Uskalla olla huono – se kannattaa

Uskalla olla huono

Selasin Instagramia, jossa seuraan Fatima Witickiä. Hän on tanssipedagogi, jooga- ja pilatesopettaja sekä kehonhuolto- ja kehonhallintalajien asiantuntija. Hän julkaisee joka päivä venytyksiä ja pieniä jumppaliikkeitä hyvällä fiiliksellä ja innostaa liikkumaan, vaikka ihan vähän. ”tee edes yksi – se on enemmän kuin ei mitään”

Mulle tulee aina tosi hyvä fiilis hänen sanoistaan, vaikka yleensä en kuitenkaan tee mitään, vaan jatkan Instan selaamista.

Olen poskettoman huonossa kunnossa. Yleiskunto on aivan nollissa. Kaikki alkoi koronasta, joka pysäytti liikkeen, kun minnekään ei saanut mennä ei tehdä mitään (muka). Mutta uskon että moni tunnistaa koronan myötä saapuneen laiskistumisen. Me koteloiduimme koteihimme, jossa laahustimme verkkareissa jossain unenomaisessa tilassa.

Minulle ainakin kävi niin.

Sitten piristyin, otin itseäni niskasta ja aloitin systemaattisen jokapäiväisen liikkumisen, joka päättyi liukastumiseen ja nelipäisen reisilihaksen repeämiseen irti. Iso leikkaus ja kuusi viikkoa jalka ortoosissa ja vain sitkeää jalan kuntoutusta pienin ”askelin”. Sitten suoraan töihin, istumaan tuhansia kilometrejä autossa. (Myrkkyä keholle) pitkiä päiviä, monta kuukautta. Lopulta matka Espanjaan ajatuksena treenata joka päivä. Suunnitelmat olivat valmiina ja päämäärän oli tulla kotiin huomattavasti paremmassa kunnossa, vahvempana ja energisenä. Mutta kuinka kävi?

Kun pääsin perille Espanjaan, olin aivan poikki. Halusin vain tuijottaa merta kolme viikkoa, ajattelematta mitään. En halunnut puhua kenellekään mitään, en sopia yhtään aikaa, jolloin pitäisi olla jossain. Olin uupunut. Poikki väsynyt sekä fyysisesti että henkisesti.

Olin saanut mieheltäni keväällä syntymäpäivälahjaksi maailman ihanimman lahjan – hyvinvointivalmentajan palvelut Espanjan lomalle. Janina on mm. joogaopettaja, jonka kanssa voi lähteä myös, vaikka vaeltamaan ylös vuorille, meditoida ja mikä parasta joogata rannalla aamuauringossa, joka on ollut yksi elämäni unelmista. Sellainen, jota en uskonut koskaan kokevani.

Lähdimme Janinan kanssa vaeltamaan, se oli ihanaa, koska rakastan kävelyä. (Surullista onkin, etten voi kävellä mieheni kanssa, jonka akillesjänteet eivät kestä kävelyä, vanha aktiiviurheilusta jäänyt vamma) Mutta ymmärsin, etten jaksa kävellä. En jaksanut sitä henkisesti, mikä oli tosi outoa. Niinpä teimme rannalla yinjoogaa ja meditoimme. (Kun ajattelen sitä nyt, minua alkaa itkettää, koska se oli niin ihanaa.) Kaikki lihaskuntoa kasvattavat suunnitelmani romuttuivat täysin. Mutta virkistyin ja aloin voida henkisesti paremmin. Kunnon kohottaminen siirtyi siihen, kun palaisimme Suomeen. Palasimme ja sairastuin flunssaan. Melko masentavaa. Mutta ei se mitään. Sittenhän kuntosalit ja uimahallit pistettiinkin kiinni. Tunsin pienen raivon riehuvan päässäni. On tämä jotenkin epätoivoista! Mutta paljon voi tehdä myös kotona ja aina voi kävellä.

Okei olen aloittanut kävelyn, mutta se ei riitä missään tapauksessa. Minun on aloitettava treeni, jossa saan lihasvoimaa. Sitäkin voi tehdä kotona. Ja minun liikkeeni kyykky. Ja BOOM – vihaan kyykkäämistä! Vihaan vihaan vihaan!!! Miksi – koska se on minulle vaikeaa. Miksi se on vaikeaa? Koska ei ole lihasvoimaa. En kyykkää kuten fitness-muijat. Vituttaa, kun kyykky on matala ja tuntuu hankalalta. Kun kykkään tekisi mieli heittää jotakin kovaa johonkin niin, että jotakin menisi rikki. Mutta juttu on niin, että on pakko ryhtyä sinnikkäästi hommiin. Ja tässä päästään takaisin Fatimaan. Hän kirjoitti Instassa tänään alla olevan tekstin ja jos ikinä tatuoisin mitään ihooni (en todellakaan tee sitä – ei ole mun juttu) niin tämä olisi se teksti joka nahkassani lukisi. Olkaa hyvä:

”Kun olet kiinnostunut jostain, uskalla aloittaa. Uskalla olla rohkeasti aloittelija. Uskalla olla huono. Kyllä. Kun aloitat uuden opiskelun, uuden lajin, tai vaikean liikkeen tai koreografian opiskelun niin alussa olet yleensä huono. Varsinkin uusien, vieraiden asioiden oppiminen on vaikeaa, jolloin jokainen meistä on aina ensin huono. Aloitin jousiammunnan ihan nollasta 52 vuotiaana, olin huono alussa. Sain paljon kannustusta kaikilta, mutta tärkeintä oli, että uskalsin olla huono. Monilla homma tyssää jo tähän. Ei kehtaa tehdä tai edes aloittaa koska ei osaa eli on huono jolloin ei IKINÄ kehity eikä opi sitä. Aloita kun olet kiinnostunut! Uskalla olla huono. Älä häpeä. Jatka treenaamista, tee uudestaan. Joka kerta kun rohkeasti teet, niin olet yhä vähemmän huono, pikkuhiljaa olet taitavampi, alat oppia ja kehittyä. Mutta ihan ensimmäiseksi sinun on kehdattava aloittaa, kun et vielä osaa. Jos olet jäykkä, tule venyttelyyn, sitten alat venyä pikkuhiljaa. Jos olet heikko, ala treenata voimaa niin alat vahvistua. Haluat oppia tanssimaan, joogaamaan, laulamaan, puhumaan englantia jne. Aloita! Älä lopeta. Jatka. Tämä pätee kaikkeen. Niin ja ylärajaa ei ole. Voit aina kehittyä paremmaksi ja taitavammaksi.”

Mun suuri ongelma treenaamisessa on aina ollut juuri tämä! Häpeä siitä, että olen huono. Todella paska – omasta mielestäni. Mun Fustravalmentajani Juho Lahti, joka on ohjannut mua vuodesta 2013 on saanut hädin tuskin välillä hillittyä itsensä tämän ongelman edessä. Olen kyllä oppinut jo jotakin tästä, mutta huonouden hyväksyminen on ollut kaikkein hitainta edistymisessäni. Ja siis oma arvioni siitä mikä on huono ja mikä hyvä, millainen suorituksen pitäisi olla , että se on riittävän hyvä. Se on paradoksi, koska eihän se ikinä ole – koska aina voi parantaa! (Todennäköisesti maailmanmestaruus olis nippa nappa ok, vaikka kilpaileminen on se, mitä en kestä ollenkaan.) Ongelmani on myös se, että olisin tyytyväinen tehdystä treenistä. Fiilis on aina ollut se, että olisi pitänyt tehdä paremmin ja MIKSI en OLE parempi! Aivan hiton typerää. Nykyään sanon jo välillä ääneen – olen tyytyväinen tähän, tää meni nyt hyvin! Tein tarpeeksi!

Lihaskunnon lisäksi on treenattava päätä. Omia ajatuksia itsestäni. Kumpihan näistä kahdesta tulee olemaan haastavampaa?

Kiitos Fatima! Olet huppu! Kiitos Janina – pian nähdään taas! Kiitos Juho – oli Luoja pian kymmenestä vuodesta! ja kiitos Jari – mun tuki ja turva.

Tsemppiä kaikille. Pienikin liike on enemmän kuin ei yhtään liikettä! Blogia saa mielellään jakaa, se on ilo – ei tarvitse kysyä erikseen lupaa.

Pus ❤️ Hanna