Pelko – hankala vankila. Musiikki – ihmeiden tekijä

Puhuin ystäväni kanssa tänään lounaalla pelosta. Jaoimme yhteisen kokemuksen korkean paikan kammosta ja se on haitannut meidän kummankin laskettelua.

En aikanaan uskonut koskaan oppivani laskemaan alas lumisia rinteitä ilman hirvittävää, lamaannuttavaa kauhun tunnetta. Aloitin harjoittelun nelikymppisenä, koska oli pakko. Opettajani, minua vanhempi, oikea konkarilaskija Matti sanoi minulle, että vielä nauttisin maisemista ja vauhdin tunteesta viilettäessäni alas rinteitä. Sanoin hänelle, että hän on hullu. Itkin ja hikoilin, taistelin pelkoni kanssa ja yritin. En oikein tajua miksi edes teen sellaisia asioita. Eikö sitä voisi vaan antaa olla ja istua rinneravintolassa tai hiihtää murtsikaa? Joka tapauksessa siinä kävi niin, että opin. Laskin kaikenlaisia rinteitä Suomessa ja maailmalla vauhdilla ja nautin sekä vauhdista että maisemista.

Parhaita hetkiä rinteissä oli aamut. Koska herään aikaisin ja olen kovin energinen, olin usein ensimmäisenä rinteessä, joka oli vielä täysin koskematon. Rinnekoneen jälkiä halkoivat vain minun suksieni jäljet. Ja tiedättekö mitä tein kun laskin alas? Lauloin pääni sisällä. Kovaa. Täysiä. Suuria lauluja. Unohdin kaiken muun, matkustin muihin maailmoihin ja olin totaalisesti irti arjesta. Ja hassua kyllä, koin äsken kauppareissulla saman tunteen, vaikka kävelin terveyskengät tukevasti maassa vain ostamaan kaksi litraa maitoa ja paketin näkkileipää.

Käyn yleensä kaupassa autolla, mutta nyt päätin kävellä, koska ostettavaa oli niin vähän, että niiden kantaminen kotiin, ei olisi ongelma. Otin puhelimeni mukaan, laitoin musiikin soimaan siitä ja työnsin napit korviini. Ja mikä olikaan musiikki joka tulvahti korviini!? A Whole New World, Disneyn piirretystä elokuvasta Alladin. Se on minusta yksi huikeimpia Disneyn piirrettyjä. Suomenkieliseksi dubbatussa versiossa lampun henkeä näytteli Vesa-Matti Loiri ja teki aivan mielettömän herkullisen roolityön. (Disney valitsi 1990-luvulla suomenkielisen dubbauksen maailman parhaaksi Aladdin-dubbaukseksi, ja suomenkielisen Hengen ääninäyttelijä Vesa-Matti Loiri sai erityismaininnan ”ainutlaatuisen omaperäisestä” roolisuorituksestaan. Wikipedia)

Mutta tuo laulu! Siinä Alladin ja prinsessa Jasmine lentävät ilmojen halki taikamatolla. Rakastan sitä tunnelmaa, joka siinä lennossa on. Olen aina haaveillut näkeväni maapallon avaruudesta tai ainakin lentäväni tähtitaivaalla tähtien joukossa niin, että tuuli tuntuu kasvoilla ja koko maailman seikkailut ja maisemat aukeavat edessäni. Kun kuuntelen tuota laulua lennän. Lennän monissa muissakin kappaleissa. Tärkeää on, että artisti pistää itsestään likoon kaiken ja ääntä tulee ja sitä tulee paljon!

Koomistahan tässä kaikessa on se, mikä alussa kävi ilmi – pelkään korkeita paikkoja. En edes ainoastaan pelkää, vaan koen lamaannuttavaa, hirvittävää kauhua. Miten koskaan ikinä voisin lentää matolla tai millään muullakaan avaruudessa? Siis niin, että tunnen ilman kasvoillani ja hiukseni lentävät tuulessa! Se olisi totta vie kuin unta – hirvittävintä painajaista ikinä!

Olen ehdottomasti ulkoilmaihminen. Siinä on varmasi yksi syy, miksi rakastan moottoripyörällä ajoa. Umpikypärä on kauhistus, sillä haluan tuntea tuulen kasvoillani. Ja tiedättekö mitä teen kun ajan? Laulan! Tietysti. Suuria lauluja. Se vapauden tunne, mikä ajaessa on sukua laskettelulle. Ja taikamatolla lentämiselle. Mutta kaikkein hilpeintä on se, että saan saman tunteen, kun kävelen terveyskengissä maitokauppaan. Siinä tallustin pitkin Espoolaista kävelytietä ohi koulun ja päiväkodin ja parin pysäkin, eikä kukaan tiennyt että oikeasti lensin tähtien joukossa ja koin suuria tunteita.

Tässä huristelen Harrikalla Havaijilla. Se oli ihanaa – toisella puolella oli meri ja toisella kohosivat vihreät vuoret!

Iloa päivään ystävät!

♡

Hanna