On aika paljastaa totuus. Se selvisi itselleni perjantaina. Hetki oli valaiseva ja epämieluinen.
Istuin ystäväni Jarin kanssa lounaalla. Hän kertoi kuulumisensa ja päällimmäisenä sydämellä olevat asiat, piti sitten tauon ja katsoi minua intensiivisesti silmiin sanoen: Entä sä? Mitä sulle kuuluu?
Olin aika kauan ihan hiljaa ja mietin kerronko. Ääni kireänä sanoin
– Mulla on vaihdevuodet. Se on helvettiä.
Jari nauroi hyväntuulisesti
– eikös se ole ihan normaalia?
– sama se mulle on EN HALUA OLLA NORMAALI!
Sen jälkeen pitkä hiljaisuus ja tuijotamme toisiamme. Jari mietti kuinka tosissani olin, kuinka vakava paikka se oli minulle ja mitä hän sanoisi. Minä mietin kuolenko nyt vai heti. Se oli sanottu ääneen. Totuus oli kädessäni. Olen normaali. Voi paska – en todellakaan halunnut olla sitä tässä asiassa.
En halua olla äkäinen, en halua että ihoni kuivuu, en halua että tunteet heittelevät äärestä laitaan, enkä varsinkaan laitaan ja sehän tapahtuu nanosekunnissa.
Jari alkaa puhua jotain kuumista aalloista. Ääni edelleen kireänä kerron, etten juuri kärsi niistä. Sen sijaan palelen. En voi sietää kylmää. Vihaan palella. Ja ylipäätään VIHAAN. Välillä kaikkea. Ja heti sen jälkeen sitä että vihaan. Ja sitten rakastan. Pääni on sekaisin. Tunteet, jotka muutenkin ovat ohjanneet minua koko elämäni ajan, ryöppyävät hyökyaaltojen tavoin ylitseni. Välillä olen hukkua, välillä ratsastan aallon harjalla ja välillä olen aallon pohjassa. Tyven viivähtää luonani vain ohitse kiitäviä hetkiä ja niistä on vaikeaa saada kiinni.
Päivittäin saan etsiä elimistöstäni jarrua. Tunnejarrua. Käsijarrua. Mitä vaan jarrua, kunhan se pysäyttäisi tapahtuma- ja ajatusketjut jotka karkaavat käsistäni luodin nopeudella tapahtumiin. Kerronpa teille yhden keissin. Sen nimi on junalippu.
Istuin nojatuolissani läppäri sylissä ja yrtin ostaa junalippua. Epäonnistuin, koska sössin pankkitunnusten kanssa. Kirosin. Mieheni ihmetteli mitä tapahtuu. Purin hammasta ja vaikenin. Yritin käyttäytyä. Pääni sisällä huusin täysin painokelvotonta tekstiä, jossa kaikki karmeimmat kirosanat takoivat rumpua päässäni. Sitten ryhdyin uudelleen lipunostoon. Ja NAPS. Päässä naksahti. Paiskasin läppärin kiinni, iskin sen rahille, nousin ylös ja lähdin marssimaan nyrkkejä puristaen makuuhuoneetta kohti. Matkalla kohtasin kentiapalmun. Nappasin yhden sen oksan ja hiersin sen raivoissani poikki. Marssin makkariin, revin silmälasit silmiltäni. Paiskasin ne lattialle. Rojahdin sänkyyn. Tyrmistyin.
Hetken kuluttua mieheni tuli perässä ja silitti olkapäätäni. Purskahdin itkuun.
Kuulin aiemmin tänä vuonna vaihdevuosiin erikoistuneen gynekologin luennolla, että tarinat hulluista keski-ikäisistä naisista ovat totta. On juttuja, joissa nainen on lähtenyt aamulypsylle ja lopulta hänet löydetään iltapäivällä navetasta hirttäytyneenä sen jälkeen, kun hän on ensin tappanut lehmät. En epäile yhtään.
Jari-ystäväni (tämä erotukseksi siis miehestäni, jolla on sama nimi) kysyy mitä sitten luulin? Vastaan, että luulin etteivät ne tule ikinä, kun eivät ole tähän ikään (58v) jo ilmaantuneet.
No nauruksihan se meni. Myöhemmin autossa tietysti itkin. Aika lääkärille on varattu.
Mutta sen vaan sanon, että hyvät miehet, rakastakaa vaimojanne, jotka ovat tässä tilanteessa. Me tarvitsemme sitä kipeästi. Rakkautta.
moi ihana Hanna 😀 kiitos tästä, tuli tarpeeseen…
terkuin Tiina, noin 50v.
Nauretaaks yhdessä?
Koita kestää! Pus.
Hanna
Hih, lukekaapas vaihtelevia vuosia lähestyvät tai niiden kanssa kamppailevat Väisästen sisarusten Hilmapäivät, saa nauraa ja saa itkeä. Onnea, perässä tulette, kyllä se siitä rauhoittuu. Tai sitten ei 😉
Väisäset on niin hauskat!
Taitaa muuten se kirja olla mulla tuolla hyllyssä ihan omistuskirjoituksella varustettuna! En muistanutkaan.Täytyy mennä kaivamaan se sieltä!… jos nyt muistan oikein.
Hanna
Ihana Hanna, olen NIIN monta kertaa itkenyt, nauranut ja ollut samaa mieltä kanssasi – ja taas osui ja upposi! Olen 50v. yrittäjä, harrastan Fustraa ja mulla on KAMALAT vaihdevuodet! ;D Onneksi juuri, kun olin suurinpiirtein pakkaamassa kamani ja muuttamassa Timbuktuun niin tajusin, että mulla on NE. Vaihdevuodet. Nyt, kuukausi lääkityksen aloittamisen jälkeen alkaa helpottamaan – enää ei tee mieli ihan jokaista tappaa tai vaihtoehtoisesti ruveta itkeä tillittämään. Töissä työntekijät ( kaikki miehiä ) ei enää tuijota mua lasittunein silmin ja kaffehuoneessa nauretaan taas ;D! Kai tää tästä?
Kai tää tästä! Hahahahah! Mähän itken siellä Fustratunneilla yhtenään. se raivostuttaa mua…. Hitto!
😀 tsemppiä meille!
Hanna
Voi kuule, tässä karvan alle 50v. ja vaihdevuosioireet alkoi jo n. 40 vuotiaana!
Ootko jo tottunut? Kauanko tätä hulluutta kestää?
Hanna
Voi hurja! Minun homeopaattigynekologini sanoi ihanan lohduttavasti, että menstruaatiosta vapautuva energia kanavoituu uuteen. Uskon tuohon omakohtaisesti! Pikkuhelmiä syöden sain helpotuksen kymmenen vuotta sitten alkaneeseen vaiheeseen. Sietämistä, voimaa Hanna! Tuija
Joo uuteenhan se vapautuu – tässä tapauksessa paleluun ja kiukkuun! 😉
Hanna
Hyvä artikkeli taas kerran. Ihan kamalaa on Se kuinka voi aina paleltaa ja vuoroin on tuskan hiki otsalla ja naama punottaa Joe Blacsosta huolimatta, täytyy ottaa chellot käyttöön, jotta olo helpottuu joskus
Siin kylmä on ja välil hiki, keskimäärin kaikki hyvin
Kylmä on ja välil kuuma, mutta onneksi chello auttaa olotilaan.
Ihana Hanna! Upeaa, että kirjoitat vaihdevuosista juurikin oikeilla sanoilla, mitään kaunistelematta. Tunteet riepottelee. Suomessa meitä vaihdevuosi-ikäisiä naisia ei mielestäni hoideta juuri laisinkaan, näin se vain on. Naisen elämään mahtuu niin paljon tunnemyrkyä, se vain korostuu entisestään vaihdevuosien koittaessa. Tunteella elävä ihminen, niin tuttua. Meistä jokainen tarvitsee myös paljon rakkautta, tukea, hellyyttä, huomiota… Tämän asian olemme mieheni kanssa ratkaisseet siten, että käymme joka vuosi rakkauslomalla, suosittelen kaikille. Sitten taas jaksaa arjen keskellä taapertaa.
Huoh! Niin tuttua! Facebookiin olen ystäväni kanssa perustanut Menopaussi ryhmän, ja on tullut monelle tarpeeseen. Järkyttäviä kokemuksia siitä, miten lääkärit kohtelevat naista kun on hätä! Ja kaikki evät apua edes saa, hormonikorvaushoidot kun eivät sovi kaikille. Tervetuloa vertaistuen pariin, kaikki jotka sitä tarvitsevat.
Hienosti sanoitettu Hanna! Tänään täytin 56v. ja jo pari vuoden ajan ollut kuumia-aaltoja ja ajattelin, että no tämähän menee aika hyvin, KUNNES kesän alussa alkoi sellainen vuoristorata ja sinun tekstisi osuu kyllä niin kohdalleen! Fyysiset ja psyykkiset oireet yhdessä niin voimakkaina, että välillä sisällä tuntui kuin olisin jossain kauhuleffassa! Vihdoin kolmen kuukauden lääkekokeilujen jälkeen on hiukan alkanut helpottaa. Ja jotkut sanoo, että tämä on ”normaalia” ikääntymistä ja kuuluu naisen elämään ja pitää vaan kestää… joo jos olisimme vielä kivikaudella ja asuimme luolissa, niin nämä ”primitiivireaktiot” voisi kai käyttää jotenkin hyödyksi. Toki oireet on yksilöllisiä, mutta itse koen ettei näistä asioista edelleenkään oikein edes naiset keskenään puhu. Puhutaan, itketään ja nauretaan!
Parasta tässä sun blogissa on aitous !!!!!
Kuulisin tosi mielelläni mitä apua sait lääkäristä,
Ylipäätään on kiva lukea vahvoja kannanottoja eri asioihin, vaikuttaa tietenkin sekin tykkäämiseen että olen usein samaa mieltä kanssasi.
Koita sitkutella Hanna, mulla auttoi hormonilaastari.;)
Voi sua ihana Hande. niin sinua nyt vaan elonkulussa uudessa vaiheessa.
Anna mennä ja anna tuntea. Elosi matkalla monia vuosia mukana-kulkijalta halit.
Kiitos Hanna. Lukemattomat naiset jakavat kokemuksesi. Olen samanikäinen kuin sinä ja omat vaihdevuoteni alkoivat myös vasta viime keväänä yöpalelulla, ei siis hikoilulla, ja toisella ikävällä vaivalla, limakalvojen kirvelyllä ja kuivumisella. Muutaman viikon valvottuani marssin vaihdevuosivaivoihin erikoistuneelle gynegologille, sain hormonilääkkeen ja voila! Parin viikon sisällä uni palasi, tuo toinenkin vaiva on helpottanut ja olen sen jälkeen voinut loistavasti. En siis joutunut kokemaan muita oireita. Hakekaa ihmeessä apua, hyvät naiset! Hormonihoito ei varmaankaan miellytä kaikkia ja siinä on riskejä, jotka jokaisen täytyy itse punnita. Minulle myös oikea annostelu ja lääke löytyi heti. Ei kannata kiusata itseään eikä ympäristöä vaivoilla, joista voi päästä eroon. Ihania vuosia kaikille naisille ikään katsomatta!
Voi räkä, ne siis ovat kuitenkin tulossa… olen 55 ja ajattelin, että ei mulle varmaan….No jaksamista sinne vaan, perässä tullaan… Olet ihana tyyppi Hanna….
t. Kaima
Mulle ei mitään tunnehäikkiä ilmaantunut. Ikäni oon ollut vähän suorasanaanen ja jyrkkäpäätyynen (niinku muutki etelä-pohojolaaset).
Kaiken tappavat kuumat aallot invalidisoivat. Yhtenä iltayönä miehelle sanoin kun aalto tuli – katto ny! Naamasta puski hikipisarat – isommat kuin saunassa ikinä. Mies sanoi ”ei jumalauta” ( = äärimmäinen myötätunnon osoitus) . Seuraavaksi hain hormoonikorvauspillerit ja hikoilu loppui samantien. Puoliviikkoa eteenpäin olin energisempi ja aikaansaavempi kuin kymmeneen vuoteen ! Harmittavasti se meni ohitte. Sama ilmiö tutulla – oli touhannu, ja saanu äärimmäisesti aikaan, notta silmästä verisuoni oli pienesti katkennut – mutta ohi meni äkkiä sekin energiapläjäys.
Elenna!
Kuinka ihana kommentti!
Pohjanmaassa on jotain ohittamattoman ihanaa – ihmiset!
Pus
Hanna
[…] Olen normaali […]
[…] Olen normaali […]
Ikää mulla nyt 60v ja tuo aallokko alkoo vasta vajaa 2v sitten. Mä luulin jotta niitä ei mulle tulisi, erehryyn! Onni on, jotta hikoolu on vain vähäästä, ei puske pisaroota naamasta, eikä yöpaitaa tartte nousta yösyrännä vaihtamahan. Sitte on se toinen aallokko, kun tuun niin äkisti äkääseksi ja suorasanaaseksi. Minä, joka aina oon ollu sovitteleva ja hienotunteenen, annan tulla suusta justihin sen mitä ajattelen, jos joku tai jokin ”vastustaa” ja menöö vaikiaksi.
Etelä-Pohojalaanen kun oon, niin on tuo luonto (luonne siis) muutoonki ollu aina niinkuin entisten aikojen ruustinnalla, sellaanen ”kyllä minä itte saan ja vien ja tuon ja haen, en tartte apua”.