Käyttämätön lääke ei auta

Ihan pieni juttu nyt vaan tässä pakko ilmoittaa. Ehkä tiedättekin sen jo, mutta kerron nyt kuitenkin.

Käyttämätön lääke ei auta

Joo ei tarvitse yhtään alkaa huomautella meikäläisen neroudesta tai sitä rataa ja alkaa esimerkiksi käännellä veistä toisen ihmisen haavassa. Nauraa saa, koska en kuule sitä ja nauran itsekin.

Kirjoitin viikko sitten, kuinka masennuksen oireet nostivat päätään ja vaelsin synkkyyksien aallokossa. Sen verran oli reippautta tallella, että aloin tehdä, kuten käsketty oli ja kaivoin kaapista vaihdevuosioireisiin määrätyn geelin ja aloin käyttää sitä. (Se on siis geelin muodossa olevaa hormonivalmistetta, jota sivellään kerran päivässä käsivarsiin)

Olo kohentui välittömästi ja parissa päivässä tunsin tyypin, joka minua peilistä katsoi. Hurrraaa!

No tunsin itseni myös idiootiksi, mutta ei se haittaa, nytpä tiedän.

Nyt siis iloinen mieli ja elämä ihan rock ’n’ roll. Erityisen nastaa on myös se, että kahtena yönä olen nukkunut kahdeksan ja puoli tuntia. Sitä ei todellakaan tapahdu ikinä. Nukun yleensä kuusi. Usein vähemmän.

Tuomaan markkinoilla oli hymy taas herkässä :)
Tuomaan markkinoilla oli hymy taas herkässä 🙂

Eli lääke auttaa, kun sen ottaa. Ottakaa lääkettä, jos sitä on määrätty.

Olen saanut näiden vaihdevuosikirjoitusten tiimoilta valtavasti palautetta kaikkien mahdollisten viestimien kautta. Tekstiviestejä, sähköposteja, yksityisviestejä, puheluita ja jopa pieniä postipaketteja, jotka ovat sisältäneet erilaisia luonnontuotteita, joilla on oireita helpottavia vaikutuksia. Viestien sisältö kertoo, että aiheesta puhutaan liian vähän avoimesti, tieto on sirpaleista, asia hävettää, naurattaa ja ahdistaa. Vertaistuki helpottaa ja ihan kuin pyykinpesussa, ihmisillä on paljon tietoa ja omakohtaisia kokemuksia siitä, mikä helpottaa oloa. Ja tragikoomisia juttuja – huumori helpottaa ja yhdistää.

Osassa viestejä on pelätty. Nuoret naiset ovat olleet kauhuissan siitä mikä heitä odottaa. Ei tarvitse olla, apua löytyy, mutta on hyvä tietää mistä on kyse, mikä auttaa ja tunnistaa koska vaihdevuodet alkavat, että voi alkaa toimia heti. On turhaa kärsiä.

Suuret sympatiani, ovat niiden naisten luona, jotka joutuvat sairauden, esimerkiksi rintasyövän, takia kärsimään ilman mitään hormonikorvaushoitoa koko paketin. Halaan teitä kaikkia, silitän ja toivon että huumori riittää ja että lähellä on ihania ihmisiä.

Kun kirjoitin edellisen kerran aiheesta ja masennuksesta, sain huomata, mikä valtava määrä ihania ihmisiä minun lähelläni on. Niin moni laittoi tsemppi viestejä, kysyi mikä on fiilis, soitti ja oli olemassa. Se yllätti – ihanasti! Mutta kaikki hyvin nyt. Ja jatkan aiheesta kirjoittamista edelleen.

 

Iloa viikkoon

Hanna

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 kommenttia

  1. Annu Vainio 19.12.2016

    Voi ihana ja rohkea Hanna. Kiitos tästä kirjoituksesta.

    Vastaa
  2. Leena 19.12.2016

    ”Hormonit ovat tabu.” Näin aloitin tekstini kirjaan Suomalaisen naisen vaihdevuosikirja…Sivut 205-209.

    Kirjan tekijöiden pyynnöistä huolimatta en antanut julkaista nimeäni, vaikka olen ollut myös toimittaja eli kirjoittamisen ammattilainen. Kerron kuitenkin niin avoimesti, miten minulla vaihdevuodet alkoivat liian aikaisin, ehkä ne kaksi isoa endometrioosileikkausta olivat vaikuttanet, mutta kerron myös, miten vitaalinen olin ollut ja sitten romahdus ja taas kiitos hormonien, synnyin kuin uudestaan. Ostin välimerensinisen rättikattoauton, perustin salaisen puutarhani, aloin uuden kielen opiskelun ja kodin kuumin piste löytyi aivan jostain muualta kuin leivinuunista! Kampaajani ihmetteli, miten hiukseni ovat niin runsaantuneet, jouduin näyttämään uusille itävaltalaisille ystävilleni passini, koska he eivät uskoneet ikääni, lihoin 10 kiloa, mutta se oli minulle vain eduksi.

    En uskaltanut kertoa kenellekään, sillä kun yritin sain osakseni rintasyöpäpelottelua. Selvähän se, että nautinnollisesta elämästä pitää koitua kova rangaistus…

    Hormonit ovat jokaisen oma valinta, mutta jos ei nukuta, ei haluta, ei innosta, kannattaa lukea gynekologi Maija Kajanin kirja Sukellus kuumaan aaltoon. Se on ajantasaisempi kuin kirja, jossa itse olin mukana varsin nuorena, heti kuopuksen syntymän jälkeen. Nyt on vähemmän pelottelua ja tiedetään enemmän hormonien hyvistä vaikutuksista, kuin myös siitä, miten marginaalisia ovat haitat. Poikkeuksen tekevät tietenkin ns. rintasyöpäsuvut, joista minäkin tunnen yhden. Silti sielläkin on nainen, joka ihan lääkärin luvalla käyttää hormonigeeliä…

    Hanna, hyvä aihe! Kiitos♥

    Vastaa
  3. Pirjo 19.12.2016

    Kiitos halauksesta❤. Meitä on paljon joille hormonikorvaushoito on syövän takia kielletty. Kestettävä on.

    Vastaa
  4. Soili 20.12.2016

    Kiitos Hanna vaihdevuosikirjoituksistasi. Tiedän, että monet kärsivät vaihdevuosivaivoista, mutta kaikki eivät. Tämä olkoon lohdutuksena niille nuorille naisille, jotka pelkäävät tulevaa. Omalla äidilläni oli tosi vaikeaa vaihdevuosina ja pelkäsin, että niin tulee olemaan minullakin. Mutta kuinkas sitten kävikään. Kuukautiseni loppuivat noin viisikymppisenä. Loppuvaiheessa oli jonkin verran ylimääräisiä vuotoja, jotka gynekologin mukaan johtuivat keltarauhashormonin vähentymisestä. Hän olisi määrännyt minulle jotain lääkitystä, jos olisin kokenut ”vaivan” rasittavaksi, mutta kertoi myös, että, jos tunnen pärjääväni ilman, niin hyvä. En ottanut reseptiä ja vaiva ei ollut kovin pitkä aikainen. Tuttavani suosituksesta käytin jonkin aikaa Femisoijaa säännöllisesti ja myöhemmin ”tarvittaessa” eli tuli melkein kuin tarve nauttia silloin tällöin sitä esim. jugurtin seassa. Nyt olen jo lähempänä seitsemää- kuin kuuttakymppiä eivätkä minua ole pahemmin vaivanneet yöhikoilut tai limakalvojen kuivumisetkaan, seksistäkin nautin jopa enemmän kuin kolmekymppisenä. Ulkonäköni perusteella monet pitävät minua ainakin kymmenen vuotta nuorempana ja sehän nuorentaa entisestään.
    Oikein hyvää Joulun aikaa ja uutta vuotta Sinulle Hanna sekä kaikille naisille, kärsittepä sitten vaihdevuosivaivoista tai ette.

    Vastaa
  5. Johanna - Kaikkea kaunista 20.12.2016

    Kiitos. Kiitos näistä ihanista, rohkeista, rohkaisevista, kannustavista, itkettävistä, ilahduttavista, hymyn huulille tuovista kirjoituksistasi. Monet fiilikset on niin tuttuja, ja se helpottaa, että muutkin käyvät samoja asioita läpi. Kiitos. Ihanaa joulunaikaa ja voimaa uuteen vuoteen. Pidetään huolta toisistamme – kirjoituksesi tuntuvat huolenpidolta, siltä kuin olisin jutellut jonkun kanssa ja saanut uusia ajatuksia ja selviytymiskeinoja.

    Vastaa
  6. Maria 21.12.2016

    Tyylisi kirjoittaa on positiivinen ja suora sekä realistinen:)

    Vastaa
  7. Maija Vanhatapio 21.12.2016

    Kiitos halauksesta! Kohdallani kuitenkin kuumat aallot vähenivät siedettäviksi rinnapoiston jälkeen. Tsemmppiä siskot!
    t. Maija

    Vastaa