Sen verran mukavasti menee, että piti tänään katsoa päivyristä, mikä viikonpäivä tänään on. Loma ja Saarenmaa on ihanin yhdistelmä ikinä. Saarenamaan talomme on minulle hyvin erityinen paikka.
Facebook-ystäväni, eläkkeellä oleva Apu-lehden toimittaja, Maria Schulgin kirjoitti tänään sivulleen näin:
”Olin eilen onnellinen ja olen tänäänkin, toistaiseksi. Sellainen täydellinen rauhan ja seesteisyyden tunne – talven ja kevään kaikkien paskajuttujen jälkeen joista kerron, kun aika on valmis – on ihmeellinen: olen tässä, kauniissa puutarhassani, sormet mullassa ja minulla on kaikki mitä tarvitsen – juuri nyt. Lojun lepotuolissa, aurinko paahtaa käsiä, puutarha on tuulen suojassa, joten kuulen vain isojen koivujen myrskytuulta enteilevän huminan. Moskovan kaunotar tuoksuu edelleen, samoin valtaisa määrä juhannusruusuja ja suviruusuja. Muistelin, koska olin kokenut samanlaisia ”rauhan” hetkiä, ilman huolen häivää. Piti mennä todella kauas, lapsuuteen, nuoruuteen, varhaisaikuisuuteen ja Porvoon saaristoon, meren rannalla, avomeren luodoille. Siellä – kauan ennen kännykkäaikaa – oli sama rauha: ei kiire minnekään, ei mitään mitä tehtävä, ei vielä ongelmia lähipiiristä, ei hoidettavien asioiden painetta, ei edes duunijuttuja. Kunhan oli, nautti auringon paahteesta iholla, oli niin rento etten edes unelmoinut.”
Tiesin täsmälleen mistä hän puhui. Kirjoitus ja tunnelma menivät täysin ihoni alle ja suoraan sydämeeni. Ja samalla tuli onni ja rauha sekä rentous, sillä olen Saarenmaalla. Tämä paikka on ihmeellinen. Vaikka raahaan matkassani älypuhelinta ja tietokoneen jotka tuovat mukanaan kaikki sähköpostit, työt, laskut, huolet ja murheet Saarenmaa saa ne kaikkoamaan. Huolet ovat kuin poutapilviä, jotka purjehtivat taivaalla varjostaen päivää vain pikku tovin. Sitten ne katoavat ja aurinko paahtaa taas käsiä.
Kun Saarenmaan lautta tulee Kuivastun satamaan, saavutan aina tuon tunteen.
En tiedä mistä se johtuu, koska tavallaan mikään ei muutu. En ole lomalla, vaikka olenkin, eli teen töitä täälläkin. Saan lisäksi suurta nautintoa hyvin arkisten asioiden tekemisestä, kuten silittämisestä, pyykkäämisestä, kaapin siivouksesta ja työtkin tuntuvat aivan ihanilta tehdä. Kaiken mitä teen, teen ilolla.
Marian teksti sai minut miettimään, milloin itse olen kokenut noita tunteita ennen Saarenmaata ja kyllä ne minullakin menevät lapsuuteen saakka. Poikkeuksena muutama ulkomaanmatka erityisesti sellaiset joissa olen kävellyt meren rannalla tuulessa.
Joskus, kun huolia tuntuu olevan yli äyräiden, ajattelen aina kuvaa sekuntia. Sitä nimenomaista hetkeä, jossa olen. Ajattelen, että juuri tällä hetkellä ja sekunnilla kaikki on oikeasti hyvin. En ole kuolemassa, ei ole kylmä, nälkä, sota tai kukaan kuolemassa. Silloin tunnen myös ihoni ja kehoni ja siinä on hyvä olla. Olen myös painanut mieleeni muutamia erityisiä hetkiä elämässäni, jolloin onni ja kiitollisuus on ollut vahvasti läsnä. Voin palauttaa ne mieleeni nopeasti ja tuntea saman tunteen yhä uudelleen ja uudelleen. Ne antavat voimia, kun elämä koettelee.
Oli ihanaa lukea Marian kirjoitus ja muistaa taas tämä kaikki, mutta kaikkein onnellisin olin hänen hetkestään. Kunpa kaikilla olisi noita hetkiä paljon ja jokainen huomaisi ne ja osaisivat niistä nauttia. Kiitos Maria <3
Terveiset Saarenmaalta – olen niin onnellinen täällä
Hanna
Kiitos! Ihanat kirjoitukset teiltä molemmilta. Tunnistan tunteen. Voiko näin tuntea vasta kun on elänyt riittävän kauan?