Näinkin voidaan vanhuksia hoitaa – sydän pamppailee

Ystävänpäivänä olin mukana Apu-lehden Sydänystävä-riteilyllä, jossa tapasin paljon kiinnostavia ihmisiä. Yksi heistä oli Ulla Kiminkinen Saarijärveltä.

Aloimme keskustella ja jotenkin hän tuli maininneeksi, että siinä hoivakodissa jossa hän työskentelee he tarjoavat usein vanhuksille smoothieita.

Jarrutin heti. Tiedättekö sen tilanteen, jolloin kuulet jotain ja pam – pysähdys – anteeksi mitä?

No mitä ihmeellistä siinä smoothiessa sitten on? Sitä, että smoothiet ovat terveysintoilijoiden, itsestään huolehtivien, trendikkäiden, liikuntaa harrastavien ja ajan hermolla olevien nuorten ihmisten juttu.

Ulla jatkoi, että ne ovat kovasti vanhusten mieleen ja he juovat niitä mielellään. Ne maistuvat hyviltä ja niihin saa upotettua paljon hyviä asioita helposti sulavassa ja herkullisessa muodossa.

Olin pyörtyä, kun mielessäni vilkkuivat niiden aneemisten ruokien kuvat joita sanapari vanhusten huolto toi mieleeni. Ja joita itsekin olen nähnyt.

Miksei kaikkialla tarjota vanhuksille smootiheita?

Ulla jatkoi ja kertoi, että heillä on muutenkin kivaa ruoan ja vanhusten kanssa. Juuri joku aika sitten heillä oli keittiössä thaimaalainen keittäjä (vai oliko kokki – nyt en mene takuuseen, mutta se ei ole varmaan tärkeää) ja vanhuksille tehtiin thairuokaa. He olivat pitäneet siitä tavattomasti. Ruoka oli maistunut hyvin. Ihmettelin eikö se tule kalliiksi. ”Eihän ne thaimaalaisen ruuan raaka-aineet kalliita ole” Ulla sanoi. Ja totta! Eivät olekaan ja mikä määrä ihania vihanneksia siinä ruuassa on. Tässä vaiheessa olin jo aivan haltioissani. Ja Ulla (hän on muuten AIVAN IHANA – olen big fan) alkaa kertoa, että meillä on syöty kyllä muuten myös intialaista ruokaa. Ja kokkimme oli vastikään Kreikassa ja sitten meillä syötiin ruokaa, joka oli saanut vaikutteita sieltä. Meillä syödään usein myös sormiruokaa. Kysyn mitä se on. Vaikka nakkeja ja munakasta, pilkottuja vihanneksia, nakkeja ranskalaisia ja kaikkea sellaista, Ulla sanoo. Vanhukset pitävät siitä ja ruoka on helppoa saada suuhun sormin. (Ajattelin äitiäni, haarukka menee suuhun, mutta se on vähän vapisevaa ja ruokaa voi joskus pudota). Ulla seisoo siinä edessäni hymyillen ja jatkaa: Ja nyt laskiaisena me leivottiin kaikki yhdessä. Pyysin kokkia tekemään vähän isomman laskiaispullataikinan, että voidaan ottaa vanhukset mukaan leipomaan. Kaikki saivat tehdä oman pullan ja se merkittiin sitten leivinpaperille, että mikä oli kenenkin, ennen kuin pistettiin pullat uuniin. Saivat jokainen sitten syödä omansa.

Voitteko hyvät ihmiset ymmärtää tätä kaikkea? En ollut uskoa korviani. Ja lisää oli tulossa.

Kesällä, kun on hyvä ilma me mennään vanhusten kanssa kalaan. Otetaan mukaan myös vuodepotilaat. Laitetaan heidät gerituoliin ja työnnetään ulos. Menemme lohialtaalle ja kalastetaan lohia heidän kanssaan ja sitten ne tehdään tietysti ruuaksi. Käymme myös marjassa ja he saavat syödä keräämiämme mustikoita sormin.

Ja onhan meillä lempiruokaviikkoja myös, eniten toivotaan läskisoosia ja maitopottuja

Kun vielä palaan siihen, etteikö tämä kaikki ole kallista, hän kertoo, kuinka välillä syödään ohrauunipuuroa ja siinä säästyy sitten rahaa vaikka johonkin intialaiseen mausteen.

Olen sanaton. Ja ajattelen kuinka onnellisia ovat ne jotka viettävät elämänsä viimeiset ajat tuollaisessa paikassa. Ulla sanoo ”elämä täydeksi – ei loppuun!”

Ei tähän varmaan tarvitse sanoa mitään. Näin kuvia kala- ja marjareissulta. Niitä otetaan paljon, että niitä voidaan sitten yhdessä vanhusten kanssa katsoa jälkeenpäin TV-ruudulta.

Monella tavalla voi vanhuksia hoitaa. Tuntuu, että se on tahdon asia. Sydämen valtaa ilo, kun kuuntelee tällaista. Ja toisaalta sydäntä jäytää järkyttävän suuri ahdistus, kun näkee ja kuulee sen, mistä eniten tällä saralla puhutaan ja mitä tehdään ja ei tehdä.

Halasin Ullaa liian pitkään ja liian tiukkaan.

♡

Rakkaudella

Hanna