Masennus – kutsumaton vieras

Kuva: Rimma Lillemägi
Kuva: Rimma Lillemägi

Vaihdevuosipirulaiset, minkä tempun tekivätkään. Ajattelen ensinnäkin, että minun pitäisi keksiä tälle vaiheelle joku oma nimi. Täysin kliininen, ei hömppä. Ehkä joku tieteellinen kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi V17u7uS,  tai mahdollisesti RA1v0 myös MA5EnnU5 sopisi aiheeseen, mutta se on liian pitkä. Sen kanssa kuitenkin vietin viikonloppuni. Aivan kamalaa.

Tilanne on se, että en kärsi kuumista aalloista, yhtenä päivänä minut yllätti kuukautiset ja periaatteessa kaikki vaihdevuosioireet tuntuvat keskittyvän korvieni väliin. Se vie totaalisesti hermot, mikä on tietysti paradoksi vailla vertaa. Hermot on kireällä ja se hermostuttaa. Milläs moisesta kyydistä hypätään pois? Sanokaapa se!

Mutta kiukku (K1uKKu) ei tässä ole pahinta, vaan pahinta on alakulo. Koko viikonloppu meni syvääkin syvemmän alakulon velloessa sisimmässäni. Se on hirvittävää. Jotkut teistä saattavat tietää, että olen sairastanut masennuksen kauan sitten. Miten sitä kuvailisi? Mikään ei liiku, mitään ei tahdo, ainoa mikä on, on suru ja ajatukset, jotka tulevat tiedostamattomasta, ja ovat siksi mörköjä. Pirulaisia, joita kukaan ei tahdo nähdä tai tavata. Mutta eivät ne lupaa kysy. Ne saapuvat paikalle kutsumatta ja ovat ovelia ja salakavalia. Kertovat juttuja ja tuottavat tunteita, jotka ovat puhdasta puppua, mutta musertavan toden tuntuisia. Niiden seurassa vietin kaksi päivää. En tajunnut siitä mitään. Sain jättimäiset pultit alkajaisiksi miehelleni, joka vain tuijotti minua sanomatta sanaakaan. Oi oi, kuinka loistavaa polttoainetta se onkaan RA1v0:lle. Onneksi jossain aivojen kohdassa oli pieni yövalo päällä, joka auttoi selvittämään tilanteen ilman suurempaa katastrofia. Ja onneksi miehelläni on pitkä pinna.

Sunnuntaina pakotin itseni ulos pyjaman ja villasukkien antamasta turvapesästä ja lähdin salille. Voin taata, että lähteminen oli suurempi ponnistus, kuin mikään koskaan tekemäni treeni. Siitä on kiitäminen tunnollisuuttani. Se on kyllä hyvä ominaisuus. Se auttaa selviämään monesta. Kun tekee vaan, ei kyseenalaista. Minulla on ihan uusi treeniohjelma ja päämäärä ja olen luvannut noudattaa ohjelmaa Fustra-valmentajalleni. (Se tarkoittaa tietenkin sitä, että olen luvannut tehdä niin itselleni, mutta sitä ei lasketa, koska itseni kanssa tekemät sopimukset voin purkaa sormia napsauttamalla, mutta muille tekemiäni en) Tein treenin, vieläpä haastaen ja tunnollisesti. En kuitenkaan iloinnut siitä. Päinvastoin ajattelin, että pitäisi olla parempi. Tehdä enemmän.

Lähdin ajamaan kotiin ja, jostain jo unohtuneesta syystä, aloin itkeä ehkä sadatta kertaa viikonlopun aikana. Velloin jossain itsesäälin syövereissä ja silloin, yhtäkkiä, aivan kuin jostain olisi  päässyt pieni tuulenvire puhaltamaan aivoissa vielä kytevään pieneen hiillokseen, syttyi leimaus: minä tiedän mikä tämä tunne on! Tunnistin sen perkeleen. Se on masennus.

Masennus on kammottavaa. En missään olosuhteissa ota sitä vastaan enää koskaan. En enää koskaan aio syödä ainuttakaan masennuslääkettä. Amen. Mutta oli helpottavaa tajuta mikä on vialla. Mistä tämä kaikki johtuu.

Minulle on määrätty hormonigeeliä, mutta en ole käyttänyt sitä, koska en ole tarvinnut sitä mielestäni. Ei ole kuuma eikä kylmä eikä sitä eikä tätä. Olen vain idiootti, ei sen kummempaa. Toivon ettei gynekologini lue tätä. Onneksi olen kuitenkin hakenut lääkkeet apteekista, se helpottaa huomattavasti niiden käyttöä. En tiedä kuinka nopeasti geelistä on apua masennukseen, mutta oloa helpotti jo se, että tajusin missä mennään ja miksi. Asiaahan ei ollenkaan helpota se, että elämme kaamosaikaa. Olen aina kärsinyt pimeästä vuodenajasta. Kirkasvalolampusta on huikea apu, mutta miksi se ole käytössä? Tulee mieleen taas kerran se verraton sanonta, jota isäni tapasi käyttää: olet kuin meksikolainen kaktuskoira! Jaa että mikä se on? No meksikolainen kaktuskoira istuu kaktuksen päällä ja ulvoo, mutta ei viitsi nousta ylös!

Olen kirjoittanut vaihdevuosista ennenkin, jos aihe kiinnostaa niin täältä löydät edelliset jutut aiheesta.

Olen normaali 

Kiitos / Olen normaali osa 2

Kun on KUUMA / Olen normaali osa 3

Häpeällisiä hetkiä ennen kuin tiesin olevani normaali osa 4 

Vaihdevuosiämmä – olen normaali 5

 

 

Rakkautta ja iloa päivään – kyllä se tästä taas paremmaksi muuttuu.

Hanna

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. siranne 12.12.2016

    Hei! Eihän tässä vielä ole huolen häivää eikä masennuksesta tietoakaan. Jos nyt oikein
    ymmärsin, niin apu-blogin lisäksi topi-keittiöiden sivuilla on kuitenkin samaisena lauantaina väsätty niin herkullisia reseptejä että alta pois.
    Jos nimittäin ihan hirveästi masentaa, niin ne ohjeet jäävät tekemättä!
    Iloista joulunalusaikaa!

    Vastaa
    • lumipallo 18.12.2016

      Et oo tosissas tämän kommenttisi kanssa ?!! …

      Vastaa
  2. Eeva 12.12.2016

    Täällä sama. Heti kun yritän pienentää geeliannosta, saapuu hyvin syvä toivottomuus ja unettomuus takaisin. Geelin lisäksi hoidan itseäni oma-aloitteisesti pikku annoksilla ulkomailta tilattua progesteronivoidetta joka taittaa epämiellyttävän painon heittelyn ja pahimmat raivokohtaukset. Olen silti aika ärhäkkänä…

    Vastaa
  3. kikka 13.12.2016

    Hanna tsemppiä tähän kaamokseen. Tänäänkin hetki valon pilkahdusta pilvien välistä ilahdutti luistellessa järven jäällä. Kyllä se kestää-ainakin Lippiksen jää. Ihanaa Joulun odotusta sinulle ja koko perheellesi

    Vastaa