Liian paljon rumia taloja – metsä täynnä hökötyksiä

– Kerro mulle minkä takia meillä on niin järkyttävän rumia taloja? Miks niitä saa rakentaa?

– Ei niitä saa rakentaa, mutta ei kukaan välitä.

– Miks ei välitä?

– Koska ihmiset eivät käytä silmiään vaan exeliä ja kaikki tehdään niin halvalla, kuin mahdollista.

Kävin tämän keskustelun tänään puhelimessa arkkitehtiystäväni kanssa. Soitin hänelle, koska eilinen visiittini yhdellä vanhalla asuinalueella alkoi ahdistaa niin perusteellisesti.

Ajoin siis eilen omakotialueelle, joka on alun perin rakennettu 50-luvulla. Alkuperäinen rakennuskanta on rintamamiestaloja suurilla puutarhatonteilla. Ihme kyllä vanhoja tontteja ei ole puolitettu, mutta ympärille ja lähialueille on tietenkin vuosien saatossa tullut lisää koteja ihmisille.

Alueen luonto on hyvin kaunista, on suuria korkeuseroja ja paljon polveilevaa merenrantaa. Jylhiä maisemia meren yli. Ja tätä kaikkea pilkuttavat rumat talot, joiden suunnittelussa ei ole lainkaan otettu huomioon luontoa, muutoin kuin siitä näkökulmasta, että taloista näkyy merelle. Mikä sinänsä on tietysti aivan oikein ja niin pitääkin olla.

Mutta miksi talot ovat kuin avaruustukiasemia lennokkaine siivekkeineen, joilla ei ole mitään funktiota? Kattopintoja lentelee sinne tänne, kattojen harjat (sikäli kun kysymyksessä on harjakaton yritelmä, eikä tasakattoinen patti) eivät kohtaa vaan niiden välille on jätetty vuono, kuilu tai porras vailla mitään merkitystä. Yhdessä talossa ei ole vain yhtä kattoa, vaan katot risteilevät kaikkiin ilmansuuntiin, kuin lapsen tekemässä neljän tuulen hatussa.

Näiden avaruustukiasemien viereen voidaan sitten rakentaa lähtökohtaisesti perinteinen puutalo, joka kuitenkin suunnittelun onnen huumassa kuorrutetaan kaikenlaisilla teennäisillä yksityiskohdilla, joilla ei niin ikään ole mitään virkaa. Kuten ikkunalasin päälle asennettavilla ristikoilla.

Miksi? Se että ennen oli ristikkoikkunoita, johtui siitä, että ettei suuria laseja saanut, ne olivat kalliita tai peräti mahdottomia valmistaa. Miksi nyt halutaan pilkkoa kaunis maisema ja näkymät ruudullisiksi? Ei mitään järkevää syytä. Ei ainuttakaan.

Puutalon viereiselle tontille on asennettu valkoinen patti. Palikka. Siinä se seisoo kuin maasta noussut Rubikin kuution kadonnut palanen, joka ei ole mahtunut mihinkään ja on siksi pullahtanut ulos maankuoresta. Ei mitään pehmeyttä pinnassaan, eikä varmasti yhtään mitään yhteneväisyyttä naapurissa seisovaan perinnetaloon. Vähän ylempänä olevasta avaruustukiasemasta voi sitten ihailla Rubikin kuution tylyä kattoa. (Sen voisi tehdä turvekatoksi. Suuri ilon aiheeni on Jorvin sairaalan parkkihallin katto. Se on turvetta. Ympäristöteko!)

Alueella ei ollut ainuttakaan taloa, joka olisi sopinut sinne, myötäillyt maiseman vaatimuksia tai ollut mitenkään kaunis. Kauhugallerian ankeana mausteena olivat tuijarivistöillä ympäröidyt pihat. Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta kotoisin olevat tuijat sopivat hyvin hautausmaille, mutta ei mäntymetsän naapuriksi.

Hienolla alueella olisi voinut mieluusti nähdä puutarhoja, mutta ei niitä ollut. Sen sijaan metsän keskellä sijaitsevalla alueella oli asfaltti- ja kivipihoja. Ei lainkaan edes nurmikkoa! Puhumattakaan pensaista tai kukkapenkeistä. Kovalla kivisellä pihalla tököttivät piharuukut. Helppohoitoista kyllä, mutta missä on kodikkuus ja lämpö? Tyylitaju ja taju ympäristöstä? Puutarha tekee hyvää. Asfaltti ei edes näytä hyvältä.

Ajoin kotiin ahdistuneena.

-Hanna