Jambo!
Jambo on swahilia ja tarkoittaa hei. Täällä sitä ollaan Dar es Salaamissa Tansaniassa. Aurinko paistaa ja on kuuma (jota sanaa ei kannata käyttää täällä, koska se tarkoittaa swahilin kielellä naisen sukuelintä. Kuulostaapa viralliselta – noh kaikki me tiedämme mitä sanaa tarkoitan, mutta ei se näytä kivalta kirjoitettuna….)
Olette varmaan kuullut tarinan intiaanista, joka lensi pitkän matkan jonnekin ja jäi lentoasemalle odottamaan, että sielu ehtii mukaan. Muistaakseni tarinassa sielun saapumiseen meni kolme päivää, jonka jälkeen intiaani oli valmis matkaamaan kohteessaan ja nauttimaan uusista kokemuksista. Minusta tuntuu, että olen intiaanien sukua, koska koen saman fiiliksen. Tulimme tänne myöhään lauantai-iltana ja nyt tänä aamuna koen vasta olevani kokonainen ja täysillä messissä. Ja vaikka mitä on jo ehtinyt tapahtua.
Sununtai oli vapaapäivä (olen täällä töissä ja huomenna kuulette mielettömän hienosta hyväntekeväisyysprojekstista, jossa saan olla mukana ja kuinka suomalaiset ovat taitavia!) Kävimme tutustumassa Bagamoyon kaupunkiin ja kävelimme pitkin sen valkoista hiekkarantaa, tutustuimme saksalaisten vanhaan linnakkeseen ja teimme vähän ostoksia.
Seuraava päivä oli työpäivä ja myös eilinen olisi ollut, mutta meikä mandoliini vietti sen vuoron perään vessassa ja sängyssä. Aivan niin, turistiripuli. Siinä unen ja valvetilan rajamalilla mietiskelin, että mikä meni pieleen. No aika alkeellinen moka. Olen syönyt kaikkea, paitsi majoneesia, mitä ei pitäisi. Raakoja kuorittuja vihanneksia ja hedelmiä pilvin pimein. Vaan eipä mitään, siinä lepäillessäni sielu ehti tavoittaa vaivoissa vääntelehtivän tomumajani ja tänä aamuna, kun heräsin tuntui että OLEN TÄÄLLÄ. Kumma juttu. Mutta olen huomannut sen aikaisemmilla matkoillanikin. Ensimmäiset päivät menevät jotenkin sumussa. Vaikka pakko sanoa, että kyllä mä vähän silmiä hieraisin tänäkin aamuna. Menin parvekkeelle ja katsoin tuota ihanaa auringossa kimmeltävää maisemaa. Huomioni kiinnittyi sitten parvekkeen alapuolelle ja katsoin, että mikä kumma siinä patikoi. Sellainen pienen limpun kokoinen pallero käveli pitkin kivettyä käytävää. Se pallero oli taskurapu. Varmaan se oli matkalla hotellin keittiöön. Ja sinne suuntasin minäkin. Tai tarkemmin sanottuna aamiashuoneeseen, vaikka kyllä se vähän keittiötä muistuttaa, koska siellä paistetaan munakkaita, lettuja ja pitaleipiä. (Ei ne kyllä ole pitaleipiä, mutta vehnästa ja voista tehty taikina kaulitaan ja paistetaan öljyssä. En millään muista nimeä, viisaammat kertokaa!) Ruokavalio muuttui eilisen jälkeen kertaheitolla ja syön nyt vehnäleipää, lettuja munakkaita. Vaikka kai siitä kanamunastakin voi salmonellan napata. Lettujen kanssa tarjottiin kanelisokeria ja se oli mielettömän hyvää. Kaneli oli tummemman ja vahvemman makuista kuin kotona. Toivon, että saan ostettua sitä täältä mukaan.
Matkustaminen on vaarallista se on selvä. On vatsatautia, ameeboja, malariaa, koleeraa ja vaikka mitä. Mutta kun uutisia olen lukenut, niin turvalista ei ole missään, joten yhdyn laulamaan hakuna matata (kaikki on hyvin – swahilia) ja elän hetken kerrallaan ja koetan iloita kaikesta. Valosta nyt ainakin täällä. Sitä riittää ja sitä kaipaan kotona.
Kaipaan kyllä muutakin, nimittäin perhettäni. Mieheni on matkustanut aina paljon ja joskus kun vielä lähetettiin postikortteja hän kirjoitti joka paikasta yhden ja siinä oli myös sama teksti: täällä olisi kivaa olla koko perheen kanssa. Koin sen tunteen yöllä, kun saavuimme tänne. Tuli aivan sairas ikävä perhettä, koska olisin halunnut jakaa kaiken mitä ympärilläni oli, juuri heidän kanssaan. Tunsin, että he kaikki olivat liian kaukana. Ja samlla ajatuksiini tulivat kaikki ne miljoonat ihmiset, jotka ovat joutuneet jättämään joskus kotinsa ja rakkaansa. Pakolaiset. Miltä heistä mahtaakaan tuntua? Mitään et voi jakaa, Et tiedä koska näet perheesi uudelleen vai näetkö koskaan. Lämmin ajatus jokaiselle, joka sen joutuu tai on joutunut kokemaan. Olispa tämä maailma vähän parempi paikka. Mutta huomenna siis kuulette kuinka yritämme täällä tehdä jotain hyvää. Se lohduttaa vähän.
Nyt pakkaan kassiini käsidesin, Immodiumin, Precosan, banaaneja, vesipullon ja kameran. Mitä muuta ihminen muka tarvitsee?
Kwaheri (näkemiin)
Hakuna matata
xxx
Hanna
http://www.f1disqus.com