Olen menossa Kölniin sisustusmessuille. Olen yksin ja kävelen pitkin poikin lentokenttää kaikessa rauhassa. Kun on yksin (eikä pidä kännykkää kädessään) ehtii aistia ja katsoa ympärilleen. Helsinki-Vantaan lentokenttä on kyllä aivan mielettömän hieno. Niin siisti ja kaunis. Kahvilat on osattu tehdä jotenkin kivoiksi omiksi saarekkeikseen ja niitä on montaa sorttia. Kodikkaita, cooleja, nopeita, asiallisia. Ja kaikkialla on puhdasta. Tuli yhtäkkiä mieleen paljon kaikenlaisia muistoja joiden keskiössä on lentokenttä ja Finnair.
Olin ihan pieni tyttö ja isäni matkusti paljon työnsä vuoksi. Silloin Finnair ei ollut Finnair vaan Aero. Eikä ollut lentokenttäkään mitään sinnepäinkään, kuin tämä nykyinen. Lentokenttärakennus oli puinen parakki. Kun isäni lähti työmatkalle, kentältä yleensä soitettiin aikooko hän tulla vai ei. Oi oi se oli uskomatonta! Kun isä hyökkäili edestakaisin lähtökiireissään ja puhelin soi, hän huusi: ”se on Aerosta, sanokaa että olen juuri lähtenyt!” Ja niin kone odotti häntä. Eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.
Kun isä tuli matkoilta kotiin, olin aina vastassa häntä äidin kanssa. Kun näin hänet tullissa, juoksin sinne suoraa päätä, kenenkään estämättä, lujaa suoraan isin syliin. Isän iso käsi hakeutui puvun takin taskuun ja sain imekseltäväkseni makeita ja sitkeitä lentokonekaramelleja, joita jaettiin, kun kone laskeutui, etteivät korvat menisi lukkoon. Isä ei syönyt niitä, vaan minä sain ne aina. (Sen sijaan hän poltti tupakkaa koneessa ja kaikkialla muuallakin, mikä siihen aikaan oli täysin hyväksyttyä)
Muistan kaksi asiaa lentokentän kasvusta. Ensinnäkin itse kenttää rakensivat rattijuopot ja pikkurikolliset. Mentiin Seutulaan kuokkimaan. Siitä lauloi Irwin näin:
Well, autolla Kanariansaarille eli Seutulan lentokenttätyömaalle
mä lähdin tuolle suositulle matkalle ilman ulkomaanpassia.
Kun matkalipun sain lain puolesta oikeen kabinettivaunussa,
ja adjutanttinkin univormussa ei ollut matkalla harmia.
Perillä ei ollut laukunkantajaa,
loistohotellista puhumattakaan.
Päivälläkin jouduin pitään pyjamaa,
ei ollut nimeä, vaan kannoin numeroa sataa kahdeksaa.
Kesälomalle Seutulaan valtion täysihoitolaan
Suomihan on suuri urheilumaa, siis kaikki terveydeksi kuokkimaan
Toiset juo lomallansa samppanjaa,
minä vain teetä ja vanikkaa
Toiset makaa puoleen päivään vuoteissaan,
kun minä lähden joka aamu kuudelta kuokkimaan.
Veikkaan ettei laulun sanat aukea muille kuin Irwinin aikalaisille…
Toinen asia koskee itse rakennusta. Alkuperäiseen, parakin tilalle rakennettuun lentokenttärakennukseen, laitettiin parkettilattia. Siitä nousi aivan hillitön kohu ja marmatus. Se oli kansalaisten mielestä aivan liian kallis. Lattiaa puolusteltiin mm. sillä argumentilla, että Suomi on puumaa. Tuo lattia on edelleenkin lentokentän vanhimman osan lattiassa ja pakko myöntää, että se on paksun lakkakerroksensakin alla upea ja todellakin poikkeava maailman lentokenttien lattiamateriaalina. Yleensähän kenttien lattiat ovat kiveä. (Suosikkini on Schipolin kentän musta graniittilattia Amsterdamissa, jossa on suuria kiillehiutaleita, kuin tähtiä. Kun sitä katsoo tuntuu, kuin lentäisi tähtien keskellä avaruudessa. Seutulassa on samantapainen, mutta luulen että Amsterdaamin kentän hopeahileet ovat vielä suurempia.)
Suomalaisilla on myös aina ollut hirveän vahva usko omaan lentoyhtiöönsä. Finnair laskeutuu aina – sanottiin. Oli sää mikä tahansa meidän lentäjät osaavat laskeutua. Ja tottahan se on, eikä Helsinki-Vantaan kenttä mene kiinni vaikka lunta tulisi kuinka paljon tai pakkanen paukkuisi.
Kun kävelin kentällä tänään, mietin näitä kaikki juttuja ja ihmettelin miten voi olla, että Finnair ja sen kenttä on saanut niin paljon huonoa julkisuutta viime vuosina. Paljon lakkoja ja laukut kulkevat hitaasti? Koneen tarjoilut ja niiden hinnat? Kurja juttu, sillä Finnair on huippu luotettava. Onhan se tärkeämpää, kuin joku koneessa tarjottava ruoka. Tursitiluokassa on turistiluokan sapuskat ja busineksen herkuista suurin osa meistä voi lukea vain Heasrin ruokasivujen arvosteluista.
Kölniin lennettäessä koneessa tarjottin kahvia, teetä ja mustikkamehua. Miten mahtavaa, että on valittu mehu, joka on tehty suomalaisista marjoista eikä Kalifornialaisista hedelmistä. Ilahduin juomista, ostin wrapin ja ilahduin myös Marimekon serveteistä ja kiharasta sekoittimesta, joka ajaa lusikan asemaa tee- ja kahvikupissa.
Kiitokset Finnairille ja Finnavialle.
Tuli hyvä mieli
Hanna