Liput salkoon!

Kun on kasvanut sotaveteraanin tyttärenä, on Siniristilipulla suuri merkitys, lippu symboloi syvään juurtuneita arvoja ja se herättää paljon tunteita. Joka kerran, kun näen sen liehuvan, sydämessä läikähtää erityisellä tavalla. Isän kertomukset sodasta ja oma ymmärrys siitä kuinka hirvittävää se kaikki on ollut, tuo lipun liehumiseen omanlaisen kunnioituksensa.

Meillä lippu vedettiin Jollaksen rintamamiestalon pihalla salkoon kaikkina juhlapäivinä, nimipäivinä, syntymäpäivinä ja joskus vain siksi että oli kaunis ja aurinkoinen kesäpäivä. Niin isä sanoi, aina saa liputtaa, kun siltä tuntuu.

Kerran kun vedimme isän kanssa lippua ylös, se hulvahti maahan. Olin kauhuissani ja ripitin isää – Suomen lippu ei saa koskea maata! Isä totesi selittämättä, ykskantaan, minua katsomatta – tämä lippu ei minua häpeä… En unohda sitä hetkeä koskaan.

Isä veisti lipputangon itse. En tiedä mitä puuta se oli, mutta se kuivui yhden vuoden talon vieressä, ennen kuin se maalattiin ja me se isän kanssa laitettiin maahan. Olin ahkera apulainen, varmaan kuuden vanha, tai nuorempikin. Mutta muistan hyvin sen suuren kuopan, joka vuorattiin ensin muovisella pukupussilla (silloin jätesäkit olivat ruskeaa paperia) ja siihen kaadettiin loputtomasti sementtiä, johon tanko upotettiin yhdessä isojen kivien kanssa. Tangon päähän laitettiin sipulin muotoinen, hopeinen nuppi, joka taisi olla lasia. Ja tangossa oli ihan ylhäällä pieni mutka. Ei se veistäminen niin helppoa ole ja puu – se on luonnonmateriaalia. Mikä lie oksan kohta ollut tiellä.

Meidän nykyisen kodin pihalla on tietenkin myös lipputanko ja surullisin hetki sen äärellä on ollut se, kun nostin lipun ylös, laskeakseni sen yhden kolmasosan verran alas isäni hautajaispäivän aamuna. Siitä on jo kauan, melkein 20 vuotta, mutta asian muisteleminen saa edelleen kyyneleet silmiin.

Lippu on siis yhä minulle tärkeä ja minusta se pitäisi nostaa useammin salkoon, kuin mikä Suomessa on tapana. Onhan se upea näky.

Meidän lipputanko ei ole puusta itse veistetty, vaan se on lujitemuovia. Sen pinta tulee muutamassa vuodessa aivan mustaksi kaikesta mitä ilmassa liikkuu. Ei ole kovin juhlava näky nostaa lippu likaiseen salkoon, joten se on säännöllisin väliajoin pestävä. Se ei ole kovin iso työ (koska Jari tekee sen, enkä minä…)

Tangon pultit irrotetaan ja tanko kaadetaan alas. Sitten vaan pesuhommiin. Olen pessyt sen itsekin pesusienellä ja Tolulla. Lika irtoaa helposti. Tällä kertaa se pestiin painepesurilla ja autonpesuharjalla. Olin valmistautunut myös narun vaihtoon, mutta yllätykseksemme myös naru puhdistui painepesurin suihkussa.

Tangon kaataminen on joka vuosi vaikeampaa, sillä marjaomenaapuun oksat kasvavat kaatolinjan tielle. Koetimme kaataa tangon katkomatta oksia ja toivomme, että oksat olisivat joustaneet sopivasti, mutta tosin kävi.

Oli otettava Fiskarsin mainio teleskooppileikkuri käyttöön ja nips ja naps kolme valtavaa oksaa jouduttiin uhraamaan valkoisen lipputangon edestä. Mutta nyt on homma hoidettu ja juhannusaattona, Suomen lipun päivänä, lippu nousee valkoisena hohtavaan salkoon. Ja siellä se saakin liehua pitempään, kuin koskaan muulloin. Juhannusaattona liputus alkaa kello 18 ja päättyy juhannuspäivänä kello 21. Se onkin ainoa päivä, kun lippu saa olla salossa yön läpi. Muulloin se on laskettava auringon laskiessa, kesällä kuitenkin viimeistään klo 21.

Sisäministeriön sivuilla kirjoitetaan hienosti näin:

”Liputtaminen on hieno ja arvokas tapa näyttää iloaan ja korostaa syytä juhlaan. Liputtaminen on myös arvokas tapa osoittaa kunnioitusta tai kertoa surusta. Liputtamista ei tarvitse arkailla, lipun voi nostaa salkoon jo pienemmästäkin syystä.

Meillä Suomessa on varsin salliva liputuskulttuuri, mutta liputtamiseen liittyy vakavahenkisyyttä. On hyvä muistaa, että Suomi on yksi maailman parhaista maista. Siitä sopii iloita, ja Suomen lipun nostaminen salkoon on verraton tapa iloita itsenäisyydestä.”

Nostetaan lippu salkoon!

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮