Miniloma Turussa – ihana breikki arjessa

Kaupallinen yhteistyö: Scandic

Pienet lomat ja irtiotot piristävät kummasti elämää. Me lähdettiin puolison kanssa seikkailemaan Turkuun! Ja voi että se osaa olla kaunis kaupunki. Siellä on myös jotenkin ihan älyttömän hyvä fiilinki. Tulee tunne, ettei ole edes Suomessa. Just kuten sanoin Jarille, kun käveltiin Aurajoen rantaa – voi kun olis kivaa, kun meillä Suomessakin olis tällainen paikka! No repesin nauramaan tietty ja tarkoitin Helsinkiä. Se joen ranta on niin kaunis ja siinä on omaa hiljaista magiaansa, toisenlaista kuin meren rantojen tunnelmassa. Miniloma Turussa oli napakymppi!

Me valittiin hotelliksi Turun keskustan helmi, Scandic Plaza. Sen sijainti on aivan napakymppi, kävelykadun varrella ihan keskustassa. Kaikki ihanat ravintolat on kävelymatkan päässä ja Stockalle kävelee minuutin. Mulle käy aina niin, että ostan vaatteita matkoilta, vaikka reissu olisi kuinka lähelle. Jotenkin on niin rento moodi, että nauttii ostosten tekemisestä eri tavalla, vaikka olis vaan tietokoneen johto hankittavana.

Hotellin arkkitehtuuri on kiinnostava. Plazan on suunnitellut Turun suuri poika, arkkitehti Erik Bryggman. Hän voitti Turun lähetysseuran järjestämän arkkitehtuurikilpailun vuonna 1926. Liike-ja hotellirakennus valmistui vuonna 1929.

Kilpailutyön yksityiskohdat muuttuivat funktionaaliseen suuntaan Bryggmanin tekemän Euroopan matkan jälkeen. Yksinkertainen ja rytmikäs julkisivu, palikkamaiset parvekkeet ja pääsisäänkäynnin lippa ovat nautinnollista funkkista.

Hotelli on Museoviraston suojelema ja se on restauroitu vuonna 2000 talon historiallista henkeä kunnioittaen. Suojeltuja osia ovat julkisivut, käytävät ja vastaanoton tiski.

Minusta on hienoa, kuinka Bauhausin koulukunnan värit hotellin rakennusvuoden ajalta, on tuotu sisätiloihin eri tavoin. Suorakulmaisia väripintoja on matoissa, tauluissa ja seinissä ja värit toistuvat verhoilluissa kalusteissa. Leveät käytävät ovat harvinaista herkkua nykyhotelleissa. Aamuisin kun kipitän leveitä rappusia aamiaiselle, olo on kyllä juhlava.

Tykkään Scandic Plazan hengestä. Siellä on sellainen tunne, kuin olisit jo tuttu. Kaikki tervehtivät ja asioiminen on joustavaa ja helppoa. Ja autolla liikkuvana iloitsen tietysti siitäkin, että hotelissa on oma parkkialue, josta on maailman helpoin kulku suoraan hotelliin.

Scandic Plazan valoisa aula. Vastaanottotiski on museoviraston suojelema
Todella kauniit portaat ja upeat värit!

Levieden käytävien bauhaus-tyyliä
Yksityiskohta käytävätiloista

Meillä oli muikea kulmahuone, jossa oli kivasti tilaa ja paljon valoa, mistä pidän. Ja ihanasti täysin peittävät verhot, jotta huone oli pilkkopimeä yöllä. Omassa huoneessa on myös kiva juoda pienet välikahvit kaiken seikkailemisen keskellä, joten arvostan sitä mahdollisuutta samoin kuin telkkarin töllöttämistä sängystä. Niin mukavaa se!

Kulmahuoneessa on tilaa ja valoa
Ihana valo!

Kätketty helmi

Turussa on paljon tehtävää ja kiinnostavia kohteita, mutta yksi on kyllä meille ylitse muiden. Kätketty helmi, Jarno ”Paroni” Saarisen museo.

Jarno Saarinen oli ikäryhmäni idoli. Formula 1 -kuljettaja Jarno Trulli on yksi lukuisista italialaisista, joka on saanut nimensä hänen mukaansa. Saarinen on legenda ja maailman luokan kuuluisuus, maailmanmestari, joka menehtyi vain 27 vuotiaana Monzan radalla vuonna 1973.

Jarno Saarinen ihailijakuvassa
Jarno “Paroni “Saarinen Apu-lehden ihailijakuvassa

Jarno Saarisen museo on Turussa Linnankadulla Saarisen hautaustoimiston yhteydessä, mikä voi kuulostaa hiukan oudolta, mutta Saarisen perheellä on ollut hautaustoimisto vuodesta 1902. Museoon tutustumiseen täytyy sopia aika, soittamalla hautaustoimistoon. Me soitimme ajaessamme Turkuun ja visiitti sopi hyvin samalle päivälle. Vierailu oli unohtumaton kokemus.

Meidät otti vastaan Jarno Saarisen veli Jari Saarinen, joka johdatti meidät hautaustoimiston tilojen läpi sisäpihalle ja sieltä autotalliin, jossa oli koko Jarno Saarinen –kokoelma. Prätkät, puvut, kypärät, julisteet ja kaikki Jarnon työkalut kuten ne olivat 70-luvulla ja jo sitä ennen. Jarno kuului siihen joukkoon, joka oli itse oma mekaanikkonsa, ja joka oli jo nuoresta pojasta lähtien rakentanut pyöriä. Kisoissa hänen ainoana avustajanaan toimi hänen vaimonsa Soili.

Jari Saarisen tarinat veljestään oli makoisaa ja sympaattista kuultavaa ja silmissäni vilisti roska, jos toinenkin häntä kuunnellessa. Oli laji mikä tahansa niin kyllä maailmanmestaruuteen aina tarvitaan jotain erityistä. Sitä oli Paronissa – erityisyyttä. Harva tietää, mutta hän loi myös ajotyylin, jota edelleen käytetään MotoGP:ssä eli sen jossa lantio laitetaan kaarteissa pyörän ulkopuolelle ja polvi hipoo maata. Huiman näköistä!

Jari Saarinen avaa ovet museoon ja muistoihin
Niin paljon kuvia ja yksityikohtia
Tunteikkaat ja hauskat arinat vievät mukanaan

Museokäynti oli niin vahvaa tunteiden vuoristorataa, että sen jälkeen täytyi levähtää ja olikin jo lounasaika. Nautimme sen Fontanassa, jonka skandinaavinen sisustus viehätti samoin kuin erittäin hyvä palvelu. No mutta siis ruoka oli tietenkin pääasia ja se oli todella hyvää. Söin kasviscurryn ja Jari valitsi Fontanan mehevän BBQ-burgerin. Koska olimme testaamassa Turkua, testasimme myös jälkkäriksi porkkanakakun, jonka valitsin puhtaasti sen kauniin ulkomuodon tähden, emmekä pettyneet. Sitten olikin aika vyöryä eteenpäin!

Skandinaaviseen tyyliin sisustettu, raikas ja valoisa
Tämä porkkanakakku – vastustamaton!
Scandic Plazan pyörät tuntee väristä!

Vatsanahat piukkoina päätimme lähteä liikkeelle Sacndic Plazan punaisilla fillareilla. Ajoimme tietenkin pitkin joenrantaa, jossa pyöräilykulttuuri oli leppoisan mukavaa ja sallivaa ja maisemat tietenkin ihan poskettoman kauniit. Pyörä on kyllä kiva väline liikkua.

Meidänhän oli aivan pakko käydä etsimässä Jarno Saarisen patsas ja siellä hän iloisesti tervehti meitä paikassa, jossa Turun motoristit pruukaavat kokoontua. Saimme otettua kuvankin, kun pyysimme veistoksen edessä istunutta pariskuntaa väistämään. Eivät pahoittaneet mieltään. Löysin You Tubesta videon patsaan paljastustilaisuudesta, jossa Jarnon leski piti tunteikkaan puheen. Video löytyy täältä.

Jarno Saarisen patsaalla

Seuraavaksi kurvasimme katsomaan, josko saisimme liput Turun kaupunginteatterin Cabaret-musikaaliin, jota on kehuttu valtavasti, mutta vierailumme aikana ei sattunut olemaan esitystä. Harmittaa, mutta onneksi Turku on lähellä. Voimme tehdä uuden reissun. Kurkistelin kuitenkin itse teatteria ja sanonpa vaan että wau! Hieno rakennus, upeaa taidetta ja kiiltävää kaidetta riittämiin.

Turun kaupunginteatteri on hieno rakennus Aurajoen rannalla
Teatterin aula

Kun olimme polkeneet kylliksi Turun katuja, menimme ottamaan nokoset hotelliin ja sitten suuntasimme kulkumme kapakkaan. Mikä ihana sana! Jo sanasta minulle tulee mieleen hyvä pehmeä tunnelma, intiimi – vaikka koronasti väljä. Ja jo kuulen kuinka joku laulaa ja drinkkilasit kilisevät puheensorinan säestyksellä.

Menimme Rica-baariin. Joka tosin oli vielä kiinni, mutta saimme tavata omistajan ja emännän omassa persoonassaan eli Riikka Haapasalon. Oooh Riikka on upeus! Hän on toiselta ammatiltaan sisustussuunnittelija, jonka käden jälki näkyy monessa Turun huippuravintolassa ja useissa yksityiskodeissa. Riikka tuntee kulttuuriväkeä ympäri Suomea ja baarin vaihtuvien esiintyjien joukko on todella vakuuttava. Nautin baarissa lempijuomani, Dry Martinin ja kuuntelin, kuinka Riikka kertoi suunnitelleensa upean baaritiskin ullakolta löytyneistä vanhoista ovista ja kuinka Carolan ennen näkemätön muotokuva oli päätynyt Rica Barin seinälle. Ihana paikka, ihana Riikka, huimat esiintyjät, täydellinen Dry Martini! Huippuhetki! Kun menet Turkuun, mene Rica-Bariin.

Rica bar !
Baaritiski on tehty vanhoista ovista
Peilit toistavat tunnelmia
Carola!

Pienessä tihkusateessa kävelimme illalliselle kasvisravintola Hüggeen. Hüggen viihtyisä sisustus on boho-tyyliä ja täälläkin palvelu oli ensiluokkaista samoin kuin ruoka, jota nautimme pitkän kaavan mukaan. Alkupalat, pääruoka ja jälkkäri maistuivat.

Myöhäisen illan vietimme kauniissa tilavassa kulmahuoneeseemme tellua katsellen ja jutellen. Nukahdin aikaisin, kuten aina ja heräsin niin ikään varhain. Jari nukkui vielä syvää unta, kun hiivin huoneesta ja lähdin lenkille. Onneksi lähdin. Näin kauniin kaupungin heräämisen uuteen päivään. Kun olin puolitoista tuntia vaeltanut, alkoi edellispäivän herkutteluista huolimatta olla fiilis, että voisin syödä aamiaisen. Ja mitä söin? Tietenkin hotellin omaa hunajaa ja croissantin! Ajatelkaa, hotellin pihalla on kaksi mehiläispesää ja hotelli voi tarjota omaa hunajaa ja kuinka hyvää se oli. Sain sitä pienen purkin lahjana ja kotona se hupeni aika vauhtia.

Turku aamulla klo 6.13 voiko olla kauniimpaa?
Suihkun ja hiusten kohennuksen kautta aamiaiselle. Tässä näette hotellin kylpyhuoneen jossa kerrankin on tarpeeksi tilaa purkeille, purnukoille ja toalettilaukulle! Arvostan suuresti.
Hotelliaamiaiset on ihania. Rakastan aika simppeleitä juttuja, kuten hyvin hautunutta puuroa ja hedelmiä. Molempia oli tarjolla.
raikkaat hedelmät valmiiksi paloiteltuina! Parasta!
Myös jälkiruokaa…
Mutta tämä hunaja! Niin hyvää!

Mustamehiläisyhdyskunta ja oma hunaja on ollut hotellinjohtaja Mikko Hensikssonin unelma. Sato tuplaantui viimevuodesta ja tänä vuonna maukasta lehmuksenkukkahunajaa on tarjolla aamiaispöydässä peräti 100 kiloa. Ihana asia. Ja ihana loma.

Terkuin Hanna & Jari

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 kommenttia

  1. Irmeli Stenroos 08.10.2020

    Ihana kirjoitus! Paljon uutta mielenkiintoista tietoa pitkään Turussa melkein naapurissa asuneellekin! Ei aina tarvitse lähteä kauas!

    Vastaa
    • Hanna 09.10.2020

      Kiitos Irmeli!
      Se on totta – välillä voi olla ihan turistina jopa kotikaupungissa ja yö hyvässä hotellissa on myös ihanaa!
      Hanna

      Vastaa