Kokemukseni curaMIN-niveltuotteesta – kuinka pidän huolta nivelistäni

Kaupallinen yhteistyö: Harmonia curaMIN

Kuluminen, elämäntavat ja perimä vaikuttavat meidän nivelterveyteen. Perimään ei voi vaikuttaa, kulumiseen voi vaikuttaa vähän, mutta elämäntavat ovat yleensä ihan meidän omissa käsissämme. Mutta elämäntapojen muuttaminen ei ole aina helppoa, mutta sekin voi onnistua, siitä mulla on ihan tuoretta omakohtaista kokemusta.

Kokemukseni curaMIN-niveltuotteesta.

Olen elämäni aikana rääkännyt polviani melko tehokkaasti. Harrastin pitkään juoksemista ja 50 –vuotiaana harrastin hetken aikaa enduroa, jossa siis ajetaan moottoripyörää seisten metsissä ja muissa mahdollisimman epätasaisissa maastoissa. Kun valitin kipeistä polvista, lajiksi suositeltiin vesijuoksua. Pudistelin päätäni. Hidas tylsä laji, jota harrastetaan uimahalleissa. Kiitos ei.

Nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, liukastuin lenkillä ja nelipäinen reisilihakseni repesi irti. Leikkauksen jälkeen jalka oli suoraksi tuettuna kuusi viikkoa, jonka jälkeen kuntoutukseen suositeltiin ihan ykköslajina vesijuoksua. Inhokkiani!

Kokemukseni curaMIN-niveltuotteesta.

Kehotus lajiin pariin oli kuitenkin otettava vakavasti, vaikka suoraan sanoen tosiaan inhotti. Vaihtoehtoja ei ollut. Ja niinpä laskeuduin altaaseen. Puolituntia altaassa meni ihan okei ja pari kertaa käytyäni aloin miettiä, mikä siinä minua niin kauheasti inhotti? Ymmärsin ettei se ollut vesijuoksu eikä sen hitaus, ei uimahalli, eivätkä muut asiakkaat, vaan minä itse. En viihdy ilman vaatteiden tuomaa suojaa toisten seurassa. Päätin sulkea sen ajatuksen päästäni ja keskittyä vain siihen hetkeen, kun olen altaassa. Se toimi. Ja nyt voin melkein sanoa rakastavani vesijuoksua, nivelille kaikkein armollisinta liikuntalajia. Siinä liikun keveästi vedessä omissa ajatuksissani. Tai itse asiassa en oikeastaan ajattele mitään, tuijotan vain vedenpintaa mennessäni. Mikä voi olla meditatiivisempaa kuin se! Olen siis saanut elämäntapoihini muutoksen, joka tuntui aluksi aivan mahdottomalta.

Liikkumattomuuden kokemus leikkauksen jälkeisenä aikana oli hyvin ikävä, sen ymmärtää jokainen. Siitä ei pitänyt pää eikä nivelet. Nivelet haluavat liikkua ja liikuttaa ja siksi niistä täytyy koettaa pitää mahdollisimman hyvää huolta. Olen lisännyt päivittäisiin rutiineihin myös curaMINin. Se on kahvikupin ja puuron vieressä aamiaispöydässä, ja illalla nappaan toisen kapselin, kun pesen hampaita. Ne ovatkin lähes ainoita rutiineja, joita mun epäsäännöllisessä elämässä on.

Otan yhden tabletin aamulla ja yhden illalla.

Miksi curaMIN? + Alekoodi

curaMIN auttaa ylläpitämään nivelten ja luuston terveyttä. Sillä on antioksidanttisia ominaisuuksia ja se suojaa soluja. Se myös auttaa ylläpitämään nivelten joustavuutta, pitämään nivelet viileinä ja mukavina sekä tukee nivelten liikkuvuutta. Ja juuri tämän mukavuuden olen ilokseni huomannut.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan curaMINiä! Ja kannattaa muistaa myös se, että curaMIN ei toimi kahdessakymmenessä minuutissa. Koska kyseessä on ravintolisä, tarvitaan pitkäjänteisyyttä, mutta jo muutamassa viikossa vaikutukset voi huomata. Itselläni meni melkein kuukausi, ennen kuin tajusin, miten mukavalta olo nivelissä tuntui.

Koodilla HANNA20 saat marraskuun loppuun asti 20% alennusta curaMINin normaalihinnasta. Tarjous on voimassa Life-myymälöissä ja Life-verkkokaupassa.

Nämä jutut ovat mulle todella tärkeitä, koska näin mitä äidilleni tapahtui, kun nivelistä ei pidetty huolta. Ja kyllähän nivelten jäykistymisen huomaa jo tässä iässä. Jos istuu pitkään paikoillaan ei enää hyppää ihan kurrena ylös, vaan enempi sitä alkaa muistuttaa, jos ei nyt etanaa, niin ainakin juuri herännyttä kissaa. Pikku venytys maistuu hyvältä ennen liikkeelle lähtöä.

Haluan myös pysyä kunnossa paitsi ihan itseni takia myös lastenlasten takia. He tuovat elämääni niin paljon iloa, että haluan varmistaa pystyväni leikkimään heidän kanssaan notkeana ja toimivana. Teen sen eteen kaiken minkä vaan voin.

Ikääntymisestä sanotaan, että se on luopumisen aikaa. En ole oikein koskaan pitänyt siitä ajatuksesta. Ajattelen mieluummin niin, että täytyy olla valmis vaihtamaan ja muuttamaan asioita. Niveleni eivät pidä juoksemisesta eikä hyppimisestä. Mutta vedessä voin juosta ja hyppiä ja siitä pitävät nivelet, lihaskalvot, lihakset, ja aineenvaihdunta ja siitä saa valtavan hyvän mielen.

Vesijuoksun lisäksi teen jotakin joka päivä: sauvakävelen, harrastan Fustraa, käyn kuntosalilla tai poljen kuntopyörää. Lisäksi venyttelen ihan joka päivä. Venyttely tekee tosi hyvää nivelille, ne saavat siitä lisää tilaa. Hemmottelen kehoani myös hyvällä ruualla ja osteopatialla. Kuulostaa siltä, etten muuta ehdi tehdäkään, mutta ei se niin ole. Joka päivä vähän jotakin ja silloin tällöin osteopaattista hierontaa. Lisäksi seuraan Instagramissa tilejä, joista saa hyviä vinkkejä nopeisiin ja helppoihin jumppa- ja venytysliikkeisiin, joita voi tehdä kesken päivän ja aikaa menee 3-5 minuuttia.

Samalla kun liikun curaMIN auttaa hoitamaan ja suojaaman mun niveliä sisäisesti. Se mikä ilahduttaa on se, että curaMINiin ei ole lisätty täyte-, väri- tai säilöntäaineita. Valmiste sisältää ainoastaan aktiivisia, luonnollisia uutteita. curaMIN on ravintolisä, jonka teho perustuu kahden tutkitun uutteen yhteisvaikutukseen. BCM95® (kurkumiinista) – maailman parhaiten dokumentoitu, elimistön helposti vastaanottava kurkumiiniuute, joka sisältää myös turmeroneja. BosPure® (boswelliasta) – vahvistaa kurkumiinin suojaavia ja hoitavia ominaisuuksia. Yhdistelmän vaikutukset on osoitettu 69 uutespesifissä tutkimuksessa. Ja sillä HANNA20 koodilla saat marraskuun loppuun asti Lifestä 20% alennusta curaMINin normaalihinnasta.

Kurkumiinilla on kuitenkin verta ohentava vaikutus, joten verenohennuslääkkeiden kanssa yhdessä käytettynä keskustele ravintolisän käytöstä lääkärin kanssa ennen käytön aloittamista.

Liikkuminen on helpompaa kevein nivelin – ihanaa päivää! Muista venytellä! Blogia saa mielellään jakaa kysymättä erikseen siihen lupaa.

Hanna

(Terveysväitteet perustuvat kurkuman ja boswellian EFSAn sallimiin terveysväitteisiin.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *