Onnellinen viikko

Huh huh ja onni!

Siinä päällimmäiset tunteet juuri nyt. Viikko on ollut aika villi, mutta kovin mieluinen.

Maanantaina kuvattiin viimeinen päivä Suomen kauneinta kotia. Kun kuvaukset loppuvat tulee aina yhtä aikaa kaksi tunnetta, helpotus siitä että työ on saatu päätökseen ja haikeus siitä, että kovin tiivis ryhmämme hajoaa kukin omille teilleen. Käytännössä ollaan vietetty koko kesä yhdessä pitkin poikin Suomea matkaten. Kuvaus on niin intensiivistä, ettei aikaa ystävien tapaamiseen jää oikeastaan ollenkaan. Ja koska nykyään ei puhuta puhelimessa, jää yhteyden pito todella ohueksi. Kun kuvaukset loppuvat olo on siksikin jotenkin tyhjä. Missä kaikki ovat? Mitä ihmisille kuuluu, muistaako kukaan että minäkin olen vielä täällä?

Tiistaina tein mieluisan juontokeikan Marimekon Kampin myymälässä, joka avattiin remontin jälkeen uudistuneena ja se on nyt maailman valikoimiltaan suurin Marimekon sisustusmyymälä.

Haastattelin siellä mm. heidän taiteellista johtajaansa Anne Teurnelliä. Hän oli koko tilaisuuden ajan paikalla myymälässä ja keskusteli asiakkaiden kanssa vilkkaasti. Hän on erittäin kiinnostava ihminen. Korkeassa asemassa olevat ihmiset voivat joskus olla hyvin tietoisia itsestään ja sanoisin jopa, että usein he ovat vaikeasti lähestyttäviä ja pinnaltaan kuin teflonia. Näennäisesti ystävällisiä, mutta kun heitä katsoo silmiin, näet kyltin: ei kiinnosta. Osaan kaiken. Minulla ei ole sinulta opittavaa. Anna Teurnell on toista maata. Hän näyttää siltä, että hänen päässään hyrrää koko ajan. Aivot rekisteröivät kaiken kuulemansa ja lajittelevat sen erilaisiin lokeroihin myöhemmin hyödynnettäväksi, uusilla erilaisilla tavoilla. Hänellä on mielipiteitä, hän keskustelee, kuuntelee, on läsnä ja aito. Energia joka hänen ympärillään on, oli hyvin erityinen. Innostava. Fanitan! Tuntuu ihanalta, että Marimekossa, joka on meille niin rakas, on sellaisia ihmisiä.

Keskiviikkona alkoivat Habitaremessut, mutta ennen messuja piipahdin Maikkarin Studio 55 –ohjelmassa Avotakan päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoman kanssa puhumassa sisustamisesta. Tapasin studiossa ihanat siskokset Tiina ja Sinikka Nopolan. Tiina on tuttu, hän työskenteli sinä päiväkodissa, jossa esikoiseni Kirsikka oppi kävelemään!

Messuilla ensimmäisen päivän työni oli esitellä lehdistölle uutta Pala-taloa. Designtalon konseptissa taloa voi jatkaa ja lisätä ajan kuluessa uusilla osilla ja kapealinjainen talo on suunniteltu sijoitettavaksi tontin reunaan niin, että tilaa jää myös pihalle, toisin kuin silloin kuin talo on kuin kakku keskellä tonttia. Konsepti on todella kiinnostava ja monimuotoinen. Ja jälleen sain tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka olivat aivan ihania. Koko henkilökunta oli niin hauskaa ja kauniilla osastolla oli hilpeä ja rento tunnelma.

Torstaina työskentelin Topi-keittiöiden parissa. Kotimaisen työn liitto oli rakentanut messuille kokonaisen kodin, jossa kaikki oli Suomesta. Loistava idea! Kyllä meiltä löytyy trendikästä ja kaunista pilvin pimein. Topi-keittiöt lanseerasi siellä aamiaiskaapin, ja oli toimittanut taloon sen kauniin ja toimivan keittiön. Haastattelin siellä eri asiantuntijoita hanoista, jääkaapeista, altaista ja tietysti itse keittiöstä.

Perjantaina olin juontamassa ja haastattelemassa kiinnostavia alojensa ammattilaisia Arena-ohjelmalavalla ja lauantaina oli taas Pala-talon vuoro.

Tänään oli viimeinen päivä ja sen vietin jälleen Arena-lavan juontohommissa.

Siinä viikon lukujärjestys. Touhua piisasi. Mutta oli kyllä todella kivaa. Laitan tänne myöhemmin kuvia messujen kiinnostavimmista jutuista.

Perjantaina messujen jälkeen illan suussa minut oli kutsuttu Ystäväni luo naisten kutsuille. En ollut aikonut mennä, mutta kun kello oli kuusi ja lähdin messuilta pois, mietin kumpi on kivempaa, mennä tyhjään kotiin (mieheni on matkoilla) vai ystäviä tapamaan. Kaasuttelin kaverin luokse ja jo matkalla päätin, että syön aivan kaikkia hänen tekemiään herkkuja, enkä yhtään ajattele mitään vyötäröä tai muuta vastaavaa. Mikä onnellinen päätös! Aaah! Söin luumukakkua, porkkanakakkua, sienijuustopiirasta, vihannespiiraita ja marja-aroniamarmeladeja. Voi autuutta mikä herkkujen sinfonia! Ja koska en syö paljon sokeria yleensä, olin nukahtaa heidän kauniiseen pallotuoliinsa! Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, sillä nauroin illalla parin kuukauden tarpeiksi. Kyllä oli niin hauskat jutut, että kotiin ajaessani olin kuin lomalla käynyt ja messuhommat sujuivat seuraavana päivänä kuin tanssi! Ystävissä on ihanaa voimaa, joka pyyhkii pois väsymyksen ja tuo tilalle energiaa (muutenkin kuin liiallisina hiilihydraatteina!)

Sellainen viikko on nyt takana ja olen siitä niin kiitollinen. Tapasin valtavan määrän ihania ihmisiä, näin inspiroivia tiloja ja paljon kauneutta. Sain tehdä työtä ihmisten kanssa jotka kaikki jättivät minulle pääomaa ja hyvää mieltä.

Olen hyvin hyvin onnellinen. Kiitos!

Hanna