Istun junassa matkalla Kuopiosta Ouluun. Viikko on ollut aika hektinen. Maanantaina kuvattiin Suomen kaunein koti -ohjelman viimeistä jaksoa meillä. Tiistaina ajoin Tampereelle jossa olin puhumassa keittiötrendeistä ja juontamassa Topi-keittiöiden kotimaisuuskiertuetta. Tampereelta ajoin illalla Poriin ja sieltä keskiviikkoaamuna suoraan lentokentälle josta lensin Kuopioon samoihin töihin. Illalla hotellin sängyllä tein kirjanpitoa ja vastailin sähköposteihin.
Aamulla laihan kahvin jälkeen kirjoitin minulta tilatun tekstin, joka käsitteli pihaelämää ja kesää. Ulkona paistoi aurinko ja pakotin itseni kävelylle, vaikka hattu ja kaulaliina olivat jääneet lentokentällä parkissa olevaan autooni.
Kävelin Kuopion satamaan ja nautin ihanasta auringosta ja toivoin häpeilemättä ruskettuvani edes aavistuksen, vaikka se vanhentaa ja aurinko on epäterveellistä ilman suojakertoimia. Jäällä tuuli kovaa mutta aurinko lämmitti jo ihanasti. Olisin halunnut olla ulkona vielä pitkään, mutta oli lähdettävä pakkamaan matkakassi ja syömään lounas. Lounas oli surkea salaatti, joka ei juuri ilahduttanut ja kahvi oli kuumaa, mutta laihaa. Alan ymmärtää äitiäni, jolla oli tapanaan pitää aina laukussa pikakahvijauhepurkkia.
Hyppäsin taksiin hotellilta ja ajettiin asemalle. Taksikuski puhui ihanasti savon murretta ja toi mieleen mummini. Hän kysyi, muistanko kun 60-luvulla Kuopiossa oli nailonsukkamurhaaja? No en minä muistanut. Hän vilkaisi takapenkille ja totesi, että taisit olla silloin aika pieni… myönsin. Tarkistin Wikipediasta, olin murhein tapahtuessa kuusivuotias. Mutta nyt tiedän missä talossa murhaaja asui. Vai oliko se talossa, jossa murhat tapahtuivat? Voi apua – oleellinen katosi.
Kuljettaja kertoi myös, että Kuopiossa pidetään helmikuun lopussa Finland Ice Marathon, joka on oikeastaan hollantilaisten mestaruuskilpailu. Pisin matka on 200 km. Kuvitelkaa mikä matka! Ja millaisia reisiä!
Ostin asemalta purkillisen hedelmärahkaa, joka nyt kuumottelee tuolla laukussa, kun on kova nälkä. Ongelma on vain se, ettei ole lusikkaa eikä junassa ole ravintolavaunua. Mietin voisiko rahkan syödä foliokannesta taitellulla kourulla, mutta näen jo sen hetken, kun rahka-annos putoaa paidalleni ja olen Oulun keittiö-illassa puhumassa käsi koko ajan huolettomasti rinnalla peittämässä tahraa…
Mietin siis kuumeisesti, ehtisinkö syödä päivällisen ennen esiintymistä. Juna on Oulussa klo 16.51 ja ihana intialainen ravintola on ihan aseman vieressä. Mutta kuinka nopeasti ruoka on edessäni? Tilaisuus alkaa klo 18.00 ja sieltähän nyt ei voi missään tapauksessa myöhästyä.
Kiire ei vielä lopu siihenkään, sillä vielä on kiirehdittävä tilaisuudesta vauhdilla lentokentälle, josta lennän kotiin. Yksi asia on aivan varma, nukahdan koneen vasta rullatessa kiitoradalla.
Nyt juna onkin Oulussa! Etuajassa! Ehdin syödä! Mahtavaa!
Heippa!
Hanna
Sinä senkun kaunistut!
Kiitos <3
Hanna
a) Intialainen ruoka on ihan parasta! Olethan poikennut Tampereella Nanda Devissä?
b) Pikakahvijauhepurkki ei ole huono idea, itse olen kantanut joskus mukanani myös minivedenkeitintä. Aina on kuitenkin jokaisessa pitemmän matkan laukussa pari kertsilusikkaa tai luurukka (lusikka+haarukka) juuri noita tilanteita varten, jonka edessä olit.
c) Päheet kengät sulla! Boom!
Hei!
En ole käynyt Tampereen Nanda Devissä, mutta korjaan asian heti seuraavalla Tampereen reissullani
Ja siis – jatkossa on lusikan oltava mukana aina. Amen to that!
Kengät – ystäväni tapaa pilkata mukavia kenkiä, minulle ne ovat elinehto. Ja on onni jos sattu löytämän mukavat, joissa on joku juju. Nämä ovat olleet jalassa koko talven. Kiitos!
Hanna