Sähköpostiini kilahti mediakutsu 8. helmikuuta klo 14.00 Siinä kutsututtiin tutustumaan Ekbergin uudenlaiseen lähimyymälään Bulevardille keskiviikkona 28.2.
Vuonna 1852 perustetun perheyhtiö Ekbergin leipomo ja myymälä ovat olleet Helsingin Bulevardilla vuodesta 1912. Myytävät tuotteet leivotaan omassa leipomossa samassa talossa. Hämyisä myymälä on ollut kaunis, vanhanaikaisine puuhyllyineen ja pylväineen. Nyt se oli siis ollut remontissa tovin. Lehdistötilaisuus remontista oli vasta tulossa, mutta uusittu myymälä oli jo avattu.
Helmikuun kahdeksannen päivän iltana somessa räjähti. Facebookissa oli ankeita kuvia, joiden maailma oli kaukana kauniista vanhasta Ekbergin myymälästä ja ihmiset olivat tuohtuneita historiallisen, upean tilan pilaamisesta. Lopulta kohussa menivät puurot ja vellit sekaisin. Sekoitettiin myymälä ja sen vieressä oleva kahvila toisiinsa. Kirjoituksissa oli virheellisyyksiä, kuten esimerkiksi, että myymälän kauniit vanhat tammiovet olisi poistettu ja tilalle olisi laitettu modernit liukuovet. Sellaista ei tietenkään edes voi tehdä, sillä talojen julkisivuihin ei voi Suomessa siten puuttua. Ulko-ovet olivat paikoillaan, sisemmät tammiovet oli poistettu ja niiden tilalle oli asennettu liukuovet helpottamaan sisälle pääsyä.
Kohua seuraavana päivänä Helsingin sanomat kävi tekemässä suoraa lähetystä myymälästä.
Katselin ja kuuntelin kohua ihmeissäni. Mielestäni hyökkäys yksityistä tahoa kohtaan oli kohtuuton ja outo. Aika harva materiaali kestää sata vuotta käyttöä, uudistamista on tehtävä. Tuntuu hämmentävältä vaatia, että joku yritys museoisi myymälänsä, eikä päivittäisi sitä tämän päivän trendeihin ja tarpeisiin, että se voisi toimia. Itse neljännen polven yksityisyrittäjänä ymmärrän muutoksen tarpeen.
Voidaan tietysti spekuloida sillä, olisiko remontin voinut tehdä niin, että vanhaa olisi säilytetty enemmän, että uusi myymäläkonsepti, jossa konditorialiikkeestä muokattiin herkkukauppa, olisi rakennettu vanhoihin kalusteisiin.
Menin keskiviikkona tiedotustilaisuuteen ja kuulin, että tehtävä oli mahdoton. Vanhoista kalusteista ei saanut rakennettua uudenlaista myymälää mitenkäään. Olisiko Ekbergin sitten pitänyt kituuttaa sellaisena kuin se oli? Hiipua pikkuhiljaa olemattomiin? Suunnittelija Maria Husell kertoi lukeneensa kommentteja somesta kahdeksannen päivän iltana. Shokki oli kova ja ilta kului paniikissa itkien. Seuraava aamu myymälässä oli pelottava. Oliko remontti todella ihmisten mielestä epäonnistunut? Oliko kaikki mennyt pieleen? Voin vain kuvitella tuon tunteen. Mutta asiakkaat olivatkin riemuissaan uudesta valoisasta ilmeestä ja laajasta valikoimasta. Kyyneleet vaihtuivat hymyyn!
Somekeskustelussa marssitettiin esiin Pariisin, Wienin ja Tukholman vanhoja kahviloita, jotka ovat edelleen vanhassa asussaan. Ensinnäkin nyt uudistettiin myymälä ja toisekseen esimerkiksi Pariisissa on 2,2 miljoonaa asukasta ja se on maailman vierailuin kaupunki, jossa vierailee vuosittain 45 miljoonaa turistia. Asiakkaita siis riittää.
On jotenkin paradoksaalista, että Ekberg sijaitsi v 1862 nykyisen Stockmannin paikalla. Myös Stockmannilla tapahtuu muutoksia, joita ei kestetä. Kun herkku myytiin S-ryhmälle, syntyi samanlainen kohu. Oltiin etukäteen varmoja, että lopputulos tulee olemaan huono. Katastrofi.
Ja jälleen muutokset tuomittiin, ennen kuin asian tuomiin lopullisiin muutoksiin on voitu tutustua. Sikäli kuin mikään, paitsi kuitin logo, edes muuttuu.
Perinteistä siis pidetään kiinni kynsin hampain. Kaiken halutaan säilyvän ennallaan senkin uhalla, että yritys lakkaa kokonaan olemasta. Eikö se ole kiinnostavaa ja hauskaa, kun asiat muuttuvat? Ja oli tai ei – ne muuttuvat joka tapauksessa. Muistan, kuinka lapsuudessani vanhat ihmiset jupisivat aina muutoksista, kuinka asiat olivat ennen jotenkin paremmin. Kuinka he surivat esimerkiksi rakentamista. Kun tyhjille alueille tuli taloja ja maisemat muuttuivat, toivottiin että talot olisi rakennettu jonnekin muualle.
Pyöräteiden rakentaminen saa niin ikään aikaan aggressioita. Liikennemerkkiuudistus, joka on sukupuolineutraali, saa ihmiset raivon partaalle samoin kuin ajatus siitä, että asioita alettaisiin käsitellä sukupuolineutraalisti. Ajatus useammasta kuin kahdesta sukupuolesta on monille naurun, häpeän ja pelon aihe. Mutta entäs, jos mietittäisiin tovi. Jospa itse ei olisi levollinen miesten vessan oven edessä etkä naistenkaan. Kuinka hankalaa on ajatella, että koska asia ei ole itselleni vaikea, miksen antaisi sen olla helppoa kaikille ihmisille, niillekin jotka ovat erilaisia kuin itse on.
Kauas kantoivat ajatukseni leivosvitriineistä, mutta olisi hienoa, jos ihmiset päästäisivät irti muutoksen pelosta.
Ekbergin myymälä on raikas, valoisa ja viihtyisä. Konditoriamyymälästä on tullut herkkukauppa, jonka lattiaa peittävät edelleen siihen vuonna 1915 asennetut Villeroy & Bochin keraamiset laatat. Vanha puinen leipähylly, vanhat marmorit, pylväät ja upea katto ovat kauniit yksiytyiskohdat, jotka muistuttavat entisistä ajoista ja sen charmista. On hienoa, että raskaat tammiovet voivat olla auki koko päivän ja sisään pääsee helposti, kun lasiovet liukuvat syrjään itsestään. Mutta maukkain yksityiskohta on vuodesta 1860 lähtien samanlaisena pysynyt Napoleon leivos ja ihanin tämän päivän uutuus on vegaaninen Kuningatarkakku, joka sulaa suussa.
Herkullista päivää muuttuvassa maailmassa
♥️
Hanna
Kyllä puuta on saatavana edelleen jos olisi halunnut uudistaa vanhat lahot puu osat! Ja lasi ei sovi ekberg tunnelmaa luomaan! Minun asiakkaani ovat käyneet siellä ikänsä ja eivät pitäneet muutoksesta ja eihän ne ovet ole sisäänpääsy pngelma vaan raput! Tunnelma on poissa sorry
Hei Sonja,
Kiitos kommentistasi. Vanhaa puuta on kyllä paljon jäljellä.Varmasti kaikki eivät pidä muutoksesta, joka myymälässä tapahtui. Minusta se on ihana, inspiroiva uuden ja vanhan kädenpuristus. Myös rappuset ovat varmasti ongelma, mutta painavat ovet olivat myös sitä. Olen useasti itsekin avannut raskaita ovia vanhemmille ihmisille ohi kulkiessani.
Hyvää alkavaa viikkoa
Hanna
En tunne kyseistä myymälää, mutta yleisellä tasolla kommentoin, kylläkin Vanha Rauma mielessäni. Ihminen on outo olio, jonka juurissa syvällä asuu muutosvastarinta. Kaikki uudistus on jo lähtökohtaisesti huonoa. Mistä sen tietää tuleeko siitä toimiva, hyvä ja kaunis? Sopiiko se miljööhön vanhan kanssa yhteiseloa elämään? Vanha on oman aikakautensa tuotos, joka on jo tuttu ja turvallinen. Raumalaisena joudun lähes päivittäin kosketuksiin sen kanssa, että saako Unescon maailmanperintökohteelle tai edes sen ulkopuolelle tehdä sitä tai tätä, sopiiko uusi kauppakeskus nyt millään lailla Vanhan Rauman kylkeen. Kaikki menee kuitenkin ihan persilleen ja voihan sen kauppakeskuksen tehdä jonnekin metsään tai käydään Raisiossa tai Porissa. Ollaan vaan ihan kuin ennenkin, ettei vaan mitään sattuisi. Sellaisia me olemme. Vanhaa pitää säilyttää ja kunnioittaa, mutta myös uudistuksille pitää antaa tilaa. Ei mikään kestä ikuisesti. On taitolaji saada uuden ja vanhan liitto toimivaksi ja sellaiseksi, että muualta tulleet huokailevat:”miten ne osasivat, kyllä on onnistunut”. Vie oman aikansa kun muutoksiin ja uudistuksiin tottuu ja todellakaan kakki ei välttämättä jälkikäteen katsottuna ole onnistunut. Ja tunnetusti kauneushan on katsojan silmässä. Esim. Keski-Euroopassa on lukemattomia kohteita, joissa vanha ja uusi ovat niin sulassa sovussa ettei tosikaan. Ihan vaan vertauksena tuli tässä mieleeni, että eikö vanha mummo ja pieni lapsi sovi samaan huusolliin tai kuvaan 🙂 Samahan se on rakennustenkin kanssa.
Ihan sama vaikka miten pitkän puolustuspostsuksen olisi tehnyt, uudistus on epäonnistunut enkä enää ole heidän asiakas. Saan olla tätä mieltä, koska vanhan muodistaminen tässä tapauksessa tyrittiin huolella. Myös vastaukset ihmisille johdon puolelta olivat kovin ylimielisiä.Pahoittelen. Onneksi loisyavia leipomotuotteita saa muualtakin, niin kovin mielelläni perinteikästä paikkaa olisin suosinut, mutta kun itsekin näköjään kokivat perinteensä rasitteina, tod.näk.niitä olimme myös me vanhat asiakkaat.