Pään nollausta ja rauhaa

Siihen meni 24 tuntia. Kimi Räikkönen olisi hoitanut asian nopeammin. Todella nopeasti. Kimi ajaa formuloita ja minä tanssin tähtien kanssa. Kimi tähtää voittoon, ja hänelle kelpaa vain paras. Minulle kelpaa mikä tahansa sija, kunhan pysyisin vain kisassa mukana. Kun Kimi voittaa tai häviää, hän jättää kisan taakseen huippu nopeasti. Tiedän sen, koska siitä oli Aki Hintsasta kertovassa kirjassa. Minulla meni siihen nollaukseen vuorokausi. Olen todella tyytyväinen, että se kävi niinkin äkkiä. Aiemmin olen joutunut käyttämään analysointiin, pohtimiseen ja jopa märehtimiseen paljon kauemmin. Olen siis oppinut jotain!

Tanssii tähtien kanssa tanssiharjoitukset ovat joka päivä ja matkoihin harjoitussalille ja takaisin kuluu yhteensä puolitoista tuntia. Ohjelman tekemiseen menee oikeastaan koko päivä ja tanssit ovat myös mukana unissa. Kun vähänkään herään aamuyöllä kylkeä kääntämään, päässäni soivat tanssimusiikit. Ajattelen tanssimista ja kaikkea mitä siihen liittyy, koko ajan. Se käy raskaaksi. Pitäisi päästä nollaamaan pää. Kaikenlainen hälinä tuntuu väsyttävältä. Radioasemien jutustelu sekin vain häiritsee, eikä musiikkiakaan oikein jaksa kuunnella. Sen sijaan rauhallisella ja miellyttävällä äänellä luettu kirja on loistava tapa nollata pää, rauhoittua, viedä ajatukset aivan muihin asioihin ja tuoda päähän yhtä aikaa lepoa ja virikkeitä.

IMG_7496 (1)

Latasin puhelimeeni BookBeat-applikaation ja aloin kuunnella äänikirjoja bluetoothin kautta autossani. Ensimmäinen kirja, jonka kuuntelin, oli Aki Hintsa – voittamisen anatomia. Annoin kirjan miehelleni joululahjaksi ja hän kommentoi sitä välillä minulle lukiessaan. Hintsan ajatukset olivat kiinnostavia ohjeita hyvästä elämästä ja nyt halusin itse kuulla kirjan kokonaan.  Oikein odotin, että pääsisin taas autoon kuuntelemaan, kuinka formula-kuninkaat selviävät kirvelevistä tappioista eivätkä jää edes voittoihin rypemään, vaan katsovat eteenpäin ja elävät hetkessä. Tai kuinka tärkeää on tietää kuka on ja ketkä ovat tärkeimmät ihmisesi ja kuinka tärkeää kaikessa elämässä on tasapaino ja se, että voi hyvin ja mitä se oikeasti tarkoittaa.

Kuunnellessani Hintsaa tein päätöksen, että alan nostaa arkiliikunnan määrää ja aktiivisuuttani pienin askelin tanssikisan loputtua. Istun aivan liian paljon.

 

9789510414699_frontcover_final_medium

Seuraavaksi aloin kuunnella upeaa Elena Ferranten kirjoittamaa kirjaa Loistava ystäväni. (Elena Ferrante on salanimi, kirjailijan henkilöllisyys on vain kustantajan tiedossa!) Huippu teos. Niin herkullista kuunneltavaa, ettei mitään järkeä! Naislukijan ääni ja tapa lukea sopivat tähän kirjaan, kuin nenä päähän. (Samoin oli Hintsan kirjan kanssa, jonka luki mies.) Huomasin myös, että hyvää kirjaa kuunnellessa sykkeeni laski ja koko keho ja mieli rentoutui. Koen saman tunteen kävellessäni metsässä. Aika hienoa!

Valikoima on ihanan laaja
Valikoima on ihanan laaja

BookBeatin kirjoja voi siis kuunnella, mutta tietysti myös lukea puhelimesta tai tabletilta. Käytän tietokonetta todella paljon, joten minä kuuntelen mieluummin kuin luen e-kirjoja. Se on lepoa silmille ja ryhdille. On tietysti paikkoja, joissa haluan kuulla mitä ympärilläni tapahtuu ja silloin lukeminen on parempi vaihtoehto. Esimerkiksi rannalla haluan kuulla ympäristön äänet. Ehkä junassakin. Lentokoneessa taas audiokirja on paras, koska koneen humina ei viehätä. Salilla en voi kuunnella kirjoja, niissä ei ole tarpeeksi tempoa, mutta jos täytyy juosta juoksumatolla pitkään, polkea tai soutaa, niin silloin voin kuunnella kirjaa mielelläni.

IMG_7501

BookBeatiin on koottu tunnettujen kirjailijoiden teoksia laajasti eri lajityypeistä. Valikoima kattaa niin tuoreimmat uutuudet kuin vanhat suosikit. BookBeatin käyttäjänä tiedät löytäväsi aina hyvää luettavaa. Käyttö on helppoa. BookBeatissa olet aina laajan kirjavalikoiman äärellä. Voit lukea ja kuunnella kirjoja missä ja milloin vain. BookBeat muistaa kohdan johon jäit, ja voit helposti jatkaa lukemista tai kuuntelemista siitä myöhemmin.

Palvelun hinta on 16,90/kk ja sitä voi kokeilla 14 vrk ilmaiseksi. Nyt kaikki lukijani saavat kokeilla palvelua 30 vrk ilmaiseksi tällä koodilla: hannasumari. Lataa palvelu (iPhone, iPad, Android) tästä linkistä. Linkki täyttää koodin valmiiksi sille tarkoitettuun kenttään. Koodi on voimassa 30.4. asti uusille asiakkaille. (Kun seuraa linkkiä rekisteröitymissivuille, näkyy aluksi, että kokeilujakso on vain 14 päivää, mutta kun täyttää tiedot ja menee eteenpäin, tulee näkyviin oikea tieto, että ilmainen kokeilujakso on voimassa kuukauden.)

Kannattaa kokeilla, minä ainakin olen saanut paljon iloa, kun olen voinut kuunnella kirjoja ja kadota pieniksi hetkiksi muihin maailmoihin ja irti arjesta. Se lataa akkuja!

Love

♥️

Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommenttia

  1. Koti meidän 23.02.2017

    Tätä olen miettinyt. Työmatkoilla on rattoisaa kuunnella äänikirjaa. Heli Laaksosen runot naurattivat ja antoivat iloisen alun päivälle. Hyvää helmikuuta Hanna! Terveisin Tuija

    Vastaa