Omenaleivokset – ihana klassikko! Kerroin vähän aikaa sitten, että mulla on valtava määrä omenoita, joista on leivottava jotakin, etteivät mene haaskuuseen. Nyt on omenat leivottu leivoksiksi ja soseet höyrytetty ja purkitettu.

Mulla on vahvat muistot perinteisestä omenaleivoksesta jo lapsuudesta. Silloin mun suosikkherkkuja oli omenaleivos, Aleksanterin leivos, tuulihattu ja voipulla. Missä muuten enää on niitä suuria tuulihattuja, joiden sisällä oli vattuhilloa ja kermavaahtoa, joita syödessä kerma tursusi ja puuterisokeri pöllysi? Ei niitä missään ole! Mutta omenaleivoksia on ja ne on minusta edelleen huippuhyviä. Ja minusta on hauskaa koettaa leipoa, jotakin jonka olen aina tottunut ostamaan valmiina. Ja niinpä tein omenoista ihanaa sosetta, jolla täytin perinteiset, klassiset omenaleivokset.

Omenaleivosten leipominen on helppoa ja sikäli hauskaa että leipomisen voi jaksottaa kahdelle tai kolmelle päivälle. Se siis onnistuu, vaikka kotona tehtävien töiden lounastauoilla.

Tämä vuodenaika voi jostakusta tuntua oudolta omenaleivonnaisille, mutta ei se ole. Omenoita on saatavilla aina. Jollakin voi olla omenasosetta valmiina pakkasessa tai hillokellarissa (kenellä enää on sellaista luksusta, kuin hillokellari?) mutta mulla ei ollut, joten tein sitä.

Teen omenasoseen aina niin, että höyrytän kahdeksaan osaan lohkotut omenat höyrykattilassa ja kun ne ovat pehmenneet soseutan ne käsin veivattavassa sosemyllyssä. Mulla on loistava pinottava kattila siihen hommaan, jossa siis on höyrykori, joka istuu kattilaan. Kattilan pohjalle laitetaan viisi senttiä vettä, kori päälle, lohkot sinne ja kansi päälle. Valmista tulee alle puolessa tunnissa.

Sosemyllyn seinämille jää siemenet kuoret ja kanta. Helppoa! Yleensä en lisää soseeseen mitään, mutta nyt lisäsin hillosokeria ja kanelia. Hillosokeri oli turhaa, sose oli yhtä kiinteää sekä sen kanssa, että ilman. Sitä olisi pitänyt olla paljon enemmän, että sose olisi siitä hyytynyt, enkä halua niin makeaa lopputulosta.

Käytin leivoksissa valmista voitaikinaa, sillä kauli ja käännä –hommat ei ole mun juttu. En vaan jaksa. Pirkka esikaulittu ja laskostettu voitaikina on juuri oikeanlainen tuote omenaleivosten valmistamiseen. Ostin kaksi pakkausta, toisesta leivon kannen ja toisesta pohjan. Ja siis, nimenomaan VOItaikina pelittää tässä.

Omenaleivokset ihana klassikko

2 pkt esikaulittua ja laskostettua voitaikinaa

omenasosetta

1 kanamuna voiteluun

loraus siirappia ja kuumaa vettä voiteluun

Anna pakastettujen taikinoiden sulaa rauhassa ja kun ne ovat vielä kohmeessa rullaa ne auki. Täysin sulanutta taikinaa ei saa avattua ehjänä laskoksista.

Kauli kummastakin taikinasta noin 3mm paksu levy ja nosta ne uunipellille leivinpaperin päälle. Kaulittu levy ei mahdu kokonaan pellille, leikkaa ylimääräinen taikina pois suoristaen samalla taikinan reunat. Ota ylimääräinen taikina talteen, siitä voi tehdä keiton kanssa tarjottavia suolakierteitä.

Kaulittu, reunat leikattu ja rei’itetty – nyt jääkaappiin!

Rei’itä toinen taikinalevy veitsellä ja jätä toinen sileäksi. Laita taikinat jääkaappiin päiväksi tai ainakin muutamaksi tunniksi.

Voitele rei’itetty taikina kevyesti vatkatulla kanamunalla ja paista 220 asteessa uunissa n. 10 minuuttia, ota levy pois uunista ja voitele se lorauksella kuumaan vesitilkkaan sekoitettua siirappia. Jata paistamista vielä n. 10 minuuttia.

Pohjat jäävät helposti raaoiksi, varmista kypsyys nostamalla taikinalevyä varovasti lastalla, jotta näet, onko se kokonaan lehtevä ja kypsä.

Toista taikinalevyä (pohjaa) ei voidella munalla eikä siirappivedellä, vaan se paistetaan sellaisenaan n. 20 minuuttia 220 asteessa. Taikina nousee voimakkaasti mutta laskee alas jäähtyessään.

Anna sitten kummankin levyn jäähtyä täydellisesti ja levitä kerros omenasosetta pohjalevylle ja nosta kiiltäväpintainen päällinen soseen päälle. Paina hellästi levy kiinni soseeseen ja anna tekeytyä jääkaapissa muutamia tunteja kevyen painon, esimerkiksi leikkuulaudan, alla.

Leikkaa leivokset sopivan kokoisiksi paloiksi ja nauti!

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna

Kodin muutos oli iso juttu. Siitä on aikaa, mutta en ole koskaan kertonut näitä juttuja missään näin tarkasti. Nyt kaivoin kätköistä vanhoja ennen -kuviakin. Tosin niitä ei ole paljon. Aika oli kuvien suhteen toisenlainen.

Meidän kodin ehdoton keskipiste ja tärkein paikka on suuri ruokapöytä. Sille rakennettiin kokonaan oma paikkansa, kun ostimme vuonna 1998 vuonna 1947 rakennetun huvilan Espoosta. Talon laajennuksen ja koko sen valtavan muutoksen suunnitteli arkkitehti Jorma Toivonen. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle hänen näkemyksestään.

Tilalle, jossa ruokapöytämme on, on vaikeaa antaa nimeä. Se ei ole mielestäni ruokasali, koska se ei ole sali, vaan avointa tilaa, se ei ole erkkeri, eikä se ole lasiveranta, vaikka sen kolme seinää ovatkin toinen toisissaan kiinni olevia ikkunoita. Ruokailutila taas on sanana kamala. Siinä ei ole sitä tunnetta, jota täytyisi olla sellaisessa sanassa, joka kuvaa sitä rakkaudellista paikkaa, jossa syödään ja nautitaan ystävistä, elämästä ja meidän tapauksessamme uskomattoman kauniista valosta. Sana ruokailutila on kuin se olisi poimittu jostain sairauskertomuksesta.

Päätän käyttää sanaa ruokasali, koska siinä on arvokkuutta, vaikka liikaakin, mutta onhan katossa kaksi kristallikruunua kuitenkin.

Laajennuksen mitta oli lasagnevuoka

Ruokasali on kokonaisuudessaan talomme laajennusosa. Se rakennettiin Toivosen piirustusten mukaan ja minä annoin sille toiveet, jotka koskivat vain sen kokoa. Kaikki lähti lasagnevuoasta. Se on sikäli huvittavaa, etten koskaan tee lasagnea. Siis todellakaan koskaan. Mutta rakastan kauniita kattauksia, tilaa ja ihmisiä ja toimivuus on kaiken sisustuksen A ja O.

Määrittelin laajennuksen mitan näin: haluan, että huoneeseen mahtuu pöytä, jonka keskellä on lasagnevuoka ja lautaset voidaan kattaa kahdelletoista ihmiselle siten, että lautaset ovat pöytätablettien päällä ja kun kaksitoista ihmistä istuu paikoillaan, mahdun kiertämään pöydän vaivatta.

Selkeää eikö! Ja toiveeni pystyttiin toteuttamaan juuri ja juuri. huoneen mitoiksi tuli 5500 x 3000 Jos tilasta oltaisiin tehty yhtään suurempi, sen ulkoreunan katto olisi tullut liian matalalle. Kattoa ei voinut nostaa korkeammalle, koska se olisi tällöin noussut yläkerran ikkunan eteen.

Pöydän mitat ovat 2550 (3650) x 1100 ja sen ympärille mahtuu istumaan kymmenen ihmistä. Mutta pöytään kuuluu kaksi puolipyöreää lisäosaa ja kun ne laitetaan paikoilleen, koko tusina mahtuu pöydän ääreen. Ruokasalin leveys on viisi metriä ja syvyys kolme.

Se mitä tämä laajennusosa (niitä on kaikkiaan talossa kolme) teki kokonaisuudelle, oli huimaa. Kun alkuperäinen seinä poistettiin, tila suojeltiin paksulla muovilla, joka oli paikoillaan kuukausia. Kun muovi viimein poistettiin ja kaikki se valon määrä, joka noista ikkunoista pääsee sisälle, sanamukaisesti tulvi sisään, olin kuin taivaassa. Valo on elämäni tärkeimpiä elementtejä ja siksikin ruokasali on kotimme ehdoton helmi.

Itse onnistuin tyrimään kiireellä tehdyssä ovivalinnassa, joka ärsytti minua jatkuvasti 22 vuotta! Oven valoaukko oli väärän kokoinen ja siinä oli röpölasit. Eli yhdestä kohdasta näkyvyys puutarhaan sumeni. Viime syksynä viimein saimme aikaiseksi vaihtaa sen. Olen siitä ikionnellinen. Iloitsen asiasta oikeasti jokaisena päivänä!

Miten kodin muutos on toiminut

yli kaksikymmentä vuotta?

Hyvin! Kerrassaan loistavasti. Mikään muu kuin ovi ja tuolien verhoilu ei ole muuttunut. Ikkunoissa on ollut lähes hengettömät valkoiset pellavaverhot alusta saakka ja suuri pöytä on pysynyt paikoillaan. Pöydän puolipyöreitä lisäosia olemme käyttäneet muutaman kerran, ne on sijoitettuna muualle kotiin.

Aluksi meitä oli viisi ja istuimme pöydän ääressä joka päivä koko konkkaronkka. Ruokavieraita oli usein. Ja usein he istuivat pöydän ääreen aivan ex tempore. Lasten kavereita ja omia ystäviämme ja tietenkin sukulaisia. Nykyään pystymme Jarin kanssa täyttämään pöydän hyvin kahdestaan. Printtilehti täyttää tilaa aamuisin ja keskellä aina paikkaansa pitävä kukkamaljakko saa siirtyä pöydän päähän ja antaa meille tilaa.

Pöytä on myös tehnyt tehtävänsä töissä. Se on esiintynyt Suomen kaunein koti –ohjelmassa usein tuomareiden tukikohtana. Sen äärellä on ollut monenlaisia kuvauksia ja kun teen ruoka-juttuja tänne blogiin, kuvaan ruuat siinä.

Pöydän äärellä on askarreltu, leivottu, luettu läksyjä ja siinä venytän selkääni makaamalla pöydän päässä roikottamalla jalkojani kohti lattiaa.

Ainoa haaste on löytää pöydälle liinoja. Ne ovat lähtökohtaisesti liian pieniä. Kangaspakan leveys, kun on 145-150 cm niin 110 cm pöydän reunoille ei jää tarpeeksi kangasta, vaan liinaan on ommeltava leveät taitokset reunoihin. Liinasta tulee kyllä sillä tavalla hyvin kaunis ja huoliteltu.

Kaikki kolme elementtiä, pöytä, tuolit ja valaisimet ovat kotimaiset. Pöydän teki aikanaan, mittojen mukaan Juvi ja kristallikruunut hankittiin Turun Kristallista. Tuolit on Ikean 1800-luku -sarjaa, jota tehtiin Ruotsin museoviraston valvonnassa ja ne valmistettiin Suomessa. Niissä oli alun perin sinivalkoruudullinen verhoilu.

Meillä sisustus on pysynyt muutenkin aika samanlaisena kaikki vuodet. Puhun siitä meidän Kirsikan kanssa ensi sunnuntaina 7.3. klo 17.00 Instagramin livessä lisää. Aiheen on mm. Miten lapset ja lapsenlapset muuttavat kotia – vai muuttavatko ollenkaan? Voitte laittaa kysymyksiä aiheesta meille kommentteihin tai yksityisviestillä.

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna

Maidoton ja sokeriton omenagalette ja hunajainen suolakinuskikastike on ihana yhdistelmä rapeaa piiraskuorta, mehukkaita omenia ja samettista, hunajaista kinuskia. Annoksen kruunaa pallo vaniljajäätelöä. Piiras eli galette on todella helppo leipoa ja erityisihanaa siinä on juuri kuoren ja pohjan rapeus. Piirakoissa pohja jää usein raa’aksi tai veteläksi, mutta tässä siitä tulee rapea ja ihana. Lisää purutuntumaa ja makua tulee pinnalla paistossa hiukan väriä saaneista saksanpähkinöistä.

Huippupiiras, vaikka sen itse sanonkin!

Kinuski – ihana onnistuminen!

Mä mietin näitä leipomuksiani usein öisin, vähän kuin unissani. Kehittelen ja pyörittelen niitä mielessäni ja koetan ratkaista makuja ja valmistustapoja. (Olispa ihaa päästä harjoittelemaan johonkin kakkukouluun!) Viimeksi mietin siis sokerittomuutta ja maidottomuutta.

Ystäväni Kati näet pyysi reseptiä omenaherkkuun, jossa sokerin voi korvata hunajalla tai Stevialla.

Tavallaan se oli helppoa – reseptin on vain oltava sellainen, jossa munia ja makeutusta ei vatkata vaahdoksi, sillä Stevialla tai muilla makeutusaineilla se ei onnistu. Kasvirasvassa ei ole maitoa, joten pohja oli ratkaistu helposti, samoin täyte koska hunaja ja omenat ovat ihana pari. Vaikeus piili kinuskikastikkeessa. Halusin piiraaseen jotain ektraa, joka veisi herkun toiselle tasolle.

Kuinka voi tehdä kinuskikastikkeen ilman sokeria? Päätin koettaa tehdä sen hunajasta ja sehän onnistui! Kyllä jännitti kun panin pannun tulille, mutta maku on ihana ja koostumus on kuin samettia.

Tässä reseptit – jos haluat käyttää sokeria Stevian sijaan, käytä sitä kaksinkertainen määrä. Stevia on puolet makeampaa kuin sokeri.

Maidottomat ja sokerittomat omenagalette sekä suolakinuskikastike

Pohja

4 dl vehnäjauhoja

¼ dl Steviajauhetta

80 g kasvimargariinia

½ dl kylmää vettä

Täyte

2-3 omenaa kuorittuna ja viipaloituna ohuiksi viipaleiksi

½ dl huajaa

½ limetin mehu

1 tl kardemummaa

1 tl kanelia

½ tl muskottipähkinää

kourallinen saksanpähkinöitä

voiteluun

1 kanamuna

Sekoita yhteen vehnäjauhot ja Stevia ja lisää kylmä margariini kuutioina ja nypi se jauhoseoksen joukkoon niin, että lopputuloksena on ryynimäinen seos.

Lisää joukkoon vesi ja sekoita nopeasti, liikoja vaivaamatta taikinaksi. Tee taikinasta pallo, litistä se kiekoksi ja laita jääkaappiin kelmuun kiedottuna vähintään tunniksi.

Täyte

Kuori ja viipaloi omenat kulhoon. Lisää limetinmehu, juokseva hunaja, kardemumma, kaneli ja muskottipähkinä. Jätä maustumaan ja odottamaan kunnes taikina on levännyt.

Kauli kylmä taikina ohueksi, noin neljän mm paksuksi, jotakuinkin pyöreäksi levyksi leivinpaperin päällä. Levitä täyte (ilman kulhon pohjalle kertynyttä lientä) taikinalle jättäen noin 3 cm reunoja tyhjiksi. Käännä reunat täytteen päälle ja voitele ne kevyesti vatkatulla kananmunalla.

Murskaa sormilla saksanpähkinöitä hiukan pienemmiksi paloiksi ja lisää ne omenoiden päälle. Paista 200 asteessa, uunin keskitasolla n. 30 minuuttia, kunnes galetten pinta on kauniin kullan ruskea.

Anna piiraan jäähtyä 15-20 minuuttia ja tarjoile vaniljajäätelön ja hunajaisen suolakinuskikastikkeen kanssa.

Suolakinuskikastike hunajasta

1 dl hunajaa

2 dl Planti kauravispiä

(sormi)suolaa maun mukaan

Laita hunaja laakealle pannulle ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää joukkoon kauravispi ja sekoita hyvin. Anna kiehua reippaasti kymmenisen minuuttia, kunnes kastike hiukan paksuuntuu. Jäähdytä hiukan ja lisää suolaa maun mukaan. Tarjoa huoneenlämpöisenä.

Leivo ja nauti!

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Lapsi tarvitsee vanhempiaan pitkään senkin jälkeen, kun pärjää yksin kotona.

Kasvatuksesta mummin silmin. Arvonimeni on kyllä Nanna, joka ilahduttaa minua suuresti herkullisuutensa tähden. Nanna on myös melkein Hanna, joten aina vaan paranee. Näppärän kutsumanimeni keksi tyttäreni Carolina.

Maailma muuttuu ja tavat niiden mukana. Joskus onneksi joskus epäonneksi. Olen kasvattanut kolme tytärtä ja omasta mielestäni onnistuin. Vältettiin ainakin suurimmat karikot ja jäljiltäni maailmaa on ihmettelemässä kolme kunnon kansalaista. Myöhemmin sitten terapiassa selviää mitä virheitä en onnistunut välttämään, sillä virheetön en väitä olleeni. Jo nyt tiedän toki itsekin asioita jotka olisi pitänyt tehdä toisin. Mutta olen tehnyt parhaani, kuten varmasti kaikki vanhemmat.

Olen käynyt viime aikoina läpi paljon omaa lapsuuttani, joka on hyvin yksinäinen. Äitini meni töihin, kun minä aloitin kouluun ja olin siis seitsemän vuotias. Molemmat vanhempani tekivät pitkää päivää yksityisyrittäjinä ja vanhemmat sisarukseni ovat minua niin paljon vanhempia, että kaksi kolmesta oli jo naimissa ja kolmaskin vähintään toinen jalka kotoa poissa. Vietin siis aikaani yksin kotona tai kavereiden kanssa. Onneksi alue, jossa asuin, oli kuin kylä, jossa kaikki tunsivat toisensa ja parasta kaikesta oli se, että kummivanhempani asuivat naapurissa. Kummitätini oli kansakoulun opettaja ja hän oli suuri tukeni ja minulle varsin rakas.

Kumitäti unohtui murrosiässä ja pian unohtuivat myös tutut ympyrät ja se tuttu kylä. Kukaan ei kysellyt, kun viipotin toisella puolella kaupunkia ja on suoranainen ihme, etten ajautunut ongelmiin, huumeiden käyttäjäksi tai mitään muutakaan sen vaarallisempaa kuin viikonloppuisin kotibileisiin, jossa latkittiin viiniä. Jälkeenpäin olenkin kuullut, että samaisissa seurueissa käytettiin myös huumeita. Siitä en tiennyt mitään. Ja periaatteessa minulla oli kaikki hyvin. Periaatteessa.

Oikeasti murrosikäisenä olisin vielä tarvinnut vanhemmiltani paljon, kuten jokainen murrosikäinen tarvitsee.

Kerran yksi kollega kertoi minulle, että pelkää kovin lastensa puolesta. Että entä jos he ajautuvat huonoon seuraan ja he joutuvat alttiiksi huumeille, huumeiden käyttäjiksi ja siitä edelleen kaikkiin niihin ongelmiin, joita huumeista seuraa. No enhän minä mikään asiantuntija tässä ole, muutoin kuin omien kokemustani kautta.

Omien lasteni kanssa pyrin aikanani siihen, että tunsin lasten kaverit. Kun naperot olivat pieniä, se oli helppoa. Meille sai aina tulla leikkimään ja ruokapöydässä oli aina tilaa myös kavereille, joita istuikin ruokapöydässä usein pitkä rivi. Koskaan ei tarvinnut kaverein lähteä kotiin tai odottaa kun omat lapset söivät, evästä riitti kaikille.

Teinien kanssa oli sama juttu. Halusin tuntea lasten kaverit ja tietää missä seurassa he liikkuvat ja mitä he kavereidensa kanssa tekivät. Edelleen meille sai aina tulla ja välillä eteinen oli kyllä niin täynnä kenkiä, ettei sekaan meinannut mahtua.

Välillä ”ystävissä” oli sellaisia, joista tiesin, etteivät ole hyvää seuraa erinäisistä syistä. Sanoin sen lapsilleni, perustelin ja kehotin pysymään erossa. Eivät uskoneet ikinä. Aina piti ensin itse nähdä, että tyyppi oli ongelma tavalla tai toisella. Joskus kesti pitkäänkin ennen kuin silmät avautuivat.

Minusta vanhempien olisi tosi tärkeää tietää aina kenen kanssa lapset liikkuvat. Tuntea lasten kaverit ja tietää heidän puhelin numeronsa ja myös heidän vanhempiensa numerot. Ja ne yhteiset hetket saman ruokapöydän ääressä sekä oman perheen, että lasten kavereiden kanssa ovat tärkeää panostusta lasten turvallisuuteen. Että on se näppituntuma siihen mitä tapahtuu, millaiset on vibat ja fiilikset. Vanhempien tutka-antennit täytyy pitää vireessä. Ja lapsi on lapsi tosi pitkään. Vaikka pärjäisi jo yksin kotona, se ei silti ole hyvä jatkuva olotila.

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna

Nyt tuli kyllä niin mehevä ja mehukas omenakakku uunista että! Mulle jäi yhdestä kuvauksesta iso määrä omppuja ja nyt on se tilanne, että uunin on lämmettävä vinhaa tahtia, että saan omenat leivottua pois! Monta omppuherkkua on vielä tulossa, tässä ensimmäinen, jonka tein sillä kriteerillä, että kaikkia aineksia oli valmiiksi kotona. Ja näitä on varmasti jokaisella kaapissa!

Ohjeessa on käytetty kaura- tai mantelimaitoa, ne voi korvata millä tahansa maidolla ja myös vedellä.

Käytän leivonnaisissa mieluiten vaniljatahnaa, mutta kukin voi valita sen vaniljan, jota kaapista löytyy. Ja pähkinät sopivat tähän tietenkin, minunkin piti laittaa niitä, mutta mokomat unohtuivat pois taikinasta, kun puhelin soi kriittisellä hetkellä!

Mehevä ja mehukas omenakakku

Irtopohjainen 18 cm kakkuvuoka

Uuni 170°C pistoaika n. 60 min

3 omenaa

1 kananmuna

2 rkl kaura- tai mantelimaitoa

1,5 dl sokeria

1 tl vaniljatahnaa

1 tl leivinjauhetta

1/3 tl suolaa

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

3 dl vehnäjauhoja

(50g mantelirouhetta tai rouhittuja pekan- tai saksanpähkinöitä)

Voit laittaa kakun pinnalle

2 rkl appelsiinimarmeladia kiillottamaan omenoita ja/tai  3 rkl tomusokeria koristelemaan kakkua.

Vuoraa irtopohjaisen kakkuvuoan reunat ja pohja leivinpaperilla.

Kuori omenat. Viipaloi kaksi omenaa ohuiksi viipaleiksi ja tee kolmannesta sormenpään kokoisia kuutioita.

Sekoita kulhossa yhteen kaikki taikinan ainekset ja lisää joukkoon omenat, voit säästää vähän omenaviipaleita erikseen ja laittaa ne kakun pinnalle taikinan päälle, mutta se ei ole ollenkaan välttämätöntä. Sekoita hyvin. Voi tuntua siltä, että taikinaa on liian vähän, mutta ei sitä ole!

Paista kakkua 50-60 minuuttia 170 asteessa uunista riippuen. Kypsyyttä on hyvä koettaa puutikulla. Pistä tikku keskelle kakkua, jos siihen ei jää taikinaa, kakku on kypsä.

Anna kakun jäähtyä 10 minuuttia vuoassaan ja siirrä se sitten ritilälle jäähtymään. Silasin pinnan vahvalla appelsiinimarmeladilla, koska siitä tulee minusta kakkuun kivaa särmää. (Laitan melkein kaikkiin omenaleivonnaisiin appelsiinimarmeladia.)

Minä tykkään kakusta eniten jääkaappikylmänä.

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Ihanaa omppuhetkeä hei!

Hanna

Helppo suklaakakku onnistuu aloittelijaltakin ja on super hyvää.

Tein tämän pienen suklaatäytekakun vanhalla luottoreseptilläni. Alun perin olen leiponut tällä reseptillä kahvikakkuja rengasvuoassa. Joskus kakku on saanut suklaakuorrutuksen, jossa on ollut murskattuja Marienne-karkkeja ja milloin mitäkin hippusia. Tai ei yhtään mitään. Nyt päätin leipoa tällä reseptillä täytekakun pienessä korkeassa vuoassa ja hyvää tuli.

Laitoin kakkuun vain yhden täytekerroksen, johon sivelin ohuen kerroksen kirsikkatahnaa eli kirsikka curdia, jota löytyi jääkaapista. Siinä on vieno karvasmantelin maku. Aprikoosi- tai appelsiinimarmeladi tai hillo maistuu kerrosten välissä myös upealta sacherkakun tyyliin.

Kakkua kannattaa kostuttaa hiukkasen. Sen voi tehdä sekoittamalla vettä siihen hilloon/marmeladiin jota käyttää täytteessä. Mutta vain kevyt kostutus, kakku on luonteeltaan mehevä.

Vuoka, jossa paistoin kakun, on halkaisijaltaan 15 cm ja sen korkeus on 10 cm. Paiston kakkua n. 55 minuuttia 160 asteessa, mutta jos paistat kakun rengasvuoassa tai normaalissa n. 20 cm vuoassa laita uuni 175 asteeseen ja kokeile kypsyyttä 40 minuutin kohdalla.

Helppo suklaakakku

150g              voita sulatettuna

3 dl                sokeria

3 dl                vehnäjauhoja

2tl                 leivinjauhetta

2 tl                vaniljasokeria

3 rkl               kaakaojauhetta (van Houten)

2 kpl              kevyesti vatkattua kananmunaa

¾ dl               kermaa tai maitoa (minulla sattui olemaan suklaakermaa, käytin sitä)

¾ dl               kiehuvaa vettä

täytteeksi hilloa tai marmeladia

Sulata ja jäähdytä voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivien aineiden joukkoon sulanut, vähän jäähtynyt rasva, sitten kevyesti vatkatut kananmunat, maito tai kerma ja vesi.

Kaada taikina hyvin jauhotettuun rengasvuokaan ja paista noin 40 min 175° C uunissa. Tai jos teet täytekakun niin tavalliseen irtopohjaiseen kakkuvuokaan.

Anna kakun jäähtyä 5-10 minuuttia vuoassaan ja kumoa se sitten ritilälle jäähtymään. Leikkaa jäähtynyt kakku kahteen tai useampaan kerrokseen ja kostuta täytä kerrokset haluamallasi hillolla.

Kuorrute

Kuorrute 15 cm halkaisijaltaan olevalle kakulle. Suurempi kakku tarvitsee tupla annoksen.

100 g 70 % -leivontasuklaata (käytin Fazer Premium –leivontasuklaata)

2,5 rkl kuohukermaa

2 tl voita

Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää sulaneen suklaan joukkoon kerma ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi voi. Anna seoksen jäähtyä hiukan, mutta vain hiukan ja levitä kuorrutus kakulle niin, että se valuu hiukan reunoilta.

Kun suklaa on jäähtynyt koristele kakun pinta tuoreilla marjoilla ja pölläytä päälle tomusokerihuntu.

Lisää kakkuohjeita löytyy blogista ja suklaa on lemppari kannattaa kokeilla tätä ihanaa suklaajuustokakkua!

Hyvää ystävänpäivää ja kakkupäivää ja kehvihetkiä ja teehetkiä ja skumppahetkiä ja ihanaa elämää!

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna

Tätä koronaa tässä mietin. Korona-ajan ilot ja surut on varmaan monilla samoja, mutta kannattaa ajatella niitä hyviä juttuja enemmän kuin huonoja. Tietenkin.

En ole ollut Suomessa ainakaan yhteentoista vuoteen helmikuussa. Tai ehkä niin päin tulee sanoa, että olen helmikuussa aina ollut ulkomailla. Nyt on helmikuu ja olen täällä, kuten suurin osa Suomalaisista.

Viime vuonna helmikuussa olin Espanjassa ja tein pitkiä kävelyjä meren kuohuessa vierelläni ja söin aamiaiset ja lounaat ulkoterasseilla. Uin kylmässä merivedessä ja uima-altaassa, jonka vesi ei ollut lämmitetty. Sitten tulin Suomeen ja yhtäkkiä tänne tuli myös korona. Kun kehotettiin pysymään kotona eikä sallittu kokoontumisia, kaikki miettivät, että ’huh kamalaa, mutta onneksi nyt kevät! Ajatelkaa, jos olisi marraskuu!’

No marraskuu tuli ja joulukuu ja tammikuu – kaikki koronan kanssa käsikädessä. Ja nyt ne ovat takana ja edessä on taas uusi kevät.

Korona-ajan ilot ja surut – tästä olen kiitollinen

Ensiksi olen kiitollinen siitä, että sekä minä itse, että läheiseni olemme pysyneet terveinä.

Perheen on syntynyt uusi ihminen, joka sai syntyä terveenä.

Olen kiitollinen siitä, että kotiin kytkettyinä minä ja puolisoni olemme onnellisia ja viihdymme toistemme seurassa erinomaisesti.

Olen kiitollinen siitä mielettömästä tuurista, että minulla on ollut töitä, vaikka olen alalla, jossa monilta tyhjentyivät kalenterit kertaheitolla.

Ja kuinka ihanaa on, että tähän, minulle niin kovin ankeaan aikaan – valoton aika ei ole ystäväni – pöllähti hullu määrä ihanaa valkoista lunta ja maailma näyttää kauniilta ja valoisalta.

Olen kiitollinen suuresta perheestäni, olemme voineet tavata toisiamme ja olla toisillemme apuna arjessa.

Korona-ajan ilot ja surut – tätä kaipaan

Kävin Stockmannilla työasioissa ja lähes huumaannuin onnesta vain kulkiessani tavaratalossa. Näin kauniita tavaroita ja inspiroiduin asioista. Tuli ikävä kaupungilla hengailua.

Ikävöin kotiasuissa hipsiessäni oikeita vaatteita ja pukeutumista.

Kävin lounaalla hyvän ystävän kanssa ja istuimme ravintolassa niin kauan, että se lounasravintola suljettiin. Olisimme voineet istua vielä tunteja. Kaipaan nähdä ilmeitä, innostua toisen ihmisen seurasta.

Ja pakko on sanoa, että Teems-palaverit eivät ole minua varten. Eivätkä varsinkaan Teems-juhlat.

Menin ystävän kanssa kahville, emme saaneet kahvia, koska kahvilan pitäjällä oli joku ongelma, mutta istuimme tunnin yli sovitun ajan, kun päivitimme elettyä elämää. Kuinka ihanaa se oli!

Kaipaan päästä matkustamaan. Kaipaan meren sineä, vuoria ja uusia makuja. Lämpöä ihollani.

Hyvällä fiiliksellä silti. Ei kannata miettiä sitä mitä ei ole, vaan iloita siitä mitä on.

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

❤️

Hanna

Maailman paras pannari on laskiaisen hernesopan itse oikeutettu jälkkäri. Laskiaispullat meillä nautitaan välipalana.

No eikä nautita – mehän ollaan jo syöty tän vuoden laskiaispullat jo! Mutta pannari menee uuniin tosi useasti ja tämä klassikko on koko perheen superherkkua, jota on tarjottu häissäkin yöpalan jälkiruokana – tosin silloin nesteenä oli silkkaa kuohukermaa. Ja voin sanoa, että huh mikä herkku. Palaakaan ei jäänyt!

Syy kerman käyttöön oli alun perin tilanne, jossa jääkaapissa oli eräiden juhlien jälkeen litra kermaa, joka oli menossa pian huonoksi. Tein siitä pannarin enkä kertonut lapsille mistä se oli tehty. No sehän maistui ja paljastin lopulta että se oli tehty kokonaan kermaan. Se on juhlapannaria se! Kannattaa kokeilla joskus.

Meidän australialainen vaihto-oppilaspoika söi tätä ja myös räiskäleitä aina tomusokerin (jota mieluummin puuterisokeriksi kutsun) ja sitruunasta puristetun mehun kanssa. Se on loistava yhdistelmä. Pannarin kanssa voi tarjota vaikka mitä, mutta tuoreet marjat ja metsävattuhillo on kyllä superhyvää!

Taikinan voi kaataa pellille, jossa on leivinpaperi, mutta ihanat reunat ja muikea maku tulee kun laittaa pellille ruokalasikllisen voita ja työntää pellin kuumaan uuniin. Kun voi sulaa ja kuplii ota se uunista, levitä voi myös reunoille, kaada taikina pellille ja paista. Ihanaa tulee. Ja irtoaa pelliltä hienosti.

8 annosta

Pelillinen pannukakkua

7,5 dl                        Täysmaitoa 

3 dl                           vehnäjauhoja

3                               kananmunaa

0,75 dl                      sokeria

2 tl                            vaniljasokeria tai enemmän

1 tl                            kardemummaa

1 tl                            suolaa

50 g                          sulatettua ja jäähdytettyä voita

Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Mittaa muut aineet joukkoon ja sekoita hyvin. Anna taikinan turvota 10 min. Kaada taikina uunipelille. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 20 minuuttia kunnes pannarin pinta on kauniin kullan ruskea.

nammm!

Terveiset kirjoitan vattuhillosta tahmeilla sormilla!

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna

Oletko koskaan tehnyt keltaista siskonmakkarakeittoa? Mä olen, mutta nyt tein siitä pikaversion! Sunnuntai oli ihana päivä! Tyttären perhe tuli kylään ja me oltiin Jarpan kanssa varustauduttu rakentamalla pihaan pulkkamäki! Lisäksi pikkumies oli tarkoitus tutustuttaa saunan saloihin.

Ulkoilupäivän parasta ruokaa on tietenkin keitto ja päätin tehdä keltaisen siskonmakkarasopan. Se on huippusoppaa, jossa tehdään juureksista keitto, joka maustetaan curryllä, kurkumalla ja Koskenlaskija-sulatejuustolla. Keitto soseutetaan ja siihen lisätään siskonmakkarat. Olen tehnyt siitä joskus reseptin mutta nyt ketteränä tyttönä vähän oikaisin ja päivitin sen. Ostin nimittäin valmista juuressosetta ja vältyin kuorimasta ja pilkkomasta vihanneksia. (Katsoin juuri kuittia, niin puolen kilon pötkö maksoi yhden euron)

Soppa valmistui nopeasti ja helposti vaikka tein sitä valtavan kattilallisen. Se mitä en tullut ajatelleeksi on, että pikku mies on iässä, jolloin on nähtävä mitä syö. Keltaiset pallerot olivat outoja eivätkä ollenkaan menneet läpi makkaroina, ennen kuin hänen viisas äitinsä puolitti ne ja makkaran oikea ulkonäkö paljastui. Onneksi toimi, koska makkara kyllä maistuu pojalle.

Soppa syötiin päiväunien jälkeen ja sitten oli pulkkamäen vuoro. Voi vitsi se on kivaa laskea pulkalla mäkeä. Ja meidän pihan mäki on pitkä, kurvikas ja siinä korkeat reunat. Oikea vauhtikouru siis!

Ulkoilun jälkeen oli taas nälkä ja niinpä pitkän pöydän ääressä istui joukko punaposkia syömässä maailman parasta pannaria metsävattuhillon kera. Perusjuttuja. Parhaita ikinä! Tässä resepti sullekin.

Keltainen siskonmakkarasoppa nopeasti

2 pkt (à 500g) juuressosetta (niitä makkaranmuotoisia pötköjä)

3 dl lihalientä (käytin valmista Maggi Lihaliemi By Puljonki -lientä)

Vettä

1 rkl voita

2 mehevää valkosipulinkynttä

1,5 rkl curryä

1,5 rkl kurkumaa

1 kg siskonmakkaroita

1 pkt (250g) Koskenlaskija voimakas sulatejuustoa

Purista juuressoseet kattilaan ja lisää joukkoon valmis lihaliemi ja sitten vettä niin paljon, että koostumus on sopivan paksu. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna kiehuvaksi.

Kun keitto kuumenee kuumenna voi pannulla ja lisää viipaloidut valkosipulinkynnet, kurkkuma ja curry. Sekoittele muutama minuutti, niin että mausteiden aromit irtoavat. Kaada seos kattilaan ja lisää myös sulatejuusto pieninä palasina. (Se murtuu palasiksi helposti sormilla – helpommin kuin veitsellä, johon se tuppaa jäämään kiinni) Kuumenna ja sekoittele kunnes juusto sulaa ja pyöräytä sitten kattilassa sauvasekoitinta niin, että keitto on varmasti aivan samettista. Pursota kuumaan keittoon siskonmakkarat ja tarjoa keiton kanssa hyvää leipää.

Tässä vielä keiton alkuperäinen resepti, jonka olen julkaissut jo aiemmin. Siis se, johon vihannekset kuoritaan, paloitellaan ja kypsennetään alusta asti.

Keltainen siskonmakkarakeitto pitemmän kaavan mukaan

2 l vettä

4 lihaliemikuutiota

1 laakerinlehti

500 porkkanaa

nyrkinkokoinen pala lanttua

4 pientä naurista (Tai vähän enemmän lanttua)

1 sipuli

1 rkl voita

2 valkosipulinkynttä

1 rkl curryä

1 rkl kurkkumaa

250 g Koskenlaskija sulatejuustoa (voimakas)

500 g siskonmakkaroita

Keitä vesi. Lisää liemikuutiot ja laakerinlehti. Raasta tai pilko vihannekset. Keitä kypsäksi. Pilko sipuli ja kuullota pehmeäksi curryn ja kurkuman kanssa. Lisää seos keittoon. Raasta valkosipulinkynnet ja lisää keittoon. Soseuta. Lisää makkarat, kuumenna ja syö!

Helisevää helmikuuta!

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna

Tuunasin perinteiset ihanat runebergintortut pursottamalla niiden sisälle kinuskikastiketta. Vadelmahillon ja kinuskin yhdistelmä on klassinen ihanuus. Mutta parasta tässä on se mitä kinuskikastike tekee runebergintortun koostumukselle.

Kinuski ei oikeastaan maistu kinuskilta siellä sisällä, vaan se kostutti tortun pehmeästi ja miellyttävästi niin, ettei leivonnaisen koostumuksesta tullut ikävän puuromainen. Käytin aivan tavallista valmista kaupan kinuskikastiketta.

Jos keittäisin kinuskin itse, voisin tehdä siitä paksumpaa ja toffeemaisempaa ja silloin torttuun voisi pursottaa selvästi erottuvan kinuskisydämen. Sekin ajatus on houkutteleva!

Toki nämä tortut toimivat ihan sellaisinaan, jos haluaa nauttia perinteisiä runebergintorttuja joko kuivina tai kosteina, jolloin niille tulee antaa pieni punssi- tai sokerivesikylpy.

Alun perin Fredrika Runeberg jauhoi torttuihin joulusta jääneet piparkakut, mutta piparien puutteessa ne voi korvata korppujauhoilla tai mainiosti myös erittäin herkullisilla LU Bastogne –keksien muruilla, joista tulee kiva säväys torttuihin.

Ja sitten reseptiin!

Ihanat runebergin tortut

n. 12 kpl vuokien koosta riippuen

Uunin lämpötila 170° 15-20 min vuokien koosta riippuen

200g voita

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

2 kananmunaa

3 dl vehnäjauhoja

1,5 dl mantelijauhetta

1 dl jauhettuja piparkakkuja (voi vaihtaa korppujauhoihin tai muihin keksimuruihin)

2 tl leivinjauhetta

1 tl kardemummaa

1 tl kanelia

½ tl jauhettua inkivääriä

1,5 dl kuohukermaa tai turkkilaista jogurttia

Tortun keskelle: 

Kinuskikastiketta

Koristeluun:

vadelmahilloa

Valkoista sokerikuorrutetta

Voitele ja korppujauhota runebergintorttuvuoat tai metalliset muffinivuoat hyvin. Voit tehdä tortut myös paperisiin tai pahvisiin muffinivuokiin.

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöiset kanamunat voivaahtoon yksi kerrallaan samalla hyvin vatkaten.

Yhdistä loput kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen kerman tai jogurtin kanssa. Sekoita hyvin, mutta vain sen verran, että taikina on tasainen.

Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikina vuokiin. Jätä vuokiin noin 1/3 nousuvaraa. Voit täyttää vuoat myös lusikalla, mutta pursottaminen on helpompaa. 

Paista torttuja noin 15-20 minuuttia 170 asteessa uunin keskiosassa. 

Anna valmiiden torttujen jäähtyä hetki ja kumoa tortut ritilälle.

Pursota jäähtyneiden torttujen sisään kinuskikastiketta pursotinpussista, jossa on terävä täyttötylla.

Jos et halua laittaa torttuihin kinuskia, vaan kostutat ne mieluummin perinteisellä tavalla tee näin: yhdistä 1 rkl sokeria ja 2 rkl punssia, konjakkia tai mantelilikööriä sekä 2 rkl kuumaa vettä ja sekoita, kunnes sokeri liukenee. Valele torttuja liemellä ja anna maustua mielellään yön yli, mutta ainakin muutamia tunteja. 

kuorrutus onnistuu onnistuu kauniisti näin:

Pursota tortun päälle ensin sokerikuorrutteella rengas ja anna sen kuivua kokonaan. Tiputa seitten teräväkärkisellä pikkulusikalla renkaan keskelle vadelmamarmeladia. Jos haluat tehdä sokerikuorrutteen itse, sekoita desilitraan tomusokeria pari teelusikallista kylmää vettä.

Leipominen on niin ihanaa! Toivottavasti nautit tästä reseptistä ja lopputuloksista

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna