Viimepäivinä olen miettinyt paljon ihmisten yksinäisyyttä. Se on asia, jota ei haluta myöntää, koska yksinäinen ihminen on vähän sellainen ressukka ja valittaja. Hylkiö ja hylätty. Kelpaamaton. Yksinäisyys kätketään sisimpään ahdistuksesi rinnan alle samalla, kun postataan upeita iloisia ja hauskoja kuvia sosiaaliseen mediaan itsestä ja muista. Some on maailman hauskin paikka. Pintapaikka – se näyttää vain kiillotettua pintaa. Ainainen juhla ja kaunis ilonpito. Todellisuudessa se tekee ihmisistä usein onnettomia ja entistä yksinäisempiä.
On sosiaalisesti epäilyttävää laittaa someen kuvia ja statuksia yksinäisyydestä ja ahdistuksesta. Ani harva uskaltaa sen tehdä. Enkä ihmettele sitä ollenkaan.
Minä olen usein yksinäinen, koska olen lähes aina yksin. Kukaan ei sitä usko, koska julkinen työni on niin näkyvää. Näyttää, että olen aina jossain. Kaverini eivät tohdi soittaa minulle. He sanovat, etteivät uskalla häiritä. Ja sitä paitsi kukaan ei enää soita muutenkaan. Asiat kirjoitetaan.
Teen yleensä töitä kotitoimistossa. Istun nojatuolissa ja kirjoitan blogeja, luentoja, tiedotteita, lehtijuttuja. Suurin osa työstäni on hyvin yksinäistä. Kun lähden tapaamaan asiakkaita, juontotöihin, luennoimaan, treeneihin, ostoksille istun yksin autossa. Ajan takaisin ja olen jälleen yksin. Tiedän jotain siitä miltä yksinäisyys tuntuu.
Yksinäisyys ei sovi minulle ollenkaan, olen seurallinen ja saan voimaa ihmisistä. Rakastan ihmisiä ja keskusteluja. Enkä usko, että yksinäisyys sopii kenellekään, kuin vain tilapäisesti. Kun on tavannut paljon ihmisiä ja on ollut kiireistä, kaipaa yksinäisyyttä ja rauhaa, mutta se on eri asia kuin joutua yksinäisyyteen. Minähän olen onnekas. Olen naimisissa ja rakastunut. En ole yksin iltoja. Saan nukahtaa toisen ihon lämmössä ja juoda aamukahvini yhdessä rakkaani kanssa. Siitä onnesta moni antaisi mitä tahansa. Ongelma on se, etteivät ihmiset kohtaa toisiaan elävässä elämässä, vaan somessa.
Somessa, jossa kuvat muokataan ja elämä rajataan näyttämään huikealta. Kadehdittavalta. Juhlia, herkkuja, ihania vaatteita, upeita meikkejä, ystäviä, kulttuuria, konsertteja ja matkoja.
Näin kerran kodin, joka oli sieltä täältä upea. Keskellä, ei niin upeaa kokonaisuutta, oli upeita spotteja. Se oli Instagram koti. Oli kohdat, jossa kuvattiin designupeuksia ja loppu oli sotkuinen ja epäsiisti vähän mitä sattuu –osasto. Some-elämä on juuri sitä. On ne kohdat, jotka näytetään, ja ne jotka kätketään.
Kun yksinäinen ihminen katsoo kuvavirtaa, jossa kaikilla on ihanaa, hänen elämänsä kutistuu entistäkin pienemmäksi. Ei tunne kuuluvansa joukkoon, koska oma elämä ei ole ainaista juhlaa. Ei edes hetkistä juhlaa. Syntyy kierre, jossa halutaan myös laittaa ihania kuvia nettiin. Tietenkin. Oman elämän aitous alkaa karista. Ja sisällä asuu yksinäin pieni ihminen, joka kaipaa kipeästi ystävää ja eloisaa elämää.
Ihmiset etsivät paria ja ystävää netistä. Tinderin kuvilla leikitään seurassa bingoa. Hylätään ja pilkataan, rakastetaan ja ihaillaan kuvia. Voiko olla raaempaa? Onneksi ihmiset kuvien takana eivät siitä tiedä. Tinder-treffeillä ihminen arvostellaan hetkessä. Ei tule tilannetta, jossa ihmiset kohtaisivat ja huomaisivat toisen, ystävystyisivät, ihastuisivat hiukan ja booom rakastuisivat.
Kyläilykultturi on kuollut, enää ei ole vastavuoroisuutta. Kutsut ihmisiä kylään. Vietetään hetki yhdessä ja yksinäisen toive on, että siitä alkaisi jotain uutta koska hän repäisi ja kutsui nämä tyypit kylään! Juhlan jälkeen laskeutuu hiljaisuus. Vastakutsua ei tule ikinä.
Yksinäisyys sattuu paitsi sydämeen ja sieluun myös kehoon. Se tuottaa oikeaa fyysistä kipua ja se on terveydelle vaarallista.
Kuinka yksinäisyyttä täällä voisi vähentää? En tiedä vastausta. Pientä pintafiksausta on helppoa tehdä puhumalla vieraille, huomioimalla jne.jne. mutta mistä ja kuinka yksinäinen saisi ihan oikean ystäväpiirin. Kun katselen ympärilleni, kuulen monelta taholta, kuinka vaikeaa se on. Jospa avaisimme korvamme ja silmämme ja lopulta kotimme ja kutsuisimme mukaan menoon sellaisia joita emme ihan hyvin vielä tunne? Joskus yksinäinen voi olla aivan lähellä ja oikeasti hirveän kiva tyyppi.
Suudelmin
♥️
Hanna
KIITOS❤️
♥️
Hanna
Hei!
Olen niin iloinen että Hanna on nostanut samoja asioita julki mitä ja miten itsekin ajattelen.
Monen mielestä voi olla ”paljon” ystäviä kun on avoin ja sosiaalinen (muttei somessa),
sitten yllättyvät kun sanonkin olevani melko yksinäinen ja varsinkin että joudun itse
olemaan aktiivinen ystävyyssuhteissani, joissa monet toistavat samaa että ei uskalla häiritä?
Mihin on kadonnut tuntien puhelinkeskustelut joita oli ennen? Tapaamiset, joita pitää
nykyään sijoittaa kuukausien päähän jos silloinkaan kaikille ei sovi tai peruvat kun ehkä
ei sittenkään huvita tai tuli parempi meno?
Tärkeä aihehan tämä on. Mutta jos en nyt erehdy henkilöstä niin onko tämä sama sumari jota ärsyttää lapset ravintoloissa ja se ja tämä ja tuo, ja muistaa kertoa mielipiteensä aina mikä ärsyttää. (aivan kuin maailma kaipaisi tuota kaikkitietävää arkumenttia) Jaksaako sellaista ihmistä kukaan jos aina ärsyttää ja valitus jostain?
Muuten tärkeä aihe, hienoa kun uskaltaa asian sanoa. Kiitos siitä.
Niin! Pitkät puhelut – ne on ihan parasta. Harrastan niitä edelleen aina kun mahdollista. Ja tuo pitkälle tulevaisuuteen sovitut treffit on totta. Parempia on ex tempore tapaamiset. Ei tule peruutuksia yhtä helposti.
Kiitos palautteestasi
Iloa viikkoon
Hanna
Olin.hiljattain yksissä juhlissa ja lähes koko ajan ihmiset näpyttelivät kännyköitään. Tuntuu että seurustelutaito on unohdettu kokonaan.
Se on sitten ärsyttävää ja toisia kohtaan epäystävällistä. Ja niin totta kuin voi olla. Olipa kotona tai kylässä, niin kännykkä on pakollinen seuralainen, muista viis. Ei tämä vanhempi väki, mutta nuoremmat, keski-ikään asti. Pitäisi jättää kännykkä kotiin, kun lähtee tapaamaan muita tai yleensä kylään. Ei ennenkään tarvinnut = voinut olla tavoiteltavissa. Kylässä käytiin, juteltiin. Mutta sitten tulikin TV:t! Jos talonväki ei sulkenut sitä, siinä se huusi ja oli ääness, ilkiltiin sitä tai ruvettiin katsomaan. Mutta se vei huomion yksin. Kaikki katsoivat samaa…
Tuntuu siltä että osa nuorista on jo tajunnut tämän. On uusi nouseva trendi, että hankitaan kännykkä jossa on vain puhelin, ei lainkaan muita toimintoja.
Terv Hanna
Ei sittenkään huvita -asenne on erittäin ikävä. Ja sitä tapahtuu tosi paljon. Ja ne pitkät puhelut on ihana! Tekstiviestit rassaa!
Terv Hanna
Huonetta ei näe pelkästään avaimen rei’ästä katsomalla!
Minulla on poika 23v joka on yksinäinen.. Hänellä haasteita sosiaalisissa taidoissa… maailman kiltei ihminen!❤️
Toivon kakkea hyvää hänelle ja sinulle. Jos pienin askelin löytyisi väylä, jossa niitä taitoja voisi harjoitella.
Terv
Hanna
Onneksi introverttiudesta on alettu puhua ja arvostaa sitä. Introvereilla ei ole niin suurta tarvetta puhua paljon, mutta he pitävät ihmisistä! He ovat luotettavia jne. Kannusta poikaasi osallistumaan ihan mihin tahansa kiinnostavaan. Aivan varmasti vähitellen tulee kavereita, vaikka alku voi olla tikkuista. Tarjoa välillä olkapäätä ja muistuta, että samanlaisia ihmisiä on vähintään viidennes. Saattaa myös olla, että itseluottamus on vähän heikko, mikä vaan osin liittyy introverttiuteen. Itse kysyin taannoin ammattikoulun oppilailta, mikä olisi heidän ihanneminänsä. Juuri viidennes oli näitä ”haluaisin olla sosiaalisempi”, ”puheliaampi”, ”vähemmän ujo”. Millä siis saada ihmiset vaan löytämään toisensa! Pelkään, että kasvata tehokkuus- ja työorientaatio pahentaa tilannetta lähivuosina.
Kuplissa ollaan – viestisi on ihana ja olet oikeassa – introverttiudesta on alettu puhua enemmän. Ja totta on myös se, että heistä saa maailman parhaita luotettavia ystäviä.
Hanna
Kiitos Hanna! Olet niin ihastuttava, taitava ja oivaltava! Kuvaat tilanteen erinomaisesti. Esimerkiksi Espoo on hieno paikka, mutta pääkaupunkiseudulla yksinäisyys korostuu meidän entisten maalaisten menestyspaineissa.
Yritetään kaikki vastavaikuttaa – artikkelissasi oli monta vinkkiä parempaan.
Olen viime aikoina miettinyt, miten myös koruttomuus ja vaatimattomuus kaunistavat ihmistä. Kodin ja kaiken ei kai tarvitsisi olla niin hienoja. Tosin toisilla, kuten sinulla, on lahja osata kaunistaa ympäristöä, mikä on arvokasta.
— Kaikille voimia ja Hannalle superintoa edelleen!
Koruttomuus ja vaatimattomuus ovat varmaans ukua aitoudelle. Ei tarvita niin paljon. Aito itse riittää.
Kiitos kauniista viestistä Taina ♥️
Hanna
[…] joku kahville – ilmaisulla, ettei tule fiilistä mahtavista kalaaseista. Kirjoitin taannoin yksinäisyydestä ja olen saanut kirjoituksen tiimoilta jättiläismäärän palautetta ja kertomuksia. […]