Koko koti on ihan hiljainen, muutama kynttilä palaa ja olen vähän ihmeissäni siitä, ettei tarvitse tehdä yhtään mitään. Tätä on jatkunut nyt jo monta päivää, vaikka sekä jouluaattona että tapaninpäivänä otin vain täällä kotona, sisätiloissa, lähes 10.000 askelta.
Aattona koko perhe oli koolla ja tapanina meille tuli perheen lisäksi vieraita Australiasta. Se kaikki oli ihanaa. Eikä mitenkään liity siihen, että olisi täytynyt tehdä jotain. Kun mietin tätä, tajusin, että olen saanut tehdä tämän vuoden kaksi viimeistä kolmasosaa töitä aamusta iltaan jokaisena viikon seitsemänä päivänä. Kun viimeinen kirjoitus lähti asiakkaalle, koko vuosi oli nipussa ja velvoitteet tehdyt, siitä alkoi ensimmäinen oikea vapaa pitkään aikaan. Olen hyvin velvollisuudentuntoinen ja edessä olevat työt ovat mielen pohjalla alati. Vuodenvaihde antoi tauon tähän, uudet jutut alkavat ensi vuonna. Kaikki alkaa ikään kuin alusta. Ja juuri nyt tässä on tauko. Tämä on ihanaa!
Soiva joulukuusi, hopeinen tähti ja sukulaiset
Tässä kuvassa on paljon. Pieni kuusi pöydällä on soittorasia, kun sen vetää, kuusi alkaa hitaasti pyöriä ja soittaa maailman tunnetuinta joululaulua – jouluyö, juhlayö. Ostin kuusen noin 30 vuotta sitten Wulffin tavaratalosta. Edelleen sen laatikossa on kiinni hintalappu. Se maksoi alunperin 320 markkaa ja oli alennettu ensin 180 markkaan ja sitten vielä siitä puoleen. Maksoin puusta 90 markkaa emmekä ole viettäneet ainoatakaan joulua ilman sitä. (Kuka muistaa Wulffin, joka oli siinä Bulevardin ja Mannerheimintien kulmassa? Upea paperitavaroita myyvä tavaratalo. Mistään ei sen koomin ole saanut niin hienoja täytekyniä ja papereita. Ikävöin!)
Hopeisen tähden minulle teki siskoni Ritva kaksi vuotta sitten, kun muistelin, että lapsuudenkodissa oli tuollainen, mutta kultainen, aina samassa paikassa. Luulin että äiti oli tehnyt sen, mutta se olikin Ritun tekemä ja sain tuon ihanan nostalgiakoristeen meidän jouluihin muistuttamaan lapsuuden perheestä ja jouluista.
Oikean joulukuusen takana häämöttää pöytä, jolle olen kerännyt perheen ja sukulaisten valokuvia kauniisiin kehyksiin. Kokoelma ei ole vielä valmis, kuten ei ole sisustuskaan. Kirjasto odottaa autiona mitä sille tekisin. On odottanut jo reilun vuoden. Ritva on tehnyt myös katossa roikkuvat paperitähdet meille. Rakastan niitäkin!
En tee mitään. Olen flanellisissa pyjaman housuissa, t-paidassa ja villatakissa ja nautin muutamista yksityiskohdista täällä kotona ja luen kirjoja. Ensin Michelle Obaman Minun tarinani, sitten Keplerin Lazaruksen ja nyt on menossa Henning Mankellin Likainen enkeli. Suosittelen kaikkia kolmea erittäin lämpimästi.
Ihailen Michelle Obamaa suuresti. Lämmin, arkinen, älykäs, aito, rohkea ja hauska ihminen, jonka tarina on monikerroksinen ja avaa myös sitä, mitä kaikkea ihon tumma väri tässä maailmassa merkitsee. Meillä ei ole täällä Suomessa siitä mitään käsitystä. Se on asia joka on valkoisen ihmisrodun hirvittävä häpeä.
Keplerin kirja vie mennessään eikä päästä irti dekkareista ja trillereistä nauttivaa lukijaa ennen viimeistä sivua. Ihanan paksu kirja! Ei lopu kesken.
Likainen enkeli perustuu tositarinaan ruotsalaisesta naisesta, josta tuli bordellin pitäjä Afrikkaan. Mankellin kieli on herkullista ja nautinnollista luettavaa ja tarina omaa luokkaansa.
Ihmeelliset joulukukat
Rakastan kukkia, koska ne ovat satumaisia, herkkiä, ne kukoistavat ja lakastuvat, elävät vain hetken. Minusta kukilla on sielu ja henki. Jos on kukkia, ei voi olla yksinäinen. Tilasin viikkoa ennen joulua kaikille kolmelle tyttärelleni kukka-asetelmat rakkaalta floristiltani Sannalta, Form & Florasta. Näytin kahden tyttären Instagram-tilit hänelle nopeasti inspiraatioksi ja sen vilkaisun perusteella hän teki asetelmat. Kolmannesta tyttärestä sanoin vain, että hän on herkkä ja suloinen. Asetelmat olivat huikeat ja täysin poikkeavat siitä miten olisin itse valinnut. Myös tyttäreni hämmästyi ja olisi ottanut sisarensa kukat. Kun asetelmat pääsivät perille ne osoittautuivat täysin oikein valituiksi. Ja viikon aikana ne puhkesivat täydelliseen kukkaan juuri jouluksi.
Tilasin kukat myös itselleni. Kuva ei kerro koko totuutta. Asetelma on suuri ja näyttävä. Se on metrin korkea ja Svensk Tennin maljakko on halkasijaltaan 30 cm. Asetelma on kukoistanut nyt viikon suurella ruokapöydällämme.
Jouluruususta muistan sekä isän, joka kutsui sitä nimellä alaston ruusu ja opetti minulle sen, että se on ainavihanta kasvi ja voi kukkia jopa hangen alla ja äidin, jonka lempikukka se oli. Ostin yhdeksän jouluruusua lähikaupastamme. Ne on kasvatettu aivan naapurissamme Träskändan Kauppapuutarhassa. Tuo astia täynnä noita ruusuja, jotka ovat oikeasti leinikkejä, on uskomaton. Niin kaunis, niin kaunis!
Kolmas kaunokainen on hämmästyttävä metsäorkidea. En ollut koskaan aiemmin nähnyt tuota herkkää ihanuutta, kun sain sen lahjaksi maskeeraajaltani Hanna Vähäpassilta. Sen herkkyys vetoaa minuun. Se on kukka, jonka ymmärtämiseen tarvitaan hiukan enemmän ja se on siksi niin kiehtova.
Eilen päätin hiukan ryhdistäytyä ja jumpata. Otin läppärin yläkertaan, rullasin joogamaton lattialle ja avasin Elixian sivuilta puolen tunnin virtuaalisen flex ohjelman ja sen jälkeen 45 minuutin joogan. Kun olin tunnin verran venyttänyt ja joustanut kehoani, sain migreenin. Mielestäni se on kohtuuton palkkio siitä, että teen jotain niin poikkeuksellista ja ihailtavaa, kuin jumppaaminen kotona on. Ehkä se oli rangaistus siitä, että jumppasin flanellipöksyissäni, enkä trikoissa.
Migreenilääke piti minut pedissä illan ja yön, pitkälle tähän aamupäivään saakka ja sen jälkeen olen haljuillut vaan edelleen pyjamassa. Koti on vähän mullinmallin, mutta en jaksa siivota. Sen sijaan olen nauttinut kodin kauniista yksityiskohdista ja rennosti vain sivuuttanut muutamat vaatekasat, käytetyt astiat tiskipöydällä, petaamattoman vuoteen ja jalkapohjiin tarttuvat ruuan murut lattialla.
Vaikea takka
Meillä on marmorinen manttelitakka, jonka ympäristö on aina ollut hiukan haastava sisustaa, koska seinään sen yläpuolelle ei saa lyödä nauloja. Viimein syksyllä laitoin kaksi hopeaköynnöstä sen reunalle ja takan ympäristö alkoi elää ja saada luonnetta. Olen toivonut lujasti, että köynnös alkaisi kiivetä omatoimisesti pitkin seinää ja nyt se on tapahtunut.
Sain verkkokauppa.comista lahjaksi tuon pienen marmorivalaisimen. Se sopii takan reunalle ihanasti, mutta en voinut migreenin takia kuvata lamppua sytytettynä. Sen valo porautuu suoraan migreenikeskukseen, kun kohtaus on päällä tai olen toipumassa. Lampun vieressä, kasvin suojissa on pieni vihreä jadevaasi, joka on lapsuuden kodistani. Siinä voisi olla joku valkoinen leikkokukka, mutta nyt ei ole. Katseeni hakeutuu tähän kohtaan aina kun kirjoitan blogeja tai muita tekstejäni. Tämä on rakas kohta kodissamme.
Takan toisella reunalla on pieni kokoelma simpukankuoria ja koralleja, jotka keräsin Sansibarilta. Tapaninpäivän Australian vieraat toivat tuon ihanan merikotilon kuoren. Takan reunalla on vain aitoja asioita ja materiaaleja. Pidän siitä.
Ihanimmat jutut täällä kotona on pieniä asioita. Yksityiskohtia, joissa silmä ja sydän lepäävät. Nyt lepään itsekin. Huomenna alan jo tehdä töitä. Kolme tekstiä odottaa kirjoittamista, mutta tänään en jaksa ajatella sitä. Huomenna jaksan.
Hanna