Istun autossa (taas – täytyy joskus laskea kuinka paljon aikaa vietän autossa – toisaalta, mitä sitten?) Olemme satamassa ajamassa Saarenmaalta pois. Eli aivan väärä suunta. Mutta ei auta, tällä kertaa vietämme Juhannuksen muualla. Taitaa olla ensimmäinen kerta kahteentoista vuoteen. Joka tapauksessa takana on ihania päivä paratiisissa siskoni Ritvan ja tämän miehen Tapsun kanssa. Ehdin myös viettää aikaa maailman parhaiden mökkinaapureiden luona. Tien toisella puolella asuu kesäisin ihana perhe, johon kuuluu neljä sukupolvea. Heistä on tullut rakkaita ystäviä, jotka ottivat meidät avosylin vastaan ensimmäisenä juhannuksena jonka vietimme täällä vuonna 2005. Silloin vanaisa Mati ja tyttärenpoika Karel toivat palavaa soihtua kantaen ja Viron kansallislaulua laulaen meille Viron presidentin sytyttämän juhannustulen. Vai onko se itsenäisyyden tuli? En ole varma, koska toinen Virossa vietettävistä itsenäisyyspäivistä on juhannuksen aattona. Samalla he kutsuivat meidät juhlaan pihalleen ja siitä päivästä pitäen olemme olleet ystäviä.
Kesäaamujen parhaita juttuja on kävellä yöpaidassa tien yli naapuriin aamukahville. Koko tienoo on äänetön, lukuun ottamatta kurkien huutoa ja lintujen laulua. (Tosin yksi Viron kansallisäänistä on trimmerin laulu, joka saattaa kuulua koska tahansa. Nurmikoita trimmaillaan ahkeraan) Eihän sellaista missään Espoossa tapahdu. Että noin vain menet naapuriin ilman kiirettä ja istut siinä keittiön pöydän ääressä ja höpiset. Rakastan noita hetkiä suuresti. Koko tuo perhe on kuin yksi suuri sydän. He ovat tehneet eteemme paljon ihania asioita. Nytkin kun tulimme, oli porttimme avattu valmiiksi. Pieni suuri ele. Tiedän että se oli Mati, joka sen oli käynyt avaamassa. Lainaamme asioita puolin ja toisin. Joskus saunaa, joskus sokeria tai inkivääriä, joskus pesukonetta. Kun olemme poissa, he katsovat että kaikki on meillä kunnossa. Jos puita kaatuu myrkyissä, on ne korjattu pois ja pilkottu valmiiksi takkapuiksi. Lista heidän tekemistään ihanista asioista on loputon. Oli suuri onni saada heidät naapureiksi ja tuntea itsensä heti tervetulleeksi pieneen muutaman talon kylään. Myös kyläkauppiaamme on oikea aarre. Rakastettava ja ihana on lisäksi suurena apuna, kun täytyy korvata resepteissä joku ainesosa toisella saatavuuden vuoksi. Koetan ostaa kyläkaupasta kaiken mahdollisen mitä ikinä tarvitsenkaan.
Tällä reissulla aamuissa oli muutakin ihanaa, kuin visiitit naapuriin. Siskoni yllätti minut valmiilla aamiaisella, kun tulin lenkiltä. Siinä oli kaksi asiaa: Jättiannos nostalgiaa ja ihana maku. Lautasella oli paistettua kaurapuuroa. Ou mai gaad! Kun olin pieni, söin joka päivä kaurapuuroa ja välillä äiti keitti sitä tietysti liikaa ja seuraavana päivänä sitä tarjoiltiin paistettuna. ”Ken keitetyn paistaa – se makean maistaa” Paistettu puuro oli suurta herkkua, enkä ole saanut sitä sitten lapsuuden kultaisten päivien.
Nyt lautasellani oli rapeareunainen ja -pintainen puurokakku kera mustikoiden. Lähtiessäni tänään paistoin itsekin puuron. Ei se ollut yhtä hyvää. Miksi? Koska sisko käytti paistamiseen kaksinkertaisen määrän voita = rapeus ja ripotteli päälle sokeria = makeus.
Meillä oli tarkoitus tehdä monta satoisaa sieniretkeä pikku lomallamme, mutta eivät kanttarellit olleet vielä nousseet, vaikka torilta peukalonpään kokoisia löytyikin. Teimmekin sitten retken Saarenmaan luoteisrannikolle, jossa on kaksi ihanaa paikkaa. Panga ja Ninase sekä pienelle uimarannalle kaislojen keskelle.
Näihin kuviin ja tunnelmiin toivotan onnen juhannusta ihan jokaiselle. Paistakoon aurinko lämpimästi, soikoon haitarit rannoilla hiljaa ja kaihoisasti. Ollaan hyviä toisillemme sekä mökeillä, kodeissa että liikenteessä. Ei seisota veneissä ja pidetään holtti touhuissa muutenkin.
❤️
<3