Mä luovutan…

Joo ei tästä nyt tule yhtään mitään. Annan periksi ja pyydän anteeksi. Yritin täysillä. Epäonnistuin. Koetin korjata tilanteen, mutta ei se nyt vaan pelitä. Joulukortit jäivät lähettämättä. Amen.

Rakastan lähettää ja vastaanottaa joulukortteja ja kortteja yleensäkin. Postilootahan on aina vain laskujen kuormittama, ellei siellä ole niiden lisäksi mainoksia. Kuinka ihanaa on saada kortti! Tuo vanhanaikainen, ihana todiste siitä, että jossain joku ajattelee minua.

Yritän ostella kortteja aina ulkomailta, koska ne ovat erilaisia. Nyt ostin ne Espanjasta. Sitten marssin postiin ja ostin maailman kauneimmat Klaus Haapaniemen suunnittelemat joutsenmerkit kortteihin. Sitten oli kiire, kiire ja kiire kertaa monta miljoonaa. Ja sitten tuli se viimeinen päivä, jolloin kortit piti postittaa. En ollut ehtinyt vieläkään kirjoittaa niitä. Menin kampaajalle ja otin kortit ja pienen nahkakantisen ja kultareunaisen osoitekirjani mukaan.

Osoitekirja on aarteeni. Se on niin ihanan vanhanaikainen ja kertoo kaikkien ystävien ja sukulaisten muutot ja siellä on myös osoitteita, joihin ei voi enää lähettää korttia. Ne sivut käännän hiljaa ja varovasti ja lähetän sydämen ja suukon taivaaseen.

Kun kaivoin tarvikkeeni esille kassistani, kampaajani katsoi minua epäuskoisesti ja kysyi, oliko minulla todellakin aikomus saada ne vielä ennen neljää postiin. Oli. En onnistunut.

Sain kirjoitettua kuudestakymmenestä viisi. Liimasin niihin merkit, mutta epäonnistuin lähestymään postilaatikkoa kuoret muassani, joten nekin jäivät lähettämättä.

Nyt joulun jälkeen minulla on ollut ihanan leppoisaa. Olen siivoillut paikkoja, joita en ole ehtinyt aiemmin. Pessyt kylppärin maton, lajitellut sitä sun tätä ja lukenut peräti kirjaa! Tänään ja eilen vietin tunnin lumitöiden kimpussa ja nautin. Lumityöt on ihania!

Siivouksen yhteydessä törmäsin vähän väliä siihen paperikasiin, jossa joulukortit olivat. Sitten keksin mitä teen! Päätin kuitenkin lähettää kortit! Loistoidea! Nyt kun ei ole kiire, kirjoitan rauhassa koko kortin täyteen kaikkea ihanaa mitä ajattelen vastaanottajasta ja kerron, kuinka tämä joulu oli ehkä paras joulu ikinä, koska en stressannut yhtään. Samalla voin kiittää saamastani kortista ja toivottaa hyvää uutta vuotta ja kertoa jotain pikku kuulumisia. Vähän kuin ne joulukirjeet, joita jotkut ihanat harrastavat. Sitäpaitsi ihmisten olisi ihanaa saada yllärikortti kesken kaiken tammikuuta.

Otin kortit, nahkakantisen ja kultareunaisen osoitekirjani ja joululahjaksi saamani ihanan uuden kynäni esiin. Hain postimerkit myös laatikostaan ja otin esille pussillisen naposteluporkkanoita, koska eväät kuuluvat hyviin juttuihin.

Kirjoitin ensimmäisen kortin. Käsialani oli kammottavaa. Ei niistä hieroglyfeistä kukaan selvää saisi.  Yritin uudelleen. Yhtä kauheaa jälkeä. Ajattelin että shit – taiteilijan vapautta. Persoonaa! Katsoin korttia, mutta ei – siitä ei nyt vaan tule mitään.

Katsoin toivottomana korttipinoa ja totesin, että nyt on pakko luovuttaa. Ei tästä nyt vaan tule mitään. Joskus kannataa antaa olla, päästää irti. Ensi jouluna sitten uusi yritys.

Kiitos kaikille, jotka onnistuvat paremmin. Saimme ihania joulukortteja ja arvostan niitä koko sydämestäni. Ymmärrätte takuulla, että tajuan mitä se vaatii saada kortti lähetettyä! Ja se että minulla on kunnia kuulua joukkoon, joka jonkun kortin saa tekee minut oikeasti onnelliseksi!

Kiitos ja anteeksi!

Hanna