Parhaat kesäasut lomalle ja kaupunkiin

Kaupallinen yhteistyö: Silver Clothing Oy

Saarenmaan niityt ja pellot kukkivat koko kesän. Ihan pellossa minäkin – ylläni on Elli-takki ja Emilie-housut. Asun testattu UV-suoja on UPF50+

Tämän kesän paras hetki oli, kun viimein päästiin matkustamaan mökille Saarenmaalle. Saarenmaan maalaismaisemat, mökin tunnelma ja rauha – niitä olin kaivannut kaikkein eniten tämän oudon kevään aikana.

Saarenmaasta sanotaan, että siellä aika pysähtyy ja sehän kuulostaa helposti vain joltain vähän imelältä mainoslauseelta, mutta ei se niin ole. Aika tosiaan pysähtyy siellä. Tunnelma on niin rauhallinen, ei ole liikenteen melua eikä ilmastointilaitteiden huminaa.

Saarenmaan ainoa kaupunki on Kuresaari ja se on niin pieni, että sitä mahtuu melkein kämmenellä pitelemään, mutta silti siellä on kaikki. Loppu on maaseutua, kauniita niittyjä ja rantoja, joilla lehmät, lampaat ja hevoset laiduntavat. Niityt ja tienpientareet kukkivat ja elämän rytmi on ihmiselle sopivan hidas. Meidän tapauksessa jopa verkkainen. Kun pääsemme perille, ei ole kiire enää mihinkään. Tuntuu myös siltä, että siellä paistaa aina aurinko, mutta voi olla, että se on osittain mielentila.

Viimeisimmälle mökkireissulle pakkasin mukaan parhaat kesäasut lomalla ja kaupunkiin eli kiinnostavan kokoelman Silver Clothingin Fitzgrey vaatteita, joissa on UV-suoja ja monta muuta erityisominaisuutta sen lisäksi, että ne näyttävät kauniilta.

Tykkään raidoista ja pilkuista vaatteissa. Aurora T-paidassa on ihanat alas lasketut puhvihihat. Puseroa on mallistossa monen värisenä.

Olemme eri muotoisia persoonallisuuksia

Fitzgrey-malliston vaatteet on suunniteltu Suomessa ja ne sopivat monenlaiselle vartalotyypille. Ne on ommeltu materiaalista, joka laskeutuu kauniisti. Housuissa on joustava vyötärö ja aivan huippu yksityiskohta on mahdollisuus pidentää housuja vain avaamalla sauma lahkeen suusta. Minun ongelmani on usein liian lyhyet lahkeet. Monella asia on toisin päin. On kuitenkin helpompaa avata sauma, kuin ommella siististi uusi.

Tilanne on tosi huono, jos päällä on seisomahame ja jalassa istumakengät

Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin pilata kivat hetket olemalla vaatteissa, jotka puristavat tai joita täytyy koko ajan korjailla päällä. Mukavassa vaatteessa elämä on aurinkoisempaa. Malliston vaatteiden materiaalit ovat joustavia ja pehmeitä ja niitä on mukavaa käyttää.

Itseäni ärsyttää jos vatsamakkarani näkyvät, vaatteet on kaavoitettu niin, että ne saavat elää mukavasti omaa elämäänsä muiden katseilta suojassa. Mahtavaa!

Suunnittelussa on otettu huomioon myös helppo puettavuus. Kunpa näitä olisikin ollut saatavissa, kun äitini vielä eli. On kurjaa, kun kauniista vaatteista pitävä tyylikäs ihminen, joutuu luopumaan tyylistään, kun raajojen liikeradat supistuvat.

Ellen-puseron pääntien laajuus on muunneltava. rusetin nauhoista vetämällä sen saa pieneksi tai olkapäät paljastavaksi. Paita kapenee aavistuksen alhaalta, jolloin se jää kauniisti kiinni lantiolle. UV-suoja UPF50+

Ihana vaara – suloinen auringon paiste

Vaate on paras suoja auringon haitallisia, syöpää aiheuttavia ultraviolettisäteitä vastaan. Jos kankaaseen ei ole erikseen tehty UV-suojaa, kankaan täytyy olla joko erittäin paksua tai erittäin tiivistä. Suurimmassa osassa Fitzgrey vaatteita on UPF 30-50+ -suoja vaikka kangas hulmuaa tuulessa, ja asut ovat keveitä ja miellyttäviä käyttää kuumanakin päivänä.

Suoja on kudottu tekstiiliin, joten se ei katoa pesuissa pois, kuten UV-suojatuissa urheiluasuissa yleensä tapahtuu.

Mitä laittaisin päälleni?

Kun vaatekaapissa on muutamia hyvin istuvia luottovaatteita, elämä helpottuu. Näitä vaatteita on ilo yhdistellä keskenään ja näissä voi mennä mihin vain.

Yhdet housut sopivat erilaisten yläosien kanssa, värit sopivat yhteen toistensa kanssa ja asuista voi luoda rentoja tai formaalisempia kokonaisuuksia. Siksi nämä ovat myös erinomaisia matkavaatteita. Eivätkä ne vie laukussa paljon tilaa ja ne oikenevat ilman silitystä.

Tumman sininen Meri-mekko on yksinkertainen ja tyylikäs perusvaate, jota eri tavoin asustamalla voi käyttää missä vaan.
Kerrospukeutuminen ja yhteen sopivat vaatteet on hyvän vaatekaapin perusta.
Täydellinen asu viielämpään kesäiltaan tai Kuresaaren oopperapäiville. Meri-mekko jonka alle olen pukenut Emilie pitkät housut. Hartioilla on ihana merinovillainen shaali ja kaulassa simpukoita ja kristalleja.

Mihin lähden ostoksille?

Näet koko malliston ja voit tehdä ostoksia Silver Clothingin verkkokaupassa, Helsingin myymälässä Museokatu 11 tai Hangon POP UP-kaupassa.

Tietoa UV-säteilystä ja terveydestä

Auringon ultraviolettisäteily (UV) on merkittävin UV-säteilyn lähde elinympäristössä. Ihon altistuminen suurille määrille UV-säteilyä ja ihon palaminen lisäävät riskiä sairastua ihosyöpään.

UVA-säteily tunkeutuu ihon syvimpiin kerroksiin ja ruskettaa ihossa olevaa pigmenttiä sekä aiheuttaa ihon ennenaikaista vanhenemista. Myös UVA-säteily edistää ihosyövän syntyä. Lisää tietoa löydät täältä.

Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytyy UV-indeksiennusteet koko maailmalle. Mitä suurempi UV-indeksi, sitä lyhyemmän ajan iho kestää aurinkoa palamatta.

UVI-ennusteen saa Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelun lisäksi käyttöön myös Ilmatieteen laitoksen ja Suomen Syöpäyhdistyksen yhdessä kehittämän tekstiviestipalvelun avulla. Tekstiviesti kertoo UVI-ennusteen useaan tuhanteen kaupunkiin ja lomakohteeseen Suomessa ja maailmalla.

Ihanaa, turvallista aurinkokesää!

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *