jotka alkoivat kymmeneltä ja olivat ohi kahdeltatoista. Perheemme ei käynyt kirkossa, eikä varmaan moni muukaan perhe Jollaksessa, jossa asuin, mutta kuului hyviin tapoihin olla hissun kissun kirkonmenojen ajan.

Sunnuntaikävelylle menossa isän, äidin ja mummin kanssa. Isä ottaa kuvaa. ollaan Jollaksessa ja mä olen alle vuoden ikäinen. Tuo reki on edelleen olemassa, siinä on työnne jo isääni aikoinaan. Taustalla on enon tekemä kaksikerroksinen lumilinna! Kuinka hieno!

Muutenkin sunnuntait olivat hyvin perhekeskeisiä. Käytiin esimerkiksi sunnuntaikävelyllä. Eli käveltiin rauhassa, ilman mitään kellossa tikittävää 10 000 askeleen mittaria jonnekin koko perheen voimalla. Myös mummi saattoi olla mukana. Kävelyn aikana uunissa valmistui slowfoodia, eli joku muheva pata- tai laatikkoruoka. (Valitettavan usein silakkalaatikkoa, jota isäni rakasti ja minä vihasin. Se oli ainoa ruoka jota en suostunut syömään ja minua armahdettiinkin ja lautaselleni oli noina päivinä suurta herkkua – nakkeja ja paistettu muna! Ai että!)

Kävelyretki saatettiin tehdä myös päivällisen jälkeen, jolloin kotona kävelyn päätteeksi juotiin paksua kaakota, jonka kruunasi sen pinnalla köllöttelevä kermavaahtopallo.

Minnekään harrastuksiin ei todellakaan rynnistetty viikonloppuisin, vaan esiin kaivettiin pelikortit ja pelattiin canastaa, seiskaa, mustaa maijaa, tai viimeistä tikkiä. Tai sitten pelattiin Monopolia. Aikaa vietettiin paljon myös isän ja äidin kainalossa.

Tällaiseltä meillä näytti. Keväällä otettu kuva, koska maljakossa on narsisseja ja tulppaaneja varmasti omalta pihalta. Alareunassa näkyy sunnuntaikahvit. Kahvi on kannussa ja kannu pannumyssyn sisällä.

Silloinkaan kaupoista ei saanut sunnuntaina mitään – ei toki sen vuoksi, että tavarat olisivat olleet loppu, vaan siksi että ne olivat kiinni. Mitään ei voinut ostaa yhtään mistään. Huoltoasemilla ei myyty ruokaa, vaan bensaa. Asematunneli avattiin vuonna 1967 ja sen liikkeet olivat auki pyhäisin ja arkisinkin kymmeneen illalla. Ja se oli kyllä ihan ainoa paikka, josta jotakin sai ostaa iltaisin ja pyhäisin.

No mutta siis, sitä mietin, että varmaan lapset ovat aivan paiseessa nyt kun ei voi mennä treeneihin eivätkä tiedä mitä tehdä. Ehkäpä se on positiivista hyggeillä kotona. Leipoa, pelata ja viettää ihan iisiä aikaa. Vaikka epäilen, että some laulaa ja kännykät on käsissä enemmän kuin koskaan. Mutta yhteinen aika perheen kesken on arvokasta ja tärkeää, joten ehkäpä tästä pirullisesta kurjuudesta on joku ilokin löydettävissä.

Me vietettiin eilinen päivä tyttären ja tämän puolison kanssa ja oli tosi kivaa. Aamulla kävin ihanassa ilmassa kävelemässä pitkän lenkin ja saman teen tänään. Metsä on paras kuntosali ikinä. Sieltä saa energiaa ja lohtua, hyvää mieltä ja raitista ilmaa ja metsään Suomessa pääsevät kaikki. Ilma näyttää nyt aamulla niin aurinkoiselta, että ehkä sinne voisi ottaa termospulloon kaakaot mukaan.

Sunnuntaina oli päällä vähän paremmat vaatteet. Mulla on mummin virkkaama mekko (ne mekot kutitti). Tukka on poninhännällä ja päässä suuri lila rusetti. Rusettinauhat piti aina pestä ja silittää.

Ja sitten on ne järjestettävät kaapit ja valokuvat (kyllä – printtejä on monilla vielä pahvilaatikoissa suloisessa sekamelskassa) On aika hyggeillä ja tehdä kotiasioita. Mutta me käytiin kyllä eilen myös ravintolassa syömässä. Ja vieläpä nepalilaisessa. Se on meidän rakas paikka, enkä ole aikeissa lopettaa siellä käymistä. Siellä on niin hyvä fiilis, etten usko sen kuuluvan niihin nepalilaisiin, joissa tehdään töitä orjatyövoimalla.

Tsemppiä muuttuneisiin tilanteisiin kaikille. Jenni Kokander sanoi Insta storyssaan, että katsokaa areenasta kotimaisia ohjelmia ja kuunnelkaa Spotifysta suomalaista musiikkia, koska meidän artistit tarvitsevat meitä nyt enemmän kuin koskaan, kun työkalenterit pyyhkiytyivät kerralla tyhjiksi. Tehdään niin!

Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 kommenttia

  1. Katinka 15.03.2020

    Ihana tuulahdus menneisyydestä.Se oli just tuollaista!
    Nuo perhekävelyt,ai,että.Sehän se oli kohokohta,kun lähdettiin joskus Kaivopuistoon kävelylle☺️ kerran äiti ja isä jekutti sanoessaan,että mennään Kaivariin niin mentiinkin Lintsille!Voi sitä riemua.
    Vaikka tämänhetkinen tilanne on tosi kurja niin kunpa ihmiset osaisivat ottaa siitä pysähtymisen hyödyn ja nauttia ihan rauhallisesta oleilusta perheen kesken ilman hullua kokoaikaista menemistä huijalasta peijalaan.

    Vastaa
    • hannasumari 16.03.2020

      Katinka,
      LINNANMÄELLE! Ei ole ihme että on jäänyt mieleen – ihana ylläri!
      Niin toivotaan että tästä selvitään, jotenkin parempina ihmisinä. Hirveän moniin tämä vaikuttaa rahallisesti.
      Iloa viikkoon kaikesta huolimatta!
      Hanna

      Vastaa
  2. Pipsamuori 15.03.2020

    Oijoi tuota kaihoisan suloista nostalgiaa🤔 Ja olen kyllä sitä mieltä että tässä ajassa on kyllä ihan tilausta sille, että muistutellaan mieliin niitä elämän tärkeimpiä asioita,läheisiä ,sekä muitakin kanssaihmisiä. Aurinkoista ja sydämellistä viikkoa sinulle😍

    Vastaa
    • hannasumari 16.03.2020

      Pipsamuori!
      Niin nostalgiaa tosiaan – aika entinen ei koskaan enää palaa…. Mutta arvoja voi tarkistaa, ehkä se ilo tästä syntyy.
      Kiitos samoin – aurinkoa ja sydämellistä viikkoa sinulle myös ❤️
      Hanna

      Vastaa
  3. Ode 21.03.2020

    Mikäs siinä perheen kanssa on aikaa viettää, mutta entä me yksinäiset, jotka ei voida edes tavata yhtä lailla yksin asuvia yksinäisiä vanhempiamme, ehkä puoleen vuoteen? Huolesta puolikuolleena täällä. En suosittele.

    Vastaa