Vappu on ollut mulle aina riemukas kevään juhla, mutta nyt mielen päällä on vakavampi asia – työilmapiiri, reiluus ja hyvä johtaminen. Vähän epäröin viitsinkö nyt kirjoittaa näistä aiheita ollenkaan, kun some on täynnä serpentiiniä ja ilmapalloja, mutta tavallaan aiheeni sopii kyllä vappuunkin, onhan se myös työn juhla. Työilmapiiri on merkillinen juttu. Vaikka se on aineeton käsite, sen voi tuntea käsin kosketeltavana sekä hyvässä, että pahassa.
Hesarin mielipidesivulla 28.4. oli erittäin hyvä kirjoitus pelolla johtamisesta otsikolla ”Työpaikalla on voitava puhua myös hankalista asioista”. Samana päivänä julkistettiin lista Suomen parhaista työpaikoista ja listalla on kaksi minulle hyvin tuttua yritystä.
On hauska juttu, että kun näiden tuntemieni yritysten ovesta astuu sisään, juttelee työntekijöiden kanssa, tai tekee yhteistyötä heidän kanssaan, hyvän fiiliksen aistii heti. Kaikki sujuu helposti, olo on helppo ja lopputuloksesta tulee aina priimaa ja jos jossain on viilattavaa, niin korjaukset tehdään hyvässä hengessä ilman mitään angstia. Näissä yrityksissä myös annetaan aina palautetta, eikä sana kiitos ole kadonnut sanavarastosta.
Toisenlaisiakin yrityksiä on, olen ollut eri tavoin yhteydessä moneen. Yrityksiin, joissa ei koskaan kiitetä, todellakaan koskaan. Vuodet vierivät ja yhteistyötä tehdään ja ainoa palaute on uusi sopimus ja laskujen maksu. Palaute jää uupumaan ja samalla työ jotenkin roikkumaan ilmaan. On myös niitä yrityksiä, joiden ahdistavan työilmapiirin aistii heti kun astuu kynnyksen yli. Ja se sitten on vastenmielinen tunne. Kurkkua kuristava.
Viimevuosina on perustettu paljon pieniä yrityksiä, joiden johtajat eivät ole saaneet minkäänlaista johtajakoulusta ja jos heidän luonteensa ei satu sopimaan hyvän johtajan palttooseen, niin tukalaa on. Huonosti johdetut yritykset eivät koskaan pääse nauttimaan niistä uskollisista työntekijöistä, jotka antavat yrityksen käyttöön parhaan osaamisensa.
TV-ohjelmien tekeminen on minulle tosi tuttua (siis kuvitelkaa, mä olen tehnyt niitä nyt 28 vuotta!) ja se on hyvä esimerkki ryhmätyöstä. Ryhmän jokaista ihmistä tarvitaan ja lopputulos on näiden tekijöiden osaamisen summa. Osa tekijöistä näkyy henkilökohtaisesti lopputuloksessa, osa ei. Mutta jokainen on tärkeä. Tämän asian pitäisi olla itsestään selvyys jokaisella työpaikalla. Sekä ison että pienen firman tulos on kaikkien ansiota. Kun fiilis on hyvä ja tunnelma on avoin ja vapaa, kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Siksi myös kaikki työntekijät tulisi huomioida yhtä suurella kiitoksella. Joskus näyttää siltä, että sen kiitoksen sanominen ja kaikkien huomioiminen, on mahdotonta. Ketään ei kiinnosta. Se kutistaa ihmistä, jos hänen panostaan ei lasketa miksikään.
Mulla on sellainen tasapuolisuutta ja reiluutta huutava luonne. En tiedä mistä vammasta se on seurausta, mutta mulle tulee todella inhottava olo, kun näen ja vaistoan epätasa-arvoa työpaikoilla. Tilanteita, joissa toisia väheksytään, heidän kiltteyttään käytetään hyväksi, osaa tekijöistä kehutaan ja nostetaan esiin, osa unohdetaan. On suosikit, sisäpiiri ja sitten muut. Kuinka paljon hyvää energiaa, upeita suorituksia ja hyvää tulosta firma menettääkään. Jokaisen työntekijän pitäisi voida tuntea itsensä merkitykselliseksi työyhteisössä. Se tukee motivaatiota ja sitouttaa. Jokainen haluaa tuntea itsensä tarpeelliseksi päivittäin.
Olet tarpeellinen, olet tärkeä!
Hauskaa vappua!
Blogia saa mielellään jakaa.
Hanna
Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮
💖 x 1 000!!
😘😘😘