
Kun puhelin yhtenä päivänä soi ja minulta kysyttiin, lähtisinkö mukaan Tanssii tähtien kanssa –ohjelmaan, hypähti sydämeni yhden ylimääräisen kerran. On kunnia, kun edes kysytään mukaan maailman ihanimpaan ohjelmaan! Saattaisinko minä tanssia siellä kristallikruunujen alla ja ehkä tuoda jollekin ihmiselle sellaisia ihania tunteita ja hetkiä, joita itse olin saanut kokea ohjelmaa katsoessani?
Ja mikä ihmeellisintä, olin juuri yöllä nähnyt unta, että liidin huimaa vauhtia pitkin tanssiparkkettia frakkipukuisen mieheni kanssa, molempien jalkojeni levätessä hänen jalkapöydällään. Ylen hämmästyttävää, koska emme ole koskaan tanssineet, edes häissämme.
Sanoin tanssiin kutsulle kyllä, koska jos unelman toteutumiselle annetaan mahdollisuus, ei juolahtaisi mieleenikään sanoa ei. Tiesin astuvani kauas kauas mukavuusalueeni ulkopuolelle ja pelkäsin. Pelkäsin eniten sitä hetkeä, jolloin seison studion parketin päässä ja tanssin pitäisi alkaa. Entä jos päästäni häviää kaikki, enkä muista mitään?
Nyt on kulunut kuusi viikkoa siitä, kun aloitimme harjoittelun Samin kanssa. En muista ensimmäisistä harjoituspäivistä mitään. Miten mahdoimme aloittaa valssin harjoittelun? Ei aavistustakaan. Se minkä huomasin heti, oli koskemisen helppous. Joidenkin ihmisten lähellä on helppoa ja vaivatonta olla ja joitain ihmisiä on helppoa ottaa kädestä kiinni, joitain ihmisiä on myös helppoa halata sekä ilosta että silloin kuin kaipaa lohtua. Sami kuuluu siihen joukkoon ja se teki varmaan koko tanssiin osallistumisen ylipäätään mahdolliseksi. Iloa oli usein, mutta myös tuskaa. Miksi pää ei suostunut yhteistyöhön jalkojen kanssa?
Minulta on tivattu tiheään, oliko pettymys pudota. Siihen on vain yksi vastaus. Ei ollut pettymys pudota, vaan oli mahtavaa saada olla mukana. Seikkailussa ei ollut yhtään negatiivista asiaa, mutta positiivisia on niin paljon, etten saa kuin osan niistä mahtumaan tähän kirjoitukseen.
Minulla oli kolme toivetta kisasta: Että saisin tuntea liitäväni, kun tanssin. Että onnistuisin koskettamaan edes yhtä katsojaa tanssillani. Että saisin tanssia tangon. Kaikki ne toteutuivat! Hienointa oli se, että tanssi kosketti. Kaikki mahdolliset viestikanavat tulvivat kiitoksia meidän tansseista. Palautteen määrä ja laatu hämmensi. Vaikka tanssissa liitäminen on melkein liian ihanaa – suorastaan pakahduttavaa – on vielä ihmeellisempää voida koskettaa jotain kohtaa toisen ihmisen sisimmässä. Suuri ilo ja hämmästyksen aihe oli myös se, kuinka hyvin kehoni kesti tanssin. Ei mitään ongelmaa, vain rakkoja varpaissa ja kireyttä lihaksissa. Polveni, jota olen varonut nyt vaatimattomat kuusi vuotta, osoitti olevansa varsin toimiva ja kestävä.



On mukavaa myös huomata, kuinka tärkeimmät asiat elämässä ovat todellakin ne tärkeimmät. Oma perhe, läheiset ystävät ja se kuka ja mikä tiedän itse olevani, ovat mittaamattomia voimavaroja silloin, kun ympärillä tuulee. Mutta myös silloin kun olen onnellinen.
Sanasokeuden eli dysleksian tuomat haasteet tulivat esiin tanssin myötä. Sekin on hieno juttu, sillä en ole enää vuosiin käynyt tutustumassa Erilaisten oppijoiden sivuihin ja asioihin joihin dysleksia vaikuttaa. Nyt tajuan monta asiaa, joista olen ollut hämilläni. Esimerkiksi miksi on niin haastavaa muistaa kummalla reunalla U.S.A:ta on Kalifornia ja kummalla Florida. Onhan se nyt älytöntä, etten sitä hahmota. Paisti ettei ole, koska me sekoitamme idän ja lännen sekä vasemman ja oikean. Kuvitelkaa kuinka hullua! Mutta nyt kiinnostaisi alkaa joku yhteistyö tämän haasteen tiimoilta.
Ihania asioita projektissa oli tietysti koko projektin kaikki ihmiset, jotka opin tuntemaan. Ruudussa joukosta näkyy vain murto-osa. Ompelimon ihanat tytöt, maskeeraajat, kampaajat, kuvaajat, käsikirjoittajat, tuottajat, harjoittelijat ja salin siivooja, jonka tapasin kahtena varhaisena lauantaiaamuna, kun tulimme harjoittelemaan Samin kanssa. Se lämmin ja tiukka halaus ja kannustus tuli suoraan sydämestä.
Etukäteen pelkäsin muutamia ihmisiä ja odotin vähän pelokkaasti heidän tapaamistaan, niin turhaan! Aina kannattaa tavata ihmiset avoimin mielin, vaikka jännittäisi.
Luultavasti työryhmä ei kuitenkaan oppinut tuntemaan minua ihan kokonaan. Tämä on asia, joka yllätti itseni, kun tanssit loppuivat. Huomasin nimittäin, miten järjettömässä stressissä olin ollut koko ajan. Olen aika hulvaton ja rento tyyppi normaalisti. Ainakin omasta mielestäni. Nyt keskityin ja yritin niin paljon, että muutuin paljon hiljaisemmaksi, kuin tavallisesti olen. Vitsit olivat vähän vähissä. Pää kävi kovilla kierroksilla 24/7. Edes yöt eivät tuoneet lepoa, vaan joka yö heräsin ja mielessäni olivat askeleet ja musiikki.
Vasta nyt kotona, kun pari päivää on kulunut, alkaa tulla rentous takaisin ja huomaan, miten tiukkana olen ollut. Ihan hullua! Mutta kyllähän minä aina tosissani otan asiat, joihin ryhdyn. Taito nauraa itselleni, ei onneksi ole kadonnut, vaan parantunut. En jännittänyt mokaamista tai putoamista, koska nehän kuuluvat viihdeohjelman sisältöön. Enkä ylipäätään pelkää näyttää, kuka tai millainen olen, vahvuuksineni tai heikkouksineni. Ohjelmaa olin tekemässä ja se on sitä parempi, mitä enemmän siinä on energiaa ja aitoutta. Stressi tuli halusta oppia ja kovasta yrittämisestä. Onneksi osasin olla oma itseni kuitenkin suorissa lähetyksissä. Se on kyllä ihme, sillä pelkäsin ihan hulluna! Mutta omaa vuoroa odottaessa olin kyllä todella hiljainen ja vaisu en hauska ja raisu.
Onneksi kisa loppui kohdaltani ennen seuraavaksi vuorossa ollutta sambaa. Se olisi ollut katastrofi. Ainoa tapa selvitä siitä olisi ollut ottaa lavalle sambakoulu jammaamaan, laittaa keskelle lattiaa pyörivä lava jonka keskellä olisin seissyt strutsin sulkiin verhoutuneena täristämässä heiluvia ojentajiani. Samin rooliksi olisi jäänyt pörrääminen ympärilläni samban askelin pienissä paljettispeedoissa. Mitähän Jorma siitä olisi tuumannut?
Kyllä vakiotanssit olisi mun juttu, sen koko maailma olisi minulle sopiva. Sen huomasin siitäkin, kuinka vakiotanssija kohtelee pariaan. Oli kyllä ihanaa kokea kaikki tuo.
Sydämellinen kiitos kaikille teille ihanille ihmisille, joilta on tullut tulvimalla uskomattoman ihania viestejä, kaikille äänestäjille, Radio Novan kuuntelijoille tsempparipalkinnosta ja kilpakumppaneille, jotka tsemppasivat minua. Ja ennen kaikkea, suuret kiitokset hauskalle ja ihanalle, loputtoman kärsivälliselle ja taitavalle Samille, ihan kaikesta.
Ensi sunnuntaina istun katsomossa ja jännitän kavereiden puolesta!
Suukkoja!
Hanna
❤️
Kiitos kovasti Sinulle ja Samille ihanista tanssihetkistä!
❤️ ❤️
Hanna
Täältäkin kiitos teille ja kaikille TTK osallistujille. Sinulle Hanna vielä erityis kiitos, koska myös minulle vasen ja oikea tuottavat vaikeuksia ja olen aina arastellut lähteä tanssiparketille. Olet tosi rohkea. Toisessa tanssissasi näin sinut Helinä-keijuna.-Olit niin ihana.
Voi eiiiii! Helinä-keiju kiitos Soili!
❤️
Hanna
En ole ihan kaikkia tulleita jaksoja kerennyt vielä katsomaan, mutta oli tosi kiva nähdä sut ja kaikki muutkin siellä liitelemässä ja selkeästi jännissä tunnelmissa! 🙂 Harmi että putosit (spoilaannuin tästä jo etukäteen, kun olen hidas katsomaan tallenteita! :D), mutta kiitos upeista tansseista! 🙂
Oi sori että spoilasin….Kiitos sinulle ihanasta viestistä <3
ODOTINKIN jo että milloin kirjoitat tansseista.Sitä vaan sanoisin että tämä viimeinen tango oli huippu esitys.Ja taas näitä ulkonäköasioita…Olit niin kaunis ja asusi niin ihana ja Sami niin komea että kuva on piirtynyt sieluuni.Punainen väri pukee sinua.Rennonpaa aikaa nyt vaan toivotan sinulle.
Pipsa!
Kiitos tästä – vähän kesti että oli tarpeeksi energiaa kirjoittamiselle ja myös, että ajatukset selkeävät hiukan. Se oli hauska retki ja extra bonuksen sille annoitte te, jotka jaksoitte kannustaa ja laittaa näitä ihania viestejä. Niihin voi aina palata jos elämä murjoo.
Suukkoja
Hanna
Kyllä – oli upea lopetus jos näin voi sanoa, sillä olit kyllä NIIN kaunis ja se puku oli upea. Jos ulkonäöstä ja ilosta vois antaa pisteitä niin 10. Ja….10+ rohkeudesta mennä mukaan. Paljon puuttuu, kun et ole enää mukana, mutta onneksi lavan reunalla hymysi säihkyy kilpaa valojen kanssa. Kiitos, että olit mukana.
Kiitos Seija!
Hanna
❤️
En ole ohjelmaa nähnyt, mutta sulla on Hanna kyllä asenne niin kohdallaan! Olet kaikinpuolin upea!
Kiitos Heidi ja onnen kevättä sinulle
❤️
Terv. Hanna
En nähnyt viimeistä tanssiasi ikävä kyllä. Viime sunnuntaina katsoin täällä Italiassa paikallista tanssii tähtien kanssa ohjelmaa. Suomi väriä nähtiin täälläkin yllättäin. Ihana kuulla taas blogissasi särmikkään rehellistä ja positiivista aitoa Hannaa. Mukavaa ja aurinkoista kevään jatkoa
Ai oli Suomi väriä? Missä muodossa? Kerro!
Ja kiitos – ihanaa onnen kevättä myös sinulle!
Hanna
Suomalaistaustainen tanssinopettaja Veera Kinnunen parinaan sokeutunut urheilija itketti täällä tuomarit ja varsinkin minut loistopisteillään. Tanssi on onneksi kansainvälistä ja nautittavaa vaikken italiaa osaakkaan. Ylihuomenna pääsen omalle kotisohvalla nauttimaan myös tuomareiden kommenteista Suomeen
Wau! Mutta tiedätkö mitä, minä opin tanssimaan vaikeat kuviot silmät kiinni. Jos avasin, kaikki meni pieleen. En toki vertaa näitä kahta asiaa mitenkään toisiinsa! Mutta se oli jännä juttu.
Tervetuloa kotiin!
Hanna
Oletko Hanna ajatellut, miten ihanaa sulle, jos jatkaisit rakasta harrastusta vaikkapa kesäisillä lavoilla..suosittelen..itse olen ajellut yksinkin kesäillassa mökiltäkin tanssimaan♥
Jännittänyt joka kerta, mutta olen kehunut itteäni jälkikäteen, koska tanssi on♥
Olenhan minä ajatellut…! 🙂
Upealla asenteella olit mukana – Aina Inkeri Ankeisilla ja monilla muilla meistä on opittavaa sinulta. Ja muuten upeita kuvia, kamerakin tykkää susta!
Kiitos ihana Thea!
Suukkoja!!!
Mä en niin tansseista välitä, mutta pääsisipä kerran elämässään taikuri Hulkkosen meikattavaksi. Vähänkö näytät upealta noissa kuvissa..
Ja tiedätkö mitä, Hanna: olet aivan liian rehellinen ja aito tuohon falskiin tanssikisaan.
Maikko,
Kyllähän Railin meikattavaksi pääsee! Hän tekee meikkejä omassa puuterihuoneessaan kenelle vain. En tiedä hintaa, mutta kannattaa kysyä.
Tuo jälkimmäinen kommentti kiinnostaa, olisi kivaa kuulla siitä enemmän. Falskiudesta. Jos et tahdo laittaa tähän, voit laittaa siitä lisää sähköpostiini hanna.sumari@kolumbus.fi koska aitous on mielestäni kaikkein tärkeintä ja olen saanut siitä paljon kiittäviä kommentteja, joista olen iloinen. Vain ihan lähimmät ihmiseni ovat ovat jatkaneet lausetta samoin kuin sinä. Siitä haluaisin kuulla lisää.
Iloa päivään!
Hanna