Perjantai-ilta ja olen ihan poikki. Hassut kaksi päivää takana.
Eilen oli Tappajan näköinen mies –elokuvan ensi-ilta. Mieheni on kuvannut sen leffan, joten pääsin mukaan juhlaan ja enskarinäytöstä katsomaan. Me ollaan ton Jarin kanssa aika erilaisia. Hän on vaatimaton eikä välitä olla esillä, minä taas rakastan esiintymistä ja juhlia myös. ja voisin kävellä jotain punaista mattoa edestakaisin aina eri vaatteet päällä ja hymyillä joka suuntaan! (Niinhän meidän ammatitkin kertovat – toinen kameran edessä ja toinen takana) Suomessa leffojen ensi-illat on aika jänniä juhlia. Sinne kutsutaan koko työryhmä ja näyttelijät ovat tietysti eniten näkyvillä ja lehdistö haastattelee tähtiä. He ovat pukeutuneet kuten tähtien tulee ja ilmassa väreilee jännitys. Iltaan kutustaan myös yhteistyökumppaneita, avustajia ja erityyppisiä sidosryhmiä. Juhlat alkavat yleensä siinä kuuden aikaan ja monet tulevat sinne suoraan töistä ihan arkivaatteissa. Tämä aiheuttaa pientä päänvaivaa. Eli kuinka minä pukeutuisin? Koska rakastan juhlia ja vatteita haluaisin laittaa jotain super ihanaa. Mutta se ei saa olla liian näyttävää, koska minulla ei ole mitään asemaa elokuvassa. Olen seuralainen. Asuongelma oli eilen kuuma. Luulin ettei kaapissa ole mitään, mutta olihan siellä Punainen pitsipuku jossa pitkät hihat ja musta hihaton mekko jossa kuparinvärisiä paljetteja. Punainen näkyy kuin huutomerkki ja arvatenkin suurin osa on pukeutunut mustaan. Olenko liian näkuvä avecin asemassani? Entä musta paljetti, sekin kimaltelee varsinkin kun osa ihmisistä tulee farkuissa. Voi taivas. Annoin mieheni valita, hän valitsi paljetit.
Sitten kengät. Minulla on toisen jalan jalkaterässä ihmeellinen hermokipu, enkä voi käyttää kuin matalia kenkiä jotka mielellään ovat vielä varsin leveät. Mikään korko ei käy, eikä päkiää saa puristaa yhtään. Valitsin kapeat korkkarit joissa 10 cm korot. Jeij! Eipä mitään siinähän sitten seisottiin ennen elokuvan alkua ja tervehdittiin tuttuja ja kaikki oli aika ok. Seuraavaksi istuin 1,5h teatterissa ja nautin leffasta. Se oli hyvä. Vauhdikas, hyvin leikattu, nopeatempoinen, jännittävä ja se kirvoitti sekä naurut että itkut. Samuli Edelman, Maria Ylipää, Matti Suosalo, Ville Haapasalo, Krista Kosonen ja Katja Kütner olivat kaikki upeita. Leffassa puhuttiin paljon venäjää ja myös Samuli puhui sitä sujuvasti! Huikeaa! (Hesarin arvostelija oli sitä mieltä että se oli liian nopea – olin kuolla nauruun. Mitähän se sanoo Bondeista?)
Esityksien jälkeen oli juhlat ja sinne mennessämme seisoin hississä kasvotusten Samuli Edelmanin kanssa. En voinut vastustaa kiusausta ja sanoin hänelle: ”tässä mä elän joka tytön unelmaa.” Tarkoittaen sitä että kaikki haluaisivat olla hänen kanssaan hississä. Ja mieluusi hississä, joka jäisi kerrosten väliin. Mun vatsassa poreili aivan sairas nauru, varsinkin, kun Samuli ei sanonut siihen mitään, koska hänhän on hyvin ujo tai vetäytyvä tai jotakin. Mieheni seisoi siinä vieressä, eikä sanonut niinikään mitään. Ja mun vatsa vaan nauroi siellä paljettien alla aivan hulluna ja pelkäsin, että kohta purskahdan nauruun, koska hissit on jo lähtökohtaisesti ihan kreisejä paikkoja koska kukaan ei puhu siellä mitään.
Juhlissa seistiin. Jaloissani kipinöi kaikki helvetin tuskat niissä korkkareissa ja toistelin vaan itselleni, että kipua se vaan on, kipua se vaan on. Kun käveltiin sinne ravintolaan kysyin Tarja Siimekseltä, näkyykö se, että mua sattuu aivan hulluna. – Ei näy, näytät tyylikkäältä, arvokkaalta, hyvin menee, hän sanoi. Ja joka askeleella oli kuin sähköisku olisi kiivennyt jalkaterästä lantioon. Pokkana vaan menin. En muistaaksen hegittänyt lainkaan.
Emme olleet juhlassa kauaa ja kotona heitin kengät nurkkaan ja menin kipin kapin nukkumaan. Vaan eipä unesta juuri mitään tullut. Varmaan vartin välein heräsin järkyttäviin varvas ja jalkapohjakramppeihin. Varpaat veti kippuraan ja jalkapohja meni kaarelle. Aamulla kömmin sängystä ylös ja menin keittämään kahvia ja samalla muistinkin, että yli 10 vuotta vanha kahvinkeittimemme hajosi edellispäivänä polttaen kaikki keittiön sulakkeet mennessään. Päivän alku oli lupaava, hupia oli selkeästi luvassa.
Masennuin jotenkin siinä aamukahvisetissä niin, että aloin kehitellä kaikenlaisia ahdistuksia ja mustat pilvet kerääntyivät pääni päälle hitaasti ja varmasti. Onneksi ystävän yllättävä kuvaviesti pelasti päiväni. Se oli härkien horoskooppi, joka lupaa, että edessä on pelkää säkenöivää loistavuutta.
Loistavuus jatkuikin sitten niin, että monen käänteen jälkeen olin Jakomäessä korjauttamassa yhtä endurosaapasta, kun puhelimeen tuli viesti, josta kävi ilmi, että minua kaivataan Hakaniemessä yhteen kuvaan. Olin pukeutunut farkkuihin ja villapaitaan, joka oli ollut myös yöllä päälläni, koska palelin krampeissani. Kasvoillani ei ollut meikin hiventäkään eikä sen enempää laukussani. Niinpä minusta otettiin kuva lehteen, jossa olen kauniisti naturel. Rukoilen, että lehden AD:llä on halu käyttää kaikkia kuvanmuokkausvälineitä joita hänen koneellaan on. Näytin riihipirun raadolta. Että sellaiset kaksi päivää. Näiden tapahtumien lisäksi olen tehnyt töitä yhden PR-tilaisuuden eteen ja kolmen muun projektin kanssa. Lopulta menin personal trainerini käskystä lenkille ja sen jälkeen saunaan. Ajattelin siellä lenkillä, että mikään ei ole niin tärkeää kuin katkaista päivät liikkumalla. Mutta lenkkarit on siihen kivemmat kuin korkkarit ja sauvakävely kivempaa kuin tyylikävely.
Suukkoja kaikille, menkää katsomaan Tappajan näköinen mies – se on älyn hyvä!
♡
Hanna