Ihme zägä kävi.
Nukuin viime yön sellaista harsounta. Tiedättekö sillä lailla, että on muka unessa, mutta muka valvoo. Ei tiedä kumpi oikeasti tapahtuu ja on totta, mutta kun aamulla avaa silmät, on aivan poikki. Johtopäätös on, että ei ole nukkunut. Ei ainakaan hyvin.
Pöydällä on pitkä to do –lista tälle päivälle. (Voiko näitä harmaita päiviä päiviksi sanoa, kun koko maisema on kuin likaisella linssillä otettu mustavalkokuva?)
Raahustin huoneesta toiseen. Piti aloittaa ruuan valmistus heti aamulla ruoka-kuvausta varten. Ja kuinka ollakaan ainoa väri tähän aamun pilkisti perunoiden kuorien alta – ne olivat vihreitä. Vihreät perunat ovat myrkyllisiä. Tuntui että oikein nasevasti sopikin myrkky tähän aamuun. Uudet potut aamuvarhaisella kaupasta ja takaisin töiden ääreen.
Tyhjän arkin syndrooma painoi takaraivossa. Olisi tuotettava kaksi isoa tekstikokonaisuutta vielä tänään, harsounien jälkeen. Samalla päässä pyöri omituisia ajatuksia itsensä henkisestä kehittämisestä, someraivojutuista ja siitä kuka minä ylipäätään olen, mitä teen ja miksi. Ja kuinka mua rasittaa kaikki epäaito ja osaanko olla itse aina aito. Kysynkö joka hetki itseltäni – olenko tätä mieltä oikeasti? Miksi teen tämän? Onko syy vilpitön? Että sellaista kevyttä mietintää aivan aamutuimaan. Ja mistä se kaikki nyt tuli pyörimään ajatuksiini.
Koska tekstit on saatava tehtyä, tapahtui mitä tapahtui, istuin tähän koneen äärelle ja silloin se tapahtui. Iski inspiraatio. Aivan mieletön väläys. Miten voi olla jollain niin hyvä zägä! Väsyneenä ja sekopäisin ajatuksin keskellä harmautta ja vihreitä pottuja? Mutta niin se vaan meni. Hahaaa!
Saatan tänään valloittaa maailman. Sama se onko harmaa tai ei ole.
Iloa sunkin päivään!
Booom!
Hanna
Ihanaa, sateista ja pimeää marraskuista perjantai-iltaa Hanna. Siltä minusta tuntuu, sataa, juuri sanoin miehelleni, että voi kun saisi tänne sisälle sateen ja tuulen äänet. Kaikissa lyhdyissä on kynttilät palamassa, ei puutu kun koira, jonka kanssa olisi pakko mennä ulos. Rakastan syksyä, sen metsää, lehtipuiden luovuttamia puita ja ennenkaikkea haravoimista. Otan aina lokakuun vikan viikon lomaa, jotta saan haravoida meidän rivarin piha-alueita.Tykkään tästä hiljaisesta laskeutumisesta joulunaikaan, olen jouluihminen, mutta vaikka se on jo nyt vahvasti ajatuksissa,joulu saapuu meille kotiin ensimmäisenä adventtina
Minulle vaikea aika on helmi- ja maaliskuussa, varmaan samanlaisia tuntemuksia, kuin nyt syksymasentujilla. Olen silloin kyllä tuntemuksistani (paitsi kotiväelle) hiljaa, koska sitä ei monikaan jaa, saati ymmärrä. Hanna, tämä sinun blogi, taitosi laittaa ajatuksesi kokoon, on vaan niin hienoa, ihanaa kerta kerran jälkeen.
Kiitos ihanasta viestistä Pirjo!
Mä aisitin kyllä tuon syksyn ihanuuden myös. Kuulaat syksypäivät ja myrskytkin on ihania, mutta harvoin voin niistä nauttia, koska se ahdistus hiipii kyläilemään. JOs valoa olisi enemmän, se onnistuisi.
Keväällä monet kokevat näitä fiiliksiä, et ole yksin sen asian kanssa.
Onnellista syksyä sinulle ♥️
Hanna