Ihana äitiyspakkaus

Joistain asioista Suomessa voi olla todella ylpeä. Yksi on se, kuinka hyvä meidän sairaanhoito on, yksi on se, että kaikki saavat käydä koulua, kouluruokailu on yksi ja yksi on neuvolatoiminta ja siihen kiinteästi liittyvä ihana äitiyspakkaus. Vuoden 2021 äitiyspakkauksen sisältö julkistettiin perjantaina ja kun katselin siitä kertovia uutisia Ylen Aamusta, minut valtasi nostalgia, liikutus, onni ja ajatus taas kerran siitä kuinka hyvä paikka maailmassa Suomi on.

Ei ollut mummilassa äitiyspakkausken pahvilaatikkoa, joten sänky tehtiin nojatuoliin.

Äitiyspakkauksen historia on hieno

Äitiyspakkauksen historia alkaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiertokoreista, joissa koreihin pakattiin vauvantarvikkeita lainattavaksi vähävaraisille lapsille. Kun vauva ei niitä enää tarvinnut, kori tavaroineen palautettiin ja se siirtyi seuraavalle äidille.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiertokori Kuva: ylppo.fi
Ihana äitiyspakkaus
Kiertokorin sisältö. Kuva: ylppo.fi

Osa äitiyspakkauksen historiasta liittyy Osuuskauppaan. Elanto alkoi jakaa v 1931 kummilahjoja jäsenperheidensä vastasyntyneille lapsille. Lahja koostui lastenvaatteista opaskirjasta ja säästökassan tilikirjasta, johon oli valmiiksi talletettu 10 markkaa. Näitä pahvilaatikkoon laitettuja lahjoja jaettiin vuoteen 1937 saakka, jonka jälkeen vastuu pakkauksista siirtyi valtiolle.

Ihana äitiyspakkaus
Elannon kummilahja 1930-luvulla. Kuva: Helsingin Kaupunginmuseo

Äidit ja lapset terveydenhuollon piiriin

Äitiysavustusta annettiin vähävaraisille äideille. Taustalla oli huoli syntyvyyden vähenemisestä sekä suuresta lapsikuolleisuudesta. Pakkauksen saamisen edellytyksenä oli ilmoittautuminen neuvolaan. Näin äidit saatiin terveydenhoidon piiriin.

Neuvoltakin olivat jotain aivan uutta. Asia, jonka Arvo Ylppö toi Saksasta Suomeen. Neuvoloiden lähialueilla imeväiskuolleisuus laski kolmessa vuodessa 15 prosentista kolmeen prosenttiin.

Ajatella mikä historia! Ihmiset ovat halunneet auttaa ja pienistä kiertokoreista, Osuuskaupan lahjasta ja sairaanhoitajien harjoittelupaikoista, joita neuvolat alkuun olivat, on syntynyt äitiyspakkaus ja koko maan kattava neuvolatoiminta. Mä rakastan tätä kokonaisuutta. Olisipa hienoa, jos ikinä pystyisi tekemään mitään tai olemaan edes pienesti mukana sysäämässä kasvuun ja alkuun jotain näin upeaa.

Itsekin olin niin epävarma äiti

Muistan niin hyvin sen epävarmuuden ja avuttomuuden, joka esikoisen kanssa oli. Kun ei tiennyt mistään mitään ja pelkäsi eikä osannut. Onneksi oli neuvola ja onneksi oli myös kolme siskoa, joilla yhteensä seitsemän serkkua omalle tulokkaalleni. Aina saattoi kysyä neuvoa. Se on muuten naisena olemisessa ihanaa, aina on muita naisia, vaikka ei olisikaan siskoja, jotka tietävät nämä jutut – sen kuinka vauvat toimivat.

Äitiyspakkaus auttoi osaltaan. Se kertoi mitä kakkea vauva tarvitsee. Pakkauksessa oli kaikki. Mahtava lahja. Ja miten nerokkaasti suunniteltuja asioita seillä olikaan. Täkki, josta sukeutui makuupussi. Talvihaalari, jonka sai makuupussiksi. Kaikkein pienintä vaatekokoa ei ollut, se harmitti ja ihmetytti. Kunnes tiesi paremmin. Vain muutama viikko sumuista lapsivuodeaikaa ja hokkus pokkus vaatteet olivatkin sopivan kokoisia. Vauva kasvoi nopeasti. Ja itsellä oli mahdollisuus ostaa lisää. Mutta kaikilla ei ole eikä ole aina ollut.

Ensimmäinen lapsenlapseni ensi kertaa sylissäni

Ja sitten itse pakkaus. Laatikko, joka käy sängystä. Mikä loistava ajatus on ollut pakata tarvikkeet, koko huima sisältö ensivuoteena toimivaan pahvilaatikkoon. Laatikossa on patja valmiina, samoin sieltä löytyvät lakanat. Kun ajattelenkin pieniä pötkylöitä kapaloissaan noissa laatikoissa sydämeni valtaa jättiläiskokoinen hellyys.

Alun perin laatikot suojasivat lasta, kun asuttiin ahtaissa oloissa, mutta on se edelleen hieno juttu. Pinnasänky tulee sitten myöhemmin, mutta pikkuinen vauva nukkuu hyvin, kun peti on turvallisen pieni, kuin pesä. Jos laatikko ei ole itselle tarpeen, vaan kotona on pienokaiselle sopiva paikka nukkua, voi laatikon viedä vaikka mummolaan, jos siellä välillä yövytään. Monet ovat tehneet laatikosta aarrelaatikoita lapsille. Laatikkoon on kätketty lapsen tärkeimpiä tavaroita ja lempileluja, todistuksia ja muita tärkeyksiä vuosien mittaan ja he saavat sitten laatikon itselleen muistoja tulvillaan, kun muuttavat omaan kotiinsa.

Ihana äitiyspakkaus
Vuoden 2021 äityspakkauksen sisältö. Kuva: Veikko Somerpuro © Kela

Koko laatikon sisältö ei voi koskaan miellyttää kaikkia makuja, se olisi mahdottomuus, mutta kuoseista viis (vakka itse kyllä pidän esimerkiksi tämän vuoden kuoseista) laatikossa on loistava alku pienen taimen elämän alkuun. Kaikki tarvittava. Jos pennosia riittää itse voi sitten ostaa lisää asioita ja valita kuoseja jotka miellyttävät enemmän. On myös upeaa, että jokainen äiti on oikeutettu saamaan pakkauksen tulotasosta riippumatta. Ajatella, että minun äitini on saanut sen, kaikki sisareni ovat saaneet sen, minä olen saanut kaikkiaan kolme kertaa ja nyt tyttäreni on saanut sen. Hyvä Suomi ja kiitos!

Neuvola – äitien ja lasten parhaaksi

Äitiysneuvolat pitävät huolta äidistä ja lapsesta ja siitä alkaa lapsen terveyden seuranta vuosiksi eteenpäin. Neuvola oli ainakin itselleni tosi tärkeä paikka, enkä koskaan unohda ihanaa omaa neuvolan terveydenhoitajaani Riittaa. Hän oli ihanin ikinä.

Ikävää on se, että koronaviruksen tähden Helsingissä ei tehdä synnyttäneille seulontamielessä gynekologista sisätutkimusta tällä hetkellä. Lääkärin tekemään sisätutkimukseen pääsee vain, jos on oireita. Tämä siksi, että korona on lisännyt lääkäreiden työmäärää terveydenhuollossa.

Minusta tämä on todella surullista. Täytyy toivoa, että kaikki synnyttäneet äidit huomaavat, ja ovat huolissaan kaikesta poikkeavista tuntemuksista lapsivuodeajan jälkeen ja osaavat pyytää pääsyä lääkärin tutkimuksiin. Periaatteena on myös ollut, että vanhempainrahaa aletaan maksaa vasta, kun äiti on käynyt jälkitarkastuksessa lääkärin luona. Nyt gynekologista tutkimusta rahan saamiseksi ei kuitenkaan vaadita.

Osa äideistä pitää tätä jälkitarkastuspakkoa vapautta riistävänä eivätkä voi ymmärtää miksi se on olemassa. He ihmettelevät mikä yhteys on vanhempainrahalla ja gynekologisella sisätutkimuksella. Yhteys on siinä, että näin äideistä pidetään huolta. Suomessa lapsi- ja äitiyskuolleisuus pienimpiä koko maailmassa ja siihen on päästy sillä, että etuuksia saa vain, jos on terveydenhoidon piirissä. Jälkitarkastuksesta protestoiminen ja sitä vastaan sotiminen on minusta yhtä hämmästyttävää, kuin rokotuskielteisyys. En vain ymmärrä näitä kahta asiaa. Kun kaikki on hyvin, on helppoa unohtaa mistä se johtuu ja miten siihen on päästy ja samalla että paluu entiseen ei ole toivottavaa.

Nyt vauvoja syntyy enemmän kuin edellisvuonna ja se on ihanaa! Tsemppiä kaikille pienten lasten perheille ja pikku kääröille hyvää elämää.

Hanna mummi eli Nanna

Elän pandemiasumussa

Elän pandemiasumussa. Päivät matelevat eikä tosiaankaan ole kiireestä johtuvaa stressiä. Se on ollut hyvä huomata. Saada kiinni siitä mitä on olla tekemättä mitään. Ja olenkin tuuminut, että mitä ihmettä olen ennen tehnyt, kun ollut koko ajan kiire. Töitä on samaan malliin kuin ennenkin, mutta kiire on kadonnut. Ja samalla ovat kadonneet kaikki kasvokkain tapahtuvat sosiaaliset kontaktit, spontaanius, uudet ideat ja inspiraation lähteet.

Talvi on kaunis Espoossa vaikka elän pandemiasumussa.
Kävelen joka päivä tunnin – lenkki on myös joka päivä sama

On hirveän vaikeaa esimerkiksi päivittää blogia, kun ei inspiroidu mistään. Tilanne on myös kiinnostava. Mistä inspiraatio erilaisiin asioihin syntyy? Esimerkiksi keskusteluista muiden kanssa. Maailman tapahtumista ja kulttuurista. Hiljaiseloa näillä rintamilla. Elän pandemiasumussa.

Korona-aika on raskas pieti. Se on raskas monilla tavoilla ja jokaiselle omallaan. Sairastuminen koronaan, muiden sairauksien hoitamatta jättäminen, yksinäisyys, liian suuri määrä perheen seuraa kaikkien ollessa kotona ja koettaessa tehdä omia töitään, taloudelliset tilanteet ja huolet, huolet vanhemmista, iäkkäistä rakkaista, se suru, ettei voi järjestää unelmiensa häitä, kihlajaisia (jos nyt kukaan tapaa ketään että voisi innostua kosimaan) kaikki nuorten tärkeät juhlat, jotka ovat tiettyjä etappeja elämässä ja joita on odotettu tapahtuvaksi vuosia – kun pääsen ripille, kun on penkkarit, kun valmistujaisjuhlat. Hautajaiset, joihin ei pääse jättämään hyvästejä tärkeille ihmisilleen.

Elän pandemiasumussa.
Joskus noita pamppuja aka osmankäämejä laitettiin maljakoinin ja ne olivat muotia, mutta tiesitkö tämän: Osmankäämin mehevästä juurakosta on tehty hätäleipää. 

Pakostihan nämä asiat vetävät ihmiset ankeiksi ja ilo vähenee. Ihan samoin vähenevät keskustelunaiheet, kun tuntuu että vain yksi asia täyttää median joka ikinen päivä. Korona. Tavalla tai toisella. Kuten tämäkin teksti, hittovie!

Mutta oudointa on tämä kummallinen sumu, jossa unohtaa millaista elämä oli ennen. Olen tosissani koettanut miettiä mitä tein päivät pääksytysten. Tein paljon, sen tiedän. Nyt en tee juuri mitään. Kaikki hidastuu. On ollut pyrähdyksiä, jolloin olen hävittänyt turhia tavaroita tai siivonnut jonkun laatikon tai kaapin. Mutta nämä ovat harvinaisuuksia, mikä tuntuu älyttömältä koska nyt olisi sitä, ennen niin kaivattua, aikaa. Tarmo valuu minusta ulos kuin Tansanian hieno rantahiekka sormien välistä ja aivot tuntuvat tekevät samaa.

Sentään jotkut asiat saavat vielä veren kuohahtamaan. En oikein kestä negatiivista, nillittävää kommentointia mihinkään asiaan. Jotenkin voisi toivoa, että jos joku asia saa ihmisen ainoastaan suoltamaan negaatioita ulos, niin ne mielipiteet voisi ainakin perustella. Ja senkin voi tehdä niin monella tavalla. (Noh jos vereni oikein kuohahtaa, en voi sanoa olevani tyyni ja rauhallinen kun argumentoin asiaa) mutta tiedätte ne pienet asiat somessa. ”ihan kiva mutta…” Jotenkin kunnon räjähdyskin on parempi, kuin sellainen jatkuva negatiivinen asenne kaikkeen. Ja ikuinen hallituksen arvostelu ja jokainen maskien käyttöä tai rajoituksia koskeva uutinen.

Elän pandemiasumussa.
Glimsinjoki yltyy kuohuamaan Ingaksen pappilan kohdalla. Pysähdyn joka kerran kuvaamaan tätä samaa näkymää, aivan kuin se joksikin muuttuisi. Ei muutu.

Ajassa on paljon negatiivista ja siksi olisi tosi tärkeää tuoda esiin iloisia asioita aina kun voi. Ja varsinkin olla positiivinen kaikenlaisessa kommentoinnissa. Nostaa esiin mieluummin hyviä asioita, kuin huonoja. Nähdä myös kolikon toinen puoli. Someen vähemmän sitä kommentointia, jossa sätitään ja tiedetään paremmin ja enemmän sitä jossa kerrotaan hauskoja sattumuksia, ilon pilkahduksia ja kommentointiin tsemppiä ja iloa muiden puolesta.

Suomen hurja hiihtäjälegenda ja olympiavoittaja Siiri Rantanen menetti toisen jalkansa. Voisi ajatella, että se on lähes maailman loppu 96 vuotiaalle tarmonpesälle, joka on edelleen hiihtänyt säännöllisesti. Mutta eipä vaan ole. Tässä lainaus Ilta-Sanomien haastattelusta:

”Päijät-Hämeen keskussairaalan vuodeosastolla maatessaan 96-vuotias Rantanen suunnitteli jo innokkaasti proteesin laittoa.

Nyt suunnitelmat ovat muuttuneet. Sairaalasta helmikuussa kotiutunut Rantanen kertoo IS:lle, että hänen kävelynsä on kävelty.

– Kyllä se on niin, että loppuelämäni menee pyörätuolissa, Rantanen sanoo Lahden keskustan liepeillä sijaitsevassa kotiasunnossaan.

– Mutta ei se mitään haittaa. Ei tämä hetkauta yhtään, sillä ei näille voi mitään. Elämäähän tämä vaan on, ”Äitee” jatkoi naurahdellen.”

Siiri aikoo elää kotonaan ainakin satavuotiaaksi. Tällaisella asenteella elämä on helpompaa.

Ajattelin kirjoittaa tähän loppuun jonkun kommelluksen ilahduttamaan, mutta ei ole tapahtunut mitään… aamulla kun keitin kahvia en ollut varma olinko lusikoinut suodattimeen 8 vai vahingossa 10 lusikallista kahvijauhoa. Jouduin kaatamaan jauhot pois ja mittaamaan ne uudelleen. Että tällä tasolla mennään!

Elän pandemiasumussa.

Iloa sumuun

Hanna

Banaanikakku de luxe

Banaanikakku de luxe on kuorrutteen alla yksi mun eniten rakastettuja reseptejäni. Se on niin vanha, etten edes muista koska olen alkanut leipoa sitä. Resepti on muuttunut vuosien varrella jonkin verran riippuen siitä mitä jääkaapista kulloinkin löytyy.

Marjat ja hedelmät koristelevat upean kakun

Banaanikakun habitus vaan on hiukkasen arkinen ja niinpä päätin kohottaa sen naistenpäivän kunniaksi toiselle tasolle.

Leivoin kakun leipävuoassa ja kruunasin ruhtinaallisella määrällä kuorrutetta, marjoja ja hedelmiä.

Joku saattaa miettiä, että kakkua on mahdotonta leikata, mutta ei ole, se leikkautuu ihan kauniisti, koska marjat ja hedelmät ovat pehmeitä.

Banaanikakku

Vuoka 26 x11 cm (1,2 litraa)

uuni 175°C

3 kpl kananmunia

1 ½ dl sokeria

1 ½ dl tummaa ruokosokeria tai fariinisokeria

1 dl turkkilaista jogurttia

150 g voita sulatettuna

4 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

2 tl vaniljasokeria

2 tl kanelia

1 tl kardemummaa

hyppysellinen suolaa

2 dl saksanpähkinöitä

3 banaania (mielellään tosi kypsiä)

175°C noin 50 minuuttia

Vuoraa pitkänomainen leipävuoka leivinpaperisuikaleilla. Yksi suikale poikittain reunojen yli ja toinen pitkittäin päätyjen yli. Kun paperin antaa tulla reunojen yli, kakku on helppo nostaa vuoasta pois.

Sekoita yhteen jauhot, sooda, vaniljasokeri, kaneli, kardemumma ja hyppysellinen suolaa.

Vatkaa toisessa kulhossa munat ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää seokseen voisula ja turkkilainen jogurtti ja sitten keskenään sekoitetut jauhot, sooda ja mausteet varovasti sekoittaen.

Murskaa banaanit haarukalla ja lisää ne ja muutamaan palaan murskatut saksanpähkinät joukkoon viimeiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskiosassa noin 50 minuuttia. Tarkista kypsyys puutikulla, jos tikkuun jää taikinaa, kakku on raaka.

Anna kakun jäähtyä vuoassa 5-10 minuuttia ja nosta se sitten ritilälle oikein päin jäähtymään. (Monet kakut kumotaan ja pohja tulee pinnaksi, mutta ei tässä kakussa. Paistossa kakku pullistuu somasti päältä ja sen päälle on ihana laittaa koristeet ja kuorrute)

Kuorrute

100 g voita (pehmeää, mutta ei löllöä)

150 g ( n. 3,5 dl) tomusokeria

150 g maustamatonta tuorajuustoa

2 suuren tai 3 pienen luomusitruunan kuorta raastettuna

1 rkl tuoretta sitruunanmehua

Vaahdota voi ja puolet tomusokerista kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää sitten tuorejuusto ja loput tomusokerista. Vatkaa puolella ja kun olet hetken vatkannut purista joukkoon ruokalusikallinen sitruunanmehua. Jatka vatkaamista kunnes kreemi on kuohkeaa ja kiiltävää. Lisää loppuvaiheessa sitruunankuoriraaste.

Kun kakku on täysin jäähtynyt kuorruta sen pinta runsaasti kreemillä. Jätä hiukan kreemiä kulhon pohjalle, jolla voit tukea vaikka mansikasta leikkaamaasi viuhkaa niin, että se on kauniisti kohollaan.

Marjat ja hedelmät

Käytin kakun pintaan yhden viikunan, kolme suurta mansikkaa, kymmenen karhunvattua, kolme punaviinimarjaterttua, 6 kumkvattia (niistä kannattaa käyttää vain kapean pään viipaleet. Pulleassa päässä on suuret, eikä kovin kauniit siemenet) Kourallisen pensasmustikoita, pari kokonaista saksanpähkinää, muutamia mintunlehtiä ja rasiallisen syötäviä orvokkeja.

Kun olet koristellut kakun, laita se jääkaappiin vähintään tunniksi ja sitten ai että! Kakkua syömään! Se säilyy jääkaapissa hyvin muutamia päiviä. Kukat ja mansikat ovat herkimpiä nuupahtamaan.

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Iloa päivään ja ihania hetkiä herkkujen äärellä!

Omenaleivokset – ihana klassikko!

Omenaleivokset – ihana klassikko! Kerroin vähän aikaa sitten, että mulla on valtava määrä omenoita, joista on leivottava jotakin, etteivät mene haaskuuseen. Nyt on omenat leivottu leivoksiksi ja soseet höyrytetty ja purkitettu.

Klassinen omenaleivos ja omenasose

Mulla on vahvat muistot perinteisestä omenaleivoksesta jo lapsuudesta. Silloin mun suosikkherkkuja oli omenaleivos, Aleksanterin leivos, tuulihattu ja voipulla. Missä muuten enää on niitä suuria tuulihattuja, joiden sisällä oli vattuhilloa ja kermavaahtoa, joita syödessä kerma tursusi ja puuterisokeri pöllysi? Ei niitä missään ole! Mutta omenaleivoksia on ja ne on minusta edelleen huippuhyviä. Ja minusta on hauskaa koettaa leipoa, jotakin jonka olen aina tottunut ostamaan valmiina. Ja niinpä tein omenoista ihanaa sosetta, jolla täytin perinteiset, klassiset omenaleivokset.

Omenaleivosten leipominen on helppoa ja sikäli hauskaa että leipomisen voi jaksottaa kahdelle tai kolmelle päivälle. Se siis onnistuu, vaikka kotona tehtävien töiden lounastauoilla.

Tämä vuodenaika voi jostakusta tuntua oudolta omenaleivonnaisille, mutta ei se ole. Omenoita on saatavilla aina. Jollakin voi olla omenasosetta valmiina pakkasessa tai hillokellarissa (kenellä enää on sellaista luksusta, kuin hillokellari?) mutta mulla ei ollut, joten tein sitä.

Näissä kuvissa näkyy hyvin se, että pohja jäi hiukan raa’aksi Yläpuoli on lehtevä, mutta alapuoli ei. Se ei kyllä haitannut makua – hyviä olivat! Mutta ensi kerralla olen tarkempi!

Teen omenasoseen aina niin, että höyrytän kahdeksaan osaan lohkotut omenat höyrykattilassa ja kun ne ovat pehmenneet soseutan ne käsin veivattavassa sosemyllyssä. Mulla on loistava pinottava kattila siihen hommaan, jossa siis on höyrykori, joka istuu kattilaan. Kattilan pohjalle laitetaan viisi senttiä vettä, kori päälle, lohkot sinne ja kansi päälle. Valmista tulee alle puolessa tunnissa.

Sosemyllyn seinämille jää siemenet kuoret ja kanta. Helppoa! Yleensä en lisää soseeseen mitään, mutta nyt lisäsin hillosokeria ja kanelia. Hillosokeri oli turhaa, sose oli yhtä kiinteää sekä sen kanssa, että ilman. Sitä olisi pitänyt olla paljon enemmän, että sose olisi siitä hyytynyt, enkä halua niin makeaa lopputulosta.

Käytin leivoksissa valmista voitaikinaa, sillä kauli ja käännä –hommat ei ole mun juttu. En vaan jaksa. Pirkka esikaulittu ja laskostettu voitaikina on juuri oikeanlainen tuote omenaleivosten valmistamiseen. Ostin kaksi pakkausta, toisesta leivon kannen ja toisesta pohjan. Ja siis, nimenomaan VOItaikina pelittää tässä.

Omenaleivokset ihana klassikko

2 pkt esikaulittua ja laskostettua voitaikinaa

omenasosetta

1 kanamuna voiteluun

loraus siirappia ja kuumaa vettä voiteluun

Anna pakastettujen taikinoiden sulaa rauhassa ja kun ne ovat vielä kohmeessa rullaa ne auki. Täysin sulanutta taikinaa ei saa avattua ehjänä laskoksista.

Kauli kummastakin taikinasta noin 3mm paksu levy ja nosta ne uunipellille leivinpaperin päälle. Kaulittu levy ei mahdu kokonaan pellille, leikkaa ylimääräinen taikina pois suoristaen samalla taikinan reunat. Ota ylimääräinen taikina talteen, siitä voi tehdä keiton kanssa tarjottavia suolakierteitä.

Kaulittu, reunat leikattu ja rei’itetty – nyt jääkaappiin!

Tässä on paistettu pohjataikina, joka jäi hiukan raa’aksi. En ollut tarkka. Mutta hyviä leivokset olivat silti. Eikä kukaan huomannut…
Leivoksen päällinen uunista ulos. Tässä näkyy kuinka uunini paistojälki on epätasainen. Oikea alakulma on miltei palanut, ylikypsä ainakin.
Sose pohjalevyn päällä

Rei’itä toinen taikinalevy veitsellä ja jätä toinen sileäksi. Laita taikinat jääkaappiin päiväksi tai ainakin muutamaksi tunniksi.

Voitele rei’itetty taikina kevyesti vatkatulla kanamunalla ja paista 220 asteessa uunissa n. 10 minuuttia, ota levy pois uunista ja voitele se lorauksella kuumaan vesitilkkaan sekoitettua siirappia. Jata paistamista vielä n. 10 minuuttia.

Pohjat jäävät helposti raaoiksi, varmista kypsyys nostamalla taikinalevyä varovasti lastalla, jotta näet, onko se kokonaan lehtevä ja kypsä.

Toista taikinalevyä (pohjaa) ei voidella munalla eikä siirappivedellä, vaan se paistetaan sellaisenaan n. 20 minuuttia 220 asteessa. Taikina nousee voimakkaasti mutta laskee alas jäähtyessään.

Anna sitten kummankin levyn jäähtyä täydellisesti ja levitä kerros omenasosetta pohjalevylle ja nosta kiiltäväpintainen päällinen soseen päälle. Paina hellästi levy kiinni soseeseen ja anna tekeytyä jääkaapissa muutamia tunteja kevyen painon, esimerkiksi leikkuulaudan, alla.

Leikkaa leivokset sopivan kokoisiksi paloiksi ja nauti!

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna



Kodin muutos – laajennus toi valon ja koko kodin keskipisteen

Kodin muutos oli iso juttu. Siitä on aikaa, mutta en ole koskaan kertonut näitä juttuja missään näin tarkasti. Nyt kaivoin kätköistä vanhoja ennen -kuviakin. Tosin niitä ei ole paljon. Aika oli kuvien suhteen toisenlainen.

Meidän kodin ehdoton keskipiste ja tärkein paikka on suuri ruokapöytä. Sille rakennettiin kokonaan oma paikkansa, kun ostimme vuonna 1998 vuonna 1947 rakennetun huvilan Espoosta. Talon laajennuksen ja koko sen valtavan muutoksen suunnitteli arkkitehti Jorma Toivonen. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle hänen näkemyksestään.

Kodinmuutos - ruokapöytä
Tässä viime vappuna otetussa kuvassa näkyy hyvin se, kuinka valo valtaa tämän tilan.

Tilalle, jossa ruokapöytämme on, on vaikeaa antaa nimeä. Se ei ole mielestäni ruokasali, koska se ei ole sali, vaan avointa tilaa, se ei ole erkkeri, eikä se ole lasiveranta, vaikka sen kolme seinää ovatkin toinen toisissaan kiinni olevia ikkunoita. Ruokailutila taas on sanana kamala. Siinä ei ole sitä tunnetta, jota täytyisi olla sellaisessa sanassa, joka kuvaa sitä rakkaudellista paikkaa, jossa syödään ja nautitaan ystävistä, elämästä ja meidän tapauksessamme uskomattoman kauniista valosta. Sana ruokailutila on kuin se olisi poimittu jostain sairauskertomuksesta.

Päätän käyttää sanaa ruokasali, koska siinä on arvokkuutta, vaikka liikaakin, mutta onhan katossa kaksi kristallikruunua kuitenkin.

Laajennuksen mitta oli lasagnevuoka

Ruokasali on kokonaisuudessaan talomme laajennusosa. Se rakennettiin Toivosen piirustusten mukaan ja minä annoin sille toiveet, jotka koskivat vain sen kokoa. Kaikki lähti lasagnevuoasta. Se on sikäli huvittavaa, etten koskaan tee lasagnea. Siis todellakaan koskaan. Mutta rakastan kauniita kattauksia, tilaa ja ihmisiä ja toimivuus on kaiken sisustuksen A ja O.

Ennen kuva. Tämä kuva on otettu keittiön suunnasta, silloin kun edelliset asukkaat vielä asuivat talossamme. Me muutimme sisään vasta kun koko remontti oli tehty. Oviaukosta näkyy kylmä keittiön eteinen, josta oli käynti ulos.
Tässä kuvassa näkyy keittiön eteinen ulkoapäin. (Tuossa nurkalla kasvoi maailman suurimpia kieloja. Muutama on säästynyt ja kestänyt jo 22 vuotta! Ilo!)
Julkisivu nyt. Keittiön eteinen siis poistettiin, ja tilalle tehtiin 3 x 5,5m kokoinen ruokasali ja sen eteen terassi.

Määrittelin laajennuksen mitan näin: haluan, että huoneeseen mahtuu pöytä, jonka keskellä on lasagnevuoka ja lautaset voidaan kattaa kahdelletoista ihmiselle siten, että lautaset ovat pöytätablettien päällä ja kun kaksitoista ihmistä istuu paikoillaan, mahdun kiertämään pöydän vaivatta.

Selkeää eikö! Ja toiveeni pystyttiin toteuttamaan juuri ja juuri. huoneen mitoiksi tuli 5500 x 3000 Jos tilasta oltaisiin tehty yhtään suurempi, sen ulkoreunan katto olisi tullut liian matalalle. Kattoa ei voinut nostaa korkeammalle, koska se olisi tällöin noussut yläkerran ikkunan eteen.

Pöydän mitat ovat 2550 (3650) x 1100 ja sen ympärille mahtuu istumaan kymmenen ihmistä. Mutta pöytään kuuluu kaksi puolipyöreää lisäosaa ja kun ne laitetaan paikoilleen, koko tusina mahtuu pöydän ääreen. Ruokasalin leveys on viisi metriä ja syvyys kolme.

Eeva-lehteen otettu kuva meidän joulusta. Ruma ovi on rajattu pois! Onneksi!
Kodin muutos – laajennus toi valon
Poistetun seinän jänneväli oli niin pitkä, että kattoa tukemaan oli laitettava pylväs. Se ei häiritse elämää – ainoastaan kuvia!

Se mitä tämä laajennusosa (niitä on kaikkiaan talossa kolme) teki kokonaisuudelle, oli huimaa. Kun alkuperäinen seinä poistettiin, tila suojeltiin paksulla muovilla, joka oli paikoillaan kuukausia. Kun muovi viimein poistettiin ja kaikki se valon määrä, joka noista ikkunoista pääsee sisälle, sanamukaisesti tulvi sisään, olin kuin taivaassa. Valo on elämäni tärkeimpiä elementtejä ja siksikin ruokasali on kotimme ehdoton helmi.

Itse onnistuin tyrimään kiireellä tehdyssä ovivalinnassa, joka ärsytti minua jatkuvasti 22 vuotta! Oven valoaukko oli väärän kokoinen ja siinä oli röpölasit. Eli yhdestä kohdasta näkyvyys puutarhaan sumeni. Viime syksynä viimein saimme aikaiseksi vaihtaa sen. Olen siitä ikionnellinen. Iloitsen asiasta oikeasti jokaisena päivänä!

Miten kodin muutos on toiminut

yli kaksikymmentä vuotta?

Hyvin! Kerrassaan loistavasti. Mikään muu kuin ovi ja tuolien verhoilu ei ole muuttunut. Ikkunoissa on ollut lähes hengettömät valkoiset pellavaverhot alusta saakka ja suuri pöytä on pysynyt paikoillaan. Pöydän puolipyöreitä lisäosia olemme käyttäneet muutaman kerran, ne on sijoitettuna muualle kotiin.

Aluksi meitä oli viisi ja istuimme pöydän ääressä joka päivä koko konkkaronkka. Ruokavieraita oli usein. Ja usein he istuivat pöydän ääreen aivan ex tempore. Lasten kavereita ja omia ystäviämme ja tietenkin sukulaisia. Nykyään pystymme Jarin kanssa täyttämään pöydän hyvin kahdestaan. Printtilehti täyttää tilaa aamuisin ja keskellä aina paikkaansa pitävä kukkamaljakko saa siirtyä pöydän päähän ja antaa meille tilaa.

Pöytä on myös tehnyt tehtävänsä töissä. Se on esiintynyt Suomen kaunein koti –ohjelmassa usein tuomareiden tukikohtana. Sen äärellä on ollut monenlaisia kuvauksia ja kun teen ruoka-juttuja tänne blogiin, kuvaan ruuat siinä.

Pöydän äärellä on askarreltu, leivottu, luettu läksyjä ja siinä venytän selkääni makaamalla pöydän päässä roikottamalla jalkojani kohti lattiaa.

Pöytä toisenlaisissa töissä.
Kodin muutos – laajennus toi valon
Tässä on menossa kokkaus ja kuvaus -sessio ja keittiötäkin näkyy sekä kamala ovi! . Uuh onneksi se on historiaa!
  Kodin muutos – laajennus toi valon

Ainoa haaste on löytää pöydälle liinoja. Ne ovat lähtökohtaisesti liian pieniä. Kangaspakan leveys, kun on 145-150 cm niin 110 cm pöydän reunoille ei jää tarpeeksi kangasta, vaan liinaan on ommeltava leveät taitokset reunoihin. Liinasta tulee kyllä sillä tavalla hyvin kaunis ja huoliteltu.

Kaikki kolme elementtiä, pöytä, tuolit ja valaisimet ovat kotimaiset. Pöydän teki aikanaan, mittojen mukaan Juvi ja kristallikruunut hankittiin Turun Kristallista. Tuolit on Ikean 1800-luku -sarjaa, jota tehtiin Ruotsin museoviraston valvonnassa ja ne valmistettiin Suomessa. Niissä oli alun perin sinivalkoruudullinen verhoilu.

Tässä näkyy hyvin kuinka kiva on leveä pöytä. En käytä koskaan kattaustabletteja, mutta Paratiisi-sarjan katelautaset ovat usein käytössä ja ne ovat tosi isot.
Pöytä oli tärkeässä osassa lapsenlapsen nimijuhlissa. Unohtumaton juhla! Voit lukea nimjuhlista lisää täältä

Meillä sisustus on pysynyt muutenkin aika samanlaisena kaikki vuodet. Puhun siitä meidän Kirsikan kanssa ensi sunnuntaina 7.3. klo 17.00 Instagramin livessä lisää. Aiheen on mm. Miten lapset ja lapsenlapset muuttavat kotia – vai muuttavatko ollenkaan? Voitte laittaa kysymyksiä aiheesta meille kommentteihin tai yksityisviestillä.

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna

Maidottomat ja sokerittomat omenagalette sekä suolakinuskikastike

Maidoton ja sokeriton omenagalette ja hunajainen suolakinuskikastike on ihana yhdistelmä rapeaa piiraskuorta, mehukkaita omenia ja samettista, hunajaista kinuskia. Annoksen kruunaa pallo vaniljajäätelöä. Piiras eli galette on todella helppo leipoa ja erityisihanaa siinä on juuri kuoren ja pohjan rapeus. Piirakoissa pohja jää usein raa’aksi tai veteläksi, mutta tässä siitä tulee rapea ja ihana. Lisää purutuntumaa ja makua tulee pinnalla paistossa hiukan väriä saaneista saksanpähkinöistä.

Huippupiiras, vaikka sen itse sanonkin!

Maidottomat ja sokerittomat omenagalette sekä suolakinuskikastike
Galeten reunat saavat olla epätasaiset. Itse tykkään kun reunataikinaa ei taitella vekeille.

Kinuski – ihana onnistuminen!

Mä mietin näitä leipomuksiani usein öisin, vähän kuin unissani. Kehittelen ja pyörittelen niitä mielessäni ja koetan ratkaista makuja ja valmistustapoja. (Olispa ihaa päästä harjoittelemaan johonkin kakkukouluun!) Viimeksi mietin siis sokerittomuutta ja maidottomuutta.

Ystäväni Kati näet pyysi reseptiä omenaherkkuun, jossa sokerin voi korvata hunajalla tai Stevialla.

Tavallaan se oli helppoa – reseptin on vain oltava sellainen, jossa munia ja makeutusta ei vatkata vaahdoksi, sillä Stevialla tai muilla makeutusaineilla se ei onnistu. Kasvirasvassa ei ole maitoa, joten pohja oli ratkaistu helposti, samoin täyte koska hunaja ja omenat ovat ihana pari. Vaikeus piili kinuskikastikkeessa. Halusin piiraaseen jotain ektraa, joka veisi herkun toiselle tasolle.

Kuinka voi tehdä kinuskikastikkeen ilman sokeria? Päätin koettaa tehdä sen hunajasta ja sehän onnistui! Kyllä jännitti kun panin pannun tulille, mutta maku on ihana ja koostumus on kuin samettia.

Tässä reseptit – jos haluat käyttää sokeria Stevian sijaan, käytä sitä kaksinkertainen määrä. Stevia on puolet makeampaa kuin sokeri.

Maidottomat ja sokerittomat omenagalette sekä suolakinuskikastike

Maidottomat ja sokerittomat omenagalette sekä suolakinuskikastike

Pohja

4 dl vehnäjauhoja

¼ dl Steviajauhetta

80 g kasvimargariinia

½ dl kylmää vettä

Täyte

2-3 omenaa kuorittuna ja viipaloituna ohuiksi viipaleiksi

½ dl huajaa

½ limetin mehu

1 tl kardemummaa

1 tl kanelia

½ tl muskottipähkinää

kourallinen saksanpähkinöitä

voiteluun

1 kanamuna

Sekoita yhteen vehnäjauhot ja Stevia ja lisää kylmä margariini kuutioina ja nypi se jauhoseoksen joukkoon niin, että lopputuloksena on ryynimäinen seos.

Lisää joukkoon vesi ja sekoita nopeasti, liikoja vaivaamatta taikinaksi. Tee taikinasta pallo, litistä se kiekoksi ja laita jääkaappiin kelmuun kiedottuna vähintään tunniksi.

Täyte

Kuori ja viipaloi omenat kulhoon. Lisää limetinmehu, juokseva hunaja, kardemumma, kaneli ja muskottipähkinä. Jätä maustumaan ja odottamaan kunnes taikina on levännyt.

Kauli kylmä taikina ohueksi, noin neljän mm paksuksi, jotakuinkin pyöreäksi levyksi leivinpaperin päällä. Levitä täyte (ilman kulhon pohjalle kertynyttä lientä) taikinalle jättäen noin 3 cm reunoja tyhjiksi. Käännä reunat täytteen päälle ja voitele ne kevyesti vatkatulla kananmunalla.

Murskaa sormilla saksanpähkinöitä hiukan pienemmiksi paloiksi ja lisää ne omenoiden päälle. Paista 200 asteessa, uunin keskitasolla n. 30 minuuttia, kunnes galetten pinta on kauniin kullan ruskea.

Anna piiraan jäähtyä 15-20 minuuttia ja tarjoile vaniljajäätelön ja hunajaisen suolakinuskikastikkeen kanssa.

Suolakinuskikastike hunajasta

1 dl hunajaa

2 dl Planti kauravispiä

(sormi)suolaa maun mukaan

Laita hunaja laakealle pannulle ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää joukkoon kauravispi ja sekoita hyvin. Anna kiehua reippaasti kymmenisen minuuttia, kunnes kastike hiukan paksuuntuu. Jäähdytä hiukan ja lisää suolaa maun mukaan. Tarjoa huoneenlämpöisenä.

Maidottomat ja sokerittomat omenagalette sekä suolakinuskikastike

Leivo ja nauti!

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Lapsi tarvitsee vanhempiaan vielä kauan sen jälkeen, kun tämä tulee toimeen yksin kotona

Lapsi tarvitsee vanhempiaan pitkään senkin jälkeen, kun pärjää yksin kotona.

Kasvatuksesta mummin silmin. Arvonimeni on kyllä Nanna, joka ilahduttaa minua suuresti herkullisuutensa tähden. Nanna on myös melkein Hanna, joten aina vaan paranee. Näppärän kutsumanimeni keksi tyttäreni Carolina.

Lapsi tarvitsee vanhempiaan pitkään
Hanna naperona!

Maailma muuttuu ja tavat niiden mukana. Joskus onneksi joskus epäonneksi. Olen kasvattanut kolme tytärtä ja omasta mielestäni onnistuin. Vältettiin ainakin suurimmat karikot ja jäljiltäni maailmaa on ihmettelemässä kolme kunnon kansalaista. Myöhemmin sitten terapiassa selviää mitä virheitä en onnistunut välttämään, sillä virheetön en väitä olleeni. Jo nyt tiedän toki itsekin asioita jotka olisi pitänyt tehdä toisin. Mutta olen tehnyt parhaani, kuten varmasti kaikki vanhemmat.

Olen käynyt viime aikoina läpi paljon omaa lapsuuttani, joka on hyvin yksinäinen. Äitini meni töihin, kun minä aloitin kouluun ja olin siis seitsemän vuotias. Molemmat vanhempani tekivät pitkää päivää yksityisyrittäjinä ja vanhemmat sisarukseni ovat minua niin paljon vanhempia, että kaksi kolmesta oli jo naimissa ja kolmaskin vähintään toinen jalka kotoa poissa. Vietin siis aikaani yksin kotona tai kavereiden kanssa. Onneksi alue, jossa asuin, oli kuin kylä, jossa kaikki tunsivat toisensa ja parasta kaikesta oli se, että kummivanhempani asuivat naapurissa. Kummitätini oli kansakoulun opettaja ja hän oli suuri tukeni ja minulle varsin rakas.

Kumitäti unohtui murrosiässä ja pian unohtuivat myös tutut ympyrät ja se tuttu kylä. Kukaan ei kysellyt, kun viipotin toisella puolella kaupunkia ja on suoranainen ihme, etten ajautunut ongelmiin, huumeiden käyttäjäksi tai mitään muutakaan sen vaarallisempaa kuin viikonloppuisin kotibileisiin, jossa latkittiin viiniä. Jälkeenpäin olenkin kuullut, että samaisissa seurueissa käytettiin myös huumeita. Siitä en tiennyt mitään. Ja periaatteessa minulla oli kaikki hyvin. Periaatteessa.

Oikeasti murrosikäisenä olisin vielä tarvinnut vanhemmiltani paljon, kuten jokainen murrosikäinen tarvitsee.

Kerran yksi kollega kertoi minulle, että pelkää kovin lastensa puolesta. Että entä jos he ajautuvat huonoon seuraan ja he joutuvat alttiiksi huumeille, huumeiden käyttäjiksi ja siitä edelleen kaikkiin niihin ongelmiin, joita huumeista seuraa. No enhän minä mikään asiantuntija tässä ole, muutoin kuin omien kokemustani kautta.

Omien lasteni kanssa pyrin aikanani siihen, että tunsin lasten kaverit. Kun naperot olivat pieniä, se oli helppoa. Meille sai aina tulla leikkimään ja ruokapöydässä oli aina tilaa myös kavereille, joita istuikin ruokapöydässä usein pitkä rivi. Koskaan ei tarvinnut kaverein lähteä kotiin tai odottaa kun omat lapset söivät, evästä riitti kaikille.

Teinien kanssa oli sama juttu. Halusin tuntea lasten kaverit ja tietää missä seurassa he liikkuvat ja mitä he kavereidensa kanssa tekivät. Edelleen meille sai aina tulla ja välillä eteinen oli kyllä niin täynnä kenkiä, ettei sekaan meinannut mahtua.

Välillä ”ystävissä” oli sellaisia, joista tiesin, etteivät ole hyvää seuraa erinäisistä syistä. Sanoin sen lapsilleni, perustelin ja kehotin pysymään erossa. Eivät uskoneet ikinä. Aina piti ensin itse nähdä, että tyyppi oli ongelma tavalla tai toisella. Joskus kesti pitkäänkin ennen kuin silmät avautuivat.

Minusta vanhempien olisi tosi tärkeää tietää aina kenen kanssa lapset liikkuvat. Tuntea lasten kaverit ja tietää heidän puhelin numeronsa ja myös heidän vanhempiensa numerot. Ja ne yhteiset hetket saman ruokapöydän ääressä sekä oman perheen, että lasten kavereiden kanssa ovat tärkeää panostusta lasten turvallisuuteen. Että on se näppituntuma siihen mitä tapahtuu, millaiset on vibat ja fiilikset. Vanhempien tutka-antennit täytyy pitää vireessä. Ja lapsi on lapsi tosi pitkään. Vaikka pärjäisi jo yksin kotona, se ei silti ole hyvä jatkuva olotila.

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna

Mehevä ja mehukas omenakakku

Nyt tuli kyllä niin mehevä ja mehukas omenakakku uunista että! Mulle jäi yhdestä kuvauksesta iso määrä omppuja ja nyt on se tilanne, että uunin on lämmettävä vinhaa tahtia, että saan omenat leivottua pois! Monta omppuherkkua on vielä tulossa, tässä ensimmäinen, jonka tein sillä kriteerillä, että kaikkia aineksia oli valmiiksi kotona. Ja näitä on varmasti jokaisella kaapissa!

Ohjeessa on käytetty kaura- tai mantelimaitoa, ne voi korvata millä tahansa maidolla ja myös vedellä.

Käytän leivonnaisissa mieluiten vaniljatahnaa, mutta kukin voi valita sen vaniljan, jota kaapista löytyy. Ja pähkinät sopivat tähän tietenkin, minunkin piti laittaa niitä, mutta mokomat unohtuivat pois taikinasta, kun puhelin soi kriittisellä hetkellä!

Mehevä omenakku

Mehevä ja mehukas omenakakku

Irtopohjainen 18 cm kakkuvuoka

Uuni 170°C pistoaika n. 60 min

3 omenaa

1 kananmuna

2 rkl kaura- tai mantelimaitoa

1,5 dl sokeria

1 tl vaniljatahnaa

1 tl leivinjauhetta

1/3 tl suolaa

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

3 dl vehnäjauhoja

(50g mantelirouhetta tai rouhittuja pekan- tai saksanpähkinöitä)

Voit laittaa kakun pinnalle

2 rkl appelsiinimarmeladia kiillottamaan omenoita ja/tai  3 rkl tomusokeria koristelemaan kakkua.

Vuoraa irtopohjaisen kakkuvuoan reunat ja pohja leivinpaperilla.

Kuori omenat. Viipaloi kaksi omenaa ohuiksi viipaleiksi ja tee kolmannesta sormenpään kokoisia kuutioita.

Sekoita kulhossa yhteen kaikki taikinan ainekset ja lisää joukkoon omenat, voit säästää vähän omenaviipaleita erikseen ja laittaa ne kakun pinnalle taikinan päälle, mutta se ei ole ollenkaan välttämätöntä. Sekoita hyvin. Voi tuntua siltä, että taikinaa on liian vähän, mutta ei sitä ole!

Paista kakkua 50-60 minuuttia 170 asteessa uunista riippuen. Kypsyyttä on hyvä koettaa puutikulla. Pistä tikku keskelle kakkua, jos siihen ei jää taikinaa, kakku on kypsä.

Anna kakun jäähtyä 10 minuuttia vuoassaan ja siirrä se sitten ritilälle jäähtymään. Silasin pinnan vahvalla appelsiinimarmeladilla, koska siitä tulee minusta kakkuun kivaa särmää. (Laitan melkein kaikkiin omenaleivonnaisiin appelsiinimarmeladia.)

Minä tykkään kakusta eniten jääkaappikylmänä.

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Ihanaa omppuhetkeä hei!

Hanna

Suklaakakku – kaunis mehevä ja helppo!

helppo ja mehevä suklaakakku

Helppo suklaakakku onnistuu aloittelijaltakin ja on super hyvää.

Tein tämän pienen suklaatäytekakun vanhalla luottoreseptilläni. Alun perin olen leiponut tällä reseptillä kahvikakkuja rengasvuoassa. Joskus kakku on saanut suklaakuorrutuksen, jossa on ollut murskattuja Marienne-karkkeja ja milloin mitäkin hippusia. Tai ei yhtään mitään. Nyt päätin leipoa tällä reseptillä täytekakun pienessä korkeassa vuoassa ja hyvää tuli.

Laitoin kakkuun vain yhden täytekerroksen, johon sivelin ohuen kerroksen kirsikkatahnaa eli kirsikka curdia, jota löytyi jääkaapista. Siinä on vieno karvasmantelin maku. Aprikoosi- tai appelsiinimarmeladi tai hillo maistuu kerrosten välissä myös upealta sacherkakun tyyliin.

Kakkua kannattaa kostuttaa hiukkasen. Sen voi tehdä sekoittamalla vettä siihen hilloon/marmeladiin jota käyttää täytteessä. Mutta vain kevyt kostutus, kakku on luonteeltaan mehevä.

Vuoka, jossa paistoin kakun, on halkaisijaltaan 15 cm ja sen korkeus on 10 cm. Paiston kakkua n. 55 minuuttia 160 asteessa, mutta jos paistat kakun rengasvuoassa tai normaalissa n. 20 cm vuoassa laita uuni 175 asteeseen ja kokeile kypsyyttä 40 minuutin kohdalla.

Helppo suklaakakku

150g              voita sulatettuna

3 dl                sokeria

3 dl                vehnäjauhoja

2tl                 leivinjauhetta

2 tl                vaniljasokeria

3 rkl               kaakaojauhetta (van Houten)

2 kpl              kevyesti vatkattua kananmunaa

¾ dl               kermaa tai maitoa (minulla sattui olemaan suklaakermaa, käytin sitä)

¾ dl               kiehuvaa vettä

täytteeksi hilloa tai marmeladia

Sulata ja jäähdytä voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivien aineiden joukkoon sulanut, vähän jäähtynyt rasva, sitten kevyesti vatkatut kananmunat, maito tai kerma ja vesi.

Kaada taikina hyvin jauhotettuun rengasvuokaan ja paista noin 40 min 175° C uunissa. Tai jos teet täytekakun niin tavalliseen irtopohjaiseen kakkuvuokaan.

Anna kakun jäähtyä 5-10 minuuttia vuoassaan ja kumoa se sitten ritilälle jäähtymään. Leikkaa jäähtynyt kakku kahteen tai useampaan kerrokseen ja kostuta täytä kerrokset haluamallasi hillolla.

Kuorrute

Kuorrute 15 cm halkaisijaltaan olevalle kakulle. Suurempi kakku tarvitsee tupla annoksen.

100 g 70 % -leivontasuklaata (käytin Fazer Premium –leivontasuklaata)

2,5 rkl kuohukermaa

2 tl voita

Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää sulaneen suklaan joukkoon kerma ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi voi. Anna seoksen jäähtyä hiukan, mutta vain hiukan ja levitä kuorrutus kakulle niin, että se valuu hiukan reunoilta.

Kun suklaa on jäähtynyt koristele kakun pinta tuoreilla marjoilla ja pölläytä päälle tomusokerihuntu.

Lisää kakkuohjeita löytyy blogista ja suklaa on lemppari kannattaa kokeilla tätä ihanaa suklaajuustokakkua!

helppo suklaakakku

Hyvää ystävänpäivää ja kakkupäivää ja kehvihetkiä ja teehetkiä ja skumppahetkiä ja ihanaa elämää!

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna

Korona-ajan ilot ja surut

Tätä koronaa tässä mietin. Korona-ajan ilot ja surut on varmaan monilla samoja, mutta kannattaa ajatella niitä hyviä juttuja enemmän kuin huonoja. Tietenkin.

En ole ollut Suomessa ainakaan yhteentoista vuoteen helmikuussa. Tai ehkä niin päin tulee sanoa, että olen helmikuussa aina ollut ulkomailla. Nyt on helmikuu ja olen täällä, kuten suurin osa Suomalaisista.

Mitä korona-aikana kaipaan.
Helmikuussa auringossa
Mitä korona-ajassa kaipaan
Helmikuussa lounaalla
Joogaa helmikuussa
Korona-ajan ilot ja surut
Yhtenä helmikuun iltana

Viime vuonna helmikuussa olin Espanjassa ja tein pitkiä kävelyjä meren kuohuessa vierelläni ja söin aamiaiset ja lounaat ulkoterasseilla. Uin kylmässä merivedessä ja uima-altaassa, jonka vesi ei ollut lämmitetty. Sitten tulin Suomeen ja yhtäkkiä tänne tuli myös korona. Kun kehotettiin pysymään kotona eikä sallittu kokoontumisia, kaikki miettivät, että ’huh kamalaa, mutta onneksi nyt kevät! Ajatelkaa, jos olisi marraskuu!’

No marraskuu tuli ja joulukuu ja tammikuu – kaikki koronan kanssa käsikädessä. Ja nyt ne ovat takana ja edessä on taas uusi kevät.

Korona-ajan ilot ja surut – tästä olen kiitollinen

Ensiksi olen kiitollinen siitä, että sekä minä itse, että läheiseni olemme pysyneet terveinä.

Perheen on syntynyt uusi ihminen, joka sai syntyä terveenä.

Olen kiitollinen siitä, että kotiin kytkettyinä minä ja puolisoni olemme onnellisia ja viihdymme toistemme seurassa erinomaisesti.

Olen kiitollinen siitä mielettömästä tuurista, että minulla on ollut töitä, vaikka olen alalla, jossa monilta tyhjentyivät kalenterit kertaheitolla.

Ja kuinka ihanaa on, että tähän, minulle niin kovin ankeaan aikaan – valoton aika ei ole ystäväni – pöllähti hullu määrä ihanaa valkoista lunta ja maailma näyttää kauniilta ja valoisalta.

Olen kiitollinen suuresta perheestäni, olemme voineet tavata toisiamme ja olla toisillemme apuna arjessa.

Korona-ajan ilot ja surut
helmikuussa pihalla
helmikuussa ulkoilemassa
Korona-ajan ilot ja surut
Hmmm – ei lounasta ulkona helmikuussa, eikä aamiaistakaan!

Korona-ajan ilot ja surut – tätä kaipaan

Kävin Stockmannilla työasioissa ja lähes huumaannuin onnesta vain kulkiessani tavaratalossa. Näin kauniita tavaroita ja inspiroiduin asioista. Tuli ikävä kaupungilla hengailua.

Ikävöin kotiasuissa hipsiessäni oikeita vaatteita ja pukeutumista.

Kävin lounaalla hyvän ystävän kanssa ja istuimme ravintolassa niin kauan, että se lounasravintola suljettiin. Olisimme voineet istua vielä tunteja. Kaipaan nähdä ilmeitä, innostua toisen ihmisen seurasta.

Ja pakko on sanoa, että Teems-palaverit eivät ole minua varten. Eivätkä varsinkaan Teems-juhlat.

Menin ystävän kanssa kahville, emme saaneet kahvia, koska kahvilan pitäjällä oli joku ongelma, mutta istuimme tunnin yli sovitun ajan, kun päivitimme elettyä elämää. Kuinka ihanaa se oli!

Kaipaan päästä matkustamaan. Kaipaan meren sineä, vuoria ja uusia makuja. Lämpöä ihollani.

Korona-ajan ilot ja surut

Hyvällä fiiliksellä silti. Ei kannata miettiä sitä mitä ei ole, vaan iloita siitä mitä on.

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

❤️

Hanna