Kun kipu on ilo ja tavoite

Harvoin sitä herää aamulla onnellisena siksi, että on kipuja, vaan tänäänpä tapahtui juuri niin. Avasin silmät ja muistojen laarista kantautui mieleeni kouluajat. Näin itseni kävelemässä alas koulun loputtomia portaita (Kulosaaren yhteiskoulu, oli portaista tehty) jalat edellispäivän hikijumpasta tönkköinä. Oikein nousi hymy huulille vielä pimeässä makuuhuoneessa miettiessäni, jotta miksi ihmeessä eilisestä treenistä kipeät koivet toivat muiston niin kaukaa. Olenhan nyt ollut treenistä kipeä triljoona kertaa kouluaikojen jälkeen.

Mutta mahtavaa siis! Treeni meni perille. Mulla on uusi treeniohjelma fustrassa, ja tavoitteena on vahvistaa jalkoja, pitää yllä jo saavutettua hyvää lihastasapainoa ja laihtua.

Jalkani ovat turhan heikot. Niitä on haastavaa treenata, koska polvet ovat älyttömän kipeät. Kaikki rusto on kadonnut, luu hinkkaa luuta vasten ja se sattuu. Lisäksi mielen syövereihin on hitsaantunut se hetki, kun polveni rusahti ja pala rustoa irtosi polvesta kovan tuskan saattelemana. Eli pelottaa mennä kyykkyyn. Nyt kuitenkin kyykätään. Sivu kyykkyjä, etu kyykkyjä, yhden jalan kyykkyjä (ne on pahimmat) ja kyykkyjen välissä lankutetaan ja tehdään vatsarutistuksia kaikilla mahdollisilla tavoilla. Se kaikki kuuluu fustra-ohjelmaani. Kahden viikoittaisen fustratunnin lisäksi Juho määräsi vähintään kolme kertaa viikossa muuta liikuntaa. Sauvakävelyä, omatoimista salitreeniä ja kehon huoltoa. Lisäksi jääkaapin ovessa on dieettiohjelma. Sen noudattamisen suurin haaste on muistaa syödä kolmen tunnin välein.

Eilinen treeni oli oikeasti aivan huippu. Todella raskas, mutta kerrankin olen itse tyytyväinen, en yrittänyt fuskata edes ajatuksen tasolla, vaan puristin irti kaiken minkä sain. Koetin tehdä jokaisen liikkeen niin puhtaasti kuin ikinä pystyin. Sain myös kuulla monta kertaa sanan LOISTAVAA, joka ei Juho Lahden suusta turhaan kuulu. Tsadaa! I’m happy! Fustra sujuu siis mainiosti.

Lisäksi minulla on uusi superihana ilon ja onnen aihe ja asia. Se liittyy kehon huoltoon ja se on jooga Marta Janeczekin kanssa.

Monen sattuman kautta päädyin Martan kolmen tunnin teemakurssille joogan eteentaivutuksista noin kuukausi sitten. Menin kurssille itsekseni ja sitähän on vähän arkana, kun menee ihan uuteen paikkaan. Jännitti.

Joogasali oli mielettömän kaunis. Puhdas, kokonaan valkoinen, pehmeä himmeä valaistus, muutamia eukalyptuksen oksia maljakoissa tuoksumassa ja syvä rauha.

Martan joogassa käytetään apuvälineitä. Käytössä on bolsterit, palikat, viltit, vyöt ja minulle aivan uusi tuttavuus jooga-tuoli. Mutta tuntien tärkein apuväline on kyllä ihana Marta itse. Hän ohjaa hyvin henkilökohtaisesti ja huolellisesti. Vaikka sali olisi täynnä, on tunne, että hän puhuu juuri minulle. Ja vaikka tunti olisi kuinka rankka, tunnelma on koko ajan hyvin pehmeä ja rauhallinen. Sellaista kokemusta en saa suurten ketjujen jooga-tunneilla. Marta on taitava, tarkka ja huolellinen ja hänellä on suuri ja lämmin sydän, joka täyttää salin erityisen hyvällä ja kauniilla tunnelmalla.

Apuvälineiden avulla jooga-asennon, eli asanan saa linjattua oikein. Taivutus tai kierto voi olla vaikka kuinka pieni, kunhan se osuu sinne minne pitääkin. Apuvälineiden käyttö ei myöskään ole noloa tai merkitse sitä, että olisi jotenkin huono tai taitamaton. Ne auttavat tekemään työn puhtaasti.

Inhoan kipua. Risti-istunta on aina ollut minulle viheliäisen kivuliasta. Se sattuu ihan liikaa kehräsluuhun. Kun kiedon viltin jalkojen ympärille, voin istua risti-istunnossa loputtoman kauan ja keskittyä siihen, että selkä pitenee ja on suora, niska on pitkä ja samalla tasolla lantion kanssa. Kyljet venyvät ja päälaki nousee ylös ja hartiat laskevat alas. Kaikki tämä sen sijaan, että keskittyisin sietämään kipua nilkoissa. Muuta kipua joogassa täytyy sietää. On mentävä mukavuusalueen ulkopuolelle muuten ei tapahdu kehitystä. Kun hengittää vapaasti, treenituskan kanssa tulee paremmin toimeen. Viimeksi ähisin voimakkaassa kierrossa, kun Marta kehotti hengittämään pakottomasti ja vapaasti. Heti kun niin tein, kierto syveni ja jäljelle vain vahvasta työstä tuleva tuska. Ja sehän on parasta.

Rakastan treenata niin, että tiedän tekeväni asiat oikein. Rakastan myös haastaa itseäni ja haluan tehdä treenissä kaiken mahdollisimman hyvin. Jos kerran käytän treeniin aikaa, miksi tekisin huolimattomasti? Kuuntelen Martaa korvat höröllä ja hikoilen. Fustrasta on valtavasti hyötyä joogassa. Tiedän mitä tarkoitetaan, kun lavat täytyy vetää taakse ja hartiat alas. Tiedän, kuinka kierretään ylävartaloa ja pidetään lantio paikoillaan. Fustrassa olen myös oppinut haastamaan itseäni.

Elämässä tällä hetkellä on parasta nämä kaksi asiaa, jotka vievät ajatukset pois kaikesta muusta. Sekä pää, että kroppa kiittävät. Tunneille mennessä voi olla kuinka paha ja paska olo tahansa, pois lähtiessä pää on vapaa ikävistä asioista ja tunteista, joita varsinkin tämä pimeä aika minulle tuottaa. (Hormonimyrskyistä puhumattakaan!!)

Martan joogasalin tunnelmassa on yksi erityspiirre, joka on merkittävä minulle. Siellä ei ole lainkaan peiliä. Mietin miksi minusta tuntuu, että osaan nyt jotenkin paremmin kuin ennen. Siksi, että keskityn vain omaan tekemiseeni, en ulkonäkööni, siihen miltä suoritukseni näyttävät, vaan siihen miltä ne tuntuvat. En katso muita, en vertaile, minä olen läsnä omassa itsessäni.

Hyvinvoinnin eteen on tehtävä asioita – kun sinä nostat kuntoasi – kuntosi nostaa sinua! Vaikein haaste on yleensä se, että saa takamuksensa ylös sohvasta.

♡

Hanna