Kaupallinen yhteistyö World Visionin kanssa. Jos pysähtyy ajattelemaan kuinka hyvin asiat ovat Suomessa, voi vain todeta, että ne ovat oikeastaan todella hyvin. Varsinkin, kun on käynyt maissa, joissa asiat ovat paljon huonommalla tolalla. Ja kun asiat ovat huonosti, niin eniten kärsivät kaikkein heikommat. Lasten asema köyhissä maissa on jotain aivan muuta kuin lasten asema täällä meillä. Kummitoiminta auttaa lasta ja koko sitä yhteisöä, jossa hän elää.

Minä koen helposti suurta voimattomuuden tunnetta, kun katson uutisia ja dokumentteja köyhien maiden ahdingosta ja olen itsekin käynyt kaikkein köyhimmissä Afrikan maissa ja nähnyt sen valtavan eron, joka hyvinvoinnissa on. Tuntuu, että ongelmat ovat liian suuria ja vaativat liian paljon rahaa yhden pienen ihmisen – minun – autettavakseni. Ja niinhän ne ovatkin. Onneksi on World Vision, joka kerää pienet purot suuremmiksi järviksi ja apua voidaan taidolla ja rakkaudella viedä sinne, jossa asiat eivät ole niin hyvin kuin meillä.

Äitinä ja isoäitinä sitä ajattelee aina sydän syrjällään pieniä lapsia ja sitä, kuinka he pärjäävät. Lapset ovat kaikkialla maailmassa yhtä suloisia ja jokainen aikuinen varmasti haluaisi suojella lapsia ja suoda kaikille lapsille mahdollisuuden kasvaa ja varttua niin, että he voisivat viettää hyvän, turvallisen ja iloisen lapsuuden. World Vision kummeilla on siinä tärkeä tehtävä suoda mahdollisuuksia tekoihin, jotka auttavat kokonaisia kyliä. Minusta World Vision kummius on upea tapa auttaa. Monelle meistä 30 € on pieni uhraus kuukaudessa ja samalla se on suuri ilo, kun miettii mitä sillä saa aikaan.

Kuinka World Vision kummitoiminta hyödyttää lasta ja mitä lahjoituksella saadaan aikaan

• Kummien tuella mahdollistetaan työkalut köyhyyden juurisyiden ratkaisemiseen, jotta koko alue voi katkaista köyhyyden kierteen pysyvästi. Pääteemoina puhdas vesi, terveys & ravinto, koulutus, toimeentulo sekä lasten suojelu.

• Työn teemat valitaan yhdessä hankealueiden asukkaiden kanssa. World Visionin työntekijät ovat paikallisia ammattilaisia.

• Kummilahjoitus menee kummilapsen koko kotiseudun hyväksi, jotta kaikki alueen lapset ja perheet saavat tasapuolisesti apua.

• World Vision seuraa säännöllisesti kummilapsen hyvinvointia; esimerkiksi sitä, että hän käy koulua ja saa tarvittavat rokotukset. Kummin tuki ja mahdollinen yhteydenpito kertovat lapselle, että hän on tärkeä ja toivot hänelle hyvää.

• Kummi saa viestejä, kuvia ja videoita, joiden avulla hän voi seurata kummilapsen elämää ja avun perillemenoa.

Miehelläni on ollut World Vision kummilapsi jo vuosia. Nyt on jo menossa toinen reipas poika jolle 30 Euron avustus lähtee tililtä kuukausittain. Summa ei tue vain omaa kummilasta, vaan raha tulee koko kyläyhteisön hyväksi. Ja ihanaa on se, että tiedämme, että raha menee perille ja että järjestelmä on luotettava ja turvallinen.

Kaksi tapaa kummiuteen

Pian minullakin on oma kummilapsi Keniasta. Kummiksi voi ryhtyä kahdella tavalla. Toisessa kummi valitsee itse kummilapsen, jolloin on mahdollisuus valita kummilapsi maan, iän tai sukupuolen mukaan. Toinen, uudempi vaihtoehto on antaa lapsen valita itse kumminsa. Valitsin jälkimmäisen, koska sain kuulla, kuinka mieluisaa se lapsille on. Olen lähettänyt oman kuvani World Visioninille, joka toimittaa sen edelleen Keniaan. Siellä lapset saavat valita kuvien perusteella oman kumminsa. Valitsin todella iloisenvärisen kuvan itsestäni ja jännitän nyt, kuka kuvan valitsee ja on tuleva kummilapseni, jonka elämää saan seurata täältä kaukaa ja tuntea samalla auttavani, koska voin.

Omat kummivanhempani olivat minulle tärkeät elämäni tukipilarit

Tätä kummitoimintaa miettiessäni aloin muistella myös omia kummivanhempiani. Minulla oli viisi kummia, joista kaksi – Totti-setä ja Liisa-täti – olivat merkittävässä asemassa omassa lapsuudessani ja nuoruudessani. He asuivat samalla omakotialueella Helsingin Jollaksessa, kuin meidän perhe. Heidän luokseen saatoin mennä koska vain. Ja myös menin. Liisa-täti oli kansakoulunopettaja ja auttoi minua koko kouluaikani läksyissä. Olen sanasokea ja oppiminen oli haastavaa, mutta Liisalla oli aina aikaa. Kun lukujärjestykseen tuli ensimmäinen vieras kieli, kohdallani se oli ruotsi, sain apua Totti-sedältä, joka oli syntyjään suomenruotsalainen.  En olisi selvittänyt koulutietäni ilman heidän apuaan ja olisin jäänyt lapsuudessani hyvin yksinäiseksi ilman heidän läsnäoloaan.

Mutta ei siinä ollut kaikki. Tärkeintä oli se turva, rakkaus ja lämpö, jota heiltä sain. Omat vanhempani olivat töissä aamuvarhaisesta iltamyöhään ja kummien merkitys turvan tuojina oli suuri. Samoin heidän loputtomalla kannustuksellaan. Sain tuntea olevani tärkeä, osaava, kaunis ja pystyvä. Mikä valtava aarre! Hämmästyttävää on se, ettei minulla ole ainuttakaan valokuvaa meistä yhdessä. Se ei kyllä varsinaisesti haittaa, sillä tärkeämpää on se lämpö, joka on edelleen heiltä minussa.

Toivoisin, että voisin välittää omalle kummilapselleni jotain samaa, siirtää saamaani hyvää edelleen. Että joku lapsi jossain voisi tuntea tukeni täältä kaukaa ja ajatella että hän todella tärkeä. Koska hänhän on! Jokainen lapsi on. Kummius on tehokas ja pysyviä muutoksia aikaansaava tapa auttaa kehitysmaiden lapsia. Ryhdy sinäkin kummiksi. Haastan sinut mukaan kummitoimintaan ja lupaan että se on todella palkitsevaa. Olisi ihanaa huomata, että lähtisit mukaan, olisit yksi maailmanparantajista ja voisit huonona hetkenäkin ajatella, että hitsi, minä autan ihmisiä parempaan elämään. Siitä tulee kyllä hyvä fiilis. Tästä linkistä löydät lisää tietoa ja voit ryhtyä lasten suojelijaksi.

Olen käynyt useaan otteeseen Afrikassa, sen köyhimmissä maissa hyväntekeväisyysmatkoilla. Erityisesti noista matkoista on jäänyt mieleen aamuvarhaisella iloisina kouluun juoksevat lapset. Se on niin hauska näky, kun vekarat pinkovat kohti koulua ja nauravat mennessään. Kun matkasimme pikkubussilla läpi kylien savannilla, näimme useita kouluja ja paljon iloisia koululaisia. Kun katselin heitä bussin ikkunasta, oikein havahduin siihen iloisuuteen. Lapsen nauravat kasvot on ihana näky. Se sulattaa sydämen. Olen vieraillut useassa afrikkalaisessa koulussa, jotka eivät siis ole olleet kaupungeissa vaan maalaiskylissä savannilla. Olot ovat äärimmäisen alkeelliset ja esimerkiksi vihkoista, kynistä, värikynistä ja vaikkapa penaaleista on lapsille valtavasti iloa ja apua koulunkäynnissä ja he osaavat niitä myös arvostaa.

Jos suinkin voit, lähde mukaan kummitoimintaan ja auta heitä, joilla on niin paljon vähemmän kuin meillä kellään, joille koulunkäyntikin itsestäänselvyys.

Kuvat on matkoiltani Afrikasta – kuvissa esiintyvät henkilöt eivät liity World Visionin toimintaan.

Tehdään maailmasta vähän parempi paikka

Blogia saa mielellään jakaa

Hanna

Helppo ja ylellinen resepti lohelle – lohta toscanalaiseen tapaan. Tein pitkästä aikaa tätä ihanaa päivällisruokaa, jossa lohelle paistetaan rapea pinta ja kala on lautasella mehukas ja juuri sopivan kypsä. Sen seurana on kastike, joka maistuu tomaatille, pinaatille, basilikalle ja parmesaanille. Ruoka valmistuu vartissa ja nautin sen tällä kertaa ystävien tuomien, vasta maasta nostettujen perunoiden kanssa. Toinen vaihtoehto on perunalumi tai –muhennos.

Lohta toscanalaiseen tapaan

Neljälle

4 palaa ruodotonta lohifileetä á 150-200g

2 rkl oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

Kastike

3rkl voita

3 valkosipulinkynttä raastettuna

300 g halkaistuja miniluumutomaatteja

80 g babypinaattia (kaksi suurta kourallista)

2 dl kuohu-tai ruokakermaa

1,5 dl vasta raastettua parmesaania

1 dl silputtuja yrttejä, kuten persiljaa ja basilikaa

Luomusitruunan raastettu kuori

Tee näin

Leikkaa fileepaloista ohut vatsaosa pois, että saat kauniit palat, jotka kypsyvät tasaisesti.

Mausta kalapalat suolalla ja mustapippurilla.

Kuumenna öljy paistinpannulla kuumaksi ja laita kalapalat paistumaan nahkapuoli ylöspäin. Paista noin 6 minuuttia, käännä ja paista vielä 2 minuuttia nahkapuoli pannua vasten. Siirrä sitten kala lautaselle odottamaan.

Huuhdo pannu ja laita sille voi ja sulattele se keskilämmöllä. Lisää valkosipuliraaste ja pyörittele sitä pannulla minuutin verran. Lisää puolitetut tomaatit ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla. Kun tomaatit hieman pehmenevät lisää pinaatti ja paistele sitä muutama minuutti, kunnes se kutistuu.

Lisää sitten kerma, parmesaani ja yrtit ja anna seoksen poreilla 2-3 minuuttia.

Lisää kalapalat seokseen nahkapuoli alaspäin ja anna niiden lämmetä kastikkeessa minuutin ajan. Varo kuitenkin kypsentämästä kalaa liikaa ettei siitä tule kuivaa.

Raasta ruuan päälle hyvin pestyn luomusitruunan kuori.

Hyvää ruokahalua! Bon appetit!

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ❤️

xoxoxo Hanna

Kaupallinen yhteistyö: Vaasan. Musta tuntuu, että jos suomalaiset saisivat äänestää parhaasta kahvikaverista, makeasta leivonnaisesta, voittaja olisi epäilemättä tuore, pehmeä pulla. Pulla on jo sanana ihan täydellinen. Pyöreä ja pehmeä ja helppo sanoa. Pullakahvit -sana lupaa rennon maukkaan hetken, jollain huolet ei paina eikä tarvitse murehtia mistään. Pullakahveissa asuu pieni arkipäivän onni. Syys- ja lokakuussa on hyvä syy viettää parhaat pullakahvit ikinä, silloin on hyvä syy herkutella ja samalla tukea kotimaista syöpätutkimusta Syöpäsäätiön Roosa nauha – keräyksen kautta.

Lokakuu on Roosa kuu. Joka vuosi lokakuussa kerätään rahaa suomalaiselle syöpätutkimukselle, että mahdollisimman moni voisi nauttia huolettomista pullakahveista ja iloita elämän pienistä ja niin tärkeistä jokapäiväisistä iloista. Helppo tapa auttaa on valita pullakahveille Roosa pulla. Se on rakkaudella leivottu pehmeä kanelikierrepulla.

Vuoden 2004 syksyllä en ollut ollenkaan varma siitä, kuinka monet pullakahvit elämääni vielä mahtuisi. Suulaestani oli löytynyt pahanlaatuinen kasvain. Se oli syöpä, totta tosiaan. Ja kun sen kuulin, hajosin. En kylläkään ehtinyt hajoilla pitkään, sillä olin varannut lääkärikäynnille vain tunnin aikaa. En ollut ollenkaan varautunut kuulemaan mitään niin pelottavaa, kuin mitä kuulin.

Lääkäri kyllä sanoi, että ei ollut syytä huoleen, sillä kasvain ei ollut tyyppiä, joka lähettää etäpesäkkeitä ja sen saisi leikattua pois. Mutta se sana syöpä se oli todella pelottava. Sanoinkin myöhemmin leikkauksesta toivuttuani, että sille sairaudelle pitäisi keksiä uusi sana. Koska jo sana on ihan liikaa kestettäväksi. Uusi sana, jolla ei olisi niin raskasta ja pelottavaa taakkaa kannettavanaan.

Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja miksi. Jos suussani ei olisi ollut kasvainta olisi koko perheemme matkannut tuona jouluna Khao Lakiin. Elämä on arvaamatonta. Minulla oli onnea muutoinkin. Kasvain saatiin kauniisti pois ja puheeni pysyi ennallaan, saatan puhua, laulaa (ja laulankin muuten paljon ja usein… hmmm puhun myös paljon!) suudella ja syödä pullaa aivan kuten ennenkin.

Olen tietenkin äärimmäisen kiitollinen siitä hyvästä hoidosta, jonka sain. Ne ovat unohtumattomia hetkiä ja kokemuksia.

Jokainen syöty Roosa pulla kerryttää rahaa suomalaiselle syöpätutkimukselle. Viime vuoden keräys mahdollisti mm. 20:n uuden suomalaisen syöpäsuvun löytymisen.

Elämä on lopulta aika lyhyt juttu, siksi siitä pitäisi osata nauttia ja elää tietoisena joka hetki. Elää ja nauttia elämästä ja sen hilpeistä käänteistä. Surra hiukan, jos on tarvis, mutta iloita paljon ja usein. Kannattaa muistaa, että jokainen eletty hetki on eletty hetki. Se on jo takana. Sen tähden se läsnäolo on niin tärkeää. Pullakahvit on elämän suolaa, vaikka makeaa onkin. Onhan se aina ihan huippuhetki, kun menee vaikka työpaikalle ja tuo tullessaan tuoretta pullaa. Tai istuu ystävän kanssa pullakahveille.

Omasta lapsuudestani on jäänyt vahvasti mieleen se keväinen päivä, kun jääpuikot keväällä tiputtelivat vettä räystään reunalta jo lumettomille etupihan portaille.  Äiti istui portailla, kun tulin kerhosta kotiin ja sanoi, että juoksepa kaupalle ja osta pullat kauniin ilman kunniaksi. Ja sitten me syötiin ne kahdestaan siinä rappusilla ja äiti joi ihanalta tuoksuvaa kahvia. Ei ollut kovin kummoinen tapahtuma – vaikka sitähän se juuri oli, koska edelleen sen onnenhetken muistan.

Roosa pulla on kanelikierrepulla, joka esiintyy lokakuussa roosassa asussa, roosalla raesokerilla koristeltuna, roosan paperivuoan syleilyssä. Jokaisesta Roosa pullasta menee 2 senttiä Syöpäsäätiölle ja kuten mummini tapasi sanoa – pennissä on miljoonan alku. Kahdessa sentissä on kaksi miljoonan alkua!

Lantmännen Unibake Finland ja Vaasan ovat osa kansainvälistä Lantmännen Unibake -leipomoryhmää. Lantmännen Unibake valmistaa pakasteleivonnaisia (esimerkiksi pullat, Kaurasko ja riisipiirakat) kahviloille ja paistopisteille ja sisaryritys Vaasan tuoretta leipää päivittäistavarakauppoihin (esimerkiksi Vaasan Kaurasydän). Tunnistat sisaryritysten tuotteet Vaasan-tuotemerkistä”

Ja nyt mä lähden pullakahveille! Blogia saa mielellään jakaa ja nähdäänhän me varmasti myös Instagramissa!

Love,

Hanna

Tänään on syyspäiväntasaus. Yö ja päivä ovat yhtä pitkiä ja aurinko siirtyy eteläiselle pallonpuoliskolle. Pohjoinen pallonpuolisko siirtyy syksyyn.

Lueskelin kaikenlaisia juttuja tästä päivästä – syyspäiväntasauksesta, johon kuuluu paljon uskomuksia, tapoja ja rituaaleja ja yksi seikka lukemistani sopii tosi hyvin omaan elämääni juuri tällä hetkellä.

Kirjoitan tätä juotuani aamukahvin yksin syysauringon paistaessa ruokasalin kristallikruunuihin epätavallisen pitkien yöunien jälkeen. On täysin hiljaista eikä minulla ole kiire mihinkään. Takana on koko kesän jatkuneet kuvaukset. Todella pitkä sessio pitkiä kuvauspäiviä, hotelleissa nukuttuja öitä, bensa-asemilla syötyjä lounaita ja silmissä vilistäviä kauniita Suomimaisemia, joita en enää osaa sijoittaa mihinkään. Vain järvien kimallus ja merenrantojen suolaiset tuoksut, kesätuulessa aaltoilevat viljapellot ja kaukana siintävät kiviset vaarojen laet ovat mielessä, mutta missä ne näin? Jossain päin Suomea.

Aamut olivat kiireisiä, vaikka eivät olisi olleetkaan, koska niissä oli aikataulu. Rauha laskeutui päivään vasta illalla, usein puoli kymmenen aikaan, hotellihuoneessa, joka oli päivän ainoa hetki yksin, omassa rauhassa. Onneksi päivät kuluivat työryhmässä, jonka jokainen jäsen oli kiva, rakastettava ihminen, joka hoiti oman osuutensa hyvin. Töissä oli joka päivä hyvä olla.

Viikonloppuina ensimmäinen päivä meni jonkinlaisessa koomassa ja sunnuntaina olikin aika jo miettiä viiden päivän asukokonaisuudet ja muut systeemit, pakata valmiiksi ja tyhjentää se edellisen viikon matkalaukku ja toivoa, ettei shampoo ole valunut kassiin, eikä puhelimen laturi unohtunut hotellihuoneen sängyn vieressä olevaan töpseliin.

Kuusikymmentä kuvauspäivää lähes putkeen, on suuri määrä. Siihen mahtuu paljon elämää, yhden kokonaisen kesän verran. Kuukausista on jäänyt mieleen tietenkin valtava määrä kauniita koteja ja suuri kiitollisuus niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat avanneet ovensa koko Suomen kansalle. Upeita, asukkailleen rakkaita paikkoja, joita kaikkia mekin olemme saaneet rakastaa pienen tovin.

Mutta vaikka ei aina siltä tuntunutkaan, niin samalla kun kävimme noissa upeissa paikoissa, elimme myös omaa elämäämme jokainen, joka päivä. Otinkin ajatukseni siitä mantrakseni ja matkakumppanikseni ja muistutin itselleni useaan otteeseen – tämä on mun elämää! Ei joku väliaikainen tila, joka pitää vain lapioida pois tieltä, jotta saa palkkaa ja voi sitten työn jälkeen elää.

Se tarkoitti myös sitä, että vaikka tuotantoyhtiö päätti, missä milloinkin olen ja vietin lähes koko valveillaoloaikani työryhmän kanssa, tarvitsin myös asioita, joista päätin itse ja niihin tuli kiinnittää sataprosenttinen huomio. Valitsin välillä itselleni toisen hotellin ja sieltä jonkun ihanan huoneen, kävin myös vieraalla paikkakunnalla hieronnassa aamutuimaan. (Se oli muuten Savonlinnassa ja hieroja oli aivan huippuluokkaa. Lämmin suositus Nikama Savonlinna Aaro Asikainen)

Tärkeä asia oli myös muistaa olla läsnä koko ajan. Elää elämää hetkessä. Olla tietoinen. Oli tärkeää ajatella omia ajatuksia ja viettää omaa aikaa omassa päässään.

Oivalluksien hetket ja sanansaattajat

Eritysesti kolme hetkeä ovat jääneet mieleeni ja ne tulevat muuttamaan asioita elämässäni. Ne olivat oivalluksen hetkiä, joihin vallitsevat olosuhteet tai toinen paikalla ollut ihminen vaikuttivat. Silmäni avautuivat näkemään jotain omasta arvostani ja aluksi ajattelin, että ne ovat yksittäisiä asioita, kunnes huomasinkin, että kyse on yhdestä ja samasta asiasta eli periaatteessa siitä, kuinka kohtelen itseäni ja mitä ajattelen itsestäni. Avaimina näissä hetkissä olivat ihana työparini Sini ja yllättäen Keski-Suomessa tapaamani Vappu Pimiä. En usko sattumiin ja minulla on vahva tunne, että yllättävä tapaaminen oli tähtiin kirjoitettu.

Syyspäiväntasaus – sadonkorjuun aikaa

Syyspäiväntasausta tutkiessani löysin tällaisia ajatuksia:

”Syyspäivän tasauksesta alkaa syksy, sadonkorjuun aika. On aika kiinnittää huomio elämän runsauteen, kaikkeen siihen mitä mennyt kasvukausi on meille antanut. Tuntea kiitollisuutta. ”(Lainaus on Hidasta elämää –sivustolta)

Olen kiitollinen kuluneesta kasvukaudesta, tehdystä työstä kaikkinensa. Kun eilen kuvasimme viimeiset tähän kokonaisuuteen kuuluvat asiat ja neljäs jakso tämän kauden Suomen kaunein koti –ohjelmista tuli TV:sta, se oli minulle sama, kuin pottujen ja nauriiden nosto syyspellosta. On aika korjata sato ja kiinnittää huomio siihen mitä kaikkea mennyt kasvukausi on minulle antanut.

”Syyspäiväntasaus aktivoi uuden kasvukauden. Kylvämme siemenet uuteen. Antaudumme syksyn pimeydelle ja annamme tilaa alitajunnallemme, kuunnellen sen syvempiä viestejä. Suuret visiot ja todellinen luovuus syntyy ja nousee syvyydestä – mutta tätä pimeyttä on opittava kuuntelemaan.”(Lainaus on Hidasta elämää –sivustolta)

On myös aika kylvää uusia siemeniä. Tänään meidän pihan kukkapenkkiin istutettiin 200 tulppaanin- ja 50 narsissinsipulia ja kesän merkittävien oivallusten on aika alkaa juurtumaan uusiksi suunnitelmiksi ja teoksi kaikessa rauhassa, omissa ajatuksissani ja teoissani.

Mulla on niin ihanan rauhallinen olo just nyt ja mä niin tiedän, että kohta se on taas ohi ja alkaa perusryntäily, mutta ajatukset joiden siemenet alkoivat itää, eivät näivety, vaan alkavat kukoistaa ja se on ihana, jännittävä asia. ”Syyspäivän tasaus on sadonkorjuun aikaa ja aktivoi uuden kasvukauden.”

Olisi hauskaa kuulla mitä tuumit näistä ajatuksistani, onko niissä jotain tuttua tai aivan uutta sinulle? Uskotko sattumiin? Mitä syksy sinulle merkitsee? Kavahdatko pimeyttä? Osaatko arvostaa itseäsi, vai olisiko siinä työsarkaa?

Aurinkoa syksyyn joka tapauksessa!

Blogia saa mielellään jakaa ja olisi hauskaa myös tavata Instagramissa

❤️

Hanna

Kaupallinen yhteistyö: Terveystalo Oy Hammastarkastus ilman pelkoa.

Hammaslääkäripelko on voitettavissa – ja aina voi valita hammaslääkärin joka osaa hoitaa pelkopotilaita. Terveystalossa on nyt meneillään ”Kampanja55”, jossa saat hammastarkastuksen hintaan 55€, kun se normaalisti maksaa 85€. Hyvä suuterveys on suurempi asia, kuin reikä hampaassa. Piilevillä suun sairauksilla on yhteys vakaviin sairauksiin ja siksi tarkastuksissa kannattaa käydä usein ja säännöllisesti.

On aika luonnollista, ettei ihminen ryhdy asiaan, jota pelkää. En ratsasta, koska pelkään hevosia. Mieleeni ei juolahtaisi missään olosuhteissa hypätä benjihyppyä tai mennä muutenkaan vain huvin vuoksi korkeille paikoille temppuilemaan. Uskon että pääsisin halutessani eroon heppapelosta, mutta voin hyvin elää elämääni ilman ratsastustunteja. Sen sijaan en voi elää elämääni käymättä hammaslääkärissä. Tai varmaan voisin, mutta se olisi huono ratkaisu elämän kannalta, koska huono suuterveys altistaa vakaville sairauksille.

Tutkimuksen mukaan noin viidesosa suomalaisista kärsii hammaslääkäripelosta. Kuulun tuohon ryhmään. Hei vaan kaikki lajitoverit! 

Oma pelkoni varmaankin juontaa juurensa kouluhammaslääkäriin, jonka toimintatavat eivät tulisi kuuloonkaan nykymaailmassa. Hän poltteli röökiä potilaita hoitaessaan ja porakin lipsahteli sinne tänne sauhutellessa. Välineetkin olivat 60-luvulla vähän toisenlaisia, kuin nykyään.

Mikä minua pelottaa hammaslääkärissä?

Vastaus on helppo. Kipu. Pelkään kipua, yhtäkkistä kipua. Se on vähän tyhmä juttu, koska minua ei ole koskaan sattunut hammaslääkärissä. Ihan oikeasti, ja jos onkin niin en ainakaan muista sitä, joten kipu ei ole voinut olla kovin merkittävää. En silti riemusta kiljuen varaa hammaslääkärille aikaa. Mutta varaan silti, sillä tiedän, että suussa voi piillä tulehduksia, joista ei itse tiedä mitään, ne eivät tunnu eivätkä näy, mutta niillä voi olla vakavia seurauksia. Huono suunterveys on yksi riskitekijä mm. valtimokovettumataudin sekä sydän- ja aivoinfarktin taustalla. Ja niitähän minä en tosiaankaan seurakseni halua, jos voin asiaan mitenkään vaikuttaa.

Vuonna 2004 kuuntelin autoradiosta juttua syövästä ja pyörittelin samalla kieltäni suulaessa. Sen muoto ei ollut symmetrinen, hämmästelin sitä. Radiossa todettiin, että yleensä syöpäkasvain on kivuton. Hetken mielijohteesta tökkäsin sormella suulakeen ja se sattui. Pelästyin. Olin aivan varma, että jossain hampaani juuressa on järkyttävän kokoinen mätäpesäke. Kumpi oli pahempi pelko hammaslääkäriin meno vai se mitä suulaessa oli mielestäni kehittymässä?

No tietenkin varasin ajan hammaslääkärille.

Suulaessa ei ollut mätää, vaan siellä tosiaan oli syöpäkasvain. Erikoinen tyypiltään, koska se ei lähettänyt mitään etäpesäkkeitä, ja kuten tutkimuksissa todettiin, se oli paikallinen kasvain. Yksi kasvain, joka pitäisi leikata pois. Voitte arvata, että en vain pelännyt, vaan olin kauhuissani. Pala suulaesta poistettaisiin, ja olisi mahdollista, että leikkauksen seurauksena alkaisin honottaa, mikä olisi puhetyöläiselle uuden uran etsimisen paikka.

Kun leikkausta alettiin suunnitella, ensimmäinen asia oli suuni ja hampaitteni muun terveyden supertarkka syyni. Silloin huomasin, että kaikkeen tottuu. Pahinta hammaslääkärissä tuolloin oli se, että jouduin olemaan suu ammollaan niin pitkiä aikoja. Se väsytti. Ja lopultahan se sitten väsytti niin paljon, että nukahtelin hammaslääkärintuoliin. Onneni oli kasvainta lukuun ottamatta terve suu ja hampaat. Olen hoitanut suutani aina hyvin ja silloin olin asiasta todella kiitollinen, koska näin ollen pääsin leikkaukseen nopeasti ja tuskallisen odottamisen aika jäi lyhyeksi.

Kuten tiedätte, en honota! Leikkaus onnistui täydellisesti ja tuosta ajasta jäi paljon hyvin hienoja muistoja.

Silloin istuin lyhyehkön periodin hammaslääkärin tuolissa yhtenään ja totuin siihen. Kun käynnit harvenivat, jännitys palasi. On päivänselvää, että hammastarkastuksessa kannattaa käydä säännöllisesti, kerran vuodessa. Kun siitä tulee rutiini, se pelottaa vähemmän ja ehkä lopulta ei enää ollenkaan. Ja kuta aiemmin mahdollista korjattavaa löytyy, sen vähemmällä siitä pääsee. Se on juuri se hyvä juttu. Pikku reikä on pikku juttu, mutta iso on kurjempi keissi.

Hammaslääkäripelko voi johtaa ikävään oravanpyörään

Pelko ➡️ huono ➡️ suuterveys ➡️ isoja ongelmia ➡️ korkeat kustannukset ➡️ lisää pelkoa

Kannattaa ottaa käyttöön hyvä oravanpyörä

Usein hammastarkastukseen ➡️ Pienet ongelmat ➡️ matalat kustannukset ➡️ hyvä mieli ➡️terve suu

Kävin Terveystalossa hammastarkastuksessa pari viikkoa sitten ja kaikki sujui mallikkaasti. Kerroin olevani pelkopotilas ja se otettiin hyvin huomioon. Lääkäri kertoi koko ajan mitä seuraavaksi tapahtuu ja pian lakkasin makaamasta tuolissa ainoastaan takaraivon ja kantapäiden varassa. Lepäsin tuolissa rauhallisena, minua ei sattunut ja parasta tietenkin oli, että mitään hoidettavaa suusta ei löytynyt.

Mene sinäkin nyt tarkastuttamaan suun terveys. Pääset nyt Terveystalossa hammastarkastukseen etuhintaan 55,00 €, jossa huomioidaan pelkosi. Saat edun, kun käyt hammastarkastuksessa viimeistään 10.10.2021 ja mainitset hammastarkastuksen jälkeen kassalla koodin ”KAMPANJA55”.

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataan myös somessa!

Hymyillen

Hanna

❤️

Aika usein näen leivonnaisesta jo päältä päin, onko se herkku vai ei. Kesäkuun lopulla oltiin kuvaamassa Kokemäellä ja lounaspaikkaa etsiessämme löysimme jyrkässä rinteessä uljaana seisovan graniitista rakennetun vanhan muuntajan, jossa toimii Muuntokahvila. Ja kahvilan vitriinissä oli mustikkakakku, jonka ulkonäkö kertoi minulle, että kyseessä on aivan pakko olla erikoisherkku. Ja niin olikin. Mehevä sitruunainen mustikkakakku oli herkku vertaansa vailla ja vaikka kuinka sitä suussani maiskuttelin, en päässyt perille, kuinka se oli tehty ja mistä ainesosista sen ihana mehevyys oli saatu aikaan. Ja koska näin olin kohdannut mysteerikakun, oli mentävä kysymään, voisiko kakun salaisuuden paljastaa.

Kävi tuuri, sain kakun reseptin sen laatijalta, kaimaltani Hannalta. Ja nyt olen leiponut herkun kahteen kertaan – tämä tulee jäämään ehdottomasti suosikkeihini. Kakku on raikas, mehevän kostea, se paranee vanhetessaan ja se ei ole vain kausiherkku, tätä kakkua voi leipoa vuoden ympäri, sillä tässä toimivat myös pakastetut metsämustikat.

Lisäsin alkuperäiseen reseptiin mustikoiden määrää ja mieleeni tuli, että se joka rakastaa kardemummaa, voi hyvin lisätä sitä taikinaan. Aion kokeilla sitä seuraavalla kerralla, kun leivon tätä!

Leipomisen jälkeen kakku saa jäähtyä huoneenlämpöön ja sitten se tulee siirtää ainakin vuorokaudeksi jääkaappiin, niin että se on kunnolla kylmä. Lisäksi se mehevöityy kylmässä lisää. Siitäkin mainio kakku, että sen voi mainiosti leipoa jopa viikon ennen tarjoilua.

Muuntokahvila on tältä kesältä suljettu, mutta ensikesänä se aukeaa jälleen ja Hanna Hakalan herkkuja voi mennä nauttimaan. Muuntajassa toimii myös sähkömuseo. Lämmin suositus!

Ja sitten reseptiin

Mehevä sitruunainen mustikkakakku

Irtopohjavuoka 23 cm uuni 175°C paistoaina n. 50-60 min

150 g voita

2 dl sokeria

2 kananmunaa

3,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 rkl sitruunankuoriraastetta

0,5 dl sitruunanmehua

0,5 dl maitoa

2 dl metsämustikoita (lisää pakastetut mustikat taikinaan jäisinä)

+ 1 dl pinnalle

Tuorejuustoseos

200 g sitruunatuorejuustoa

1 dl turkkilaista jugurttia

1 dl tomusokeria

1 rkl perunajuhoja

1 kananmuna

Vuoraa irtopohjavuoan reunat ja pohja leivinpaperilla.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää seokseen kanamunat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Lisää joukkoon sitruunankuoriraaste.

Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe ja lisää jauhoseosta ja nesteitä (maito + sitruunanmehu) taikinaan vuoron perään. Sekoita taikina tasaiseksi.

Lisää viimeiseksi taikinaan mustikat nopeasti sekoittaen.

Sekoita tuorejuustoseoksen ainekset yhteen keskenään.

Laita vuokaan ensin puolet taikinasta ja sen päälle puolet tuorejuustoseoksesta. Taas kakkutaikinaa ja sitten loput tuorejuustoseoksesta ja lopuksi pinnalle mustikoita.

Paista kakkua uunin alatasolla uunista riippuen n. 50-60 min. Tikulla kokeiltaessa tikkuun jää tuorejuustoseoksesta kosteaa taikinaa, mutta se ei saa olla juoksevaa. Kypsän kakun pinta on kullan vaalea.

Jäähdytä kakku ensin hyvin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa. Kakku on parasta ja maustunut muutaman päivän päästä

Kuorruta kakku tomusokerikuorrutteella

Sekoita hyvin yhteen 0,5 dl tomusokeria ja 1 tl sitruunanmehua ja koristele vielä mustikoilla (talvella voit käyttää pensasmustikoita koristelussa) ja sitruunakuorisuikaleilla.

Lopuksi

Ihania viimeisiä elokuun päiviä kaikille ja hyvää alkavaa viikko. Nautitaan elämästä!

Blogia saa mielellään jakaa ja jos leivot kakun tägää se @hannasumari niin näen sun kuvan!

Terveisin

Hanna

Valkosuklaa-raparperikakku on maukas mutakakku – mehevä ja hiukan kinuskinen herkku. Ja vaikeusaste on helpoista helpoin! Ja nyt kun ei ole ihan kamalan kuuma, uuninkin voi hetkeksi laittaa päälle. kakku taasen on parasta kylmänä.

Valkosuklaa-raparperikakku

100 g voita

100 g valkosuklaata

2 dl sokeria

2 munaa

1 tl kardemummaa

2 dl venäjauhoja

200 g raparperia pieninä paloina

½ rkl perunajauhoja

Uuni 175° C vuoka 24 cm

Voitele vuoka tai vuoraa leivinpaperilla irtopohjainen piirakkavuoka.

Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää sen joukkoon palasiksi murrettu valkosuklaa ja sekoita, kunnes suklaa on täysin sulanut.

Lisää voi suklaaseokseen sitten ensin sokeri ja sen jälkeen kananmunat yksi kerrallaan. Lisää sitten kardemumma ja jauhot taikinaan.

Kaada taikina vuokaan. Sekoita perunajauhot raparperinpalojen joukkoon ja lisää raparperi vuokaan.

Paista uunin keskiosassa noin 30-35 minuuttia. Irrota kakun reunat vuoasta, kun se on vielä lämmin mutta annan kakun jäähtyä vuoassa ja tarjoa kakku täysin jäähtyneenä. Minusta se on parasta jääkaappikylmänä.

Ihania kesäisiä kahvihetkiä!

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Meillä on kesämökki Saarenmaalla, kuten varmaan kaikki tietävätkin. Tänään on vähän haikea aamu, koska Jari lähtee tyttäremme kanssa sinne, enkä voi töiden tähden lähteä mukaan. Pandemia-aikana mökkivisiitit ovat muutenkin olleet harvassa ja ikävä Saarenmaalle on kova. On mennyt jo kaksi pääsiäistä ja juhannusta muualla kuin mökillä. Se on raastavaa. Mutta ehkä syksyllä pääsen sinne käymään. Nyt teen sinne kuvamatkan. Osa kuvista on ollut ennenkin blogissa, mutta uusia seuraajia on niin paljon, että tohdin käyttää niitä.

Me ostettiin tila Saarenmaalta vuonna 2004 ja teimme siellä valtavan remontin. Talo on rakennettu vuonna 1923 ja se on tammihirttä. Pihapiirissä on myös talli, joka rakennettu vuonna 1936. Ostettaessa tallista oli jäljellä vain seinät. Valoimme talliin lattiat ja teetimme asiaan kuuluvat ruokokatot sekä talliin että mökkiin. Vanhaa kummassakin talossa on jäljellä seinät ja tunnelma ja lisänä ihana pihapiiri vanhoine omenapuineen.

Saarenmaalla on erityisasioita, joita kaipaan. Haluaisin ostaa torilta ihania koreja, kantarelleja ja käsin poimittuja mustikoita. Haluaisin mennä taimitarhaan, joka on erikoistunut pioneihin ja ostaa uusia värejä meidän pihaan. Haluaisin nähdä punaisina hehkuvat unikkopellot ja laitumilla vaeltavat pitkäkarvaiset ylämaanlehmät.

Saarenmaalla on kokonaan oma tunnelmansa. Siitä sanotaan, että siellä aika pysähtyy eikä se ole vain klisee ja tyhjää puhetta. Se todella pysähtyy. Välillä tuntuu kuin kulkisi jossain valtavan kokoisessa ulkoilmamuseossa ja kuitenkin se on täysin moderni palveluiltaan.

Mökki sisältä

Kaikille vieraille tarjotaan heti heidän saavuttuaan ensimmäiseksi  lasillinen Vana Talinnaa pienistä sormustimen kokoisista laseista, joita olen kerännyt Kuresaaren antiikkikaupoista vuosien varrella.

Tupa – keittiö – olohuone

Makuuhuone

Lastenhuone – vierashuone

Sauna

Yläkerta on ihanaa valoisaa tilaa. Täällä on ihana nukkua. Hirsikehikon sisällä on Unikulman joustinpatjat. Sängyistä ei tingitty. Ne on kaikki kunnollisia, uni on niin tärkeä asia!

Kuva: Johanna Myllymäki

Ai että – kyllä olisi ihanaa nyt olla mökillä! Mutta kyllä mä vielä sinne pääsen – syksyllä kun tähdet loistavat kirkkaasti yötaivaalla! Siinäkin on oma hohtonsa! Täällä on lisää juttua meidän Saarenmaasta.

Ihanaa kesää kaikille, missä ikinä sitä vietättekään!

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Mun motto on muuttunut. Uusi motto tähtää vielä entistäkin ihanampaan elämään, kun teen oikeita valintoja joka päivä.

Mä olen varmaan ollut jossain horroksessa koko korona-ajan ja kun kesän korvalla heräsin, tajusin alkaa elää enemmän ja samalla muuttui vanha mottoni uuteen.

Ei sillä, ettenkö olisi elänyt vahvasti tähänkin saakka. Olen todellakin. Eikä elämässäni ole ollut yhtään mitään vikaa. Ihana elämä on ollut tähänkin saakka. Suuria seikkailuita, ihania töitä ja mikä parasta – maailman paras perhe.

Mutta nyt olen jollain uudella tavalla hereillä. Asiat eivät livu ohitse, kuten ne ovat usein lipuneet, kun ajatus on jo ollut seuraavassa suoritettavassa asiassa vielä edellistä tehdessäni.

Elämä paranee mukavasti, kun pysähtyy ajattelemaan jokaista tekemäänsä valintaa hetkeksi. Ettei ikään kuin aja koko ajan kaasu pohjassa, pitkät päällä, vaan vetää välillä kotteronsa tien sivuun ja miettii.

Tämä kesä, kuten olen jo monessa yhteydessä todennut, on hurja työkesä. Pitkiä taipaleita, tuntikausia autossa istumista ja viikko toisensa perään poissa kotoa. Matkakassissa on kuvausvaatteita ja omat tarvikkeet mahtuvat pieneen nyssäkkään. Samaan pieneen nyssäkkään puristuisi helposti myös koko oma elämä, jos fokus on kaiken aikaa työssä. Ajatus voisi hyvin olla syyskuussa, jolloin rutistus päättyy. ikään kuin päämääränä olis vain suorittaa homma loppuun. Mutta matkalla sinne, voi kyllä oikein hyvin elää myös omaa elämäänsä, jos sen muistaa ja huomaa tehdä.

Aamiainen hotellissa, maski, lounas bensa-asemalla, ajo kuvauspaikalle, kuvaus, ajo hotelliin, päivällinen jossain matkalla, pari tuntia sometusta ja sähköposteihin vastaamista ja sitten nukahdus hotellin sängyssä.

Päivät juoksisivat helposti toinen toisensa kaltaisina, sisältäen vain muutaman aamu- ja iltahetken omaa aikaa yksin.

Näin voisi lipua siis monta kuukautta. Mutta koska elämä on ainutkertainen juttu, aloin ajatella, että hei – tää on mun elämää ihan jokainen päivä. En halua, että se menee noin. Että useita kuukausia kuluu elämätöntä elämää, jonka nyanssit jäävät huomaamatta ja jonka punainen lanka on kokonaan jonkun muun kädessä, kuin omassani.  

Siksi teen joka päivä ihania valintoja ja tehdessäni niitä sanon itselleni – tämä on mun elämääni. Jos voin valita paremman ruokapaikan, teen sen. Käytän ihaninta kosmetiikkaa ja nautin, kun poistan kuvausmeikkiä ja hoidan ihoani. Suihkugeelissä on lempituoksuni ja juon vettä kauniista pullosta. Kuuntelen hyviä kirjoja ja mieluisinta musiikkia. Ja jos joku kysyy, haluanko jotakin, vastaan totuudenmukaisesti – kyllä tai ei. Koska tämä on minun elämääni.

Valitsen kaikessa sitä parasta, mihin rahkeeni kulloinkin riittävät, enkä yritä pienentää mitään. Koska miksi tekisin niin? Ja tässä on pointtina nimenomaan mihin rahkeeni kulloinkin riittävät.

Tämä on ollut hyvä päätös tai oivallus. Se pamahti päähäni yhdessä hetkessä aivan odottamatta. Jysähti kuin pommi. Ehkä suurin osa ihmisistä elää juuri niin. Parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta en ole varma, huomaavatko kaikki sen, että aina on mahdollista valita jotakin. Aina on vaihtoehtoja. Uskaltaako sitä tehdä niitä itselleen oikeita, rohkeita valintoja? Se on se juttu. Kannattaa muistaa, että oman elämän punainen lankakerä on hyvä pitää omassa kädessään ja nauttia, vaikka vaan siitä millaisella keittiön laatikosta löytyvällä lusikalla soppansa syö ja mistä lasista maitonsa juo. Jos voi valita mieluisemman vaihtoehdon, miksi ei sitä tekisi?

Tämä on minun elämääni

Niin, ne motot. Varmaan jo kävi selväksi, että uusi on ”tämä on minun elämääni” ja nimenomaan sanalla elämääni on vahvasti se paino. Se on se tärkein sana ja ajatus elämä!

Entinen motto on se, että kolikolla on aina kaksi puolta ja toiselta puolelta löytyy aina positiviinen asia. Tämä on edelleen totta, sillä en ole vielä löytänyt asiaa, josta ei löytyisi mitään positiivista ja se on hyvä edelleen muistaa.

Onnellista kesää ja hyviä oikeita valintoja jokaiselle päivälle! Pieniä ja suuria. Ja rohkeutta kaikkeen tekemiseen.

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

En ole kirjoittanut tänne kovinkaan aktiivisesti pitkään aikaan. Korona vei inspiraation lähteet ensin ja sitten kaaduin. Sitten sainkin olla miltei kokonaan neljän seinän sisällä, vielä huonolla liikuntakyvyllä ja samaan aikaan kävin läpi henkilökohtaisia, pään sisäisiä asioita, joista osasta varmaan moni luki Hesarin kuukausiliitteestä. Nämä kaikki asiat veivät energiaa ja pitivät ajatukset kokonaan jossain ihan muissa jutuissa, kuin mitä päivittäin halusin jakaa yhtään missään. Ei ollut halua kirjoittaa. Ei ollut sanotuksia ajatuksille.

Koronalle en enää halua antaa ajatuksissani sijaa, mutta jalka ja pää ansaitsevat saada vähän aikaani edelleen.

Jalka

Leikkauksesta on nyt kulunut 10 viikkoa, ortoosin sain pois neljä viikkoa sitten. Aika ortoosin kanssa sujui aika hyvin. Kun se jäi lääkärin vastaanotolle neljä viikkoa sitten, se oli juhlaa. Polvea sai alkaa taivuttaa. Se tunne kun polvi oli kuuden viikon jälkeen koukussa oli kyllä todella herkullinen.

Heti leikkauksen jälkeen, jossa siis kiinnitettiin irronnut reisilihas takaisin polveen, alkoi hienovarainen kuntoutus. Kun tuki otettiin pois, kuntoutus muuttui intensiivisemmäksi ja raskaammaksi. Ja kerrankin olen tehnyt kotijumpat mahdollisimman hyvin ja huolella. Se on tuottanut tuloksia nopeasti.

Me kuvaamme Suomen kaunein koti –ohjelmaa koko kesän. Aloitimme kuvaukset, kun jalassa vielä oli tuki. Tuntui älyttömän hienolta, että saatoin tehdä ohjelmaa, vaikka kävely ei ollut aivan sataprosenttista ja osassa koteja kävelen koipi piikkisuorana ja tuki pilkottelee hameen helman alta. On jännä nähdä, kuinka asiaan reagoidaan, kun ohjelma tulee ulos, vai reagoidaanko ollenkaan. Mutta ohjelmaa tehdessä on huomannut hienosti jalan toimintakyvyn edistymisen. Yhtäkkiä pystyin kävelemään portaita ylös normaalisti ja pian myös alas, joka on haastavampaa.

Vaikka edistyn, on mieli välillä apea. Työpäivät ovat raskaita polvelle. Lihakset kipeytyvät ja kun työni on seisoskelua ja satoja kilometrejä autossa istumista, se on välillä haastavaa. Polvi jäykistyy ja kipeytyy.

Mielessä pyörii ajatuksia siitä, kuinka pärjään seuraavissa rappusissa. Näyttääkö kävely hankalalta ja ajatuksissa on paljon sellaisia juttuja, kuin rantakivillä pomppiminen, fillarilla ajo, prätkällä ajo, reippaat kävelylenkit j.n.e. ja tie sinne tuntuu tuskallisen pitkältä. Myös lastenlasten kanssa telmiminen on tosi kankeaa ja kadehdin jokaista, joka voi istua polviensa päällä ja nousta pitkään istuttuaan ylös kuin raketti. Mutta kun nämä ajatukset valtaavat mielen, ne on pakko siirtää vain syrjään. Ei ne mitään vie eteenpäin tai auta. Hyvä mieli auttaa.

En tiedä kuuluko tähän paranemiseen myös väsymys, mutta on pakko myöntää, että tarvitsen enemmän unta kuin normaalisti.

Pää

Sain jostain sen loistavan ajatuksen, että menen hiukan selvittämään terapiaan, kuka oikeastaan olen. Ei ollut mitään suuria ongelmia, hiukan häämennystä vain muutamien asioiden kera. Niin luulin. Kun vyyhtiä alkoi selvittää, tuloksena olikin koko lailla suuria asioita. Aloin ymmärtää tosiaan itseäni ja löytää sen ihmisen kuka olen. Sen mahdollisti minulle, vasta äitini kuolema.

Olen elänyt tähän asti hienon elämän ja tehnyt upeita juttuja sekä työelämässä että siviilissä. Pitänyt hauskaa ja seikkaillut vaikka missä. Pärjännyt hyvin. Mutta luulen että terapiamatkani jälkeen elämäni alkaa tuntua erilaiselta.

Olen saanut paljon kiitosta siitä, että olen kovin läsnäoleva työssäni. Mutta tiedän, että olen enemmän läsnä kaikessa nyt. Kun defenssit poistuvat, jää jäljelle jotain aidompaa. Koen asioita eri tavalla kuin ennen. Puhtaammin.

On kuitenkin vielä paljon tehtävää, esimerkiksi kehonkuvani kanssa. Voi olla, ettei se ongelma koskaan poistu. Niin syvällä istuu jo varhain lapsuudessa lyöty vääränlaisen kehon leima.

On myös opeteltava rakastamaan itseään – merkillinen haaste, etenen siinä pienin askelin. Vaikka olen onnellinen siitä, että asiat löytävät syynsä ja ymmärrän mitä seurauksia lapsuuden, ja lopulta koko tähän astisen elämäni kestäneellä kohtelulla on ollut, on silti aika surullista, että olen 63-vuotias, kun asiat alkavat selvitä. Mutta sitäkään ei parane surkutella tai edes ajatella. Katse eteenpäin – uuteen ihanaan elämään.

Surullisten palautteiden tulva

Hesarin jutun johdosta postilaatikkoni eri medioissa ovat olleet täynnä hirveän surullisia kertomuksia siitä, miten äidit ovat kohdelleet tyttäriään ja isät poikiaan. En voi kolmen tyttären äitinä käsittää sitä, että ensinnäkin jollakin vanhemmalla lapset ovat eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden. Että niin monille lapsille on sanottu ”en olisi koskaan halunnut saada sinua” ”syntymäsi pilasi elämäni” ”vain veljesi merkitsee minulle jotakin” ”et ole mitään” ja vielä useammille on näytetty nämä samat asiat konkreettisesti käyttäytymällä kuin lapsi syntymästään saakka olisi vain ilmaa, joka ei ansaitse läheisyyttä, aikaa, huolenpitoa ja sitä tärkeintä – rakkautta.

Olen koettanut parhaani mukaan vastata kaikille, mutta en ole ammattilainen, ainoa mitä voin vapaasti antaa on suuri myötätunto jaymmärrys sekä toive siitä että asiat puhuttaisiin läpi, vaikka se olisi kuinka pelottavaa ja kipeää. Uskon, että kuplan puhjettua on helpompi elää. Jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Toivon, että kirjoittaminen alkaa taas ja että te olette täällä mun kanssa jatkossakin. Ihanaa kesää kaikille! Nautitaan lämmöstä, kun kerrankin on saatavilla yllin kyllin!

Mekko: Gauhar

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮